Ahvio pahoitti mielensä Napoleon-elokuvasta

Napoléon Bonaparte oli julma keisari ja diktaattori, joka yritti vallata maailman ennen Hitleriä vuosina 1804-1814, aiheuttaen tuhoa ja valtavan määrän sotilas- ja siviiliuhreja.

Patmos lähetyssäätiön hutkimusjohtaja Juha Ahvio on käynyt katsomassa uuden elokuvan ja kritisoi sitä voimakkaasti, koska Napoleonia ei osoiteta hyvässä valossa kristinuskon sankarina, vaan päin vastoin huonossa valossa.
Ahvion mielestä elokuva on "Englannin sotapropagandaa", jonka mainitsee vielä monta kertaa kritiikissään.
Saman Englannin sotaprogandan uhri on kritiikissään myös Ahvion arvostama diktaattori Mussolini.

Ahvio yltyy ylistämään diktaattori Napoleonia lähes Jeesuksen tasolle.pitäen alla olevia asioita hyvinä asioina Napoleonissa.
-Oli Jumalaan uskova
-Ei ollut ateisti
- Soti kristinuskon puolesta
-Oli aatelinen
-Perusti keisarikunnan
-Oli todennäköisesti vapaamuurari
-Oli edistyksellinen
-Arvosti järkiperäisiä näkökulmia

Ahvio jaksaa taas ylistää julmia diktaattoreja, Napoleonia, Mussolinia ja joskus Espanjan Francoa ja tietenkin vapaamuurariutta.
74688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

No Stalinkin kelpaa noille aivopestyille miksi odotit ihmettä.

Äänestä

En muistanut mainita, että Toni Torpan ohjelmassa piti myös Putinin sotaa oikeutettuna ja samassa ohjelmassa "selvisi" myös Bidenin viruslaboratoriot Ukrainassa.

Pe.ku

Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hyvä kun laitoit linkin.
    Ahvio on kyllä täysin vajonnut väkivaltaisen äärinationalismin puolustamiseen.

    Äänestä

  • Niin pekut ei ymmärrä älyllisiä

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    ArtoTTT

    vale, emävale, peku?

    Vale, emävale, uskovainen avaa suunsa

    Äänestä

En muistanut laittaa nimimerkkiäni avauksen alle

Pe.ku

Äänestä
  • Kyllä sinut tunnetaan valheistasi muutenkin. 🤣

    2Äänestä

Juha Ahvio on täysin turhautunut työhönsä. Hän ei ole juurikaan julkaissut Patmoksen blogissa muuta kuin suomensisulaisia propagandakirjoituksia, republikaanista agitaatiota ja nyt elokuva-arvostelu. Tällä ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.

Äänestä
  • Onpa yrittänyt etsiä myös väkisin kritiikkiä elokuvasta median kriitikoilta.
    Kaikki löytämänsä muu kristiikki on kuitenkin ihan muista syistä kuin Ahvion kritiikki

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Onpa yrittänyt etsiä myös väkisin kritiikkiä elokuvasta median kriitikoilta.
    Kaikki löytämänsä muu kristiikki on kuitenkin ihan muista syistä kuin Ahvion kritiikki

    Ahvio on linkittänyt juttuunsa myös Shannon Selinin, joka tunnetaan fiktiivisen / vaihtoehtoisen historian kirjoittajana.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ahvio on linkittänyt juttuunsa myös Shannon Selinin, joka tunnetaan fiktiivisen / vaihtoehtoisen historian kirjoittajana.

    Ahvio menee nyt suuntaan, että alkaa huolestuttamaan.

    Äänestä

Ahvio joskus vielä ihan uskonasioista kirjoitti. Nyt on ukkeli pullollaan vaan jenkkien äärioikeistolaista meininkiä. Trumppilainen

Äänestä
  • Ahvion mielestä Keisarikunta on hyvä valtiomuoto.
    Nyt Putinikin haluaisi Venäjästä Keisarikunnan.

    Keisarikunta on aina itsevaltius, eikä kellään ole äänioikeutta.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Kyllä Ahviolta tulee taas piakkoin kirja kristinuskosta, jo nyt suosittelen sen lukemista kun se kohta ilmestyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kyllä Ahviolta tulee taas piakkoin kirja kristinuskosta, jo nyt suosittelen sen lukemista kun se kohta ilmestyy.

    Hehheh :)

    Äänestä

Aika hyvät kommentitkin Ahvio on saaanut blogissaan:

Bux:
"Taas Juha käynyt lukemassa Helsingin Sanomia. :/"

Mauno Mattila:
”Aleksanteri suuri, Julius Caesar, Kaarle Suuri ja minä perustimme valtakuntia. Mutta minkä varaan nerokkuuksiemme luomuksen perustuivat? Voimalle. Jeesus Kristus perusti Hänen valtakuntansa rakkaudella; ja tällä hetkellä miljoonat ihmiset ovat valmiita kuoleman Hänelle.” – Napoleon Bonaparte
Harmi, ettei Juha Ahvio ottanut esille Napoleonin viimeisten päivien käsityksiä Jeesuksesta Kristuksesta, jotka olisivat olleet erinomainen aasinsilta evankeliumille."

Äänestä

Ainakin Napoleonilla on epäsuora kytkentä siihen että Suomesta tuli ensin autonominen valtio pois Ruotsin vallan alta ja sitten myöhemmin itsenäinen valtio.

Äänestä
  • Eikö ole kytkentä myös siihen, että Ruotsi muuttui viikinkimäisen sotaisasta suurvallasta nykyiseksi kansankodiksi? Käsittääkseni muutos ei ensisijaisesti johtunut siitä, että pääsivät eroon suomalaisista puukkojunkkareista.

    Äänestä

No aivan turhaan Ahvio tuosta mieltänsä pahoittaa.
Kysehän on elokuvasta jossa otetaan aina tiettyjä vapauksia. Tässä tapauksessa jo ihan pelkästään siinä että osaan on valittu Joaquin Phoenix joka varsin pitkän huiskea ja raamikas Napoleoniin verrattuna.

Mutta toki olihan Napoleonissa hyviäkin puolia hän oli koulutuksen uudistaja ja vankka kannattaja sekä aloitti joukkorokotukset isorokkoa vastaan.

Äänestä
  • "aloitti joukkorokotukset isorokkoa vastaan"

    Tuo on ei pidä paikkaansa.

    Kyllä ne muut aloittivat isorokkorokotuksetkin aiemmin ja Ranska tuli jälkijunassa perässä.
    Napoleon hävisi sotansa Amerikassa, juuri sen takia kun heillä ei ollut vastustuskykyä keltatautiin ja vastustajilla oli.
    Napoleonin joukoista yli 90% kuoli sillä reissulla.

    Intiassa rokoistutus oliyleistä jo ennen ajanlaskun alkua ja sieltä se levisi Eurooppaan, jossa lähinnä Enlannnin johdolla 1700-luvulla kehitettiin turvallisempia rokotteita ja nimenomaan isorokkoon.

    Äänestä

  • JP on uskomatton vastenmielinen ihminen, se varmaankin saa myös Napoleonin vaikuttamaan karmeammalle kuin hän oli.

    Briteillä on syynsä kaunaan Napoleonia kohtaan. Napo ammutti sotavankeja, eli brittejä (ainakin upseerit olivat) Egyptin retkellään Nelsonin tuhottua Ranskan laivaston niin, että huoltoyhteydet koti-Ranskaan katkesivat ja tuli puutetta ruuastakin. Myös Espanjassa teloitettiin sissejä, josta se kuuluisi Goyan maalauskin kertoo.

    Muutoinhan Napo oli aika positiivinenkin tapaus. Levitti kymmenjärjestelmän ja roomalaisen oikeuden ympäri mannerta, samoin tietysti myös kansallisaatteet, osin tahtomattaan, joka näkyi vaikkapa tuossa mainitussa Espanjan tapauksessa.

    Vähän samanlainen hahmo kuin Julius Caesar. Tuskinpa Caesarinkaan sodankäynti tavat olivat nykypäivän standardien mukaiset, tai miten sen nyt ottaa, jos katsoo Ukrainan tai Gazan sotatoimia... mutta joka tapauksessa muutoin pisti Rooman kaupungin ja imperiumia muutenkin uskomattoman nopeasti uuteen kuosiin ja egyptilaisen asiantuntemuksen avulla perusti ajanlaskumme, johon sen jälkeen on tehty vain pieniä muutoksia ja joka nyt on käytännössä käytössä koko maapallolla.

    Caesarin kohdalla pohtii pakostakin, mitä kaikkea hän olisikaan vielä tehnyt, jos olisi saanut elää. Napoleonin kohdalla suunta näytti olevan kohti vallan pönkittämistä, eikä hän Helenan saarellakaan julkaissut mitään maailmaa mullistavaa tutkielmaa tai mitään sellaista, joten hänen kohdallaan voi miettiä, miten verinen hallitsija hänestä kenties olisi tullut vanhoilla päivillään. Nimittäin useat diktaattorit, Putin mukaan lukien, ovat olleet ainakin jossain mitassa positiivisia uudistajia valtaan noustessaan. Siihen heidän asemansa usein perustuu, väkivalta tulee myöhemmin. Sen aikaa kun Napoleon oli vallassa, hänen ei tarvinnut suuresti väkivaltaa käyttää valtansa säilyttämiseen, sillä maine kantoi. Putinilla se kantoi 10 vuotta, sitten alkoivat mielenosoitukset, jotka piti laittaa kuriin pampulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "aloitti joukkorokotukset isorokkoa vastaan"

    Tuo on ei pidä paikkaansa.

    Kyllä ne muut aloittivat isorokkorokotuksetkin aiemmin ja Ranska tuli jälkijunassa perässä.
    Napoleon hävisi sotansa Amerikassa, juuri sen takia kun heillä ei ollut vastustuskykyä keltatautiin ja vastustajilla oli.
    Napoleonin joukoista yli 90% kuoli sillä reissulla.

    Intiassa rokoistutus oliyleistä jo ennen ajanlaskun alkua ja sieltä se levisi Eurooppaan, jossa lähinnä Enlannnin johdolla 1700-luvulla kehitettiin turvallisempia rokotteita ja nimenomaan isorokkoon.

    Wikipedia väitti noin.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Wikipedia väitti noin.

    Tarkistiko Wikin lähteen?

    1Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tarkistiko Wikin lähteen?

    No enpä tarkistanut. En pitänyt kovin tärkeänä.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Wikipedia väitti noin.

    Laitatko sen Wikipedian kohdan tänne.

    1Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    No enpä tarkistanut. En pitänyt kovin tärkeänä.

    Kuitenkin tulit kehuneeksi sillä asailla diktaattoria, vaikka et pitänyt tärkeänä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Laitatko sen Wikipedian kohdan tänne.

    "Hän organisoi uudelleen Ranskan koulujärjestelmän, kehitti useita tieteenaloja, rakensi Euroopan ensimmäisen lennätinjärjestelmän,[33] otti ensimmäisenä käyttöön joukkorokotukset isorokkoa vastaan"
    (Napoleonin vaikutus maailmanhistoriaan)

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleon_I

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kuitenkin tulit kehuneeksi sillä asailla diktaattoria, vaikka et pitänyt tärkeänä.

    Noin yleisesti suurissa hallitsijoissa on myös hyviä puolia vaikka olisivat olleet monissa asioissa pahoja.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Noin yleisesti suurissa hallitsijoissa on myös hyviä puolia vaikka olisivat olleet monissa asioissa pahoja.

    Kristityt ovat nimenomaan nostaneet Napoleonia ja muita diktaattoreja ansiottomasti jalustalle, vaikka häntä voi pitää kansanmurhaajana ja näyttää se tarttuvan sinuunkin.

    Wikipediaankin on tullut perätön juttu, johoin heti tartuit.
    Rokotuksen historiassa ei mainita mitään Napoleonista.
    Kyseinen väärä tieto on tullut Wikipediaan kansallismielisen ruotsalaisen Herman Lindqvistin kirjasta Napoleon.
    Herman Lindqvist kannattaa myös kuolemanrangaistusta, joka on hyvin harvinaista demokratioissa, paitsi jos kristityt haluavat sitä siellä pitää, kuten USA:ssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    No kuten sanoin en pitänyt niin tärkeänä että olisin sitä tutkiskellut sen enempää.
    Enkä pidä Napoleoniakaan mitenkään erityisesti arvossa kuten en muitakaan vastaavia olivat sitten osallistuneet miekkalähetyksiin tai ei. Kaikkihan nuo ovat olleet vallanhimoisia tavallisen kansan alistajia jotka ovat keränneet usein miten ansiottomasti parhaat palat itselleen ja lähipiirilleen. Osa noista on sitten saattanut saada ohimennen jotain hyvääkin aikaiseksi mutta tuskinpa sekään on ihan pyyteetöntä ollut vaan sen tarkoitus on ollut pönkittää sitä omaa valtaa. Kaikenlaisia kuninkaallisia pidän aivan turhina elätteinä vaikka noiden valtaoikeudet ovat tietenkin paljon kaventuneet parhaista päivistä. Nykyäänhän ovatkin keskittyneet lähinnä naimakauppoihin koska geenibooli on melko huonolla tolalla sisäsiittoisuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    "Hän organisoi uudelleen Ranskan koulujärjestelmän, kehitti useita tieteenaloja, rakensi Euroopan ensimmäisen lennätinjärjestelmän,[33] otti ensimmäisenä käyttöön joukkorokotukset isorokkoa vastaan"
    (Napoleonin vaikutus maailmanhistoriaan)

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleon_I

    Lähteenä on käytetty Lindqvist, Herman: Napoleon.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Lähteenä on käytetty Lindqvist, Herman: Napoleon.

    Mitä väärää Ahvio tuossa blogissaan on sanonut?
    Miksi taas yrität häntä mustamaalata?

    1Äänestä

Mikko känsälä pahoitti mielensä kun mä sanoin että se on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia.

Äänestä
  • Oliko tuossa oikein valinta tilanne ?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Oliko tuossa oikein valinta tilanne ?

    Kyllä on, jos on kyse miesstripparista.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä on, jos on kyse miesstripparista.

    No sinullahan varsin outo elämä on kun pitää noiden kahden väliltä valita.

    Äänestä

Ajoittain, suurimman osan aikaa, hihhuliuskovaisuus on parempaa viihdettä kuin Teuvo Hakkarainen.

Kuitenkin todella säväyttävää olisi, jos edes yksi noista kummajaisista keksisi alkaa kehumaan Hitleriä, ja tekisi sen aivan estoitta saarnatilaisuuksissaan. Saataisiin vähän säpinää keskusteluihin, voisi ehkä joku piispaklin kommentoida.

Äänestä
  • Stalinia jo yritettiin palstalla nostaa jalustalle.

    Äänestä

  • Onhan Ahvio joskus arvostellut natseille tuomioita jakanutta Nürnbergin oikeudenkäyntejä liian koviksi ja puolustanut Suomessa toimineita fasistisia vaikuttajia.

    Äänestä

Ehkä tuo ap elää niin kiihkeästi omassa pekuilukuplassaan ettei ole malttanut kuunnella Ahviota riittävän tarkasti kun Ahvio kertoi nimittäin julkaisevansa saman myös blogina eli käy hyvin ilmi miten ap:llä ajatus lentää vähän kuin Päivi Räsäsen syyttäjällä kun kuvitteli mielessänsä mitä Päivi tarkoitti ja seuraavassa vaiheessa kuvitteli jo että Päivi olikin se joka kirjoitti ja julkaisi nuo syyttäjän oman mielikuvituksen tuotteet.

2Äänestä

Siis onko Ahvio lopullisesti menettänyt järkensä?

"KRISTINUSKON SANKARI"

Äärimmäisen vallanhimoinen psykopaatti. Sotahullu joka ei välittänyt ihmishengistä vähääkään.

Osoitti rakkauttaan kristillisyyttä kohtaa valtaamalla väkivaltaisesti Vatikaanin ja pidättämällä paavin. Otti hänen kädestään kruunun ja painoi päähänsä. "Sinä kristitty surkimus et minua kruunaa.

Venäjän sotaretki oli äärimmilleen viety ihmisvihan ilmentymä aivan kuten Hitlerilläkin oli

Äänestä
  • Kyllä Ahviolla on nuo jutut ollut aiemminkin, mutta nyt tuo niitä enemmän esiin.
    Napoleon oli erittäin väkivaltainen kristiuskon soturi ja sen takia ääripään kristityt edelleenkin puolustaa.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Aloittajaan ei kannata koskaan uskoa.
    Hän vääristelee tahallaan asiat aloituksiinsa ja vastaa niistä vääristelyistään ihan itse niistä.
    Ahvio ei jutussaan kuvannut Napoleonia kristinuskon sankariksi.

    Äänestä

Ahvio pitää Keisarikuntaa parhaimpana hallintomuotona.

Jos hänen toiveensa toteutuisi, olisi Suomikin Keisarikunta, kuten vuoteen 1917-saakka oli.
Kuka sitten olisi hänen mieleisensä Keisari?
Ensimmäisenä tulee mieleen hänen aatteensa tukijat Paavo Väyrynen ja Ano Turtiainen.

Äänestä

"-Oli Jumalaan uskova
-Ei ollut ateisti
- Soti kristinuskon puolesta
-Oli aatelinen
-Perusti keisarikunnan
-Oli todennäköisesti vapaamuurari"

Hyviä asioita Ahvion mielestä.
On siinä kyllä täysin poikkeuksellinen arvomaailma, jollaista ei ole yleensä kuin itsellään keisarilla.

Äänestä

”…kritisoi sitä voimakkaasti, koska Napoleonia ei osoiteta hyvässä valossa kristinuskon sankarina, vaan päin vastoin huonossa valossa.”

Ahvio ui jo niin syvissä vesissä, ettei häntä todellisuus paljon paina. Aina saa itse muuttaa kaiken just sellaiseksi kuin haluaa.

Äänestä
  • Sinä olet ollut pohjassa jo vuosikaudet.
    Mitä väärää Ahvio on tässä blogissaan sanonut?

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sinä olet ollut pohjassa jo vuosikaudet.
    Mitä väärää Ahvio on tässä blogissaan sanonut?

    Ahvio ylistää blogissaan verenhimoista diktaattoria, aatelisuutta, vapaamuurariutta, keisarivaltaa

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sinä olet ollut pohjassa jo vuosikaudet.
    Mitä väärää Ahvio on tässä blogissaan sanonut?

    "Mitä väärää Ahvio on tässä blogissaan sanonut?"

    Lue se ja vertaa välillä oikeisiin tietoihin. Mieti, mikä saa Ahvion niin ihailemaan tätä henkilöä?

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    "Mitä väärää Ahvio on tässä blogissaan sanonut?"

    Lue se ja vertaa välillä oikeisiin tietoihin. Mieti, mikä saa Ahvion niin ihailemaan tätä henkilöä?

    Niinpä.
    Ahvio ihailee Napoleonia ja Musolinia ja joskus toisessa yhteydessä myös diktaattori Francoa

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Niinpä.
    Ahvio ihailee Napoleonia ja Musolinia ja joskus toisessa yhteydessä myös diktaattori Francoa

    Pe.ku

    Näitä' on silloin tällöin vilahdellut hänen kirjoituksissaan. Olen huolissani Ahvion henkisestä tilasta.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Näitä' on silloin tällöin vilahdellut hänen kirjoituksissaan. Olen huolissani Ahvion henkisestä tilasta.

    Kyllä ne vilahtelee vain tiedän punikkien kirjoituksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kyllä ne vilahtelee vain tiedän punikkien kirjoituksissa.

    :D vai tiedät sinä "punikkeja". Minä kun en tunne enää yhtään niin vanhaa.

    Et siis ilmeisesti lue lainkaan Ahvion tekstejä.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    :D vai tiedät sinä "punikkeja". Minä kun en tunne enää yhtään niin vanhaa.

    Et siis ilmeisesti lue lainkaan Ahvion tekstejä.

    Ahviolla on noita hörhöilyjä ollut jo niin kaun kuin hän tuli ensimmäisen kerran esiin.

    Kuvittelee vielä jonkun maailmassa edustavan Karl Marxin oppia.
    Ei sellasia ole ketään ja lähimpänä Marxin oppia on Ahvio itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ahviolla on noita hörhöilyjä ollut jo niin kaun kuin hän tuli ensimmäisen kerran esiin.

    Kuvittelee vielä jonkun maailmassa edustavan Karl Marxin oppia.
    Ei sellasia ole ketään ja lähimpänä Marxin oppia on Ahvio itse.

    Ovat ne olleet vähän enemmän realistisia, tosin aika valheellisia, mutta jotenkin nyt ne menevät jo tosi lujaa suohon.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Ovat ne olleet vähän enemmän realistisia, tosin aika valheellisia, mutta jotenkin nyt ne menevät jo tosi lujaa suohon.

    Ehkä Ahvio on vain nyt muuttunut hieman rohkeammaksi, kun olettaa venäjän olevan vahvoilla sodassaan ja arvostamansa Orban tukee sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ehkä Ahvio on vain nyt muuttunut hieman rohkeammaksi, kun olettaa venäjän olevan vahvoilla sodassaan ja arvostamansa Orban tukee sitä.

    Hmm. Oliskohan noin? Vai siksi, että hänen ihanteensa Trump on vahvoilla?

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Hmm. Oliskohan noin? Vai siksi, että hänen ihanteensa Trump on vahvoilla?

    Ehkä molemmista syistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ehkä molemmista syistä.

    No, nuo ovat arveluita. Ehkä se selviää tässä aikaa myöten.

    Äänestä

Trumpin tuoreen kommentin mukaan Orban on ”erittäin kunnioitettu”. Hän luonnehti Orbania ”miehenä, joka voi pelastaa läntisen maailman”. Myös Pohjois-Korean johtaja Kim on hänen mukaansa "kiva".

Äänestä
  • Juu, sellaista Trump kertoi tuoreessa puheessaan.

    Trumpin puheet vilisevät myös vastustjista käyttämiä eläinperäisiä nimittelyjä.
    Sellainen on siis Trumpin sivistystaso.

    Äänestä

  • ”Viktor Orbán, Unkarin suuresti arvostettu pääministeri sanoi, että Trump on mies, joka voi pelastaa läntisen maailman…”
    ”Kim ei tykkää Yhdysvaltain nykyisestä hallinnosta, mutta hän tykkää minusta.”

    Trump unelmoi nyt diktatuurista.

    Jäätävää.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    ”Viktor Orbán, Unkarin suuresti arvostettu pääministeri sanoi, että Trump on mies, joka voi pelastaa läntisen maailman…”
    ”Kim ei tykkää Yhdysvaltain nykyisestä hallinnosta, mutta hän tykkää minusta.”

    Trump unelmoi nyt diktatuurista.

    Jäätävää.

    Tuskinpa Trump kuitenkaan voittaa tälläkään kertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Tuskinpa Trump kuitenkaan voittaa tälläkään kertaa.

    Se jää nähtäväksi.

    1Äänestä

Napoleon ei ollut pelkkä vallanhimoinen diktaattori, vaan myös Ranskan vallankumouksen aatteiden, järjen ja tasa-arvon puolustaja. Todellinen syy Napoleonin kaatamiseen, oli se, että Euroopan aateliset pelkäsivät Ranskan vallankumouksen aatteiden leviämistä. On makuasia, katsotaanko Napoleonin sodissaan olleen hyökkääjä vai puolustaja. Ne sodat eivät olisi olleet vältettävissä.

Toisin kuin Hitler, Mussolini tai Stalin, Napoleon johti joukkojaan etulinjasta käsin, eikä kyyhöttänyt peloissaan bunkkerissaan.

Totta on kyllä se, että valta turmeli Napoleonin, ja teki hänestä diktaattorin.

Äänestä
  • Kyllä Napoleon oli myös vallanhimoinen ja juuri se johti hänen kaatumiseen.
    Yritti valloittaa koko maapallon.

    Äänestä

  • Toki Napoleon teki paljon hyviäkin asioita, kuten lainsäätöjärjestelmän, koulujärjestelmän, keskuspankki idean jne.
    Kuitenkin hän oli diktaattori, joka sairastui ja pahasti vallanhimoon, joka saattoi hänet lopulta turmioon.

    Äänestä

  • Mummomuori2 kirjoitti:

    Toki Napoleon teki paljon hyviäkin asioita, kuten lainsäätöjärjestelmän, koulujärjestelmän, keskuspankki idean jne.
    Kuitenkin hän oli diktaattori, joka sairastui ja pahasti vallanhimoon, joka saattoi hänet lopulta turmioon.

    "hyviäkin asioita, kuten lainsäätöjärjestelmän, koulujärjestelmän, keskuspankki idean jne. "

    Teki pakon edessä joitain asioita, jotka olivat jo muualla käytössä.
    Ainoastaan kristityissä maissa nuo asiat on kirjoitettu historiaan väärin perustein.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    "hyviäkin asioita, kuten lainsäätöjärjestelmän, koulujärjestelmän, keskuspankki idean jne. "

    Teki pakon edessä joitain asioita, jotka olivat jo muualla käytössä.
    Ainoastaan kristityissä maissa nuo asiat on kirjoitettu historiaan väärin perustein.

    Niinkö? Mitenkähän sitten perustelet tuon väittämäsi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Napoléon Bonaparte oli julma keisari ja diktaattori, joka yritti vallata maailman ennen Hitleriä vuosina 1804-1814, aiheuttaen tuhoa ja valtavan määrän sotilas- ja siviiliuhreja.

Patmos lähetyssäätiön hutkimusjohtaja Juha Ahvio on käynyt katsomassa uuden elokuvan ja kritisoi sitä voimakkaasti, koska Napoleonia ei osoiteta hyvässä valossa kristinuskon sankarina, vaan päin vastoin huonossa valossa.
Ahvion mielestä elokuva on "Englannin sotapropagandaa", jonka mainitsee vielä monta kertaa kritiikissään.
Saman Englannin sotaprogandan uhri on kritiikissään myös Ahvion arvostama diktaattori Mussolini.

Ahvio yltyy ylistämään diktaattori Napoleonia lähes Jeesuksen tasolle.pitäen alla olevia asioita hyvinä asioina Napoleonissa.
-Oli Jumalaan uskova
-Ei ollut ateisti
- Soti kristinuskon puolesta
-Oli aatelinen
-Perusti keisarikunnan
-Oli todennäköisesti vapaamuurari
-Oli edistyksellinen
-Arvosti järkiperäisiä näkökulmia

Ahvio jaksaa taas ylistää julmia diktaattoreja, Napoleonia, Mussolinia ja joskus Espanjan Francoa ja tietenkin vapaamuurariutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu