Luther Sidottu Ratkaisuvalta,
vapaasta ratkaisuvallasta:
"Samalla minun tekee mieli varoittaa vapaan ratkaisuvallan varjelijoita: Tietäkää vapaata ratkaisuvaltaaa puoltaessanne olevanne Kristuksen kieltäjiä! Jos minä näet omilla halajamisillani saavutan Jumalan armon, niin eihän siinä tapauksessa armoa saadakseni tarvita Kristuksen armoa. Vai puuttuuko minulta mitään, kun minulla on Jumalan armo?"
"Tutkielma on kuitenkin selittänyt..., että saavutamme Jumalan armon omalla pyrkimyksellämme ja että me valmistaudumme sen saamiseksi, emme tosin täysarvollisuutemme, vaan kohtuudenmukaisuuden perusteella."
Täysarvollisuus tarkoittaa että itse, ilman Kristustakin voimme vaikuttaa pelastumiseemme.
Kohtuudenmukaisuus taas tarkoittaa sitä että yhdessä Kristuksen kanssa.
Luterilaisuus taas opettaa että ei lainkaan ihmisen omat valmistelut tai valinnat vaikuta pelastuksen asiassa (muuta kuin se että itse valitsemme kadotuksen ja synnin).
"Tämä (vapaa tahto / kohtuudenmukaisuusansio) on kuitenkin täydellistä Kristuksen kieltämistä, jonka armosta me saamme armon, niinkuin tässä Kastaja todistaa. Olenhan minä jo yllä (aiemmin) kumonnut täysarvollisuus- ja kohtuudenmukaisuusansion keksinnön; tosin ne ovat tyhjiä sanoja, mutta itse asiassa ollaan täysarvollisuuden kannalla, jopa häijyimmässä jumalattomuudessa kuin pelagiolaiset, niinkuin olen selittänyt."
Tutkielman kannattajat ovat vielä pelagiolaisiakin häijympiä, koska he väittävät etteivät edusta pelagiolaisuutta, mutta silti todellisuudessa edustavat sitä.
Pelagiolaisuudessa ihminen itse tekee valinnan, että meneekö taivaaseen vai ei. Siis ilman Kristusta. Pelagiolaisuudessa ei tarvita Kristusta, vaan ihminen tekee valinnan itse. Pelagiolaisuudessa ihminen saa itse aikaan kääntymyksen.
Pelagiuksesta yhdestä luennosta:
' Muutkin varhaiset, ennen Augustinusta vaikuttaneet kirkkoisät käyttivät termiä "vapaa tahto" juuri tässä merkityksessä, viittaamaan ihmisen vastuullisuuteen. Pelagiolaisuuden nimellä tunnettu harhaoppi antoi sille kuitenkin uuden sisällön. Pelagiolaisuus sai nimensä Britanniassa 350-luvulla syntyneestä Pelagiuksesta, jonka tiedetään oleskelleen Roomassa vuodesta 384 lähtien. Hän oli sivistynyt, juristin koulutuksen saanut maallikkoaskeetti, joka oli tunnettu ankarista elämäntavoistaan ja korkeasta moraalistaan. Pelagius harjoitti itsenäistä opetustoimintaa ja nautti kunnioitusta varsinkin sivistyneen yläluokan maallikkopiireissä. Hän torjui opin perisynnistä pitäen sitä manikeolaisena harhana. Hänen mukaansa ihmisellä on mahdollisuus myöntyä syntiin tai pidättäytyä siitä. Pelagius torjuu myös lain ja evankeliumin erottamisen. Hänen mukaansa ihminen pelastuu uskon kautta, mutta usko on hänelle ihmisen teko. Jumala kutsuu ihmistä sanallaan, mutta ihminen uskoo omalla kyvyllään ja ratkaisuvallallaan. Pelagiukselle armo on yhtä kuin Jumalan ihmiselle antama mahdollisuus aloittaa pelastuksen saavuttamiseksi käskyjen tie. Johdonmukaista oli, että Pelagius hylkäsi lapsikasteen. Simo Kivirannan mukaan pelagiolaisuus ei ollut vain jokin satunnainen virtaus 300-luvun kristillisyydessä, vaan se vaikutti voimakkaasti silloisen kirkon keskeisillä alueilla.
