HAHAA, en ole aikoihin kuulut näin hyvä vitsiä

Täytyy sanoa, että on maailman paras vitsi, tähän ei kylläkään maailman parhaat koomikotkaan pysty, on se hyvä että löytyy hyviä koomikkoja ja aivan maailman tason luokkaa.

Katsoin tv uutise, sielä sanottiin ettei rajaa pystytä sulkemaan lain takia, vaan pakolaisten pitää antaa tulla suomeen, Ulkolaisilta kanvilta sai lisätietoa, Suomen rajanviranomaiset ovat soittaneet useaan otteeseen venäjän rajanviranomaisille, venäjältä kukaan ei vastaa, HAHAAAA kyllä me Suomalaiset sitten ollaan hauskoja.

Vuorokautta vanhempi ohjelma, kertoi kuinka Suomi on joutunut maahantunkeutuvien pakolaisten kohteeksi, mutta Suomi toimii jämäkästi ja sulkee koko itärajan. Mitä ne nyt sitten lännessä ajattelee, kun näin ei käynyt.

Venäjän tv ohjelma vitsaili suomalaisista, eka kiireellä hakemaan turvaa natosta, sitten kielletään venäjältä tulevat autot, nyt polkupyörät, mutta ei ole kieletty hyökkäysvaunujen tuloa Suomeen.
5160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Puolalainen rajavartia on uskonnollinen, osaa käännyttää.

Äänestä
  • Kohta länsimaissa nauretaan Suomelle, ja menee loputkin uskottavuudesta, luulen että on turha odottaa mitään hyviä virkoja NATO:sta, kohta koko maailma nauraa Suomelle, kun saamattomat ei saa rajaa kiinni.

    Äänestä

Hyvä oivallus tuo venäläisiltä oli. Suomi tominut kuin pelle. Kylpyammeessa rajanyltys on kielletty tyyliin kun ei uskalleta suoraan sanoa että turvapaikan hakijoilta rajan ylitys kielletty. meneehän se huumorin puolelle.

Äänestä

Peskov sanoi, että suomen viranomaiset on tuhoamassa venäjän väliset suhteet.

Äänestä
  • Peskov jatkoi , nyky venäjä ei ole koskaan uhannut Suomea, eikä meillä ole ollut syytä vastakkainasetteluun, Suomi on valinnut polkunsa. Meidän näkökulmasta se on Suomalaisilta suuri virhe.

    Hindustan times

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täytyy sanoa, että on maailman paras vitsi, tähän ei kylläkään maailman parhaat koomikotkaan pysty, on se hyvä että löytyy hyviä koomikkoja ja aivan maailman tason luokkaa.

Katsoin tv uutise, sielä sanottiin ettei rajaa pystytä sulkemaan lain takia, vaan pakolaisten pitää antaa tulla suomeen, Ulkolaisilta kanvilta sai lisätietoa, Suomen rajanviranomaiset ovat soittaneet useaan otteeseen venäjän rajanviranomaisille, venäjältä kukaan ei vastaa, HAHAAAA kyllä me Suomalaiset sitten ollaan hauskoja.

Vuorokautta vanhempi ohjelma, kertoi kuinka Suomi on joutunut maahantunkeutuvien pakolaisten kohteeksi, mutta Suomi toimii jämäkästi ja sulkee koko itärajan. Mitä ne nyt sitten lännessä ajattelee, kun näin ei käynyt.

Venäjän tv ohjelma vitsaili suomalaisista, eka kiireellä hakemaan turvaa natosta, sitten kielletään venäjältä tulevat autot, nyt polkupyörät, mutta ei ole kieletty hyökkäysvaunujen tuloa Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu