Santeri Alkio (1862-1930) kirjoittaa teoksessaan "Musertavia voimia" katovuosista, erittäinkin vuodesta 1867.
Kyse on ajasta jolloin viljelykelpoista kesää kesti säiden takia luokkaa kuukauden ja ihmiset söivät siksi lopulta kaarnaa ja jäkälää ja talvella avannosta merilevää ym. vähiin jauhoihin sekotettuna vaikka jopa kruunu jakoi viljaa.
Kunnilla oli hätäaputöitä kuten syystäkin ruuhkautunutta haudankaivuuta. Kunta jakoi myös köyhäinapuna velliä jota eräs yhteiskuntaluokka mätti menemään tekemättä edes aputöitä, vedoten siihen että "köyhäinavun on oltava ilmaista".
Juuri tämä! Kun suomalaisten omakin loislauma on ollut olemassa kohta ainakin tästä ajasta alkaen on ulkomailta saatava lisää.
Aika paljon on yliopistot printanneet paperia ja tuottaneet erilaista nollatutkimusta, muttei kukaan viitsinyt ryhtyä selvittämään keinoa jolla tämä syöpäläisten luokka saadaan eliminoitua tai vastuuseen. Tästähän olisi välitöntä nettohyötyä kaikille. Onko nähtävä niin, että tästä ihmisroskasta siis hyötyy joku, tai ettei halutakaan päästä eroon? Ei riitä että työllisyyspalvelut hyötyvät, taustalla täytyy olla isompi tekijä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikös romanien tulosta Suomeen ole yli puoli vuosisataa.
Nykyisin iso osa niistä on putinisteja.
Mitä eikö Sanna Marin olekaan enää muodissa. Eikä persut kuulu vakio ohjelmistoon. Sun mutsis oli persu! Aloittajalle terveisiä että vähän paremmin on jyvällä.