Pelagiuksen mukaan on aivan loogista, että jos Jumala on Raamatussa antanut jonkin käskyn, se merkitsee, että ihmisellä on kyky myös totella tätä käskyä ("pitäisi tehdä" = "pystyy tekemään"). Ihmisellä on tahdonvapaus, syntiinlankeemus ei ole sitä turmellut. '
http://216.239.59.104/search?q=cache:1eWw743zBbEJ:www.teolinst.fi/luennot/tp000329.html pelagiolaisuus valinta&hl=fi
Luennosta lisää sidotusta ratkaisuvallasta:
' Joku saattaa kysellä, miksi pitää mennä näin kauas, aina Pelagiuksen ja Augustinuksen kiistaan asti. Se on kuitenkin läntisen kristikunnan historiassa klassinen tahdonvapauteen liittyvä kiista. Myös luterilaisissa tunnustuskirjoissa viitataan toistuvasti Augustinuksen ja Pelagiuksen näkemyksiin.
Uskonpuhdistaja Martti Luther kiisteli tahdonvapaudesta 1520-luvulla Erasmus Rotterdamilaisen kanssa. Luther kirjoitti tämän kiistan myötä teoksensa "Sidottu ratkaisuvalta", joka käännettiin suomeksi v. 1952. Siinä Luther hyväksyy ihmisen tahdonvapauden "maallisissa asioissa", mutta kieltää jyrkästi ihmisen tahdonvapauden suhteessa Jumalaan. Luther seuraa Augustinuksen käsitystä siitä, että syntinen ihminen seuratessaan ns. "vapaata tahtoaan" vastustaa aina Jumalan kutsua. Mutta Luther arvostelee Augustinusta siitä, että tämä yleensä kutsuu tällaista tahtoa "vapaaksi", kun se kerran käytännössä on sidottu. Lutherin mielestä tällainen "vapaa tahto", joka ei siis kuitenkaan oikeastaan ole "vapaa", on vain "tyhjä nimitys". Lutherin mukaan luonnollisen ihmisen tahto on syntiin sidottu. Siksi luonnollinen ihminen ei voi vapaasti päättää uskoa. Vain Jumala voi antaa hänelle uskon lahjan ja vapauttaa hänen tahtonsa, jotta hän voi uskoa. Lutherin mukaan usko ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan lahja. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvussa 6 (jae 29): "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt." Uskon syntyminen ihmisessä on ihme, jonka Kristus itse saa aikaan. Luther ilmaisee asian myös näin: "Itse uskossa Kristus on läsnä."
Erasmus taas käyttää järkiperusteluja kysyessään: mitä merkitystä on Raamatun käskyillä ja kehotuksilla, jos ihminen ei voi niitä seurata? Eihän ihminen voi olla vastuullinen olento, jos hänellä ei ole vapaata tahtoa. Erasmus kyllä myöntää, että Pelagiuksen käsitystä tahdonvapaudesta ei voi hyväksyä, mutta hänen mielestään Luther menee liian pitkälle kieltäessään ihmisen tahdon vapauden kokonaan suhteessa Jumalaan. Erasmus etsii ratkaisua ongelmaan ja kirjoittaa näin: "Pelagius näyttää pitävän vapaan ratkaisun ansiona liian paljon,….Luther sitä ensin vain typisteli leikaten siltä oikean käsivarren, mutta pian hän tähänkin tyytymättömänä kerrassaan kukisti vapaan ratkaisuvallan. Minä katson parhaimmaksi niiden käsityskannan, jotka antavat jonkin verran tilaa vapaalle ratkaisulle, mutta eniten armolle."
Tätä Luther ei voinut hyväksyä. Vaikka ihmisen ratkaisulle jäisi vain pienen pieni ansio, sekin on liikaa, koska se turhentaa Kristuksen työn. Ihminen ei silloin pelastu enää yksin armosta, vaan armon lisäksi tarvitaan jokin ihmisen teko, olipa se kuinka pieni teko hyvänsä. Luther vetoaa Johanneksen evankeliumin 15. luvun jakeeseen 5. Siinä Jeesus sanoo (vanhan käännöksen mukaan) näin: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä."
