Times of Israel: israelilaiset itse ovat olleet rakentamassa bunkkereita sairaalan alle!

Anonyymi-ap

Nyt selvisi, miksi Israel on koko ajan väittänyt sairaalan alla olevan bunkkereita. Israelilaiset itse ovat olleet rakentamassa niitä:

https://www.timesofisrael.com/liveblog_entry/barak-causes-storm-by-telling-cnn-israel-helped-build-some-spaces-beneath-shifa/

Eli 1980-luvulla, kun Gaza oli Israelin valvonnassa, rakennettiin ilmeisesti koko sairaala. Israelilaiset olivat mukana auttamassa sairaalan rakentamisessa ja samalla sen alle rakennettiin maanalaisia tiloja ilmeisesti siksi, että sairaalan tontti oli niin pieni, että sairaalasta ei saatua muuten niin isoa kuin olisi haluttu.

Se tarkoittaa: Sairaalasta on siis oltavat pääsy noihin tiloihin. Israelin tiedustelupalvelut ovat tienneet maanalaisista tiloista vuosikymmeniä, joten luulisi heidän tietävän, missä sairaalan sisällä on käynti noihin tiloihin. Rakentajat ovat sen tienneet ja yleensä tiedustelupalvelu kerää kaikki tiedot. Kun jenkit pommittivat Bagdadia, he pyysivät ja saivat tarkat tiedot, piirustuksia myöten, suomalaisten firmojen Irakin hallitukselle rakentamista rakennuksista, joita he sitten pommittivat.

Israelin joukot eivät kuitenkaan löytäneet sairaalan sisältä käyntiä alla oleviin tiloihin. Siis mitä helv... heidän olisi pitänyt se tietää, vaikka käynti olisi nykyään tukittu tai naamioitu. Jos nimittäin Mossad yhtään osaa hommansa. Ja sen pitäisi osata, kun se on pystynyt moniin operaatioihin, joita muut pitävät lähinnä silkkoina ihmeinä.

Vaikka olisi niin, että Hamas on vallannut nuo tilat itselleen, sairaalahan ei niitä omankaan kertomansa mukaan käytä, eikä ole edes kertonut niiden olevan olemassa, ei se kyllä oikeuta tuhoamaan sairaalan voimanlähteitä, eikä näännyttämään potilaita saarrolla, kuten IDF teki. Sitä en tiedä, onko se jonkin säännön mukaan laillista, mutta jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että sellaista ei kukaan ihmiseksi laskettava tee. PISTE.

Koko sota on kuin huonosta B-luokan elokuvasta. Ensin Hamas tekee terrori-iskun, jossa ehkä panttivankien ottamisen osalta oli jotain järkeä, raakuuksissa ei eikä rakettitulituksessa, joka ehkä rassaa israelilaisten hermoja, mutta muuta sillä ei saa aikaan. Paitsi, että Israel, ainakin muka, tulee yllätetyksi, sitten he eivät löydä sairaalasta käyntiä itse rakentamiinsa maanalaisiin tiloihin.

Kyllä tässä usko horjuu, ainakin ihmisten järkiperäisyyteen. Koko hommassa on takuu varmasti todella paljon sellaista, jota ei ole kerrottu.

55

487

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      IDF ei siis löydä käyntiä sairaalan alla oleviin tiloihin, mutta sen sijaan se löytää röntgenlaitteen takaa laatikollisen rynkkyjä ja täyteenpakattuja, avaamattomia reppuja. Ja tietokoneen. Ja väittää, että huoneessa on toiminut esikunta.

      Tuollaisten "todisteiden" pohjalta sitä ei usko kukaan. Reput ja aseet olisi ehkä voinut Hamas kätkeä sinne sitä varten, että siviiliasuissa sisään ujutettu taisteluryhmä ottaisi ne käyttöön, mutta miksi tietokone, jossa on panttivankien kuvia? Mitä järkeä siinä on? Paitsi, jos koneella on jonkinlainen taistelusuunnitelma, jonka olisi järkevämmin printannut paperille. Paitsi jos tietokonetta on ollut tarkoitus käyttää myös yhteydenpitoon.

      Reput ovat siististi pakattu ja kiinni, eli huoneessa ei tosiaankaan ole asuttu eikä reppuja jätetty kiireessä pakenemisen vuoksi. Joten myöskään aseet eivät ole jääneet paettaessa.

      Miksi ihmeessä Hamas olisi toiminut röntgenhuoneessa tai käyttänyt sitä edes taisteluryhmän taisteluvarusteiden varastona, jossa sillä on ruhtinaalliset tilat sairaalan alla?

      Koko juttu on selvästi IDF:n lavastus. Miksi IDF lavastaa, mutta ei löydä sisäänkäyntiä sairaalan alla oleviin tiloihin?

      En tiedä mitään muuta selitystä kuin sen, että myöskään sairaalan alla olevia tiloja ei käytä Hamas, tai jos käyttää, Israel ei ollut valmis menemään sinne. Jos pelkäsivät siellä olevan panttivankeja, joiden puolesta pelkäsivät, niin miksei sitä voinut kertoa suoraan?

      Aivan kuin IDF tarkoituksella olisi halunnut päästää Hamasin sieltä pakenemaan, jos Hamas sairaalan alla olikaan.

      Palestiinalaisten puolelta maanalaisista tiloista on vaiettu ja he väittivät terroristien raketin tippumsien al-Ahlin sairaalan parkkipaikale Israelin iskuksi.

      Sodassa totuus on aina ensimmäinen uhri ja muunneltua totuutta tulee molemmilta puolilta. Israelin toiminta tuossa ihmetyttää, hekin selvästi yrittävät vedättää ja sitten vaikuttavat vielä kämmäävän aivan käsittömättömästi.

      En tiedä, kuuluuko tuo kaikki Herran suunnitelmiin, niitähän ei ihmisjärjellä tajua, mutta ainakin kaikkien muiden osapuolten suunnitelmat ovat vähintäänkin sekaisin.

    • Anonyymi

      Nyt on tulitauko lähellä. Sen aikana vapautetaan vankeja puolin toisin. Israelin hallituksen ääriänkyrät vastustavat sopimusta mutta jos Netanyahu ei heille nyt pärjää niin aika seniiliksi on kutistunut muinaisista mitoistaan.

      KTS

      • Katsotaan toteutuuko tulitauko. Ehkä sitten "löydetään" se tunnellikin.

    • Israil oppinut Amerikasta Irakin ase ja yli aseta

      • Anonyymi

        Am Yisrael Chai.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Am Yisrael Chai.

        Oletko
        Masha7a yafa3a tarolahxi trkan tskan be btre
        Jos olet kyllä osaat vastata

    • Anonyymi

      Tässähän se ketju oli - Mutta kun Yhdysvalloissa (senaatti?) on tunnustus, että Israel itse on luonut Hamasin poliittisiin tarkoituksiin . Nyt ymmärrän, että mitä se Hamasin perustajan poika teki Suomessa!

      • Anonyymi

        Pistäkää nyt nämä faktapalikat tietoihin, jos näyttäisi yhtään järkevämmältä. En ole perehtynyt itse tilanteeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pistäkää nyt nämä faktapalikat tietoihin, jos näyttäisi yhtään järkevämmältä. En ole perehtynyt itse tilanteeseen.

        Oliko aseita löytynyt? Ne on silloin israelilaisten.

    • Anonyymi

      Aloitus on harhaanjohtava. Shivan sairaala ja sen kellari on Israelin aikanaan rakentama. Sairaalan alueelta löytyneet tunnelit, rauta ovet ja komentokeskukset ovat palestiinalaisten rakentamia.

      • Anonyymi

        Piti just mainita sama detalji. Sairaalan tiedot löytyy netistä jos jaksaa tutkia. Artikkeleissa joita sairaalasta on julkaistu on paljon mielenkiintoista asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piti just mainita sama detalji. Sairaalan tiedot löytyy netistä jos jaksaa tutkia. Artikkeleissa joita sairaalasta on julkaistu on paljon mielenkiintoista asiaa.

