Suomi saa hävetä seuraavat sata vuotta

Antoivat Sanna Marinin hallituksen sekoittaa koko Suomen talouden ja sulkea työpaikat ja yritykset, häpäistä maamme kännisekoilullaan ja nolaten itsensä vielä itkuisilla julkisella anteeksipyynnöillä, eikä siinä vielä kaikki.
Vielä meinasi että voi jatkaa hallituksessa kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Ja hänen annettiin se tehdä.
Nyt vakaa sivistyneenä pidetty valtio on menettänyt arvostuksensa, , on maailman valtioiden pilkan kohteena sekä huijauksen kohteena. Maailma ja Uniper nauraa, että suomen naisministeri menee ja antaa 8 mrd euroa konkurssikypsään ansaan kun vain pyytää.
Kun suomella on noin paljon rahaa ja hölmö hallitus niin kaikkihan meitä lähtee huiputtamaan. Ja lähti. Hulluus jatkuu. Nyt nämä Marinin hallituksen kädettömät istuu kaikki kansanedustajina eduskunnassa?
Millä oikeudella ja meriiteillä? Eivät he edusta kansaa vaan idioottimaisuutta politiikassa.
14215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sinulla on kaksi ongelmaa.

1. Kauna Marinia kohtaan. Siitä pääset eroon terapialla.

2. Et ymmärrä Suomen demokraattista järjestelmää ja sitä, että kansa äänestää. Opiskele. Kyllä se siitä.

Äänestä
  • Mistä lähtien toden esiintuominen on julistettu kaunaisuudeksi? Mietippäs sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mistä lähtien toden esiintuominen on julistettu kaunaisuudeksi? Mietippäs sitä.

    Siitä asti, kun ihminen ei pääse loputtomasta vihastaan irti. Siitä sinun kohdallasi on kyse.

    Normaali, terve ihminen saattaa kyllä esittää kritiikkiä poliitikkoja ja päättäjiä kohtaan, mutta hän pääsee siitä irti. Hänen ei tarvitse piehtaroida vihassaan loputtomasti. Hänen elämässään kuitenkin on muitakin asioita.

    Sinä taas et näytä millään käsittävän sitä, että ainakin tällä erää Marinin aika oli ja meni. Sama koskee myös koko hänen hallitustaan. Nyt on vallassa uusi hallitus.

    Äänestä

  • Kansa ei äänestänyt hallitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kansa ei äänestänyt hallitusta.

    Oletan sinun olevan kärryillä siitä, miten hallitus Suomeen muodostetaan.

    Äänestä

nyt nämä kaakit estää kaikin tavoin pääsemästä eteenpäin.

Äänestä
  • Etkö sinä apina käsitä hallituksen vaihtuneen?

    Äänestä

  • TruthStillHurts kirjoitti:

    Etkö sinä apina käsitä hallituksen vaihtuneen?

    Nimittely paljastaa älykkyytesi tason.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Nimittely paljastaa älykkyytesi tason.

    Onneksi täällä on sinunlaisesi ihminen ohjaamassa meitä vähäisempiä.

    Äänestä

Marin halusi tuulettaa instituutiota! Jäi punalinnake SAK tuulettamatta!
Nyt meinaavat, juovuksissa olevien, kaartin jäsenien avulla kaataa demokraatisesti
valitun hallituksen.Mitä muuta on poliittinen lakko?

Äänestä

Mitä väliä. Venäjä saa hävetä 1000 vuotta.

Äänestä

Ei Marinia kukaan vihaa, mutta hänen hallituksensa aikaansaannoksia.

Äänestä

Se Sanna Marin joka lupasi että ei vie Suomea natoon.
Valheita valheiden jälkeen ja valheilla Suomi viedään sotaan.

Äänestä

Typerys, typerys, vajakki. Tarkistuta pääkoppasi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Antoivat Sanna Marinin hallituksen sekoittaa koko Suomen talouden ja sulkea työpaikat ja yritykset, häpäistä maamme kännisekoilullaan ja nolaten itsensä vielä itkuisilla julkisella anteeksipyynnöillä, eikä siinä vielä kaikki.
Vielä meinasi että voi jatkaa hallituksessa kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Ja hänen annettiin se tehdä.
Nyt vakaa sivistyneenä pidetty valtio on menettänyt arvostuksensa, , on maailman valtioiden pilkan kohteena sekä huijauksen kohteena. Maailma ja Uniper nauraa, että suomen naisministeri menee ja antaa 8 mrd euroa konkurssikypsään ansaan kun vain pyytää.
Kun suomella on noin paljon rahaa ja hölmö hallitus niin kaikkihan meitä lähtee huiputtamaan. Ja lähti. Hulluus jatkuu. Nyt nämä Marinin hallituksen kädettömät istuu kaikki kansanedustajina eduskunnassa?
Millä oikeudella ja meriiteillä? Eivät he edusta kansaa vaan idioottimaisuutta politiikassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu