Israel todellinen hirviö palestiinalaisille!

Anonyymi-ap

Israelin valtio perustettiin väkivalalla ja terrorismilla jossa alueen vääräuskoiset alkuperäisasukkaat ( palestiinalaiset ) karkoitettiin ja vastaanpanevat tapettiin paikan päällä. Vääräuskoisten talot hajoitettiin puskutraktoreilla ja pellot laitettiin palamaan kun Israelin valtiota perustettiin. Matkan varelle mahtuu silmitöntä väkivaltaa ja säälimätöntä tyranniaa palestiinalaisia kohtaan. Palestiinalaisalueita on miehitetty lisää askel askeleelta ja palestiinalaisten asemaa on kurjistettu hiljalleen erillaisin menetelmin joiden lopullinen tarkoitus on ollut näivettää erilaisin toimintatavoin palestiinalaiset kokonaan pois asuinalueiltaan.

158

943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen aina hämmästellyt että mikä siinä on kun ei israelilaisista pidetä tuolla lähi-idässä? Niin reilua ja rauhaa rakastavaa kansaa kuin israelin kansa, on vaikeaa edes kuvitella!

      • Anonyymi

        Israelin on annettu miehittää jatkuvasti lisää palestiinalaisalueiden parhaita ja viljavimpia maita. Kiitokseksi Israel on harjoittanut rakaa ja väkivaltaista Apartheidpolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan. Lisäksi Israelin on annettu rauhassa tehdä "ennaltaehkäiseviä" iskujaan puolustuskyvyttämiä palestiinalaisia vastaan USA:n parhaimilla ja uusimilla suihkuhävittäjillä ilman että yksikään länsimainen poliitikko olisi uskaltanut arvostella Israelin harjoittamaa siionatsismia millään tavoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän oikeistohallitus on puolensa valinnut. Orpo ja Valtonen tukevat Israelia ja sen oikeutta tappaa kaikki palestiinalaiset. Se on näitä uuden arvoyhteisön arvojen mukaista toimintaa. Palet ovat vain oheisvahinkoja. Niitä on tapettu parissa kuukaudessa yli 15 tuhatta ja se on hyvä saavutus. Ukrainan sodassa on saanut surmansa molemmin puolin linjaa vasta 10 tuhatta siviiliä ja se on arvoyhteisön mukaan kansanmurha. Israel pystyy kymmeniä kertoja tehokkaampaan siviilien tappamiseen ja se ei ole median mukaan kansanmurha.
        Semmoinen media meillä on. Maksettu media. Siihen ei voi luottaa mitenkään.

        "Israelin on annettu..."
        Sinä olet iso apartheid vihaa täynnä!

        Luuletko että joku uskoo sinun valheita.

        Israel ei ole todellinen hirviö pelkästään palestiinalaisille sillä Israelin valta Yhdysvalloissa on tarkoittanut sitäkin että Israel on ollut todellinen hirviö myös niin monelle amerikkalaisnuorelle jotka ovat kuolleet tai vammautuneet sodissa joihin Israel ja USA:n vallassa olevat juutalaiset ovat juoksuttaneet yhdysvaltalaisnuoret kuolemaansa. ( Esim. USA:n laiton ja perustetton hyökkäys Irakiin)

        Hämentävää tässä kaikessa on se, että tuota "Apartheid-vihaa" ja "antisemitismiä" näyttää olevan kovin monessa israelilaisessakin? Ja kun olisikin tavallisia israelilaisia duunareita mutta kun mukana Israelin älykäimpiä intellektuelleja..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin on annettu miehittää jatkuvasti lisää palestiinalaisalueiden parhaita ja viljavimpia maita. Kiitokseksi Israel on harjoittanut rakaa ja väkivaltaista Apartheidpolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan. Lisäksi Israelin on annettu rauhassa tehdä "ennaltaehkäiseviä" iskujaan puolustuskyvyttämiä palestiinalaisia vastaan USA:n parhaimilla ja uusimilla suihkuhävittäjillä ilman että yksikään länsimainen poliitikko olisi uskaltanut arvostella Israelin harjoittamaa siionatsismia millään tavoin.

        Ja täällä taas hihhuli uskovaiset mm Sari kristillinen ja persut puolustaa Israelia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän oikeistohallitus on puolensa valinnut. Orpo ja Valtonen tukevat Israelia ja sen oikeutta tappaa kaikki palestiinalaiset. Se on näitä uuden arvoyhteisön arvojen mukaista toimintaa. Palet ovat vain oheisvahinkoja. Niitä on tapettu parissa kuukaudessa yli 15 tuhatta ja se on hyvä saavutus. Ukrainan sodassa on saanut surmansa molemmin puolin linjaa vasta 10 tuhatta siviiliä ja se on arvoyhteisön mukaan kansanmurha. Israel pystyy kymmeniä kertoja tehokkaampaan siviilien tappamiseen ja se ei ole median mukaan kansanmurha.
        Semmoinen media meillä on. Maksettu media. Siihen ei voi luottaa mitenkään.

        Se on hirveää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israelin on annettu..."
        Sinä olet iso apartheid vihaa täynnä!

        Luuletko että joku uskoo sinun valheita.

        Israel on vihaa täynnä aivankuin venäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel ei ole todellinen hirviö pelkästään palestiinalaisille sillä Israelin valta Yhdysvalloissa on tarkoittanut sitäkin että Israel on ollut todellinen hirviö myös niin monelle amerikkalaisnuorelle jotka ovat kuolleet tai vammautuneet sodissa joihin Israel ja USA:n vallassa olevat juutalaiset ovat juoksuttaneet yhdysvaltalaisnuoret kuolemaansa. ( Esim. USA:n laiton ja perustetton hyökkäys Irakiin)

        Aivan.

      • Anonyymi

        Historiassa juutalaisista ei ole pidetty missään. Siksi on hyvä, että menisivät Israeliin kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hirveää.

        Helluntaiseurakunassa ja Vapaakirkossa lauletaan kiitoshymniä Israelin armeijalle kun se suorittaa kansanmurhaa Gazassa samaan aikaan kun Israelissa suunitellaan Gazan lopullista tai ainakin osittaista pysyvää miehitystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israelin on annettu..."
        Sinä olet iso apartheid vihaa täynnä!

        Luuletko että joku uskoo sinun valheita.

        Israelin valheita ei usko enää kukaan koska kaikille alkaa olemaan selvää että Israel on se joka miehittää Palestiinaa, eikä niin kuten Israel valehtelee, että palestiinalaiset miehittäisivät muka Israelia. Israelin on vetäydyttävä laittomasti miehittämiltään alueilta!

      • Anonyymi

        Olen aina hämmästellyt, miten historiaa vääristellään, kuten tässäkin aloituksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja täällä taas hihhuli uskovaiset mm Sari kristillinen ja persut puolustaa Israelia.

        Muslimit ovat oppimattomia hyökkäillessä toistuvasti Israeliin!Ei tule rauhaa ennen kuin Israel lopullisesti selvittää välinsä muslimien kanssa!Muslimeilla on mahdollisuus valita mahdollisuus irtautua likaisesta ideologiastaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel ei ole todellinen hirviö pelkästään palestiinalaisille sillä Israelin valta Yhdysvalloissa on tarkoittanut sitäkin että Israel on ollut todellinen hirviö myös niin monelle amerikkalaisnuorelle jotka ovat kuolleet tai vammautuneet sodissa joihin Israel ja USA:n vallassa olevat juutalaiset ovat juoksuttaneet yhdysvaltalaisnuoret kuolemaansa. ( Esim. USA:n laiton ja perustetton hyökkäys Irakiin)

        Aloittaja on oikeassa. Nyt hirviö on haastettu Haagin kansainväliseen oikeuteen. Nähtäväksi jää meneekö juutalaisten hallinassa oleva läntisen maailman taloudellinen valta Haaginkin yli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on vihaa täynnä aivankuin venäjä.

        Venäjä sentään perustelee rajanylitystä sillä että he menivät estämään Ukrainan vallankumouksellisten väkivaltaisuuksia Donbasin alueilla asuvaa venäjänkielistä kielivähemistöä kohtaan kun taas Israel ei ole mennyt auttamaan ketään vaan on itse suorittamassa palestiinalaisten kansanmurhaa. Israelilla ei ole ollut muuta syytä palestiinalaisalueiden laittomalle miehitykselle kuin ahneus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israelin on annettu..."
        Sinä olet iso apartheid vihaa täynnä!

        Luuletko että joku uskoo sinun valheita.

        Apartheid-politiikka kuuluu viimevuosituhannelle. Meidän ajassamme ei Apartheid-mailla pitäisi olla minkäänlaista asemaa. Israelin tulee vetäytyä laittomasti miehittämiltään palestiinalaisalueilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel ei ole todellinen hirviö pelkästään palestiinalaisille sillä Israelin valta Yhdysvalloissa on tarkoittanut sitäkin että Israel on ollut todellinen hirviö myös niin monelle amerikkalaisnuorelle jotka ovat kuolleet tai vammautuneet sodissa joihin Israel ja USA:n vallassa olevat juutalaiset ovat juoksuttaneet yhdysvaltalaisnuoret kuolemaansa. ( Esim. USA:n laiton ja perustetton hyökkäys Irakiin)

        Israelilaisista kertoo paljon se, että joukko Israelilaisia estää humanitääristä apua vievien rekkojen pääsyn Gazan katastrofialueille joissa Israel tekee palestiinalaisten kansanmurhaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apartheid-politiikka kuuluu viimevuosituhannelle. Meidän ajassamme ei Apartheid-mailla pitäisi olla minkäänlaista asemaa. Israelin tulee vetäytyä laittomasti miehittämiltään palestiinalaisalueilta.