        So what?

        Sairaalan alapuolelta on löytynyt palestiinalaisten rakentamat sotilastunnelit. Tunnelin ovet oli linnoitettu ja varustettu ampuma-aukoilla. Israelin armeija on julkaissut hyvän videon tunnelista:

        https://youtu.be/l_MegO1A4UU

        Tämä tarkoittaa sitä, että kansainvälisen oikeuden mukaan Gazan sairaala oli laillinen maali sotilastoimille.

        Laillinen tai ei, kukaan normaalijärkinen ei kohdista sotilastoimia sairaalaan, joka on täynnä potilaita.

        Lakien tehtävä on suojella heikompia, ei oikeuttaa heidän tappamistaan.

        Suomalaisen tuomarin ohjeen mukaan: se, mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

      • Anonyymi

        Aloitus ei ole harhaanjohtava. Barak itse sanoo haastattelussa, että sairaalan alla olevat rakenteet ovat israelilaisten rakentamia ja että on epäilty Hamasin käyttävän niiitä.

        On mahdollista, että Hamas on rakentanut sinne lisää.

        Sillä ei silti ole merkitystä. Israelin tulitus, joka vahingoitti sairaalaa, on ollut täysin hyödytöntä. Se ei ole tuhonnut yhtään tunnelia eikä tappanut yhtään terroristia. Sen sijaan potilaita sairaalassa se tappoi.

        On tyypillistä, että siionistit tekevät ihan mitä tahansa oman napansa eteen jos se vain edes jotenkin on laillista. Kristitty ei toimi niin.

        Vale
        Vale
        Vale.

        Amerikka vallattiin myös valheiden kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vale
        Vale
        Vale.

        Amerikka vallattiin myös valheiden kera.

        Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin onko noista 240:stä "panttivangista edes minkäänlaisia todisteita?
        Israelhan on voinut itse siepata nuo ihmiset ja pitää niitä piilossa.
        Näin ainakin Hamasin tietotoimiston mukaan ja sehän on sataprosenttisen luotettava lähde.
        Ylekin luottaa siihen.

        Kyllä "mistänäitäoikeintulee" ja "mummonmuori" ovat samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        So what?

        Sairaalan alapuolelta on löytynyt palestiinalaisten rakentamat sotilastunnelit. Tunnelin ovet oli linnoitettu ja varustettu ampuma-aukoilla. Israelin armeija on julkaissut hyvän videon tunnelista:

        https://youtu.be/l_MegO1A4UU

        Tämä tarkoittaa sitä, että kansainvälisen oikeuden mukaan Gazan sairaala oli laillinen maali sotilastoimille.

        "Gazan sairaala oli laillinen maali sotilastoimille."

        Ei ole, koska siellä on siviilejä. Miksi olet niin innoissasi tappamassa viattomia ihmisiä? Miksi olet noin paha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laillinen tai ei, kukaan normaalijärkinen ei kohdista sotilastoimia sairaalaan, joka on täynnä potilaita.

        Lakien tehtävä on suojella heikompia, ei oikeuttaa heidän tappamistaan.

        Suomalaisen tuomarin ohjeen mukaan: se, mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan.

        Lopettakaa arabit se idioottimainen omaan jalkaanne ampuminen. Kun arabit lopettavat terrorisotansa, sota päättyy samalla hetkellä.
        Israelia ei ole työnnetty välimereen, eikä juutalaisia hävitetty maan kamaralta, vaikka siihen on pyritty vuosisatoja, eikä tulla koskaan työntämääkään eikä hävittämään.
        Kehittäkää itseänne arabit, niin jonakin päivänä me saamme ensimmäisen oikean arabinobelistin, nyt en puhu murhaaja Jasser Arafatista, jonka "palkitseminen" oli pelkkää silmänlumetta, ja perivasemmistolaista valkopesua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Gazan sairaala oli laillinen maali sotilastoimille."