Lutherin mukaan vapaan ratkaisuvallan opettaminen nousee siitä, ettei ymmärretä tehdä eroa lain ja evankeliumin välillä. Kun Pelagiuksen ja Erasmuksen mukaan laki menettää merkityksensä, jos ihmisellä ei kerran ole mitään mahdollisuutta sitä noudattaa, Lutherin mukaan laki on olemassa juuri sitä varten, että se näyttää ihmisen todellisen syntisen ja avuttoman tilan. Ihminen ei voi tehdä mitään, ei edes uskoa, jos Jumala ei anna armoaan. Tämä oli yksi Lutherin vanhurskauttamiskäsityksen ydinasioita. '
vapaasta ratkaisuvallasta:
"Samalla minun tekee mieli varoittaa vapaan ratkaisuvallan varjelijoita: Tietäkää vapaata ratkaisuvaltaaa puoltaessanne olevanne Kristuksen kieltäjiä! Jos minä näet omilla halajamisillani saavutan Jumalan armon, niin eihän siinä tapauksessa armoa saadakseni tarvita Kristuksen armoa. Vai puuttuuko minulta mitään, kun minulla on Jumalan armo?"
"Tutkielma on kuitenkin selittänyt..., että saavutamme Jumalan armon omalla pyrkimyksellämme ja että me valmistaudumme sen saamiseksi, emme tosin täysarvollisuutemme, vaan kohtuudenmukaisuuden perusteella."
Täysarvollisuus tarkoittaa että itse, ilman Kristustakin voimme vaikuttaa pelastumiseemme.
Kohtuudenmukaisuus taas tarkoittaa sitä että yhdessä Kristuksen kanssa.
Luterilaisuus taas opettaa että ei lainkaan ihmisen omat valmistelut tai valinnat vaikuta pelastuksen asiassa (muuta kuin se että itse valitsemme kadotuksen ja synnin).
"Tämä (vapaa tahto / kohtuudenmukaisuusansio) on kuitenkin täydellistä Kristuksen kieltämistä, jonka armosta me saamme armon, niinkuin tässä Kastaja todistaa. Olenhan minä jo yllä (aiemmin) kumonnut täysarvollisuus- ja kohtuudenmukaisuusansion keksinnön; tosin ne ovat tyhjiä sanoja, mutta itse asiassa ollaan täysarvollisuuden kannalla, jopa häijyimmässä jumalattomuudessa kuin pelagiolaiset, niinkuin olen selittänyt."
Tutkielman kannattajat ovat vielä pelagiolaisiakin häijympiä, koska he väittävät etteivät edusta pelagiolaisuutta, mutta silti todellisuudessa edustavat sitä.
Pelagiolaisuudessa ihminen itse tekee valinnan, että meneekö taivaaseen vai ei. Siis ilman Kristusta. Pelagiolaisuudessa ei tarvita Kristusta, vaan ihminen tekee valinnan itse. Pelagiolaisuudessa ihminen saa itse aikaan kääntymyksen.
Pelagiuksesta yhdestä luennosta:
' Muutkin varhaiset, ennen Augustinusta vaikuttaneet kirkkoisät käyttivät termiä "vapaa tahto" juuri tässä merkityksessä, viittaamaan ihmisen vastuullisuuteen. Pelagiolaisuuden nimellä tunnettu harhaoppi antoi sille kuitenkin uuden sisällön. Pelagiolaisuus sai nimensä Britanniassa 350-luvulla syntyneestä Pelagiuksesta, jonka tiedetään oleskelleen Roomassa vuodesta 384 lähtien. Hän oli sivistynyt, juristin koulutuksen saanut maallikkoaskeetti, joka oli tunnettu ankarista elämäntavoistaan ja korkeasta moraalistaan. Pelagius harjoitti itsenäistä opetustoimintaa ja nautti kunnioitusta varsinkin sivistyneen yläluokan maallikkopiireissä. Hän torjui opin perisynnistä pitäen sitä manikeolaisena harhana. Hänen mukaansa ihmisellä on mahdollisuus myöntyä syntiin tai pidättäytyä siitä. Pelagius torjuu myös lain ja evankeliumin erottamisen. Hänen mukaansa ihminen pelastuu uskon kautta, mutta usko on hänelle ihmisen teko. Jumala kutsuu ihmistä sanallaan, mutta ihminen uskoo omalla kyvyllään ja ratkaisuvallallaan. Pelagiukselle armo on yhtä kuin Jumalan ihmiselle antama mahdollisuus aloittaa pelastuksen saavuttamiseksi käskyjen tie. Johdonmukaista oli, että Pelagius hylkäsi lapsikasteen. Simo Kivirannan mukaan pelagiolaisuus ei ollut vain jokin satunnainen virtaus 300-luvun kristillisyydessä, vaan se vaikutti voimakkaasti silloisen kirkon keskeisillä alueilla.
Pelagiuksen mukaan on aivan loogista, että jos Jumala on Raamatussa antanut jonkin käskyn, se merkitsee, että ihmisellä on kyky myös totella tätä käskyä ("pitäisi tehdä" = "pystyy tekemään"). Ihmisellä on tahdonvapaus, syntiinlankeemus ei ole sitä turmellut. '
http://216.239.59.104/search?q=cache:1eWw743zBbEJ:www.teolinst.fi/luennot/tp000329.html pelagiolaisuus valinta&hl=fi
Luennosta lisää sidotusta ratkaisuvallasta:
' Joku saattaa kysellä, miksi pitää mennä näin kauas, aina Pelagiuksen ja Augustinuksen kiistaan asti. Se on kuitenkin läntisen kristikunnan historiassa klassinen tahdonvapauteen liittyvä kiista. Myös luterilaisissa tunnustuskirjoissa viitataan toistuvasti Augustinuksen ja Pelagiuksen näkemyksiin.
Uskonpuhdistaja Martti Luther kiisteli tahdonvapaudesta 1520-luvulla Erasmus Rotterdamilaisen kanssa. Luther kirjoitti tämän kiistan myötä teoksensa "Sidottu ratkaisuvalta", joka käännettiin suomeksi v. 1952. Siinä Luther hyväksyy ihmisen tahdonvapauden "maallisissa asioissa", mutta kieltää jyrkästi ihmisen tahdonvapauden suhteessa Jumalaan. Luther seuraa Augustinuksen käsitystä siitä, että syntinen ihminen seuratessaan ns. "vapaata tahtoaan" vastustaa aina Jumalan kutsua. Mutta Luther arvostelee Augustinusta siitä, että tämä yleensä kutsuu tällaista tahtoa "vapaaksi", kun se kerran käytännössä on sidottu. Lutherin mielestä tällainen "vapaa tahto", joka ei siis kuitenkaan oikeastaan ole "vapaa", on vain "tyhjä nimitys". Lutherin mukaan luonnollisen ihmisen tahto on syntiin sidottu. Siksi luonnollinen ihminen ei voi vapaasti päättää uskoa. Vain Jumala voi antaa hänelle uskon lahjan ja vapauttaa hänen tahtonsa, jotta hän voi uskoa. Lutherin mukaan usko ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan lahja. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin luvussa 6 (jae 29): "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt." Uskon syntyminen ihmisessä on ihme, jonka Kristus itse saa aikaan. Luther ilmaisee asian myös näin: "Itse uskossa Kristus on läsnä."
Erasmus taas käyttää järkiperusteluja kysyessään: mitä merkitystä on Raamatun käskyillä ja kehotuksilla, jos ihminen ei voi niitä seurata? Eihän ihminen voi olla vastuullinen olento, jos hänellä ei ole vapaata tahtoa. Erasmus kyllä myöntää, että Pelagiuksen käsitystä tahdonvapaudesta ei voi hyväksyä, mutta hänen mielestään Luther menee liian pitkälle kieltäessään ihmisen tahdon vapauden kokonaan suhteessa Jumalaan. Erasmus etsii ratkaisua ongelmaan ja kirjoittaa näin: "Pelagius näyttää pitävän vapaan ratkaisun ansiona liian paljon,….Luther sitä ensin vain typisteli leikaten siltä oikean käsivarren, mutta pian hän tähänkin tyytymättömänä kerrassaan kukisti vapaan ratkaisuvallan. Minä katson parhaimmaksi niiden käsityskannan, jotka antavat jonkin verran tilaa vapaalle ratkaisulle, mutta eniten armolle."
Tätä Luther ei voinut hyväksyä. Vaikka ihmisen ratkaisulle jäisi vain pienen pieni ansio, sekin on liikaa, koska se turhentaa Kristuksen työn. Ihminen ei silloin pelastu enää yksin armosta, vaan armon lisäksi tarvitaan jokin ihmisen teko, olipa se kuinka pieni teko hyvänsä. Luther vetoaa Johanneksen evankeliumin 15. luvun jakeeseen 5. Siinä Jeesus sanoo (vanhan käännöksen mukaan) näin: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä."
Lutherin mukaan vapaan ratkaisuvallan opettaminen nousee siitä, ettei ymmärretä tehdä eroa lain ja evankeliumin välillä. Kun Pelagiuksen ja Erasmuksen mukaan laki menettää merkityksensä, jos ihmisellä ei kerran ole mitään mahdollisuutta sitä noudattaa, Lutherin mukaan laki on olemassa juuri sitä varten, että se näyttää ihmisen todellisen syntisen ja avuttoman tilan. Ihminen ei voi tehdä mitään, ei edes uskoa, jos Jumala ei anna armoaan. Tämä oli yksi Lutherin vanhurskauttamiskäsityksen ydinasioita. '
Vastaukset 14
Vanhimmat
Lutherin viittaus "Tutkielmaan" tarkoittaa siis Erasmus Rotterdamilaisen kirjoitusta Lutheria vastaan. Erasmus Rotterdamilainen edustaa room.katolisuutta ja vapaata ratkaisuvaltaa.
Erasmus kirjoitti "Tutkielman".
>>Ihminen ei voi tehdä mitään, ei edes uskoa, jos Jumala ei anna armoaan. Tämä oli yksi Lutherin vanhurskauttamiskäsityksen ydinasioita. '
Tämä näyttää minusta olevan hyvin lähellä Kalvinin oppia kaksinkertaisesta predestinaatiosta, jonka mukaan jotkut on edeltäkäsin määrätty taivaaseen ja toiset helvettiin. Tällöin ihminen ei voi tietysti tehdä mitään pelastuakseen. Mitä siinä tapauksessa hyödyttää julistaa evankeliumia ja kutsua ihmisiä Jumalan valtakuntaan? Ja koska helvettiin menijöitä näyttää joka tapauksessa olevan paljon enemmän kuin pelastuvia, ilmeinen johtopäätös on, että Jumala ei rakastakaan koko ihmiskuntaa vaan vain pientä osaa siitä, ja pienoisevankeliumi ja Johanneksen kirjeet ovat palturia..
Kaikella kunnioituksella Lutheria ja muita uskonpuhdistajia kohtaan, minusta tällaiset opit tuhoavat ihmisten moraalisen perustan ja tekevät Jumalasta epäoikeudenmukaisen tyrannin ja jopa sadistin, joka on luonut osan ihmisistä vain sitä varten, että saisi kiduttaa heitä helvetissä. Ne ovat myös hyvin kaukana monista Jeesuksen ja apostolien opetuksista, esim.
"17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä." (Matt 7)
"50. Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini." (Matt 12)
"6. hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":
7. niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän,
8. mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus.
9. Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee, juutalaisen ensin, sitten myös kreikkalaisen;
10. mutta kirkkaus ja kunnia ja rauha jokaiselle, joka tekee sitä, mikä hyvä on, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle!
11. Sillä Jumala ei katso henkilöön.
12. Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
13. sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan. (Room 2)
Minulla on protestanttinen tausta, mutta viime aikoina olen alkanut ajatella, että ortodoksit ja katoliset ovat monissa asioissa lähempänä Raamatun alkuperäistä ilmoitusta. Monet protestanttiset ryhmät opettavat, että 'kaikki synnit ovat yhtä suuria' ja 'teoilla ei ole merkitystä, koska pelastus on yksin uskosta'. Minusta nämä ajatukset ovat sovittamattomassa ristiriidassa monien UT:n kohtien kanssa, kuten koko vuorisaarnan sekä:
"kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt 25:40)
"18. Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.
20. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton?" (Jaak 2)
"34. Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35. vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen." (Apt 10)
mahdotonta järjellä ymmärtää niitä ristiriitoja joita Jumalan olemassaolo tuo tullessaan.Aina on olemassa kaksi näkökulmaa, Jumalan ja ihmisen, ja ainoastaan Jumala tietää mikä on oikeudenmukaista j.n.e.Jobin kirja opettaa paljon järjen ja uskon suhteesta ja siitä mitenkä paljon (lue: vähän) ihminen voi ymmärtää Jumalan ´aivoituksia´.
Tulee siis julistaa ja kehoittaa, mutta eiluterilaisena myönnän ettei sanat "tee ratkaisu" ole Sanan mukaista.
Parempi on sanoa: "Antakaa pelastaa itsenne..." Pietaria lainatakseni.(Kysyykö järki antaako ihminen itse vai antaako Jumala ihmisen antaa?)
Lain kautta synnin tunto. Siinä se, mitä lailla voi saavuttaa, ikään kuin pelastusta varten. Mutta synnintunto ei ole mikään pelastus sinänsä, eikä pelastuksen tienaamisen keino.
Jumalalla ei ole mitään velvollisuutta toteuttaa ihmisten haaveita oikeudenmukaisuudesta. Ei laki lupaa että 1) pystyt noudattamaan tätä ja 2) pelastumaan taivaaseen lain kautta. Päinvastoin laki toteaa, että ihminen on kelvoton, eikä oikeudenmukainen.
Molemmat (1 ja 2) ovat ihmisten kuvitelmia. Uskomattomat ovat sielullisia (Juudaan kirje), henkeä heillä ei ole. Uskova sen sijaan on uusi luomus, hengellinen ihminen, jo pelastettu kuolemasta elämään, korotettu taivaallisiin, jne (Ef 2-3).
Uusi luomus ei tee syntiä.
Pelastus ILMAN TEKOJA, Ef 2. Pelastusasiassa teot ja usko/armo on asetettu erilleen, vaikka muualla ne olisivatkin yhdessä. Pelagiolaiselle voi joutua jankuttamaan tätä, koska uskomaton ei tule uskoon jankuttamalla, että ilman tekoja, Ef 2.
Kun ei usko, niin ei usko. Pelagiolaisuus on opin ja uskonnollisuuden muotoon puettua USKOMATTOMUUTTA, eli epäuskoa.
Lutherin predestinaatio-oppia sanotaan "yksinkertaiseksi". Jumala olisi määrännyt jotkut armostansa autuuteen, mutta ei olisi määrännyt muita kadotukseen.
Calvinin predestinaatio-oppia sanotaan "kaksinkertaiseksi". Jumala olisi määrännyt jotkut autuuteen, jotkut kadotukseen.
Loogisesti nämä ovat täysin yhtenevät. Ongelma on se, että armon saaminen merkitsee aina sitä, ettei toiselle osalle armoa anneta, elleivät sitten kaikki pelastu.
Oppi, että ihminen "kykenee ottamaan armon vastaan", johtaa taas siihen, että onkin kyse ihmisen teosta.
Tunnustuskirjojen pääosa on laadittu selkeästi Lutherin ajattelun mukaan. Osa luterilaisista ei kuitenkaan hyväksynyt predestinaatiota. Schmalkaldenin kappaleet yritettiin laatia siten, että kumpikin näkökanta olisi otettu huomiooon. Selitettiin, että ihminen "ei ole niinkuin puu tai pokkelö", mutta ei tietenkään pystytty antamaan mitään positiivista määrettä, koska se on LOOGISESTI MAHDOTON.
Yhtä tomppelimainen on katolisen, ortodoksisen ja amerikkalaisen herätyskristillisyyden oppi "vapaasta tahdosta". Siinä vastuu pelastuksesta asetetaan viime kädessä ihmiselle. Silloin puhe Jumalan "armosta" on silkkaa sanahelinää.
Kaiken kaikkiaan kristinuskon perusaksioomat ovat loogisesti yhteensopimattomat. Tällaisessa systeemissä KAIKKI väitteet ovat tosia, siis ihan kaikki.
Kiitos hyvästä aloituksesta!
Luin mielenkiinnolla ja huomasin että nyt tuli aika paljon uutta. Joten olen pahoillani että kyselen tyhmiä.
”Ihminen ei silloin pelastu enää yksin armosta, vaan armon lisäksi tarvitaan jokin ihmisen teko, olipa se kuinka pieni teko hyvänsä.”
Koetan laittaa tämän elävään elämään. Miten ihminen voi olla tekemättä yhtään mitään? Ja kuitenkin uskon hedelmät ovat tekoja…
”Kun Pelagiuksen ja Erasmuksen mukaan laki menettää merkityksensä, jos ihmisellä ei kerran ole mitään mahdollisuutta sitä noudattaa…”
Tarkoittaako tuo ettei ihminen uskon saatuaan enää tee syntiä? Vai mitä?
”Lutherin mukaan laki on olemassa juuri sitä varten, että se näyttää ihmisen todellisen syntisen ja avuttoman tilan.”
Eli ihminen havaitsee syntisyytensä? Eikö sekin ole oikeastaan teko?
”Ihminen ei voi tehdä mitään, ei edes uskoa, jos Jumala ei anna armoaan.”
Tämä on jo aika lailla filosofiaa, jota on vaikeaa viedä käytäntöön.
"Eli ihminen havaitsee syntisyytensä? Eikö sekin ole oikeastaan teko?"
Kyllä, poliisi tekee sen.
Ei, sitä ei tee poliisi. Synti ei ole meillä rikoslakiin sisällytetty kuten teokratisissa valtiossa.
"Uskonpuhdistaja Martti Luther kiisteli tahdonvapaudesta 1520-luvulla Erasmus Rotterdamilaisen kanssa. Luther kirjoitti tämän kiistan myötä teoksensa "Sidottu
ratkaisuvalta", joka käännettiin suomeksi v. 1952. Siinä Luther hyväksyy ihmisen tahdonvapauden "maallisissa asioissa", mutta kieltää jyrkästi ihmisen tahdonvapauden suhteessa Jumalaan. Luther seuraa Augustinuksen käsitystä siitä, että syntinen ihminen seuratessaan ns. "vapaata tahtoaan" vastustaa aina Jumalan kutsua. Mutta Luther arvostelee Augustinusta siitä, että tämä yleensä kutsuu tällaista tahtoa "vapaaksi", kun se kerran käytännössä on sidottu. Lutherin mielestä tällainen "vapaa tahto", joka ei siis kuitenkaan oikeastaan ole "vapaa", on vain "tyhjä nimitys". Lutherin mukaan luonnollisen ihmisen tahto on syntiin sidottu. Siksi luonnollinen ihminen ei voi vapaasti päättää uskoa. Vain Jumala voi antaa hänelle uskon lahjan ja vapauttaa hänen tahtonsa, jotta hän voi uskoa."
Jumalan sanan mukaan usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
Jumalan sana toteaa myös, että Minä kostan isien pahat teot lapsille aina kolmanteen ja neljänteen polveen, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
Jumalan sanassa todetaan myös, että rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi, kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi ja lähimmäistäsi kuin itseäsi.
Jeesus toteaa, että eivät kaikki, jotka sanovat minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan ne, jotka tekevät Minun taivaallisen Isäni tahdon.
Kun Luther hyväksyy ihmisen tahdonvapauden maallisissa asioissa kieltäen jyrkästi ihmisen tahdonvapauden suhteessa Jumalaan väitteellään, ettei luonnollinen ihminen voi vapaasti päättää uskoa, niin toki voi päättää uskoa, olla täysin välinpitämätön Jumalan suhteen, julistautua ateistiksi, wiccalaiseksi, rituaalimagikoksi, jne., jne..
Jumalan sana, etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan. on voimissaan tänäkin päivänä synnyttäen rakkauden Jumalan pojan Jeesuksen kautta Jumalaan, jonka rakkauden voima murtaa jäätyneimmänkin sydämen kuuliaiseksi Jumalan tahdolle.
" rakkauden voima murtaa jäätyneimmänkin sydämen"
Sadetta saadaan, aurinkoa otetaan...
Fanin tekstissä löytyy tärkeitä sanoja, joiden messiaaninen tausta on Vanhassa testamentissa: usko (tulee) kuulemisesta (ja) kuuleminen Jumalan sanan kautta. Kysymys on hyvästä sanomasta, evankeliumista, joka löytyy jakeesta Jes. 52:7. Sen perässä tulee teksti Herran kärsivästä palvelijasta. Paavali ei oskaan osoita selvästi, että hänen opetuksensa taustalla Kristuksesta on tuo Jesajan kohta Herran kärsivästä palvelijasta, mutta hän antaa siihen taitavan puhujan tavoin runsaasti vihjeitä niin, että Paavalin kirjeitä lukeva melkein väistämättä itse täydentää Paavalin vihjeet tulokseksi, että taustalla on tuo Jesajan kohta. Heprean kielen sanomaa tarkoittava sana tarkoittaa juuri kuultua sanomaa, josta Luther puhuu saarnana. Jakessa Jes. 53:1 onkin sanat (Raamattu 1933/38): 1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
Fainin tekstistä löytyy myös sanat ...kuuliaiseksi Jumalan tahdolle.
Kuuliaisuus tarkoittaa tottelemista ja tässä on kysymys kuuliaisuudesta hyvälle sanomalle eli evankeliumille. Mutta sehän ei ole mahdollista lain alla olevalle epäuskoiselle. Kun Jumala ihan vapaasti lahjoittaa ihmiselle uskon tämän kuullessa hyvän sanoman Kristuksesta, silloin ihminen voi uskolla tarttua ja omistaa omalle kohdalleen tuon evankeliumin sanoman ja saa Pyhän Hengen lahjan. Kun Jumala on näin ensin häntä rakastanut, niin ihminen alkaa rakastaa Jumalaa ja saa voiman alkaa totella Jumalan tahtoa. Kristus on jo täyttänyt lain, se ei syytä ihmistä. Uskon lahjan saanut ihminen voi vapaasti ja halukkaasti alkaa evankeliumin kuuliaisuudessa. Ihminen ei tee sitä ansaitakseen autuutta, koska hän on saanut sen jo lahjaksi Kristuksen ansion tähden. Jumalan rakkaus vaikuttaa kuitenkin halun säilyttää tuota aarretta sydämessä ja karttaa joutumista tottelemattomuuden kautta pois Jumalan armosta. Kuultuun sanomaan liittyvä totteleminen ilmenee hepreankielisessä tekstissä jakeessa Ps. 17:44 (18:45) Jo korvan kuulemalta he minua tottelevat... . Psalmi 18 on otsikoitu kuninkaan (Daavidin) voittolauluksi. Viimeinen jae osoittaa psalmin messiaanista ulottuvuutta iankaikkisesti.
Riittäkä "kuuliaisuus" vai tarvitaanko siihen usko? Millainen usko kelpaa?
Usko tarkoittaa uskoa, että saa omistaa omalle kohdalleen armollisen Jumalan eli uskoa itsensä pahana pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi. Se ei ole vain uskoa pelkkään Jumalan olemassaoloon noin yleisesti. Uskon kuuliaisuus on juuri sitä, että synnin tarttuessa (synti aina tarttuu) ahkeroi panna syntiä pois (puhdistaa Jeesuksen verellä lahjaksi saatua vanhurskauden vaatetta) eli palata jokapäiväisessä parannuksessa kasteeseen, sillä sydämen asukkaaksi tullut Pyhä Henki ei viihdy kauan siellä poispanemattomien liian rakkaiksi tulleiden syntien kanssa. Sellainen Kristuksen mieli on uskovaisella.
Vaikka käytätä aika runsaasti tuota uskonnollista jargonia, niin kiitos hyvästä vastauksesta. Tuossakin jää kyllä hurjasti tulkinnanvaraa.
”…synnin tarttuessa (synti aina tarttuu) ahkeroi panna syntiä pois…”
Sitten menemmekin siihen ongelmaan, miten eri suutaukset tuon synnin määrittelevät.