        Mitä jos lopetattaisiin tuo palejen levittämää propagandaa apartheid-politiikasta.
        Oletko varma että sitä on olemassa vai vain kuulit meediaasta.
        90 % arabi media on valhe media.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän oikeistohallitus on puolensa valinnut. Orpo ja Valtonen tukevat Israelia ja sen oikeutta tappaa kaikki palestiinalaiset. Se on näitä uuden arvoyhteisön arvojen mukaista toimintaa. Palet ovat vain oheisvahinkoja. Niitä on tapettu parissa kuukaudessa yli 15 tuhatta ja se on hyvä saavutus. Ukrainan sodassa on saanut surmansa molemmin puolin linjaa vasta 10 tuhatta siviiliä ja se on arvoyhteisön mukaan kansanmurha. Israel pystyy kymmeniä kertoja tehokkaampaan siviilien tappamiseen ja se ei ole median mukaan kansanmurha.
        Semmoinen media meillä on. Maksettu media. Siihen ei voi luottaa mitenkään.

        Suomella ei ole enää kuin rajallista valtaa pitävä hallitus joiden yläpuolella EU ja Nato. Keitä ovat sitten he jotka ovat EU:n ja Naton yläpuolella, on sekin mielenkiintoinen kysymys.. .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja täällä taas hihhuli uskovaiset mm Sari kristillinen ja persut puolustaa Israelia.

        Jos tarkoitat Sari Essayahia, poikkeaa hänen uskontonsa kristillisistä arvoista aika tavalla. Sari Essayah kuuluu USA:sta Suomeen rantautuneeseen hurmokselliseen Helluntaiseurakuntaan, kirkkoon tai lahkoon joka tavoittelee rahaa ja poliittista valtaa, ja joka tukee Israelin harjoittamaa Apartheidpolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israelin on annettu..."
        Sinä olet iso apartheid vihaa täynnä!

        Luuletko että joku uskoo sinun valheita.

        Israel on miehittänyt laittomasti palestiinalaisalueita jo vuosikymmeniä ilman että israelia vastaan olisi edes esitetty sanktioita, boikotteja tai talouspakotteita joten kyllä Israelin on vapaasti annettu toteuttaa hirviömäisiä ja kansainvälisistä laeista piitaamattomia tekojaan. Olet oikeassa siinä kun arvaat että vihaan kaita ja ihmisiä jotka toteuttavat Apartheidia, toivottavasti sinäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän oikeistohallitus on puolensa valinnut. Orpo ja Valtonen tukevat Israelia ja sen oikeutta tappaa kaikki palestiinalaiset. Se on näitä uuden arvoyhteisön arvojen mukaista toimintaa. Palet ovat vain oheisvahinkoja. Niitä on tapettu parissa kuukaudessa yli 15 tuhatta ja se on hyvä saavutus. Ukrainan sodassa on saanut surmansa molemmin puolin linjaa vasta 10 tuhatta siviiliä ja se on arvoyhteisön mukaan kansanmurha. Israel pystyy kymmeniä kertoja tehokkaampaan siviilien tappamiseen ja se ei ole median mukaan kansanmurha.
        Semmoinen media meillä on. Maksettu media. Siihen ei voi luottaa mitenkään.

        Israelin valtio näytäytyy todellisena hirviönä myös muullekkin maailmalle joiden laeista ja säännöistä Israel ei välitä vähääkään, vaan toimii kuin pahainen roistovaltio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin on annettu miehittää jatkuvasti lisää palestiinalaisalueiden parhaita ja viljavimpia maita. Kiitokseksi Israel on harjoittanut rakaa ja väkivaltaista Apartheidpolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan. Lisäksi Israelin on annettu rauhassa tehdä "ennaltaehkäiseviä" iskujaan puolustuskyvyttämiä palestiinalaisia vastaan USA:n parhaimilla ja uusimilla suihkuhävittäjillä ilman että yksikään länsimainen poliitikko olisi uskaltanut arvostella Israelin harjoittamaa siionatsismia millään tavoin.

        Millä oikeudella israelin armeija murhaa aseettomia palestiinalaisia?!! Millä oikeudella Israel miehittää palestiinalaisalueita ja ajaa vastaanpanevat palestiinalaiset väkivalloin pois ja kutsuu tapettuja palestiinalaisia valheelisesti terroristeiksi? Pysäyttäkää Siionatsismi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historiassa juutalaisista ei ole pidetty missään. Siksi on hyvä, että menisivät Israeliin kaikki.

        Miksi Israelin kansa hyväksyy Israelin harjoittaman Apartheidpolitiikan miehitettyjen alueiden palestiinalaisia kohtaan? Miksi israelilaiset ovat äänestäneet tuollaisia fundamenttalistisia siionatseja Israelin valtaan? Ovatko ihmiset menettäneet järkensä Israelissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntaiseurakunassa ja Vapaakirkossa lauletaan kiitoshymniä Israelin armeijalle kun se suorittaa kansanmurhaa Gazassa samaan aikaan kun Israelissa suunitellaan Gazan lopullista tai ainakin osittaista pysyvää miehitystä.

        Helluntaikirkossa on erikoinen näkemys lähi-idän tilanteesta. He uskovat että Jumala olisi omalla sormellaan piirtänyt Israelin valtion rajat ja näin ollen miehittäjiä eivät olisikaan israelilaiset, vaan palestiinalaiset alkuperäisasukkaat. Samaa näkemystä edustavat myös siionistit jotka eivät siedä vääräuskoisia palestiinalaisia maalla, joka ( juutalaisten ) mielestä kuuluu heille. Esim. Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah kuuluu Helluntaikirkkoon missä vastustetaan nk. kahden valtion mallia. Myös hesburgerin omistaja Heikki Juhani Salmela kuuluu Helluntaikirkkoon jossa hyväksytään Israelin laittomat miehitykset palestiinalaisalueille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän oikeistohallitus on puolensa valinnut. Orpo ja Valtonen tukevat Israelia ja sen oikeutta tappaa kaikki palestiinalaiset. Se on näitä uuden arvoyhteisön arvojen mukaista toimintaa. Palet ovat vain oheisvahinkoja. Niitä on tapettu parissa kuukaudessa yli 15 tuhatta ja se on hyvä saavutus. Ukrainan sodassa on saanut surmansa molemmin puolin linjaa vasta 10 tuhatta siviiliä ja se on arvoyhteisön mukaan kansanmurha. Israel pystyy kymmeniä kertoja tehokkaampaan siviilien tappamiseen ja se ei ole median mukaan kansanmurha.
        Semmoinen media meillä on. Maksettu media. Siihen ei voi luottaa mitenkään.

        Israel on hirviömäisiä tekoja tekevä hirviö palestiinalaisille. En usko yhdenkään palestiinalaisen ajattelevan tai uskovan mitään hyvää väkivaltaisista israelilaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos lopetattaisiin tuo palejen levittämää propagandaa apartheid-politiikasta.
        Oletko varma että sitä on olemassa vai vain kuulit meediaasta.
        90 % arabi media on valhe media.

        Tuntemani palestiinalaiset eivät ole tiedonlähteitäni koska Israel on ajanut heidän isovanhempansa pois mailtansa jo useita vuosikymmeniä sitten, joten heillä ei ole sen enempää tietoa kuin jota YK, Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin ja lukuisat ihmisoikeusjärjestöt meille kertovat. Noissa kaikissa edellämainituissa Israel istuu syytettyjen penkillä mitä Apartheidpolitiikkaan ja muihin väkivaltaisuuksiin tulee. Israel miehittää laittomasti palestiinalaisalueita!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel ei ole todellinen hirviö pelkästään palestiinalaisille sillä Israelin valta Yhdysvalloissa on tarkoittanut sitäkin että Israel on ollut todellinen hirviö myös niin monelle amerikkalaisnuorelle jotka ovat kuolleet tai vammautuneet sodissa joihin Israel ja USA:n vallassa olevat juutalaiset ovat juoksuttaneet yhdysvaltalaisnuoret kuolemaansa. ( Esim. USA:n laiton ja perustetton hyökkäys Irakiin)

        Netissä pyörii video, jossa amerikkalainen sotilas osoittaa mieltänsä Israelin suurlähetystön edessä polttamalla itsensä. Palaessaan kuoliaaksi sotilas seisoo asenossa ja toistaa huutamalla VAPAA PALESTIINA!!! !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelin on annettu miehittää jatkuvasti lisää palestiinalaisalueiden parhaita ja viljavimpia maita. Kiitokseksi Israel on harjoittanut rakaa ja väkivaltaista Apartheidpolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan. Lisäksi Israelin on annettu rauhassa tehdä "ennaltaehkäiseviä" iskujaan puolustuskyvyttämiä palestiinalaisia vastaan USA:n parhaimilla ja uusimilla suihkuhävittäjillä ilman että yksikään länsimainen poliitikko olisi uskaltanut arvostella Israelin harjoittamaa siionatsismia millään tavoin.

        Palestiinalaiset rikkovat jatkuvasti sopimuksia ja rakentavat yhtä lailla siirtokuntiaan vailla kunnon infraa Länsirannalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on vihaa täynnä aivankuin venäjä.

        Päin vastoin. Israel on upea maa ja siellä on rento elämänmeno. KAIKILLA on sananvapaus ja ihmisoikeudet ja uskonnonvapaus.