        Ei ole, koska siellä on siviilejä. Miksi olet niin innoissasi tappamassa viattomia ihmisiä? Miksi olet noin paha?

        Arabit ovat julistaneet hävittävänsä juutalaiset; siitä koko jupakka juontaa juurensa. Sotaa käydään ilmeisesti siihen asti, kun kristittyjen ja juutalaisten yhteinen Messias saapuu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Arabit ovat julistaneet hävittävänsä juutalaiset; siitä koko jupakka juontaa juurensa. Sotaa käydään ilmeisesti siihen asti, kun kristittyjen ja juutalaisten yhteinen Messias saapuu.

        Anonyymi
        2023-11-22 07:59:02
        Arabit ovat julistaneet hävittävänsä juutalaiset; siitä koko jupakka juontaa juurensa. Sotaa käydään ilmeisesti siihen asti, kun kristittyjen ja juutalaisten yhteinen Messias saapuu.

        Tämä julistus on historiaa.
        Hamas on ilmoittanut että ainoa asia minkä ne haluaa tapahtuvan
        On se että he saavat israelin valloittamat maa-alueet takaisin.
        Tästä kartasta näkyy minkä verran israel on sitä maata ottanut:
        https://aijaa.com/VEAp56

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopettakaa arabit se idioottimainen omaan jalkaanne ampuminen. Kun arabit lopettavat terrorisotansa, sota päättyy samalla hetkellä.
        Israelia ei ole työnnetty välimereen, eikä juutalaisia hävitetty maan kamaralta, vaikka siihen on pyritty vuosisatoja, eikä tulla koskaan työntämääkään eikä hävittämään.
        Kehittäkää itseänne arabit, niin jonakin päivänä me saamme ensimmäisen oikean arabinobelistin, nyt en puhu murhaaja Jasser Arafatista, jonka "palkitseminen" oli pelkkää silmänlumetta, ja perivasemmistolaista valkopesua.

        Ilman kristittyjen länsimaiden tukea Israelia ei olisi ollut olemassa enää aikoihin.

        Arabit oppivat 1990-luvulla sen, että Israel jatkaa heidän tappamistaan ja alueiden varastamista ihan riippumatta siitä, että vastataanko siihen terrori-iskuilla vai ei.

        Palestiinalaiset tulevat taistelemaan maastaan aivan kuten ukrainalaisetkin tekevät. Palestiinalaiset vaan eivät saa siihen mittavaa tukea länsimaista ja turvautuvat, kuten yleensä tuollaisissa tilanteissa, terrorityyppiseen sodankäyntiin.

        Siihenhän israelilaiset itsekin turvautuivat vallatessaan aluetta itsenäiselle valtiolleen 1947-48.

    • Anonyymi

      Tulitauosta on nyt sovittu. Vain käytännön toteutus enää

      KTS

      • Anonyymi

        Olihan siellä taas pari lääkäriä tapettu.

    • Anonyymi

      Tulitauko!
      YAY!
      \O/
      / \

      KTS

    • ”Israelilaiset olivat mukana auttamassa sairaalan rakentamisessa ja samalla sen alle rakennettiin maanalaisia tiloja ilmeisesti siksi, että sairaalan tontti oli niin pieni, että sairaalasta ei saatua muuten niin isoa kuin olisi haluttu.”

      timesofisrael.com sivuston mukaan: (konekäännös) ”Entinen pääministeri Ehud Barak on aiheuttanut kiistaa kertoessaan CNN:n Christiane Amanpourille, että Israel auttoi rakentamaan joitain maanalaisia tiloja Gazan Shifa-sairaalan alla.”

      ”Kun jenkit pommittivat Bagdadia, he pyysivät ja saivat tarkat tiedot, piirustuksia myöten, suomalaisten firmojen Irakin hallitukselle rakentamista rakennuksista, joita he sitten pommittivat.”

      Ainakin tuon tiedon valossa Israel on tosiaan ollut tietoinen tuosta tunnellista. Tosin Hamas on varmasti sitä laajentanut tuntuvasti.

      ”Israelin joukot eivät kuitenkaan löytäneet sairaalan sisältä käyntiä alla oleviin tiloihin.” ja ”Jos nimittäin Mossad yhtään osaa hommansa.”

      Tosiaan ”Koko hommassa on takuu varmasti todella paljon sellaista, jota ei ole kerrottu.” sillä kyllähän tuo kysymyksiä herättää, jos maailman parhaimpiin kuuluva tiedustelu ei muka osaa hommaansa.

      • Anonyymi

        SUOMALAISTEN FIRMOJEN IRAKILLE RAKENTAMISTA...?

        Ja Lipponen lupasi Bushille heidän salaisessa tapaamisessaan SUOMELTA niin Amos-rakettijärjestelmän kuin jälleenrakennusapua, jos aloitetaan yhdessä hyökkäys Irakiin, mistä seurasi pääministeri Jäätteenmäki -skandaali. Tuolla hyökkäyksellä ei ollut YK-mandaatia - kolmantena oli mukana Espanjan pääministeri.

        Ja juuri luin, että Kennedyn murhaaja oli Suomessa juuri ennen kuin murhadi Kennedyn?!

        Mitä kaikkea nyt suomalaiset ovat oikein touhunneet?!

        Mummomuori, hyppäsitkö sinä itse ilman mitään noteeraamista kopioimastadi tekstistä tuon Suomi-kohdan yli?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mummomuori, hyppäsitkö sinä itse ilman mitään noteeraamista kopioimastadi tekstistä tuon Suomi-kohdan yli?

        Kyllä sillä otin vain tämän aiheen, mikä oli keskeistä. Noista muista toki voidaan kekustella jossain toisessa ketjussa.

        Kiinnostaa siis se, miksi Mossad tässä asiassa tyri niin paljon?

      • Anonyymi

        Onko jo löytynyt heidän rakentamansa pommisuojat siviileille. Varmasti alueella on niitäkin paljon, jos on ollut pitkään pommitusten kohteena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jo löytynyt heidän rakentamansa pommisuojat siviileille. Varmasti alueella on niitäkin paljon, jos on ollut pitkään pommitusten kohteena.

        Nyt sitten ei voikaan muuta enää kysyä kuin, että onko nämä löytyneet rakennelmat myös suomalaisten käsialaa kuin Marbellan kaupungintalon kaatumiseen johtaneet 30.000 laitonta asuntoa, jossa kahakassa ostajat menettivät kaiken?!

        Mutta vähätkö bisneksistä, asuuhan Suomessa maailman onnellisin kansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jo löytynyt heidän rakentamansa pommisuojat siviileille. Varmasti alueella on niitäkin paljon, jos on ollut pitkään pommitusten kohteena.

        "Onko jo löytynyt heidän rakentamansa pommisuojat siviileille. "

        On jo löytynyt ja koko ajan löydetään lisää, ensin nämä löydetään, tutkitaan ja sitten täytetään merivedellä.

      • Aivan. Eli kuten tuossa yllä oli, tämän pitäisi tiedustelupalvelu Mossadin tiedossa ollut jo aikaa sitten.

    • Anonyymi

      Totuus on siitä hyvä asia, että se voi sina vaieta kuoliaaksi, kun muut pitää tappaa.

    • Anonyymi

      No, voisiko Hamas lopettaa kaikki iskut Israeliin ja myös ohjusten ampumiset? Miksi terrorijärjestöä pidetään laillisena neuvottelijana?
      Israelia ympäröi maat jotka yrittävät tuhota koko maan ja kansan. Miksi arabimaat eivät ota tai anna palestiinalaisten asuttaa omia alueitaan? Onko pakko haluta juuri Israelin maa?

      • "Miksi terrorijärjestöä pidetään laillisena neuvottelijana? "

        Siksi että se on Gazan hallitisija ja Hamasin pitäisi lopettaa taistelut. Ei heidän puolestaan siis kukaan muu voi neuvotella.

      • Anonyymi

        Yksikään Israelia ympäröivä maa ei yritä tuhota sitä. Ei ole tehnyt mitään elettäkään.

        Minä en ymmärrä, miksi israelilaisten on pakko haluta juuri palestiinalaisten maa? Voisihan juutalaisvaltion perustaa vaikka Etelä-mantereelle. Siellä Israel voisi pommittaa pingviinejä, jos ja kun kokisi ne uhaksi kuitenkin.

        Oh hoh: "Yksikään Israelia ympäröivä maa ei yritä tuhota sitä. Ei ole tehnyt mitään elettäkään."??

        Elätköhän jossain umpiossa?
        Kukahan uhkasi v 1948 ajaa juutalaiset mereen. Sama toistui v 64, 67, 73 jne.
        Muisteleppas Nasserin uhoa tai Saddam Husseinin tai Ahmadinejadin "rauhanomaisia hyökkäyksiä.

    • Anonyymi

      Valetta

      • Anonyymi

        Eli siis Israelin entinen pääministeri valehtelee? Tuskinpa tuossa asiassa.

    • Anonyymi

      Tämä on yksi versio Lähi-idän julmista sodista. Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen. Miettikää millaista kärsimystä se aiheuttaa. Miksi järki ei voita?

      • Tuossapa on miettimistä.

    • Anonyymi

      Kyllä tuonkokoiseen maanalaiseen tunneliverkostoon on ollut sisääntuloteitä kilometrien päässä sairaalasta jostain toisesta rakennuksesta. Hamas on osannut piilottaa laitoksensa niin että sairaalasta ei ole edes olemassaolosta tiedetty/ tai tiedetty mutta maksettu hiljaiseksi. Tai oltu mukana hommassa.
      Kai on sähkön ja veden kulutus ollut suuri mutta ei kukaan ihmetellyt.

    • Anonyymi

      Rakennettu lännen tukirahoilla. Siksi palestiinalaiset sen näkösiä että kylkevat näköjään kaikki ryysyissä.Kun avustusrahat menneet Hamsin hommiin.

      • Kyllä Hamas ne rahansa saa ykityisiltä lahjoittajilta tai toisilta terroristijärjestöiltä. Yksikään avustusjärjestö ei noille anna mitään.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Kyllä Hamas ne rahansa saa ykityisiltä lahjoittajilta tai toisilta terroristijärjestöiltä. Yksikään avustusjärjestö ei noille anna mitään.

        Turha toivo: ". Miksi järki ei voita?"

        Ei tuossa Hamasin touhussa ole kysymys järkevyydestä, vaan mullahien ja Iranin ohjeista.
        Israel pitää tuhota tavalla tai toisella. Siihen kyllä avustuksia riittää.

        No jaa, Hamas on toisaalta pieni järjestö, niin hakeehan se yhteistyökumppaneita. Toisaalta Isreal pyrkii tuohoamaan kaikki palestiinalaiset, eivät vain yhtä järjestöä.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        No jaa, Hamas on toisaalta pieni järjestö, niin hakeehan se yhteistyökumppaneita. Toisaalta Isreal pyrkii tuohoamaan kaikki palestiinalaiset, eivät vain yhtä järjestöä.

        Taasko se mummonmuori VALEHTELEE:
        "Toisaalta Isreal pyrkii tuohoamaan kaikki palestiinalaiset, eivät vain yhtä järjestöä."

        Outoa, että kristityn nimeä kantava syyllistyy jatkuvasti valehtelemaan omien ennakkoasenteittensa tukemiseksi.

        Israel ei pyri tuhoamaan kaikkia palestiinalaisia, vaan tekee hyvää yhteistyötä maltillisten palestiinalaisten kanssa.

        "Israel ei pyri tuhoamaan kaikkia palestiinalaisia, vaan tekee hyvää yhteistyötä maltillisten palestiinalaisten kanssa."

        Toki näin, kuten PLOn:n kanssa.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        No jaa, Hamas on toisaalta pieni järjestö, niin hakeehan se yhteistyökumppaneita. Toisaalta Isreal pyrkii tuohoamaan kaikki palestiinalaiset, eivät vain yhtä järjestöä.

        Gazan väestöstä lähes kaikki kannattaa ja tukee Hamasia, joten siellä ei ole juurikaan viattomia siviilejä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Gazan väestöstä lähes kaikki kannattaa ja tukee Hamasia, joten siellä ei ole juurikaan viattomia siviilejä.

        ”Gazan väestöstä lähes kaikki kannattaa ja tukee Hamasia, joten siellä ei ole juurikaan viattomia siviilejä.”

        Olet siis suorittanut oikein kyselyn heidän keskuudessaan ! :D

        Haluat siis maalata tilanteen, jossa kansanmurha olisi puolusteltavissa. Uskot enemmän valheisiin kuin faktaan.

        Hamasilla on taistelijoita (siis koulutettuja sotilaista aseineen) n. 10 000. Israelilla puolestaan 400 000. Heillä ei ole raskasta kalustoa tai edistyneitä panssariajoneuvoja tai hävittäjiä, ei tykkejä jne,. kuten israelilla-

        Palestiinan politiikan ja tutkimusten tutkimuskeskuksen (PSR) Länsirannalla ja Gazan kaistalla on tehnyt kyselyn 6.–9. syyskuuta 2023, jonka mukaan Hamasin kannatus on laskenut, Vielä 17 vuotta sitten Hamasia kannatti 44% Gazalaisista. Fatahin, joka on Hamasin kanssa riidoissa, kannatus sen sijaan on noussut.

        Gazalaisista 44 % uskoo, ettei kumpikaan puolue ole edustuksen ja johtajuuden arvoisia.

        On arvioitu, että Hamasilla on n. 40 000-50 000tukijaa siviilien keskuudessa ja väestöä siellä on ollut yhteensä 1 900 000.

        >>>”Gazan väestöstä lähes kaikki kannattaa ja tukee Hamasia, joten siellä ei ole juurikaan viattomia siviilejä.”
        Olet siis suorittanut oikein kyselyn heidän keskuudessaan ! :D<<<

        Hamas voitti Gazassa viimeksi järjestetyt vaali ja sen jälkeen siellä on tehty mielipidekyselyitä, joiden mukaan noin 90 % väestöstä tukee nyt Hamasia sen aloittaman sodan takia. Sota on ollut yksi Hamasin keino nostaa kannatustaan. Näin ne gallubit vaihtelevat tilanteen mukaan. Tämä kannatus näkyi kauhealla tavalla, kun Hamasin sotilaat toivat juutalaisten ruumiita häpäistäväksi siviilien keskuuteen, jotka sylkivät ruumiiden päälle.

        >>>Haluat siis maalata tilanteen, jossa kansanmurha olisi puolusteltavissa. Uskot enemmän valheisiin kuin faktaan.<<<

        Sinä Mummomuori olet todella jumalaton nainen, kun tuollaista väität. Israelin armeija ei tee mitään kansanmurhaa Gazassa, mutta palestiinalaiset ovat yrittäneet tehdä kansanmurhan juutalaisia kohtaan. Vaikka lopulta kaikki palestiinalaiset menehtyisivät sotatoimissa, niin he sen sodan aloittivat ja ovat syyllisiä omiin tappioihinsa.

        Jospa toisit tuollaisen tutkimuksen esille, koska uusin tutkimus kertoo täysin päinvastaista. Eli juuri Hamasin aloittama sota on laskenut sen kannatusta.

        Itse maalasit tilanteen, missä Isrealin pitäisi tappaa kaikki Gazassa olevat, myös siviilit.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2833
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2400
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2170
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1982
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    6. 166
      1820
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1777
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      132
      1513
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe