Oikeistohallitus ottaa mallia ruotsalaisista

Siellä oikeistohallitus on ollut vallassa noin vuoden pidempään kuin suomessa. Siellä kruunun arvo on laskenut ennätyksellisen alhaiseksi, ja lamaa pukkaa joka tuutista. Koko Ruotsi on kohta savuava rauniokasa.
"Ja meidän nilkit painaa perässä."
6166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Näin on . Vuosi sitten ruotsis oli kovin puhetta talouselämältä j,,jotta täyttyy siirtyä euroon .

Äänestä
  • Kuinkas halpaa voita ja vodkaa saakaan nyt Ruotsista? Voisko jokuTorniolainen vastata.

    Äänestä

ruotsi lakkoilee teslan takia
siinä se ruotsin malli oli

Äänestä
  • Ruotsalaiset ovat niin radikaaleja, ettei konservatiivit siellä juhli. Teslat jäävät seisomaan autoliikkeen pihaan.

    Äänestä

Miten siinä kävikään, kun "meidän nilkit painoivat perssä"?

Äänestä

Meillä on omnneksemme euro emmekä voi sitä itse devalvoida kuten Ruotsi kruunuaan. Eurossa meidän pitää vain olla viisaita ja käyttää sisäistä devalvaatiota jossa oleva varallisuus säilyy vastoin kuin devalvoidessa entiseen markka aikaan.

Sisäisestä devalvaatiosta puhuttiin aikanaan mutta sitä ei juurikaan ole osattu käyttää ja siksi olemmekin alamäessä.

Ei meillä olla lähdössä Ruotsin perään huonoissa asioissa vaan jotain hyvää heilläkin lienee ja siitä osasta pitää lainata fiksusti. Nykyinen talousmallimme kun tuottaa vain lisää velkaa ja siitä on päästävä eroon!

Jos lamaa pukkaa on palkkoja laskettava jolloin useampi saa pitää työn, joka aina on parempi ratkaisu kuin KELA avun varassa eläminen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siellä oikeistohallitus on ollut vallassa noin vuoden pidempään kuin suomessa. Siellä kruunun arvo on laskenut ennätyksellisen alhaiseksi, ja lamaa pukkaa joka tuutista. Koko Ruotsi on kohta savuava rauniokasa.
"Ja meidän nilkit painaa perässä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu