Jännää että 17% vielä kannatta PS-puoluetta!

Kauhea maalitus jatkuu, vaikka on hallituksessa ja vastuussa ihan itse möhlimässä.
Sananvapautta vastaan, oppositiota vastaan, lehdistönvapautta vastaan, jos ihmiset eivät pidä YT-neuvotteluista ja työpaikkojena lopettamisista, vanhusten ravintohuollon supistuksista, koulujen ja terveyskeskusten sulkemisista, niistä ei saisi enää sanoa omaa mielipidettään Suomessa.
Kunnilta taas satoja miljoonia pois valtionapuja.
Koulutus se suurin menoerä on. Hyvinvointialueilta sama juttu. Terveydenhuoltohan maksaa.

Sanotaan, että ei ole peilin syy, jos naama on vino.
Nyt ollaan nähty että persuilla se vika on aina peilin syy!
4125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin, ilkeilylle ei näy loppua.
Ennätysmäärä jää nyt vuorotteluvapaalle ja aikuiskoulutukseen, kun ne kanavat loppuvat ensi vuoden elokuussa.

Tällä tavoin moni työttämäksi jäänyt on kouluttautunut hoitoalalle. Eipä sillä niin väliä.
Itsehoito on päivän sana.

Äänestä

Oli eri ääni kellossa ennen vaaleja.

Äänestä

Luettelitko vahingossa kaikki vassujen kiellot.

Äänestä

Kaikki luetellut vastustukset ovat nimenomaan vasemmiston. Koska suurin osa mediasta on vasemmiston vallassa, niin asia saattaa jonkun vasemmistolaisen mielestä olla päinvastainen. Vasurilla on vain yksi totuus ja kaikki muu on vastustusta ja kieltämistä. Todelliset yksisilmäiset ovatkin vasureita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kauhea maalitus jatkuu, vaikka on hallituksessa ja vastuussa ihan itse möhlimässä.
Sananvapautta vastaan, oppositiota vastaan, lehdistönvapautta vastaan, jos ihmiset eivät pidä YT-neuvotteluista ja työpaikkojena lopettamisista, vanhusten ravintohuollon supistuksista, koulujen ja terveyskeskusten sulkemisista, niistä ei saisi enää sanoa omaa mielipidettään Suomessa.
Kunnilta taas satoja miljoonia pois valtionapuja.
Koulutus se suurin menoerä on. Hyvinvointialueilta sama juttu. Terveydenhuoltohan maksaa.

Sanotaan, että ei ole peilin syy, jos naama on vino.
Nyt ollaan nähty että persuilla se vika on aina peilin syy!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu