mikä näiden lastenkotien oikein on

Anonyymi-ap

olen joutunut lastenkotiin, ja ärsyttää, kuinka mun itsetunto vain häviää, ajattelen välillä vielä enemmän, etten haluaisi olla olemassa
nyt ajattelen enemmän sitä, mitä itse lastenkodin sisällä tapahtuu. mulle ainakin valittaa joka kerta se tietty ohjaaja siitä, kuinka mun huone on sotkuinen, vaikka mun lattialla olisi ihan vain muutama laukku lattialla, tai tavaroita mitkä olen juuri viemässä pois, en uskalla kertoa ääneen, että minun huone ei olisi sotkuinen, koska hän kuitenkin vain tai rupeisi väittämään vastaan, ja myöhemmin käskee minut tuomaan puhelimen toimistoon.
toinen ohjaaja taas ajaa ihan täyttä vauhtia liikenteessä, ja vaikka kuinka sanon että pelottaa, hän ei aja varovaisemmin, jopa aiemmin ajoi punaisista liikennevaloista kun ei ehtinyt jarruttaa, ainaki käsittääkseni ajoi
mulla ei yleensäkkään ole mahdollisuutta tai oikeutta kertoa omia mielipiteitäni, vaikka aikuisilla onkin sääntö kuunnella lasta, niin sen sijaan he vain väittävät vastaan ja käskee tuomaan puhelimen, tai huoneeseen loppu illaksi, pienistäkin asioista
yksi ohjaaja ei kuuntele minua ja puhuu usein päälle, mun käsittääkseni jopa valehdellut muille ohjaajille, ja saaneet mut suuttumaan, ja aika lujaakin
mulla on myös tosi vaikea puhua sairauksista, joita epäilen minulla olevan, koska tiedän, että sitä asiaa ei oteta tosissaan ja mua ei kuunnella
mut sanokaa jos teillä ehkä on joitaki kokemuksia

0

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        188
        2260
      2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        3
        2089
      3. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Uskonnot ja uskomukset
        316
        1836
      4. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        93
        1597
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        82
        1468
      6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        200
        1230
      7. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        67
        1170
      8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        25
        1111
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        48
        1027
      10. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        73
        996
      Aihe