Mitäs varten niitä valtakunnanrajoja tehdään, jollei

Anonyymi-ap

niillä ole mitään merkitystä! Kyllä rajojen pitää turvata kansansa elämää aina. Mutta varsinkin silloin, kun huomataan jonkun maan varsin koettavan saattaa maan talous ja kansan elämä sekasortoon.
Sitähän se nyt on, yhtälajia sotaa.
Me olemme lapsena jo yhden sodan joutuneet kärsimään, kun monien isä ja veljet joutuivat sotaan, jonnekin Karjalankannakselle, monikaan sieltä ei elävänä palannut, tai oli jotenkin poissa raiteiltaan, kovan paineen alaisina kun olivat olleet.
Kuinka ne haalii väkeä Afrikkaa myöden ja Aasiaa ja siltä väliltä.

Miksi suomalaiset mediassa puhuu, kuinka me pystymme ottamaan suuriakin väkimääriä!
Päivastoin pitäisi sanoa, että joka tänne syyttä lähtee Venäjän usuttamana, ei pääse Suomen kamaralle, että tietävät sen lähtiessään jo!
Ei auteta, ei meillä ole varaa auttaa, muuta kuin omaa kansaamme tällä hetkellä, puutetta on kotimaassammekin.

32

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitääkin pysytellä nyt sitten kotimaassa rajojen sisällä, ettei ole uhkaksi
      naapurimaille.

    • Anonyymi

      Lähtijämaissa on paljon paljon pahempi tilanne kuin meillä. Ei voi verratakaan,
      mutta ihmisiä ei saisi käyttää hyväksi niinkuin Putin tekee, mutta sehän haluaa
      tappaa koko Ukrainan kansan, että sille muutama sata harhaanjohdettu on
      aivan mitätön juttu.

      • Anonyymi

        Katsoin TV:stä sitä tulija porukkaa, nuoria reippaasti kulkevia ihmisiä, hyvissä pukimissa, mietin, että onko nämä nyt niitä "vhreitä miehiä", joita Krimille alkoi ilmaantua??
        Ei nuo ole mitään apua tarvitsevaa joukkoa, ei taitaa olla seet laukuissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsoin TV:stä sitä tulija porukkaa, nuoria reippaasti kulkevia ihmisiä, hyvissä pukimissa, mietin, että onko nämä nyt niitä "vhreitä miehiä", joita Krimille alkoi ilmaantua??
        Ei nuo ole mitään apua tarvitsevaa joukkoa, ei taitaa olla seet laukuissa.

        Ollanko täällä "sinisilmäisiä"? Eikä ymmärrys ole ajan tasalla.


      • Anonyymi

        Lähtömaitten tilanne ei parane, kun sen toimintakykyisimmät alamaiset karkaavat maasta.
        Lähtömaitten pitää paneutua olosuhteittensa parantamiseen ja vakuuttaa kansalaiset siitä, että parempi tulevaisuus odottaa.
        On Suomi köyhä, siksi jää ja lumi, turhaa pyytää myötätuntoa Raja-Joosepilta.
        Mkr.


    • Anonyymi

      Ja miksi jotain toiselta puolen maapalloa tulevaa porukkaa otetaan täyshoitoon, ilman jokaisen, miehen ja naisen työvelvoitetta, mutta naapurikansaa vastaan pitää hankkia natot ja tykit?

    • Onhan meillä asiat hyvin verrattuna moniin maihin joista lähtee ihmisiä pakolaisina tai paremman elintason perään.
      Kumpikin asia on ihan ymmärrettävä, niin mekin tekisimme jos oltaisiin heidän paikallaan.
      On vain sallainen hankaluus auttamisessa, ollaan pieni ja väestöltään vähälukuinen maa. On hyvin rajallista meidän vointimme auttaa vaikka kuinka haluaisimme.
      Ajattelen paljon niitä jotka jäävät kotimaahan tai leireille apumme ulottumattomiin.
      Vain hyvin harva pääsee meille asti, nuoria miehiä suurin osa, melkein kaikki, paitsi Ukrainalaiset.
      Siksi olisi paljon suotavampaa auttaa heitä jotka ovat leireillä tai muualla mihin apumme voisi ylettyä. Voitaisiin auttaa paljon suurempaa määrää ihmisiä.
      Vastenmielistä kuinka Venäjä käyttää hyväkseen hädänalaisia ihmisiä.
      Jos äkkiä rajalla olisi tuhansia, jopa miljoonia ihmisiä tulossa, mitä voitaisiin tehdä? Ihmisiä riittää etsimään parempaa elämää jos saavat vähänkin toivoa.

    • Rajavartija Raja-Joosepista kertoo, että lauantaina tuli 55 henkiloä. Murmansk lähin asutus 250km päässä. Tuskin olivat polkupyörällä tulleet.
      Yli 90% hyväkuntoisia hymyileviä miehiä.
      Kertoi nähneensä 3 naista.
      Tulijat, Jemenistä, Intiasta, Marokosta, Syyriasta ja Algeriasta.

      Tällaista, eipä taida ainakaan kaikkien osalta turvapaikkariteerit täyttyä.

