Ohjeita uudelle yrittäjälle.

Älä tee koskaan töitä tutulle, vaan käske hänen tilata työ muualta.
Älä myöskään palkkaa kaveria.

Itse tein talomaalauksia ja lupauduin sitten tekemään kaverille.
Nyt sitten joka h.....in kerta kun menen kylään, niin talo kävellään ympäri ja katsotaan, jos vaikka löytyisi jotain sanottavaa. Vaikka sillä hetkellä tuo ei tuntunut suurin huoli ollevan. Toki kaveri oli päissään aamusta iltaan kun korkeapaineruiskulla maalailin, mitään pohjatöitä ei oltu tehty. Eli kunnon urakan jouduin sitten vääntämään lähes ilmaiseksi. No, ei tarvitse kylään mennä.

Kaveri töihin.

Pari viikkoa meni suhteellisen hyvin, mutta sitten.
Kottia, kottia ja kottia. Palkkapäivä kun tuli, niin hirveä narina "miksi mä sain palkkaa näin vähän, eihän tällä pärjää" No, kun olet tuota kottia pyydellyt tuon tuosta, niin ei sitä sitten palkkapäivälle mitään jää. Samainen kaveri pyytelin tuon tuosta vapaata, mummonsakkin oli haudat jo kymmeniä kertoja, mutta samaa tekosyytä käytti uudellen. Sen jälkeen en ole kaveria palkannut kun tuosta pääsin.

Kerro sinä oma ikimuistoinen kokemus.
1452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juu huvittaa tällä kirjoittelijat jotka väittävät että yrittäjät palkkaavat vain sukulaisiaan ja kavereitaan töihin.
Itse lopetttelin 32 v jälkeen työnantajan hommat ja 1 ainoan kerran oli serkkupoika kesätöissä ihan alkuaikana.
Olen myös varottanut muitakin tuosta sukulaisten ja tuttujen palkkaamisesta.
Myös se ettei työntekijän kanssa saa alkaa liian kaveriksi, tottakai normaalit hyvät välit tulee olla mutta raja on vedettävä siihen.

Töihin tulee palkata vain osaavin ja tehokkain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Älä tee koskaan töitä tutulle, vaan käske hänen tilata työ muualta.
Älä myöskään palkkaa kaveria.

Itse tein talomaalauksia ja lupauduin sitten tekemään kaverille.
Nyt sitten joka h.....in kerta kun menen kylään, niin talo kävellään ympäri ja katsotaan, jos vaikka löytyisi jotain sanottavaa. Vaikka sillä hetkellä tuo ei tuntunut suurin huoli ollevan. Toki kaveri oli päissään aamusta iltaan kun korkeapaineruiskulla maalailin, mitään pohjatöitä ei oltu tehty. Eli kunnon urakan jouduin sitten vääntämään lähes ilmaiseksi. No, ei tarvitse kylään mennä.

Kaveri töihin.

Pari viikkoa meni suhteellisen hyvin, mutta sitten.
Kottia, kottia ja kottia. Palkkapäivä kun tuli, niin hirveä narina "miksi mä sain palkkaa näin vähän, eihän tällä pärjää" No, kun olet tuota kottia pyydellyt tuon tuosta, niin ei sitä sitten palkkapäivälle mitään jää. Samainen kaveri pyytelin tuon tuosta vapaata, mummonsakkin oli haudat jo kymmeniä kertoja, mutta samaa tekosyytä käytti uudellen. Sen jälkeen en ole kaveria palkannut kun tuosta pääsin.

Kerro sinä oma ikimuistoinen kokemus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu