Pitemmän päälle näyttää pahasti siltä, että valkoinen eli eurooppalainen rotu tulee katoamaan länsimaista. Syyhän on jatkuva mamutulva valkoisten hallitsemiin maihin. Länsimaiden itsetuhoinen ja muutenkin rappeutunut vasurieliitti haluaa tuhota omat kansansa ja kulttuurinsa maistaan pois.
Olen jo pitkään tuonut esiin tilannetta, jossa Venäjä ja muut slaavilaiset maat tulevat olemaan valkoisen rodun ja sivilisaation viimeinen turva ja pakopaikka. Nyt samaan ovat päätyneet mm. amerikkalaiset oikeistolaiset valkoisten perinnetahot.
Venäjällähän on tilaa vaikka millä mitalla ja se kärsii väestöpulasta. Monet eurooppalaiset kansat kuten suomalaiset ovat alkujaan tulleet Venäjän alueelta. Kyse olisi siis eräänlaisesta kotiinpaluusta.
Huomatkaa, että tulevat valkoiset kansainvaellukset eivät ole mikään poliittinen asia. Ne ovat vain viimeinen ja epätoivoinen teko, jolla estetään eurooppalaisten kansojen ja kultturien varma tuho!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hajoa paskaläjä EU, itsenäisten kansallisvaltioiden syöpä!
Venäläisistä 10-15 % on muslimeja. Vähintään saman verran kuin Ruotsissa.
Mutta kaupungeissa ei ole silti hilluvia ja ryösteleviä jengejä uhkaamassa tavallisia kulkijoita.