      • Anonyymi

        On vain ongelma siinä, että palautusta ei saada toteutetuksi. Venäjä ei ota vastaan, eikä lähtömaa myöskään. Siinäpä ollaan, paimennettavana satoja joutilaita miehiä, jotka ovat kuulleet, että Suomessa on kivaa.
        Eipä aikaakaan, kun yhteiskunnassamme on yhä yleisempää ärtyily mamuista, yhteenottoja ja katujengejä, sillä turhautuneet tulijat lyöttäytyvät yhteen ja alkavat kärsiä yhdessä syrjäytymisestä ja valittaa kärsimistään vääryydestä.
        Kantaväestön kestokyky alenee.


    • Anonyymi

      Suomen rajat turvaavat mm. Jemenin kansalaisten elämän...

    • Anonyymi

      Kyseessä on Venäjän hybridihyökkäys. Ettekö ymmärrä mitä se
      kokonaisuudessaan tarkoittaa ?

    • Anonyymi

      Kyllä ymmärrän, eräänlaista sotaahan se on niinkuin tuolla edellä jo eräs ano mainitsi.
      Tarkastuspiste tulisi olla rajalla, josta he saisi nopean käännytyksen takaisin, sinne mistä ovat tulleetkin,
      Nyt on hyvä edes se asia, että päättäjät ovat alkaneet usealla kielellä viestittämään mediaan, että " STOP tänne ei ole hyvä tulla. täällä onkurjaa ja oma kansakin kohta kuolee nälkään, Ei oteta vastaan ketään"!
      Kun tämä menee perille, ei Putinkaan saa enää ketään lähtemään!

      • Eikös Virossa tehdä niin, etteivät pääse Viron alueelle ollenkaan, silloin ei voi myöskään turvapaikkaa hakea.
        Perjantaina jo Murmanskin kuvernööri oli kertonut, että pakolaiset viedään raja-Jooseppiin, niinkuin sitten tapahtuikin.
        Hätäisimmät tahtoisi kaikki rajat kiinni heti, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole.
        Lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia pitää noudattaa, koska olemme oikeusvaltio,
        Sitähän se Putiinin sakki juuri yrittää horjuttaa.
        Pikimiten pitäisi ottaa työnalle nämä kansainväliset sopimukset, koska tilanne on oleellisesti toinen, kun silloin, kun niitä on tehty.
        No, se tapahtuu sitten ´´isommissa pöydissä.´´


      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Eikös Virossa tehdä niin, etteivät pääse Viron alueelle ollenkaan, silloin ei voi myöskään turvapaikkaa hakea.
        Perjantaina jo Murmanskin kuvernööri oli kertonut, että pakolaiset viedään raja-Jooseppiin, niinkuin sitten tapahtuikin.
        Hätäisimmät tahtoisi kaikki rajat kiinni heti, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole.
        Lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia pitää noudattaa, koska olemme oikeusvaltio,
        Sitähän se Putiinin sakki juuri yrittää horjuttaa.
        Pikimiten pitäisi ottaa työnalle nämä kansainväliset sopimukset, koska tilanne on oleellisesti toinen, kun silloin, kun niitä on tehty.
        No, se tapahtuu sitten ´´isommissa pöydissä.´´

        Nyt ei ole normaali pakolaistilanne, johon lait on tehty, Ei Viro , Latvia eikä Puola ole saanut mitään rangaistusta vaikka eivät päästä maahan ” pakolaisia”.


      • Anonyymi

        Miten heidät voi käännyttää "takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin", kun tuojat pistävät omat rajansa kiinni?


    • Anonyymi

      Onko tulijoilla aseita laukuissaan, onko tarkastettu hyvin?

      • Anonyymi

        No ei kai. Mutta ei tarvii ku kävellä rautakauppaan, niin siellä on puukkoa, sirppiä ja vasaraa. Ja pommejahan nuo osaavat väsätä vaikka perunajauhoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei kai. Mutta ei tarvii ku kävellä rautakauppaan, niin siellä on puukkoa, sirppiä ja vasaraa. Ja pommejahan nuo osaavat väsätä vaikka perunajauhoista.

        Kirjoitatko nyt persuterroristeista ? Kankaanpään porukasta, joka uhkasi
        muun muassa räjäyttää pakolaiskeskuksen ja tappaa Marinin Lahdessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitatko nyt persuterroristeista ? Kankaanpään porukasta, joka uhkasi
        muun muassa räjäyttää pakolaiskeskuksen ja tappaa Marinin Lahdessa.

        En. Etkö osaa lukea?
        Kirjoitan ääri-islamisti-jihadisteista.


    • Eräs turvapaikan hakija kertoi kuulleensa Venäjän raja-asemalla sanottavan: ´´Mikä vain raja, kunhan EU:ta painostetaan.´´
      Tässä turvapaikanhakojoiden kertomaa.https://yle.fi/a/74-20062114

      • Kiitos Eliaana linkistä.
        Tömä valottaa mitalin toista puolta, taustatietoa jota kaipasinkin, faktaa siitä ketä nämä ihmiset ovat, miistä he tulevat ja nyt etenkin tässä Ylen jutussa tuli selville se miten Venäjän viranomaiset käyttävät heitä pelinappuloina häikälemättömästi rangaistakseen EU:ta, Natomaita, länsimaita yleensäkin siitä että tuemme Ukrainaa ja liitymme Natoon, suljemme rajoja.


      • Anonyymi
        Paloma.se01 kirjoitti:

        Kiitos Eliaana linkistä.
        Tömä valottaa mitalin toista puolta, taustatietoa jota kaipasinkin, faktaa siitä ketä nämä ihmiset ovat, miistä he tulevat ja nyt etenkin tässä Ylen jutussa tuli selville se miten Venäjän viranomaiset käyttävät heitä pelinappuloina häikälemättömästi rangaistakseen EU:ta, Natomaita, länsimaita yleensäkin siitä että tuemme Ukrainaa ja liitymme Natoon, suljemme rajoja.

        Onhan tämä "turvapaikan hakijoiden" selvä hyökkäys Venäjältä, mutta mitähän ne nyt ajattelevat,siis nämä tänne tulleet pakolla, kun 3 kk ovat kaamoksessa ja kovassa pakkasessa, vasta yli -20 ja pian -40, kuten oli Talvisodan aikaan.

        Uutiset ovat, mitä on, koska todellista tilannetta emme tiedä, vaikka luotan siihen, että päättäjät tietää, mitä tekevät.

        Siitä olen varma, että minua ei häiritä ja eläkerahani tulee, kuten ennenkin.


    • Anonyymi

      Hallituksen hidasjärkisyys on rikollista.
      Kyseessä on sotarikos.

      Rajaa tarkoituksella pidetään auki vihollisille.

      Ei kannata äänestää.
      Suomesta ei löydy yhtäkään Miestä sanomaan valepakolaisille: "Ei!"

      Boikotoidaan vaaleja!

      • Anonyymi

        Niin, ei saa päästää niitä Suomen alueelle, vaikka piikkilanka-aita jo ennen rajaa, niinkuin muutkin tekevät.
        Kyllä menee valtion rahaa mielettömästi noiden passaamiseen ja kun sitä olisi, mutta ei ole ylimääräistä rahaa käyttää tuohon.


      • Anonyymi

        Jos vastarintasi vuoksi boikotoit vaaleja, ei sinulla ole oikeutta purnata. Matalalla äänestystuloksella valikoituneet poliitikot tekevät päätöksiä, joista et pidä, mutta koska et äänestänyt, pidä mölyt mahassasi.
        Kun et äänioikeuttasi käyttänyt, et käytä sitä vaalien jälkeenkään!


      • Anonyymi

        Jos pakolaisten estäminen on lainvastaista, niin mitä muita vaihtoehtoja muka on jäljellä?


      • Anonyymi

        Olet ymmärtänyt oikein hallituksen asenteen: raja on turvattava. Rajan yli ei pidä pyrkiä ilman asiaankuuluvia asiakirjoja.
        Jos itse matkustamme turistina muualle maailmaan, huolehdimme viisumit ja passit, otamme rokotukset ja vakuutukset, palaamme sovittuna aikana kotiin. Kunnioitamme kohdemaan tapoja, palaamme kokemuksia rikkaampina.
        Me emme pyydä turvapaikkaa, emme heittäydy vieraan valtion viranomaisten huollettaviksi, emme vaadi asuntoa ja ruokaa vieraan maan edustajilta.
        Me olemme suomalaisia ja suomalaisina haluamme pysyä, vai mitä.


    • Anonyymi

      Mikä sellainen vahti on, joka ei torppaa ketään tulijaa. Kysymys opastajista, ei mistään rajavartijoista.

      • Anonyymi

        Suomessa ei ole rajavartijoita, meillä om rajaoppaat.


    • Anonyymi

      Jokainen kansa on itse vastuussa rajaturvallisuudestaan loppujen lopuksi.

      • Anonyymi

        On siis turha kritisoida niitä maita, jotka nostavat esteitä rajalleen, koska monista maista suorastaan yllytetään kansalaisia lähtemään henkensä kaupalla muihin maihin, kumiveneellä meren yli, tai rämpimään metsissä pakkasta ja nälkää kärsien, tai polkemalla polkupyörällä käskyjä totellen kohti torjuvaa rajaa.
        Jokaisella maalla on oikeus turvata rajansa, ja on ihan sama, tunkeeko yli sata tai tuhat tulijaa, heidän pitäisi pystyä elämään syntymämaassaan. Maailma on mennyt raiteiltaan, kun ihmisille ei ole enää kotipaikkaa.
        Tutkimuksissa on rottakokein osoitettu, että pieni populaatio asuu sovussa niissä tiloissa, joihin ne on asutettu, mutta kun pesueet kasvavat ja tilanpuute uhkaa, tulee rotista aggressiivisia ja hyökkääviä, tapellaan ja tapetaan tilasta taistellen.
        Ihmiskunta on samassa pisteessä.
        Ihmisiä on 8 miljardia, kohta emme mahdu planeetallemme, kilpailu elintilasta on alkanut.
        Mkr.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2404
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1504
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      912
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      721
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      699
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe