Oletko huomannut, kuinka tärkeä asia kilvoituksessamme on toivon säilyttäminen? Tiedämme, että uskon säilyttämisestä riippuu iankaikkinen kohtalomme (2 Tim 4:7). Mutta kenties toivo on jäänyt taka-alalle emmekä osaa erottaa toivoa ja uskoa toisistaan. Ne tuntuvat olevan vain eri nimiä samalle asialle. Raamattu sanookin, että uskomme on myös toivo Jumalaan (1 Piet 1:21).
Usko katsoo tulevaisuuteen, minne myös toivo tähyää. Usko ojentautuu sen mukaan, mikä ei näy, kuten toivokin. Autuuttava usko on tarttumista ihmisen ulkopuolella oleviin Jumalan lupauksiin, mutta ei kristillinen toivokaan elä ilman Jumalan lupauksia. Usko asettaa tärkeimmäksi iankaikkisen elämän ja johtaa meidät sen osallisuuteen Jeesuksen kautta.
Toivo jo nyt ikään kuin hengittää iankaikkista elämää ja kokee sen läheisenä. Uskon lähtökohtana on nykyisyys ja se ammentaa sisältönsä jo tapahtuneesta tosiasiasta - Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta. Toivon lähtökohtana on taas Kristuksessa meille tarjona oleva tulevaisen maailmanajan hyvä.
Toivon tehtävä on virittää sisimpämme valoisaan mielialaan. Se karkottaa pimeyden ja masennuksen. Se näkee tulevaisuuden parempana kuin nykyisyyden. Se tietää, että varma voitto on edessäpäin. Paras on vielä odottamassa. Toivo nostaa katseemme ylöspäin. Se valaisee tietämme eteenpäin. Se on kuin tähti, joka johti Itämaan tietäjiä.
Vaikka toivo onkin valoisa mieliala, niin toivon sisältö ja kohde on mielialastamme riippumaton. Kristityn toivon perustana eivät ole kuvitelmat, ei todellisuuden kieltäminen, eivät näyt, vaan kaikkein varmin tosiasia tässä maailmassa - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Me olemme uudestisyntyneet elävään toivoon Jeesuksen kuolleistanousemisen kautta (1 Piet 1:3).
Tämän tähden kristityn tulisi edustaa ajassamme mitä valoisinta ja rohkeinta toivoa. Toivo perustuu vihollisista viimeisen, kuoleman varmaan voittamiseen. Kristityn toivon valoisuus on Herran ylösnousemuksen kirkkauden säteilyä. Se on suurempi kuin kaikki aikamme ihmistä jäytävät pelot lamasta, saasteista, vetypommeista, nälästä. Se on kiitollista toivoa aivan uudesta maailmanajasta.
Toivo alkaa sykkiä olemuksessamme valoisana ja rohkaisevana, kun jälleen muistamme, millainen on se elävä Jumala, johon olemme panneet toivomme (1 Tim 4:10). Hän on laupias ja armahtavainen, mutta myös kaikkivaltias ja viisas. Kaikki on hänen varmoissa, turvallisissa käsissään: "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen" (1 Sam 2:6).
Kenties vaikeutemme on siinä, että toivo merkitsee myös suostumista odottamiseen. Toivo ja odotus onkin usein sama sana alkukielellä. Odottajan aika voi käydä pitkäksi, sillä pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi (Snl 13:12). Mutta joka odottaa Herraa ja panee toivonsa häneen, ei koskaan joudu häpeään.
Tänään meillä saattaa olla ahdistus, jota Raamattu kutsuu hetken kestäväksi ja kevyeksi. Mutta jo huomenna meitä odottaa iankaikkinen ja määrätön kirkkaus, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Nyt maallista majaamme hajotetaan maahan, mutta meitä odottaa jo valmiina iankaikkinen maja taivaassa (2 Kor 5:l). Nyt joudumme vielä itkemään, mutta hetken kuluttua kaikki kyyneleet pyyhitään pois.
Kenenkään ei ole tarvinnut Jumalan valtakunnassa odottaa loputtoman kauan. Aikanaan Jumala antaa meidän kokea toivomme täyttymyksen. Jos olemme jaksaneet odottaa hiljaisuudessa kärsivällisesti vielä tuokion, niin täyttymys on ratkiriemullinen ja yltäkylläinen ja me häpeämme syvästi jokaista pienintäkin tyytymättömyytemme ja hermostuneisuutemme muistoa. "Jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat (Jes 40:3 l).
( Lainaus: Olavi Peltola)
s-seutulainen
Usko katsoo tulevaisuuteen, minne myös toivo tähyää. Usko ojentautuu sen mukaan, mikä ei näy, kuten toivokin. Autuuttava usko on tarttumista ihmisen ulkopuolella oleviin Jumalan lupauksiin, mutta ei kristillinen toivokaan elä ilman Jumalan lupauksia. Usko asettaa tärkeimmäksi iankaikkisen elämän ja johtaa meidät sen osallisuuteen Jeesuksen kautta.
Toivo jo nyt ikään kuin hengittää iankaikkista elämää ja kokee sen läheisenä. Uskon lähtökohtana on nykyisyys ja se ammentaa sisältönsä jo tapahtuneesta tosiasiasta - Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta. Toivon lähtökohtana on taas Kristuksessa meille tarjona oleva tulevaisen maailmanajan hyvä.
Toivon tehtävä on virittää sisimpämme valoisaan mielialaan. Se karkottaa pimeyden ja masennuksen. Se näkee tulevaisuuden parempana kuin nykyisyyden. Se tietää, että varma voitto on edessäpäin. Paras on vielä odottamassa. Toivo nostaa katseemme ylöspäin. Se valaisee tietämme eteenpäin. Se on kuin tähti, joka johti Itämaan tietäjiä.
Vaikka toivo onkin valoisa mieliala, niin toivon sisältö ja kohde on mielialastamme riippumaton. Kristityn toivon perustana eivät ole kuvitelmat, ei todellisuuden kieltäminen, eivät näyt, vaan kaikkein varmin tosiasia tässä maailmassa - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Me olemme uudestisyntyneet elävään toivoon Jeesuksen kuolleistanousemisen kautta (1 Piet 1:3).
Tämän tähden kristityn tulisi edustaa ajassamme mitä valoisinta ja rohkeinta toivoa. Toivo perustuu vihollisista viimeisen, kuoleman varmaan voittamiseen. Kristityn toivon valoisuus on Herran ylösnousemuksen kirkkauden säteilyä. Se on suurempi kuin kaikki aikamme ihmistä jäytävät pelot lamasta, saasteista, vetypommeista, nälästä. Se on kiitollista toivoa aivan uudesta maailmanajasta.
Toivo alkaa sykkiä olemuksessamme valoisana ja rohkaisevana, kun jälleen muistamme, millainen on se elävä Jumala, johon olemme panneet toivomme (1 Tim 4:10). Hän on laupias ja armahtavainen, mutta myös kaikkivaltias ja viisas. Kaikki on hänen varmoissa, turvallisissa käsissään: "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen" (1 Sam 2:6).
Kenties vaikeutemme on siinä, että toivo merkitsee myös suostumista odottamiseen. Toivo ja odotus onkin usein sama sana alkukielellä. Odottajan aika voi käydä pitkäksi, sillä pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi (Snl 13:12). Mutta joka odottaa Herraa ja panee toivonsa häneen, ei koskaan joudu häpeään.
Tänään meillä saattaa olla ahdistus, jota Raamattu kutsuu hetken kestäväksi ja kevyeksi. Mutta jo huomenna meitä odottaa iankaikkinen ja määrätön kirkkaus, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Nyt maallista majaamme hajotetaan maahan, mutta meitä odottaa jo valmiina iankaikkinen maja taivaassa (2 Kor 5:l). Nyt joudumme vielä itkemään, mutta hetken kuluttua kaikki kyyneleet pyyhitään pois.
Kenenkään ei ole tarvinnut Jumalan valtakunnassa odottaa loputtoman kauan. Aikanaan Jumala antaa meidän kokea toivomme täyttymyksen. Jos olemme jaksaneet odottaa hiljaisuudessa kärsivällisesti vielä tuokion, niin täyttymys on ratkiriemullinen ja yltäkylläinen ja me häpeämme syvästi jokaista pienintäkin tyytymättömyytemme ja hermostuneisuutemme muistoa. "Jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat (Jes 40:3 l).
( Lainaus: Olavi Peltola)
s-seutulainen
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei se "usko" ole mikään erillinen asia, joka elää omaa elämäänsä.
Raamatun mukaan pelastava usko on kasteessa saatava oikean Pyhän Hengen lahjan yksi pysyvä omimaisuus. Kun ihmisellä on Pyhän Hengen lahja, hänellä on kaikki Pyhän Hengen lahjat ja ominaisuudet, ei vain jotain murisia. Jumala ei jaa Henkeä mitalla.
Gal. 5:22
Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, usko, hiljaisuus, puhtaus.
On kaksi eri asiaa. Helluntailaisten kääännyttämällä aikaansaatu psykologinen päänusko ja Kristittyjen kasteessa saaman Pyhän Hengen lahjan pysyvä ominaisuus, uskon Henki.
2. Kor. 4:13
Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: "Minä uskon, ja siksi puhun."
Uskon Henki pitää suoraan yheyttä Jumalan kanssa ihan hiljaa. Ei molise sekavia eikä melua hurmospäissään.
Jumala on Henki.
Room. 8:26
Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme SANATTOMIN HUOKAUKSIN.
Matt. 5:5
Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Pyhän Hengen hedelmää on rauha, aivan totta.
Mutta kuinka on, jos katsot tämän kastetun kansan menoa, niin onko heillä rauha sydämessään?
Tarvitaanko jokapäiväiseen rauhaan laatikollinen alkoholijuomia?
Tarvitaanko rauhaan maailman menoon mukautuminen?
Suomi on maallistuva yhteiskunta, maailman menosta rauhaa etsivä kansakunta.
Miksi rauha ilmenisi masennuksena?
" Masennuksesta on tullut uusi kansantauti"
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/27/masennuksesta-on-tullut-uusi-kansantauti-mutta-mika-on-oikeasti-muuttunut
Ja se perimmäinen asia, onko Pyhän Hengen helelmää rauha, Jeesuksen Kristuksen kieltäjille?
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen
Hebrealaiskirjeen mukaan "usko on lujaa luottamusta SIIHEN MITÄ TOIVOTAAN" ja elämistä sen toivon mukaisesti eli "ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy".
Paavalin toiveajattelua tuolaiset illuusiot.
"Mutta jo huomenna meitä odottaa iankaikkinen ja määrätön kirkkaus, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17)
2.Kor.12:7
7 Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi.
7 And lest I should be exalted above measure through the abundance of the revelations, there was given to me a thorn in the flesh, the messenger of Satan to buffet me, lest I should be exalted above measure.
-toivossa on hyvä elää, sano lapamato
Turha oikeastaan mainitaan mitään iloa, rauhaa, rakkautta tai mitään muutakaan inhimillistä tunnetta. Tai että muutoinkaan että ihminen muka olisi jotain uskossa tai että usko edes hiuskarvan verran vaikuttaisi häneen itseensä.
Ei hyvät lapset, ei se niin mene.
Usko on vain asioista kinastelua, toisten herjaamista, oikeassa olemista ja Raamatun paikkojen jakelua siksi, että toiset olisivat väärässä.
Vahingossakaan ei voi mainita että usko jotenkin hyppäisi jollain tavalla arkisen elämän keskelle. Tai voi jotain hurmoksesta mainita, mutta niin vauhdikkain sanakääntein sitä herjata ettei se liity mitenkään mihinkään todellisuuteen, vaan on vain yleisluontoinen herja.
Jeesus Kristus yksin on uskovien - hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa, olevien - turva kaikkea valhetta ja pahaa, kaikkea väärää, eksytystä ja petosta vastaan.
Hän on tie, totuus ja elämä.
Jeesukseen Kristukseen me saamme Jumalan armosta kaikessa turvata.
Häneen me turvaamme ja luotamme.
Häneen me uskomme.
Usko Jeesukseen Kristukseen on Jumalan lahja ja Hänen tekonsa niissä, jotka ovat saaneet Jumalan käsittämättömästä armosta tulla Hänen vetäminään Jeesuksen tykö.
He ovat ottaneet vastaan Jumalan armon Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja ovat näin antaneet sovittaa itsensä Jumalan kanssa.
Ja Herra Jeesus on luja turva ja vuorilinna kaikille, jotka uskossa häneen, kaikessa häneen turvaavat ja hänen nimeään avukseen huutavat loppuun saakka.
s-seutulainen
Ikävää, jos uskosi on riitelyä. Minun uskoani se ei ole. Sen vuoksi en juuri tuhlaakaan aikaa näillä palstoilla.:)