Hei kepusossut!

Anonyymi-ap

Sosialismi on vaarallinen tartuntatauti, joka oli varsin yleinen entisessä Venäjässä eli Neuvostoliitossa eli Venäjällä. Sitä tavattiin yleensä vain johtajilla (joskin he sairastivat hieman sosialismin alkuperäisestä taudinkuvasta poikkeavaa muotoa), mutta sitä saattoi myös esiintyä työväen, maatalousväen ja opettajien keskuudessa, esimerkiksi työväentaloilla ja muissa tupailta kokoontumisissa, joissa se levisi kulovalkean tavoin.

Sosialismiin sairastuneiden tukiverkostoja toimii useissa maissa. Esim. Suomessa sairastuneet ovat julkaisseet omaa lehteä nimeltään Suomenmaa.

21

519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kepulainen todellisuuskäsitys perustuu siihen, että on olemassa Kepu. Se on maailma, jonka heijastumaa kokemamme todellisuus on. Heijastumat ovat aina epätäydellisiä. Koska tiedämme, että maantieteellisesti on olemassa paikka nimeltä Kepu, joka on Intiassa oleva pieni kaupunki, tiedämme että Kepu on maaseutua. Kepun sijainti selittää senkin, miksi kepulaisen todellisuuskäsityksen kohtaava ihminen usein komentaa kepulaista painumaan sinne missä pippuri kasvaa.

      "Kepu pettää aina". Mutta oikeasti ei ole aihetta syyttää puoluetta; on syytettävä todellisuutta. Totuus ei ole koskaan valetta. Ei edes silloin kun on. Tälle jalasmökin kananjaloille Kepulainen todellisuuskäsitys asettuu kuin tarujen muinainen Baba Jaga, ja näin alkaa matka kohti seuraavaa iltalypsyä.

    • Anonyymi

      Suomen keskusta (tunnetaan myös loppuosasta otetulla lyhenteellä Kusta, lempinimellä Kepulit, Kleptomaanisten jyväjemmarien puolue tai SuoKusta) on Annika Saarikon tai VladimirPutinin johtama kompostisosialistinen puolue, joka on yksi Suomen johtavista poliittisista epäonnistumisista. Keskusta on puoliuskonnollinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena on muuttaa koko Suomi Nurmijärveksi. Kyseessä on täysin turha roistopuolue.

      Organisaationa Keskusta on kuin suoraan perseestä revitty: kukaan ei tiedä, missä asemassa oikeastaan onkaan, ja puolueen muista johtajista voidaan esittää vain arvauksia.

    • Anonyymi

      kompostisosialistinen puolue :-)

    • Anonyymi

      Pahoin on hannulla kusta päässä. Mitä ne persut ovat ajaneet muuta kuin maahanmuutto politiikkaa. Mistään muusta ne eivät tiedä mitään.

    • Anonyymi

      Persujen lehtä ei lue kun salaliittoteoreetikot jotka näkevät kommunisteja joka puolella . Hahaas vain tyhmä uskoo moista vääristelyä mutta persujen äänestäjät ovatkin tunnetusti koulupudokkaita

    • Anonyymi

      Katsellaan Ano Turtiainen videoita. Siinä on sitä persuromantiikkaa parhaimmillaan.

    • Anonyymi

      Kepu pettää aina!

      • Anonyymi

        Ja Persut, joka sekunti.


    • Anonyymi

      Keskusta ei kuitenkaan ole vain puheenjohtajansa näköinen, vaan kokonaisuutena vielä hirveämpi kansanliike. Pitkän linjan keskustavaikuttajat voivat saada keskustalaisten riemuvuosien puoluepäivillä himoitun Keskustan kunniajäsenen arvonimen. Tämän tittelin haltijan todistajanlausunnot voidaan oikeudessa ohittaa, mikä helpottaa oikeuslaitoksen toimintaa. Vuonna 2016 kunniakeskustalaiseksi julistettiin esim. Jukka Vihriälä ansioistaan törkeän lahjuksen ottamisen ja muun keskustalaisen ydinosaamisen alueilla

      • Anonyymi

        Persuja palkitaan raastuvanoikeudessa.


    • Anonyymi

      Syksyllä 2009 nousi kohu Nuorisosäätiön keskustalaisille poliitikoille myöntämistä vaalituista. Säätiö on lähellä keskustaa ja jakoi monena vuonna vaalitukea keskustalaisille poliitikoille.

    • Anonyymi

      Missä Ilmajoen kunnan Sihdon (kesk) ja Vihriälän (kesk) tukiyhdistykseltä ostamat vaalirahataulut nyt on? Etapissa?

    • Anonyymi

      Aloittajalla taitaa äo olla mrlkoisrn alhainen. Ihan jo kirjoitusasu kertoo metsäläisestä junttiudesta.

      • Anonyymi

        Opettele ensin edes kirjoittamaan, ennenkuin tulet tänne avautumaan🤣🤣


    • Anonyymi

      Tynkäpuolue keskusta, vihreistä voisi suunnitella proteesin siihen tynkään.

    • Anonyymi

      Aloittaja ei taida käsittää, että keskustalla kannatus Suomessa 10 pros luokkaa . Kummasti vain keskusta on silti kaiken pystynyt hoitamaan niin, että muut vikisee ja keskustan oma raha-arkku sen kun kasvaa. Keskusta päättää edelleen siis useampien puolueiden asioista.

    • Anonyymi

      Mahtaa harmittaa olla oppositiossa?

    • Anonyymi

      Piippu voitti tanssikisan!! Onkohan se kepusossu?

    • Anonyymi

      Mediapelillä. Etelän media vei voiton.

    • Anonyymi

      Kepulaisuus vaikuttaa olevan Ilmajoella jokin uskonlahko, jossa factoilla ja järjellä ei ole sijaa.

    • Anonyymi

      Mä kyllä muistan kun Venäjä-pakotteista eduskunnassa keskusteltiin. Persut oli vastaa, niitäkin. Maatalous kuolee jos Oltermannia ei viedä Pietariin....

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      262
      7201
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      39
      3762
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3298
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      66
      3071
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      107
      2758
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      10
      2656
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      43
      2404
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      48
      2180
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      65
      1918
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      96
      1811
    Aihe