Alkuseurakunta vietti ehtoollista pävittäin!
Miksi kristillinen kirkko on lipsunut tästä?
4
167
Vastaukset
- Anonyymi
No ei se ihan noinkaan ole.
Alkuseurakunta vietti Herran ehtoollista Jeesuksen ylösnousemuspäivänä sunnuntaina.
Mutta Herran ehtoollista VOI viettää minä päivänä tahansa.- Anonyymi
Raamatussa tosiaan puhutaan "leivän murtamisesta", joka ei ollut tavallista aterioimista (sille oli oma sanansa) vaan kyseessä oli pyhä yhteysateria Jeesuksen antaman mallin mukaisesti. Asia on nähtävästi vaikea Vartiotorni-seuralle, kun Uuden maailman käännöksessä on pitänyt häivyttää alkutekstin merkitys paikoitellen.
Näissä molemmissa kohdissa esiintyy siis sama, leivän murtamista tarkoittava kreikankielinen ilmaisu, mutta vain Kirkkoraamattu kääntää sen johdonmukaisesti molemmissa kohdissa. Vartiotornille leivän murtaminen ei ole kelvannut Apostolien tekojen kohdassa, mutta kylläkin Korinttilaiskirjeen kohdassa. Tulkinta on ohjannut kääntämistä.
Ap. t. 20:7
KR: Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää.
UM: Viikon ensimmäisenä päivänä, kun olimme kokoontuneet aterialle
1. Kor. 10:16
KR: eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?
UM: Eikö leipä, jonka taitamme, merkitse osallisuutta Kristuksen ruumiiseen?
Alkualkualkualkualkualkualkualkualkualkualkualkualkualkuseurakunta myös kokoontui laskemaan yhteisesti Peräilmaa aamuin illoin. Ja hervevellipäivänä lisäksi puolitapäivin ja keskiyöllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3683491Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1292499En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1261775Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731270- 721127
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi491117Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.1611085- 611053
Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj289904- 42836