        Jos noin paljon rakastatte islaminuskoista elämää, menkää arabimaihin tutustumaan mitä se käytännössä on. Siellä huomaatte mitä on todellinen elämä ilman vapautta. Varsinkin naisilla.

        Mutta tosiasiahan on se että jos demokratiaan hyökätään ja on sotatila, uhreilta ei voi välttyä. Mitä luulette, olisko Suomen pitänyt jättää taistelematta kun meidän kimppuun hyökättiin? Sota vaatii aina uhrinsa. Mutta vapaus ja demokratia ovat taistelun arvoisia asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntaiseurakunassa ja Vapaakirkossa lauletaan kiitoshymniä Israelin armeijalle kun se suorittaa kansanmurhaa Gazassa samaan aikaan kun Israelissa suunitellaan Gazan lopullista tai ainakin osittaista pysyvää miehitystä.

        Eikä lauleta! Siellä rukoillaan kaikkien sodasta kärsivien puolesta.

        T. Kristitty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apartheid-politiikka kuuluu viimevuosituhannelle. Meidän ajassamme ei Apartheid-mailla pitäisi olla minkäänlaista asemaa. Israelin tulee vetäytyä laittomasti miehittämiltään palestiinalaisalueilta.

        Ei Israel ole alueilla ollut pariin kymmeneen vuoteen, joten tämä 'aparthaid'- jankutus on pelkkää sanahelinää jonka joku älypää keksi Israelista.

        Hamas hallinnut Gazaa ja Fatah Länsirantaa.
        Nämä kaksi ryhmittymää jotka, terrorijärjesyöiksikin on luokiteltu, ovat tapelleet keskenään ja tappaneet tuhansia jäseniään ja siviilejä. Missään ei ole noustu puolustamaan palestiinalaisia kun he itse tappavat omiaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netissä pyörii video, jossa amerikkalainen sotilas osoittaa mieltänsä Israelin suurlähetystön edessä polttamalla itsensä. Palaessaan kuoliaaksi sotilas seisoo asenossa ja toistaa huutamalla VAPAA PALESTIINA!!! !!!

        Mt- ongelmaisia on joka kansassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan.

        Historia toistaa itseään. Aina kun toinen hirmuvalta kaatuu, aloittaa toinen sen mihin edellinen on lopettanut. näin on käynyt myös Israelin kohdalla joka jatkaa entisten kiusaajiensa jalanjäljissä. Natsismi on jalostunut rajoja hiveleväksi siionatsismiksi jossa lopulliset tavoiteet on samat kuin natseilla. Elintila, Lebensraum ja vääräuskoisten eliminoiminen, Holcaust.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on oikeassa. Nyt hirviö on haastettu Haagin kansainväliseen oikeuteen. Nähtäväksi jää meneekö juutalaisten hallinassa oleva läntisen maailman taloudellinen valta Haaginkin yli?

        Hirviö (Israel) on tuomittu jo aieminkin Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa mutta koska juutalaisilla on suuri taloudellinen valta Yhdysvalloissa, ei Israelin tarvitse välittää Haagista mitään. Jos Israel tuomitaan, vaativat kierot juutalaiset että sitten pitää tuomita Yhdysvallatkin laittomista hyökäyksistään, Irakiin, Afganistaniin, Somaliaan, Libanoniin, Syyriaan, Vietnamiin, Kuubaan ja muihi Etelä-Ameriikan maihin jne, jne.. Ydysvallat on pakotettu pysymään hiljaa ettei syytteet osuisi omaan nilkkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muslimit ovat oppimattomia hyökkäillessä toistuvasti Israeliin!Ei tule rauhaa ennen kuin Israel lopullisesti selvittää välinsä muslimien kanssa!Muslimeilla on mahdollisuus valita mahdollisuus irtautua likaisesta ideologiastaan?

        Muslimi ovat oppimattomia
        En tiedä 150 vuotta Ranska ja Englanti varastivat maailma ja 100000000000 ihmisiä kuollut Amerikka ja Venäjä sota jälkeen maailmasta
        1000000 ihmisiä kuollut viime 20 vuotta Irakista ja Afganistan en tiedä mitä he ollut tehnyt USA ja he ovat 100000000000000 km kaukana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apartheid-politiikka kuuluu viimevuosituhannelle. Meidän ajassamme ei Apartheid-mailla pitäisi olla minkäänlaista asemaa. Israelin tulee vetäytyä laittomasti miehittämiltään palestiinalaisalueilta.

        Meidän kaksinaismoralistisessa ajassamme parhaimassa asemassa ovat ne, joilla eniten rahaa. Juutalaiset pitävät Yhdysvaltojen taloudellista valtaa, joten he määräävät siellä, ja Yhdysvallat määrää täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntaiseurakunassa ja Vapaakirkossa lauletaan kiitoshymniä Israelin armeijalle kun se suorittaa kansanmurhaa Gazassa samaan aikaan kun Israelissa suunitellaan Gazan lopullista tai ainakin osittaista pysyvää miehitystä.

        Helluntai- ja vapaakirkko ovat oikeistokristittyjä siionatsimin kannattajia.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🍒 ­­­N­y­­­m­­­f­o­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Sun pitäs päästä jotenkin henkioppaastasi, sillä on hyvin negatiivinen vaikutus sinuun.

      • Anonyymi

        https://www.uskontojenuhrientuki.fi/ Hei kaikki te jotka kuulutte hurmos-ja, tai kielilläpuhujalahkoihin joissa Israelin tekemiä laittomuuksia vähätellään, selitellään tai puolustellaan jollain tapaa niin ottakaapa yhteyttä uskontojenuhrientuki ry:hyn. Me tiedämme mistä on kyse, sillä kuuluimme itsekin aikanaan uskonnolisiin yhteisöihin jossa oma tahto ja mielipiteet kyseenalaistettiin hyvin ikävillä tavoilla.

        "hurmos-ja, tai kielilläpuhujalahkot"

        Sinä kuulostat hurmoksessa olevalta kiihkouskovaiselta.
        Säästä meidät tuolta lohkolta...

    • Anonyymi

      Hamas nyt lopetetaan...aina roiskuu.kun rapataan.Nyt pitää toimia ,,,Hamas matalaksi!!!

      • Anonyymi

        Surullista asiassa on vain se että Israelin luodit näyttävät osuvan kaikkiin muihin paitsi Hamasin terroristeihin. Nyt herää kysymys onko Hamasin terroristeja olemassakaan vai onko Hamas Israelin keksintö, syy ja juoni tuhota ja tappaa kaikki palestiinalaiset?!

        Käykää allekirjoittamassa vetoomus Amnesty internainalin Suomen osaston sivuilla missä toivotaan Israelin lopettavan hyökkäyssotansa palestiinalaisia vastaan Palestiinan Gazan kaistaleella. Nimiä on jo nyt lähes kolmekymentätuhatta, tule siis mukaan vastustamaan Israelin tekemää kansanmurhaa Palestiinassa.

        Ei Israel Hamasia ole lopetamassa. Israel on lopettamassa tavallisia palestiinalaisia joita Israel murhaa Hamasin terroristeina. Ehkä Turkinkin pitäisi ottaa mallia Israelista ja pommittaa myös siviilikurdeja umpimähkään kurditerroristeina ja lähettää salamurhaajat Eurooppaan salamurhaamaan kurditeroristeiksi epäiltyjä ihmisiä ja heidän perheitään?

        En todellakaan käy,Israelilla ontäysi oikeus pistää koko "Palestiina"matalaksi.

        "Surullista asiassa on..."
        Voi raukkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykää allekirjoittamassa vetoomus Amnesty internainalin Suomen osaston sivuilla missä toivotaan Israelin lopettavan hyökkäyssotansa palestiinalaisia vastaan Palestiinan Gazan kaistaleella. Nimiä on jo nyt lähes kolmekymentätuhatta, tule siis mukaan vastustamaan Israelin tekemää kansanmurhaa Palestiinassa.

        " Käykää allekirjoittamassa.."

        Amnesty, yyykoo, haag, punainen risti, unwra...jne.

        Kaikki antisemistisiä, ison nimen takana istuu pieniä antisemistejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Israel Hamasia ole lopetamassa. Israel on lopettamassa tavallisia palestiinalaisia joita Israel murhaa Hamasin terroristeina. Ehkä Turkinkin pitäisi ottaa mallia Israelista ja pommittaa myös siviilikurdeja umpimähkään kurditerroristeina ja lähettää salamurhaajat Eurooppaan salamurhaamaan kurditeroristeiksi epäiltyjä ihmisiä ja heidän perheitään?

        :Ei Israel Hamasia ole lopetamassa. Israel on lopettamassa tavallisia palestiinalaisia joita Israel murhaa"

        Hahahhahahha..onko kaikki kunnossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullista asiassa on vain se että Israelin luodit näyttävät osuvan kaikkiin muihin paitsi Hamasin terroristeihin. Nyt herää kysymys onko Hamasin terroristeja olemassakaan vai onko Hamas Israelin keksintö, syy ja juoni tuhota ja tappaa kaikki palestiinalaiset?!

        Juurikin näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykää allekirjoittamassa vetoomus Amnesty internainalin Suomen osaston sivuilla missä toivotaan Israelin lopettavan hyökkäyssotansa palestiinalaisia vastaan Palestiinan Gazan kaistaleella. Nimiä on jo nyt lähes kolmekymentätuhatta, tule siis mukaan vastustamaan Israelin tekemää kansanmurhaa Palestiinassa.

        Olen jo kirjoittanut. Kiitän kaikkia jotka säälii Palestiinan lapsia. He eivät kuulu terrorijärjestöön niinkuin ei ketkään lapset missään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Israel Hamasia ole lopetamassa. Israel on lopettamassa tavallisia palestiinalaisia joita Israel murhaa Hamasin terroristeina. Ehkä Turkinkin pitäisi ottaa mallia Israelista ja pommittaa myös siviilikurdeja umpimähkään kurditerroristeina ja lähettää salamurhaajat Eurooppaan salamurhaamaan kurditeroristeiksi epäiltyjä ihmisiä ja heidän perheitään?

        Mistä tietää etteikö jo tee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan käy,Israelilla ontäysi oikeus pistää koko "Palestiina"matalaksi.

        Kenen antama oikeus ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        :Ei Israel Hamasia ole lopetamassa. Israel on lopettamassa tavallisia palestiinalaisia joita Israel murhaa"

        Hahahhahahha..onko kaikki kunnossa?

        Onko sinulla haastaja persu ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Israel Hamasia ole lopetamassa. Israel on lopettamassa tavallisia palestiinalaisia joita Israel murhaa Hamasin terroristeina. Ehkä Turkinkin pitäisi ottaa mallia Israelista ja pommittaa myös siviilikurdeja umpimähkään kurditerroristeina ja lähettää salamurhaajat Eurooppaan salamurhaamaan kurditeroristeiksi epäiltyjä ihmisiä ja heidän perheitään?

        "Turkinkin pitäisi ottaa mallia Israelista..."

        Turkki PIILORAHOITTAA hamasia. On löydetty tilejä Saksassa, rahat Turkista hamasin tilille.
        Recep Erdogan natsi on puolustanut hamas-hyökkäystä Israeliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tietää etteikö jo tee.

        Surkuhupaisaa kun länsilehdistö uutisoi Israelin sodasta ja hyökäyksestä Hamasia vastaan Gazassa kun säänönmukaisesti miltei kaikki murhatut palestiinalaiset ovat siviiliuhreja joista yli puolet lapsia?

        Israel ei käy sotaa palestiinalaisia vastaan, Israel suorittaa palestiinalaisten kansanmurhaa Gazassa jota kukaan eikä mikään kykene pysäyttämään koska judaistit omistavat länsimediat ja heillä on ainakin läntisissä maissa suuri taloudellinen valta käsissään. Länsimaat ovat polvillaan Israelin hirmutöiden edessä. Ei voi kuin katsella sivusta.

      • Anonyymi

        Gazassa roiskuu veri! Israel kastelee pyhän maan palestiinalaisten lasten verellä.

    • Anonyymi

      Nk. palestiinalaiset ovat arabeja eivätkä siis ole alueen alkuperäisiä asukkaita.

      • Anonyymi

        A-haa, onko se siis syy miksi heitä (palestiinalaisia) saa tappaa? Entä Israelilaiset, ovatko he sitten niitä "alkuperäisasukkaita"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A-haa, onko se siis syy miksi heitä (palestiinalaisia) saa tappaa? Entä Israelilaiset, ovatko he sitten niitä "alkuperäisasukkaita"?

        Juutalaiset ovat maailman reiluimpia ja rauhaa rakastavimpia ihmisiä koko universumissamme. T: Jeesus Kristus.

        Juutalaiset haluavat antaa palestiinalaisille vain rauhaa, rakkautta ja apuaan että he voisivat rakentaa omaa valtiotaan Israelin rinnalle. Israelin kansa on täynnä hyvyyttä, rakautta ja anteeksiantoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaiset ovat maailman reiluimpia ja rauhaa rakastavimpia ihmisiä koko universumissamme. T: Jeesus Kristus.

        "Anonyymi
        2023-12-04 16:11:58
        Juutalaiset ovat maailman reiluimpia ja rauhaa rakastavimpia ihmisiä koko universumissamme. T: Jeesus Kristus".

        Paras rauhan ja rakkauden osoitus oli se kun ne
        ristiin naulitsivat jeesuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymi
        2023-12-04 16:11:58
        Juutalaiset ovat maailman reiluimpia ja rauhaa rakastavimpia ihmisiä koko universumissamme. T: Jeesus Kristus".

        Paras rauhan ja rakkauden osoitus oli se kun ne
        ristiin naulitsivat jeesuksen.

        Käytettävissä olevien lähteiden mukaan sekä varsinaisen naulaamisen että ristin pystytyksen ja vartioinnin suorittaneet Rooman legioonalaiset eivät olleet juutalaisia. Sama koskee myös tuomion antanutta Pontius Pilatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A-haa, onko se siis syy miksi heitä (palestiinalaisia) saa tappaa? Entä Israelilaiset, ovatko he sitten niitä "alkuperäisasukkaita"?

        Eivät ole. Ovat samanlaisia rosvoja kuin USAn siirtolaiset. Menivät ja väkivalloin ryöstivät muitten maita itselleen. Ja perustelevat muka jollain 2000 vuoden takaisella höpinällä ryöväystään.

        Israel ei tapa jos arabi muslimit lopettavat Israelin ja juutalaisten vainoamisen.
        Eikö muslimit vainoa Euroopassa Kristittyjä?
        Kyllä vielä heräät joku päivä ja ymmärrät, sinäkin, että ongelma ei ole Israel.

        Käytettävissä olevien lähteiden mukaan Jeesuksen ristille naulaamisessa työntekijät eivät olleet judaisteja mutta työn teettäjät olivat judaisteja. Jeesus itse on Raamatun tarkoittama juutalainen, hyvyydessä ja totuudessa elävä Jumalan poika jonka omaisuuskansaan kuuluvat kaikki jotka häntä seuraavat. Jeesus sanoo, kaikki jotka minua seuraavat ovat äitejäni, siskojani ja veljiäni, eli kuuluvat Jeesuksen perheseen ja ovat niin ollen Jumalan omaisuuskansaa.

        Israelin Venäjältä ja muualta Israeliin muuttaneet judaistit eivät ole Aabrahamin jälkeläisiä eivätkä he liioin seuraa myöskään Jeesuksen elämänohjeitakaan, eivät ainakaan kaikilta osin. Nykyisen ja maallisen Israelin kansa on eksyksissä. Heidän ylimielisyytensä ja väkivallan tie voi olla turmiollinen, ehkä kohtalokaskin? Heidän tekonsa matkivat heidän vanhojen kiusaajiensa vastaavia. He ovat kuin Jumalan hylkäämiä ja paholaisen riivamia joiden tekoja jokaisen uskovaisen luulisi kavahtavan!

        Jeesuksen juutalaisuuden kielisivät ainoastaan valtaa pitäneet judaistit jotka alkoivat kutsua Jumalan poikaa kristityksi. Jeesus ja hänen opetuslapsensa ovat todellisia Jumalan ja Raamatun tarkoittamia juutalaisia jotka kuuluvat Jumalan omaisuuskansaan. Jeesus on juutalaisten kuningas.

        Älä viitsi! Kuvitteletko todella, että legioonalaiset eivät totelleet omia upseerejaan, vaan epmääräistä juutalaisjoukkoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen juutalaisuuden kielisivät ainoastaan valtaa pitäneet judaistit jotka alkoivat kutsua Jumalan poikaa kristityksi. Jeesus ja hänen opetuslapsensa ovat todellisia Jumalan ja Raamatun tarkoittamia juutalaisia jotka kuuluvat Jumalan omaisuuskansaan. Jeesus on juutalaisten kuningas.

        Jeesus oli kivi valtaa pitävien judaistien kengässä kuten kaikki jotka eivät ole judaisteja. Judaismi on yksi maailman suvaitsemattomin, rasistisin ja verkostoitunein uskonto koko maailmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ole. Ovat samanlaisia rosvoja kuin USAn siirtolaiset. Menivät ja väkivalloin ryöstivät muitten maita itselleen. Ja perustelevat muka jollain 2000 vuoden takaisella höpinällä ryöväystään.

        Näin juuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel ei tapa jos arabi muslimit lopettavat Israelin ja juutalaisten vainoamisen.
        Eikö muslimit vainoa Euroopassa Kristittyjä?
        Kyllä vielä heräät joku päivä ja ymmärrät, sinäkin, että ongelma ei ole Israel.

        Kyllä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen juutalaisuuden kielisivät ainoastaan valtaa pitäneet judaistit jotka alkoivat kutsua Jumalan poikaa kristityksi. Jeesus ja hänen opetuslapsensa ovat todellisia Jumalan ja Raamatun tarkoittamia juutalaisia jotka kuuluvat Jumalan omaisuuskansaan. Jeesus on juutalaisten kuningas.

        Jeesusta ei ole juutalaisille olemassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A-haa, onko se siis syy miksi heitä (palestiinalaisia) saa tappaa? Entä Israelilaiset, ovatko he sitten niitä "alkuperäisasukkaita"?

        Juutalaisilla on 4000 vuoden yhtäjaksoinen historia takanaan koko alueella ja ovat siten alkuperäiskansaa, kun taas palestiinalaisilla on vain 55 vuoden tekaistu historia takanaan. Palestiinalaiset ovat valloittamassa Israelin valtion aluetta jota he kutsuvat palestiinaksi. Arafat tekaisi laittoman "palestiinalaisvaltionsa" koko Israelin valtion alueelle 35 vuotta sitten ja sen on tunnustanut 138 YKn jäsenvaltiota. Heillä ei ole aikomustakaan suostua mihinkään "kahdenvaltion malliin" Israelin valtion alueelle, konseptin nimi on "the River to the Sea" ja Mahmud Abbas on vakuuttanut toimittavansa jokaisen juutalaisen Auschwitziin, tulevassa "palestiinalaisvaltiossa" ei ole tilaa juutalaisille.

        Palestiinalippu assosioituu hakaristilippuun ja palestiinahuivi nazien käsivarsinauhaan. Palestiina on projektin työnimi Israelin valtion eliminoimiseksi ja sen alueen liittämiseksi Jordaniaan, palestiinalaiset ovat Jordanian kansalaisia.
        Hamas aloitti Gazan sodan ja toivoi vetävänsä kaikki ympäröivät muslimivaltiot mukaansa "palestiinan vapauttamiseksi" mutta näyttää siltä ettei se tässä aivan onnistunut, YK kyllä tehtailee päätöslauselmia sekä tuomioita Israelille ja kv. vasemmisto riehuu ja mellakoi palestiinansa puolesta joka puolella maailmaa, antisemitismi on reippaassa nousukiidossa, korkeakoulut ja yliopistot kautta maailman on vasemmiston wokettamia ja siten juutalainen tai kristitty on hengenvaarassa niin kampuksilla kuin luennoillakin jos uskaltaa nousta vastarintaan. Mutta, Hamas tuikkasi tulen sytytyslankaan joka ajan kanssa johtaa Googin sotaan joka on ennustettu Sakarjan kirjassa, sen aika ei vielä ole koska sitä ennen pitää vielä tapahtua asioita.

        Islam on varmasti rauhan uskonto kuten vasemmisto väittää jonka seuraava lainaus vakuuttaa oikeaksi:

        Buddhat, jotka asuvat hindujen kanssa, ei ongelmaa.

        Hindut, jotka elävät kristittyjen kanssa, ei ongelmaa.

        Hindut, jotka elävät juutalaisten kanssa, ei ongelmaa.

        Kristityt, jotka elävät shintojen kanssa, ei ongelmaa.

        Shintot, jotka elävät kungfutselaisten kanssa, ei ongelmaa.

        Kungfutselaiset, jotka elävät bahaistien kanssa, ei ongelmaa.

        Bahaistit, jotka elävät juutalaisten kanssa, ei ongelmaa.

        Juutalaiset, jotka elävät ateistien kanssa, ei ongelmaa.

        Ateistit, jotka elävät buddhien kanssa, ei ongelmaa.

        Buddhat, jotka elävät siikhien kanssa, ei ongelmaa.

        Hindut, jotka elävät bahaistien kanssa, ei ongelmaa.

        Bahaistit, jotka elävät kristittyjen kanssa, ei ongelmaa.

        Juutalaiset, jotka elävät kristittyjen kanssa, ei ongelmaa.

        Buddhat, jotka elävät shintojen kanssa, ei ongelmaa.

        Shintot, jotka elävt ateistien kanssa, ei ongelmaa.

        Ateistit, jotka elävät kungfutselaisten kanssa, ei ongelmaa.

        Kungfutselaistet, jotka elävät hindujen kanssa, ei ongelmaa.

        Jos vertaa:
        Muslimit, jotka asuvat hindujen kanssa, ongelma.

        Muslimit, jotka asuvat buddhistien kanssa, ongelma.

        Muslimit, jotka asuvat kristittyjen kanssa, ongelma.

        Muslimit, jotka asuvat juutalaisten kanssa, ongelma.

        Muslimit, jotka asuvat siikhien kanssa, ongelma.

        Muslimit, jotka asuvat bahaistien kanssa, ongelma.

        Muslimit, jotka asuvat shiittojen kanssa, ongelma.

        Muslimit, jotka asuvat ateistien kanssa, ongelma.

        Jos islam olisi onnellinen rauhaarakastava uskonto, niin miksi he hakeutuvat länteen? Miksi he valittavat länsimaalaisten arvoista? Kaikki Alit, Fatimat, Abdukarimit, Aishat, Mohammedit.. miksi he tulevat länteen ja kertovat, että heitä sorretaan?

        He tulevat maista kuten Irak, Iran, Afganistan, Somalia, Sudan, Nigeria… ja kertovat meille, että me sorramme heitä täällä.

        Lainaus: https://pt-media.org/2020/10/16/onko-islam-muka-onnellisten-ihmisten-uskonto/

        Ainoastaan vasemmiston ja muslimien välillä ei ole ongelmia, niin että, kyllä se Islam on sitten se rauhan uskonto, onhan heillä sama jumala, se Allah.

        Mutta joka tapauksessa, Israelin viholliset kaatuvat. Am Yisroel Chai, happy Chanukkah hyvää Joulua ja toivottavasti tuleva vuosi on hunajaa makeampi meille kaikille.

        שלום לירושלים.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A-haa, onko se siis syy miksi heitä (palestiinalaisia) saa tappaa? Entä Israelilaiset, ovatko he sitten niitä "alkuperäisasukkaita"?

        "-haa, onko se siis syy miksi heitä (palestiinalaisia) saa tappaa? Entä Israelilaiset, ovatko he sitten niitä "alkuperäisasukkaita"?"

        Israelilaiset ovat alkuperäsiä, jo 1500 eKr.
        Mutta onko se syy tappaa israelilaisia ja kieltää valtion olemassaolo?

      • Anonyymi

        Nk. palestiinalaiset ovat geeniperimältään samoja juutalaisia jotka asuvat Israelissa. Nyt ei puhuta siis niistä "juutalaisista" jotka ovat muuttaneet Israeliin Venäjältä, Yhdysvalloista tai muualta Euroopasta. Nk. palestiinalaiset ovat Aabrahamin jälkeläisiä joille pyhä maa on yhtä pyhää kuin kaikille muillekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymi
        2023-12-04 16:11:58
        Juutalaiset ovat maailman reiluimpia ja rauhaa rakastavimpia ihmisiä koko universumissamme. T: Jeesus Kristus".

        Paras rauhan ja rakkauden osoitus oli se kun ne
        ristiin naulitsivat jeesuksen.

        Älä sekoita asioita.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Israelissa on pitkään ollut äärioikeisto vallassa. Persut ja kristilliset puolustaa.

      • Anonyymi

        Israelissa ei niin maltillista oppositiota olekkaan joka kannattaisi palestiinalaisilta miehitettyjen alueiden palauttamista takaisin palestiinalaisille jotta he voisiva alkaa perustamaan omaa itsenäistä valtiotaan. Jos joku tuollaista Israelissa väittää, on hän valtion palkkaama näyttelijä jolla pyritään vain inhimillistämään Israelin kansaa tyyliin, emme me kaikki ole rasistisia ja verenhimoisia murhaajia.

        Eivätkö siis edes opposition arabipuolueet kannata alueluovutuksia? Mistä tiedät?

        Israelissa valitsee samankaltainen pelon ilmapiiri kuin kaikissa länsimaissakin. Israelia ja judaisteja ei voi arvostella pelkäämättä joutuvansa leimatuiksi antisemitistiksi, rasistiksi tai natsiksi. Tunnelma on samankaltainen kuin Natsi-Saksassa. Kukaan ei uskaltanut arvostella puolikkaalla sanallakaan Natsi-Saksan keskitysleirejä tai muita toimia koska vaarana oli että leimautui juutalaismyönteiseksi ja joutui pian itse keskitysleirille. Tälläkin palstalla on nähty videokuvaa juutalaisista politiikoista ja siitä kuinka fanaattisia ja agresiivisia he ovat. Järjen puhuminen tuolaisten kanssa on vaarallista, jopa mahdotontakin.

        "Israelia ja judaisteja ei voi arvostella"

        Ei pitäisi sekoittaa asioita. Israel juuri tuohon pyrkii.

        "Sionismi ja juutalaisuus ovat toistensa vastaisia. Koska juutalaisuus on universaalia ja inhimillistä, ja sionismi on täysin päinvastainen. Se on hyvin kapea-alaista, hyvin kansallismielistä, rasistista, kolonialistista ja kaikkea tätä. Ei ole olemassa "kansallista juutalaisuutta". On sionismia ja on juutalaisuutta, ja ne ovat täysin erilaisia. [Sionismilla] ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa."

        https://truthout.org/video/interview-with-holocaust-survivor-and-antizionist-activist-dr-hajo-meyer-video/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa ei niin maltillista oppositiota olekkaan joka kannattaisi palestiinalaisilta miehitettyjen alueiden palauttamista takaisin palestiinalaisille jotta he voisiva alkaa perustamaan omaa itsenäistä valtiotaan. Jos joku tuollaista Israelissa väittää, on hän valtion palkkaama näyttelijä jolla pyritään vain inhimillistämään Israelin kansaa tyyliin, emme me kaikki ole rasistisia ja verenhimoisia murhaajia.

        YK:n päätöksen jälkeen palestiinilaiset ovat saaneet lisää maita.
        Mutta ei se heitä kiinnosta. He kieltävät Israelin valtion ja olemassaolon, jsotivat sitä vastaan kaikin keinoin.

        Ja lisäksi, osoita yksi arabivaltio Lähi-Isdässä, jossa ei ole sota. Kaikissa on sota, isompi tai pienempi ja eikä yksikään valtio ole demokraattinen.

        YK tai Nuoret Kotkat ovat voineet myöntää "lisää maita" mutta kun ongelmana on se että Israel miehittää jatkuvasti lisää palestiinalaisalueita itselleen. Ts. Israel on kaventanut jatkuvasti palestiinalaisten elintilaa laittomilla miehityksillään. Lopulta pieni Gazan alue eristettiin muurein miksi sitä kutsutaankin maailman suurimaksi vankilaksi.

        Voisiko joku kertoa, mihin tuo "YK:n päätöksen jälkeen palestiinilaiset ovat saaneet lisää maita" viittaa? Vähän uutta meikäläiselle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa valitsee samankaltainen pelon ilmapiiri kuin kaikissa länsimaissakin. Israelia ja judaisteja ei voi arvostella pelkäämättä joutuvansa leimatuiksi antisemitistiksi, rasistiksi tai natsiksi. Tunnelma on samankaltainen kuin Natsi-Saksassa. Kukaan ei uskaltanut arvostella puolikkaalla sanallakaan Natsi-Saksan keskitysleirejä tai muita toimia koska vaarana oli että leimautui juutalaismyönteiseksi ja joutui pian itse keskitysleirille. Tälläkin palstalla on nähty videokuvaa juutalaisista politiikoista ja siitä kuinka fanaattisia ja agresiivisia he ovat. Järjen puhuminen tuolaisten kanssa on vaarallista, jopa mahdotontakin.

        Yksikään arabi joka istuu Israelin parlamentissa ei varmasti uskalla avata suutaan arvostellakseen Israelin hirviömäisiä tekoja tai Israelin harjoittamaa rasistista Apartheidpolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan! Sellainen politikko leimataan valonnopeudella Hamasin kätyriksi ja kiihkomieliseksi antisemitistiksi. Poliittin ura on joka tapauksessa loppusuoralla kuten länsimaissa joissa lehdistö ja media jauhaa veripaltuuksi politiikon joka erehtyy arvostelemaan Israelia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israelia ja judaisteja ei voi arvostella"

        Ei pitäisi sekoittaa asioita. Israel juuri tuohon pyrkii.

        "Sionismi ja juutalaisuus ovat toistensa vastaisia. Koska juutalaisuus on universaalia ja inhimillistä, ja sionismi on täysin päinvastainen. Se on hyvin kapea-alaista, hyvin kansallismielistä, rasistista, kolonialistista ja kaikkea tätä. Ei ole olemassa "kansallista juutalaisuutta". On sionismia ja on juutalaisuutta, ja ne ovat täysin erilaisia. [Sionismilla] ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa."

        https://truthout.org/video/interview-with-holocaust-survivor-and-antizionist-activist-dr-hajo-meyer-video/

        Juutalaisuus on universaalia mutta kuinka inhimillistä se on? Ainakin se tuntuu olevan kovin ehdotonta, jopa rasististakin. Valta näyttäisi turmelleen juutalaisten mielen, ei tietenkään kaikkien mutta ainakin suuriman osan heistä jotka asuvat Israelissa. Eräänlainen fanattisuus on myös hyvin tunnusomaista julkiselle juutalaisuudelle. Juutalaisuudesta on tulossa pelkoa ja epäluuloa herättävä uskonto!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikään arabi joka istuu Israelin parlamentissa ei varmasti uskalla avata suutaan arvostellakseen Israelin hirviömäisiä tekoja tai Israelin harjoittamaa rasistista Apartheidpolitiikkaa palestiinalaisia kohtaan! Sellainen politikko leimataan valonnopeudella Hamasin kätyriksi ja kiihkomieliseksi antisemitistiksi. Poliittin ura on joka tapauksessa loppusuoralla kuten länsimaissa joissa lehdistö ja media jauhaa veripaltuuksi politiikon joka erehtyy arvostelemaan Israelia.

        Uskaltavat ja oikein uskaltavatkin.
        Yliopistoihin tuodaan gazan lippuja. Missä maassa sellainen on hyväksyttävää.
        Arabi politikot mielen osoituksissa maata vastaan.

        Kuinka parlamentin jäsen, joka tietenkin on myös kansalainen, voi olla sitä maata ja sen olemassa oloa vastaan?
        Kuinka parlamentin jäsen pönkittää toista maata Palestiinia, ja joka terrorisoi Israelia vastaan.

        Minun mielestä tuollainen parlamentin jäsen pitää karkottaa maasta!
        Se ei tule kysymykseen missään puolella maailmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YK tai Nuoret Kotkat ovat voineet myöntää "lisää maita" mutta kun ongelmana on se että Israel miehittää jatkuvasti lisää palestiinalaisalueita itselleen. Ts. Israel on kaventanut jatkuvasti palestiinalaisten elintilaa laittomilla miehityksillään. Lopulta pieni Gazan alue eristettiin muurein miksi sitä kutsutaankin maailman suurimaksi vankilaksi.

        "YK tai Nuoret Kotkat ovat voineet myöntää "lisää maita" mutta kun ongelmana on se että Israel miehittää..."

        Taas tuota samaa höpinää.
        Lue historiaa, etsi tietoa useammalta taholta.
        Lopulta opit jotain uutta.
        Ja ehkä lopetat valehtelun ja vihan ja väärän tiedon levittämisen.

        GAZA ON ITSENÄNEN JOLLA ON OMA HALLITUS. GAZALLA RAJANA MERI, ISRAEL JA EGYPTI.

        Hallitus on hamas-terrorijärjestö.
        Hamas-pomot ovat upporikkaita, jotka ovat rikastuneet varastamalla kansalaisten rahat.
        He eivät yleensä edes käy Gazassa vaan lojuvat Qatarissa luksushotelleissa tuhlaamassa gazalaisille kuuluvia rahoja.

        Jos puhutaan siitä että Israel miehittää Gazaa, joka ei ole totta, eikö hamas'lla ole ongelmaa Egyptin kanssa, joka hylkäsi Gazan 1980-lopun rauhansopimuksessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israelia ja judaisteja ei voi arvostella"

        Ei pitäisi sekoittaa asioita. Israel juuri tuohon pyrkii.

        "Sionismi ja juutalaisuus ovat toistensa vastaisia. Koska juutalaisuus on universaalia ja inhimillistä, ja sionismi on täysin päinvastainen. Se on hyvin kapea-alaista, hyvin kansallismielistä, rasistista, kolonialistista ja kaikkea tätä. Ei ole olemassa "kansallista juutalaisuutta". On sionismia ja on juutalaisuutta, ja ne ovat täysin erilaisia. [Sionismilla] ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa."

        https://truthout.org/video/interview-with-holocaust-survivor-and-antizionist-activist-dr-hajo-meyer-video/

        Kaikki Israelissa eivät ole, eivätkä kannata siionatsismia! Pieni isrelilaisvähemistö vastustaa Palestiinan laitonta miehitystä ja Israelin harjoittamaa tyranniaa palestiinalaisia kohtaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskaltavat ja oikein uskaltavatkin.
        Yliopistoihin tuodaan gazan lippuja. Missä maassa sellainen on hyväksyttävää.
        Arabi politikot mielen osoituksissa maata vastaan.

        Kuinka parlamentin jäsen, joka tietenkin on myös kansalainen, voi olla sitä maata ja sen olemassa oloa vastaan?
        Kuinka parlamentin jäsen pönkittää toista maata Palestiinia, ja joka terrorisoi Israelia vastaan.

        Minun mielestä tuollainen parlamentin jäsen pitää karkottaa maasta!
        Se ei tule kysymykseen missään puolella maailmaa.

        Yliopistoihin ei ole tuotu Gazan lippuja koska sellaisia lippuja ei ole olemassakaan. Yliopistoissa ovat liehuneet itsenäisen Palestiinan liput. Gaza on vain pieni osa itsenäistä Palestiinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Israelia ja judaisteja ei voi arvostella"

        Ei pitäisi sekoittaa asioita. Israel juuri tuohon pyrkii.

        "Sionismi ja juutalaisuus ovat toistensa vastaisia. Koska juutalaisuus on universaalia ja inhimillistä, ja sionismi on täysin päinvastainen. Se on hyvin kapea-alaista, hyvin kansallismielistä, rasistista, kolonialistista ja kaikkea tätä. Ei ole olemassa "kansallista juutalaisuutta". On sionismia ja on juutalaisuutta, ja ne ovat täysin erilaisia. [Sionismilla] ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa."

        https://truthout.org/video/interview-with-holocaust-survivor-and-antizionist-activist-dr-hajo-meyer-video/

        Oikeaa puhetta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa ei niin maltillista oppositiota olekkaan joka kannattaisi palestiinalaisilta miehitettyjen alueiden palauttamista takaisin palestiinalaisille jotta he voisiva alkaa perustamaan omaa itsenäistä valtiotaan. Jos joku tuollaista Israelissa väittää, on hän valtion palkkaama näyttelijä jolla pyritään vain inhimillistämään Israelin kansaa tyyliin, emme me kaikki ole rasistisia ja verenhimoisia murhaajia.

        Miten niin "takaisin" Israel ei ole miehittänyt Jordanialta neliömilliäkään joka on palestiinalaisten aluetta eikä Israelilla ole minkäänlaisia velvoitteita lahjoittaa valtion maata laittomille arabisiirtolaisille. Palestiinalaisethan ne ovat juuri niitä rasistisia ja verenhimoisia murhaajia Israelin maata valloittamassa ja miehittämässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israelissa valitsee samankaltainen pelon ilmapiiri kuin kaikissa länsimaissakin. Israelia ja judaisteja ei voi arvostella pelkäämättä joutuvansa leimatuiksi antisemitistiksi, rasistiksi tai natsiksi. Tunnelma on samankaltainen kuin Natsi-Saksassa. Kukaan ei uskaltanut arvostella puolikkaalla sanallakaan Natsi-Saksan keskitysleirejä tai muita toimia koska vaarana oli että leimautui juutalaismyönteiseksi ja joutui pian itse keskitysleirille. Tälläkin palstalla on nähty videokuvaa juutalaisista politiikoista ja siitä kuinka fanaattisia ja agresiivisia he ovat. Järjen puhuminen tuolaisten kanssa on vaarallista, jopa mahdotontakin.

        Ei kukaan uskalla arvostella vasemmistoa ja muslimeja ilman pelkoa pommi iskuista julkisiin liikennevälineisiin, puukotuksiin, ampumisiin, pään leikkaamiseen irti joita tapahtuu pitkin maailmaa, YK on vasemmiston kontrollissa ja kontallaan muslimien edessä joiden rahalla ja öljyllä Israelin vastaiset päätöslauselmat ja tuomiot on voideltu ja terrorilla peloteltu.
        Vasemmiston ja nazien ero on vain veteen piirretty viiva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YK tai Nuoret Kotkat ovat voineet myöntää "lisää maita" mutta kun ongelmana on se että Israel miehittää jatkuvasti lisää palestiinalaisalueita itselleen. Ts. Israel on kaventanut jatkuvasti palestiinalaisten elintilaa laittomilla miehityksillään. Lopulta pieni Gazan alue eristettiin muurein miksi sitä kutsutaankin maailman suurimaksi vankilaksi.

        Vasemmiston räikeillä valheilla ei äärtä laitaa ole, ISRAEL EI MIEHITÄ JORDANIAN VALTION ALUEITA JOTKA OVAT PALESTIINALAISTEN MAATA.

    • Anonyymi

      Maailman moraalisin armeija, joopa joo...

      "Viitaten arvioihin kaupunkialueiden vahingoista sotilasanalyytikot sanovat, että Pohjois-Gazan tuho alle seitsemässä viikossa lähestyy sitä, jonka aiheutti vuosia kestäneet mattopommitukset Saksan kaupungeissa toisen maailmansodan aikana.

      "Dresden, Hampuri, Köln - jotkut maailman kaikkien aikojen raskaimmista pommituksista muistetaan paikannimillään", sanoi Robert Pape, yhdysvaltalainen sotahistorioitsija ja Bombing to Win:n, 1900-luvun pommituskampanjoiden maamerkkitutkimuksen kirjoittaja. "Gaza tulee myös jäämään historiaan paikannimenä, joka merkitsee yhtä historian raskaimmista tavanomaisista pommituskampanjoista.""

      https://www.ft.com/content/7b407c2e-8149-4d83-be01-72dcae8aee7b

    • Anonyymi

      Matalaksi koko ns,Palestiina,rättipäät mereen.

    • Anonyymi

      Aloittaja:
      Sinä valehtelet!
      1947 oli YK:n päätös perustaa Israelin valtio; jakaa alue juutalasille ja paikallisille arabeille. Heitä ei kutsuttu vielä palestiinalaisiksi, koska valtiota ei vielä ollut.

      Ympäröivät valtiot Egypti, Lebanon, Syyria ja Jordania eivät suostuneet Israelin valtion perustamiseen ja hyökkäsävät yhdessä Israeliin. Kun sota alkoi, osa alueella asuvista arabeista lähti karkuun ja osa jäi.
      Juutalaiset eivät koskeneet arabeihin, oli muutamia yksittäisiä taphtumia.
      Arabit jotka jäivät Israeliin, heitä on nykyisin 2 MILJOONAA KANASALAISTA!
      (Ei palestiinalasita).

      Palestiinan valtion perustamisen alkuvaiheet 1950.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        >1947 oli YK:n päätös perustaa Israelin valtio; jakaa alue juutalasille ja paikallisille arabeille. Heitä ei kutsuttu vielä palestiinalaisiksi, koska valtiota ei vielä ollut>

        Ei kai Israelilaisiakaan israelilaisiksi kutsuttu ennen Israelin valtion perustamista?! Muutamia kymmeniä vuosia ennen Israelin valtion perustamista alueella ei ollut edes paljon judaisteja ja nekin jotka alueella asuivat, elivät rauhaisaa rinnakaiseloa muun arabiväestön kesken joita myös palestiinalaisiksi kutsutaan.

      • Anonyymi

        "Aloittaja:
        Sinä valehtelet! .." jne.

        Oliko tuossa nyt koko palestiinan keksitty tarina vaiko vain osa siitä?

    • Anonyymi

      ap

      Onko paha olo?

    • Anonyymi

      Meno on ollut todella kovaa. Tulee väkisinkin ajatus, että ovat 1948 alkaen kostaneet vääryyksiä, joiden kohteeksi joutuivat saksalaisten käsissä. Kyllä tämä kierre olisi nyt katkaistava ja alettava inhimillisyyden tielle.
      https://youtu.be/sWka3LDmsIk?si=_bHh_Jo-NBWwIKyM

      • Anonyymi

        Mielukuvituksesi tekee sinulle tepposet...

    • Anonyymi

      Palestiinalaiset ovat kaikkein ällöttävimpiä ihmisiä mitä olemassa on.
      Raakoja, valehtelijoita, manipuloivia.

      • Anonyymi

        Tuo on hyvä ja osuva kuvaus mutta parhaiten se kuvaa Israelilaisia ja vallassa olevia juutalaisia.

      • Anonyymi

        >Palestiinalaiset ovat kaikkein ällöttävimpiä ihmisiä mitä olemassa on.
        Raakoja, valehtelijoita, manipuloivia.>
        Sitten olet varmasti iloinen siitä että Israel ja USA ajavat heidät pakolaisiksi Suomeen sen sijaan että antaisivat heidän perustaa rauhassa omaa valtiotaan?

        Ne "palestiinalaisethan" voisivat aivan hyvin perustaa oman valtionsa Suomeen vaikka keskisuomen lääniin, täällä kun vasemmisto on niin anteliaasti jakamassa toisen valtion, Israelin, maata muslimivalloittajille ja vaatimassa Israelia alueluovutuksiin hyökkääjille.

      • Anonyymi

        <Palestiinalaiset ovat kaikkein ällöttävimpiä ihmisiä mitä olemassa on.
        Raakoja, valehtelijoita, manipuloivia.<

        No senkös vuoksi palestiinalaiset ovatkin jatkuvissa syytteissä Haagissa ja YK:ssa ym. ihmisoikeusjärjestöissä!?

    • Anonyymi

      "Israelin valtio perustettiin väkivalalla ja terrorismilla jossa alueen vääräuskoiset alkuperäisasukkaat ( palestiinalaiset ) karkoitettiin ja vastaanpanevat tapettiin paikan päällä. Väär..."

      ISO VALHE pieneltä valehtelijalta.

      Huomaa että et tiedä historiaa.
      Vain huudat koko ajan valheita.

    • Anonyymi

      Sodat ovat alkaneet yksi toisensa jälkeen arabimaiden hyökätessä Israeliin.
      1967 Kuuden päivän sodassa Israelia ympäröivät arabimaat, myös Egypti, Irak ja Lebanon, saaritivat Israelin aikomuksenaan tehdä yhteinen hyökkäys. Israel hyökkäsi ensin saadaksen paremman aseman.
      Yom Kippur sodassa Israel yllätettiin.
      Myls 1948 Itsenäisyys sodassa ympäröivät arabimaat myös hyökkäsivät, koska YK:n päätös perustaa Isralin valtio.

      • Anonyymi

        Koska Israel on ilmoittanut että se ryhtyy murhamaan "hamaisin terroristeiksi" epäiltyjä ihmisiä ympäri maailman on luultavaa että myös palestiinalaiset vastarintataistelijat ja heitä tukevat seuraavat esimerkkiä ja alkavat salamurhaamaan juutalaisia ympäri Eurooppa?!

        Tämä on hienoa. Lähi-idän sota levitäytyy eurooppaan kun Israel ja heidän vihollisensa ryhtyvät salamurhaamaan toisiaan. Miten Suomen oikeuslaitos reagoi? Päästetäänkö israelin salamurhaajat pälkähästä kun islamistimurhaajat tuomitaan terroristeina vai tuomitaanko salamurhaajat samaan selliin odottelemaan vapautusta?

        Toistaiseksi vain Israel on ilmoittanut että he aloittavat järjestelmälliset salamurhat ulkomailla.

        Onko israelia arvosteleva nettikirjoitaja hamasin terroristi vai pelkästään hamasia tukeva nörtti joka voi selvitä israelin tai Israelia tukevien erikoismiesten pahoinpitelyllä? Kop, kop..

        Tuleeko Mossad myrkyttämään kaikki Hamasin puolustajina jotka arvostelevat Israelin käytöstä? Minkälaisen mission siionismia kannatavat kristilliset hurmoslahkot saavat? Hyökäävätkö kiilusilmäiset kielilläpuhujat kadulla kimppuusi jos et anna varauksetonta tukeasi Israelin hirmutöille? Ehkä sinut viedään lahkon "puhuttelukokoukseen" jossa sinua sätitään ja alistetaan ainakin kaksikymmentätuntia tuoliin sidottuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on hienoa. Lähi-idän sota levitäytyy eurooppaan kun Israel ja heidän vihollisensa ryhtyvät salamurhaamaan toisiaan. Miten Suomen oikeuslaitos reagoi? Päästetäänkö israelin salamurhaajat pälkähästä kun islamistimurhaajat tuomitaan terroristeina vai tuomitaanko salamurhaajat samaan selliin odottelemaan vapautusta?

        Miten pääsee Israelin salamurhaajaksi? Onko apua jos kuuluu esim. Vapaakirkkoon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toistaiseksi vain Israel on ilmoittanut että he aloittavat järjestelmälliset salamurhat ulkomailla.

        Tuo vain sattuu olemaan mahdotonta, koska salamurha ei voi olla järjestelmällinen. Järjestelmällistä murhaamista kun on vaikea salata!

    • Anonyymi

      Kannattaisiko aloittajan lukea hieman tarkemmin historiaa. Ettei tulisi valehdeltua ja puhuttua muunneltua totuutta.
      Tarkistaa myös ketä on siirretty ja milloin, ketkä ovat tappaneet ja keitä.
      Tälläkin hetkellä palestiinalaiset tappaa omiaan sekä Gazassa että Länsirannalla. Hamasmieliset teloittavat toisinajattelevia varoitukseksi muille. Länsirannalla laittoivat hirtetyt näytille.
      En luottaisi mihinkään informaatioon , mitä Hamas julkaisee, koska valehtelu on heille sallittua varsinkin vääräuskoisille.
      Kannattaisiko myös kysellä, mikseivät muut muslimivaltiot auta tai ota vastaan palestiinalaisia. Egyptikin karkotti heidät ja kielsi järjestön alueellaan.
      Ja mikä velvollisuus Israelilaisille on auttaa Hamasilaisia, vuositolkulla palestiinalaiset ovat saaneet miljardeja tukea, mitään ei ole saaneet aikaiseksi. Muuta kuin raketti-iskuja Israeliin ja tunneleita maan alle.
      Nyt näitä terroristeja on alettu ratsaamaan Euroopassa ja kas kummaa olivatkin aikeissa tappaa kristittyjä joulun aikaan.
      Hamasin johtohahmot elävät miljoona elämää ulkomailla, Turkissa, Englannissa jne. No Englannissakin on alettu jo etsimään näitä terroristeja.

      • Anonyymi

        Ei kannata asettua kummankaan osapuolen leiriin. Toisen hirmuteot näkyvät julki, toisen eivät.

      • Anonyymi

        Natsi-Saksa oli todellinen hirviö juutalaisille. Nyt Israel todellinen hirviö palestiinalaisille. Ei ole toinen toistaan pahempi kuin ei myös parempikaan. Israel harjoittaa Natsi-Saksan päivitettyä versiota "vääräuskoisiin"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata asettua kummankaan osapuolen leiriin. Toisen hirmuteot näkyvät julki, toisen eivät.

        Se on totta. Niin kauan kuin ei ole pakko, ei kannata valita puolia. Se on paitsi hyödytöntä, niin altistaa myös disinformaatiolle ja aivopesulle.

        Suomen mediassa tämä näkyy hyvin. Toimittajat saisi vähän kunnostautua ja keskittyä faktoihin. Uutiset vilisee pieniä virheitä koko ajan. Sionistien laariin ropisee ja jos ei sinne, niin vassareille. Meni miten miten päin vain, lopputulos tahtoo olla antisemitistinen.
        Mitä ja ketä tällainen puolueellisuus palvelee? Edes israelilaiset eivät voi vaikuttaa siihen, mitä Israel tekee, niin kuin eivät palestiinalaiset siihen, mitä Palestiina tekee… Mitä hyödyttää huutaminen tuhansien kilometrien päässä?

    • Anonyymi

      Netnjahu mitäisi tappaa. Diktaattori. Israel on pahimpia terroristiryhmä valtioita.

      • Anonyymi

        Israel voi tehdä mitä vain koska Yhdysvaltojen media ja taloudellinen valta on juutalaisten käsissä. Länsi ei voi kuin hyväksyä Israelin hirviömäisiä tekoja.

      • Anonyymi

        Se ei auttaisi mitään. Netanyahu on korruption vanki. Helppo maali vanha läskipää, mutta valitettavasti näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei auttaisi mitään. Netanyahu on korruption vanki. Helppo maali vanha läskipää, mutta valitettavasti näin.

        Sitä pahaa jota israel on harjoittanut palestiinalaisia kohtaan on vaikeaa sanoin edes kuvailla. Israelilla on ollut lähes kaikki rikolliset kiusaamisen näänytystaktiikat käytössään kun palestiinalaisia on ajettu koko ajan ahtaamalle. Israel koettelee jo ystäviensäkin kärsivällisyyttä.

        Ajatella että armon vuonna 2023 meillä on läntiseen koalitioon kuuluva, sivistysvaltioksikin tituleeraattu Israel joka on kuin Natsi-Saksan uskollisin mallioppilas mikä seuraa oman kiusajansa jalanjäljissä.

        Saksan juutalaiset pakenivat omaisuuksineen omaistensa luo Yhdysvaltoihin kun maa alkoi kuumottamaan jalkojen alla kolmekymentäluvun loppupuolella Saksassa. Tuosta alkoi Yhdysvaltojen taloussota jossa juutalaiset kaappasivat myös Yhdysvaltojen taloudellisen vallan. Nyt Yhdysvallat on täysin polvillaan Israelin edessä ja on valmis tekemään mitä vain toteutaakseen Israelin käskyjä.

        "Saksan juutalaiset pakenivat omaisuuksineen omaistensa luo Yhdysvaltoihin kun maa alkoi.."

        Taitaa olla päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatella että armon vuonna 2023 meillä on läntiseen koalitioon kuuluva, sivistysvaltioksikin tituleeraattu Israel joka on kuin Natsi-Saksan uskollisin mallioppilas mikä seuraa oman kiusajansa jalanjäljissä.

        Mutta eihän Israel aloita sotia.
        Jos venäläiset tappaisivat rajalla muutaman tuhat suomalaista, niin mitähän Suomi tekee.
        Samoin jos Suomeen 20 v. ajan ammutaan raketteja ja uhataan iskuilla ja joita tehdään?

        Tai jos Karjalan ja käsivarren menettänyt Suomi alkaisi haavimaan niitä takaisin ja alkaisi toimia sotilaallisesti Venäjää vastaan.

        Siis pitääkö Israelin olla UHRI, ei saa vastata tuleen, ei saa puolustautua?
        Ja muutenkin, sinun kirjoittelun mukaan kaikkine valheineen, sanot että Israelilla ei ole oikeutta olla olemassa. Miksi Israelin täytyy pyytää anteeksi olemassa oloaan. Ja yleensä juutalasilla.

        Sinun mielestä juutalasilla ei ole oikeutta olla olemassa. Sinä olet samanlainen kuin Hitler. Vihasi on niin selvää tuota uskontoa ja kansaa kohti.

    • Anonyymi

      Israelin entisen päärabin näkymyksistä saanee käsityksen Israelilaisten mielenmaisemasta.

      "Goyim were born only to serve us. Without that, they have no place in the world – only to serve the People of Israel"

      "Why are gentiles needed? They will work, they will plow, they will reap. We will sit like an effendi and eat.

      That is why gentiles were created"

      Toivoi myös ruttoa palestiinalaisille.

      https://web.archive.org/web/20101020044210/http://www.jpost.com/JewishWorld/JewishNews/Article.aspx?id=191782

      Kyseisen hepun hautajaisiin osallistui 800000 israelilaista, maan historian suurimmat hautajaiset.

      https://www.timesofisrael.com/jerusalem-closes-down-for-rabbi-ovadia-yosefs-funeral/

      • Anonyymi

        Joidenkin mielenmaisemasta.

    • Anonyymi

      Maailman maiden onnellisuustilastossa (World Happiness Report) 2023 Suomi oli odotetusti taas ykkönen, ja kaikki viisi pohjoismaata seitsemän parhaan joukossa, mutta moniko olisi osannut arvata, että Israel oli 4. sijalla?

      https://www.sciencefocus.com/science/the-top-10-happiest-countries-in-the-world

      Tämä kaikki tietysti ennen Gazan hamasilaisten hyökkäystä Negevin kibbutseihin.

    • Anonyymi

      "Palestiinaa" tai "palestiinalaisia" ei ole koskaan ollut olemassa. Israel oli ja on ja tulee olemaan siellä, missä sen historiallisesti kuuluu olla.

      • Anonyymi

        Mitään ”Israelia” ei maailmanhistoria tunne ennen kuin nykyinen perustettiin. Sama pätee Palestiinan valtioon. Molemmat on luotu 1900-luvulla.

        ”Palestiina” on tunnettu sillä nimellä jo 3000 vuotta.
        ”Palestiina” alkuperäiskielellä tarkoittaa läpikulkumaata. Sen väestö on vaihdellut aina eivätkä juutalaiset suinkaan ole alueen ensimmäisiä saati ainoita tai oikeita alkuperäisiä asukkaita.
        Israel on pakolaisvaltio.

    • Anonyymi

      Näitkö painajaisia?

    • Anonyymi

      Huonosti tunnette lähi-idän ainoaa demokratiaa joka on taistellut olemassaolostaan perustamisesta lähtien. Israelissa on uskonnonvapaus ja maan kansalaisista 25% arabeja.

      "Palestiina" on ollut osa Egyptiä, Kanaania, Israelia, Assyriaa, Babyloniaa, Persiaa, antiikin Kreikkaa ja Rooman valtakuntaa. Rooman keisari nimesi alueen palestiinaksi ajanlaskumme alkukupuolella noin 135 jKr. Ottomaanien imperiumi hallitsi aluetta 1517–1917.

      Palestiina-nimistä valtiota ei ole koskaan ollut olemassa. Palestiinan nimi on lähtöisin Filisteasta ja filistealaisista, jotka olivat yksi muinaisen Kanaaninmaan alueelle asettuneista niin sanotuista merikansoista.

      Merikansoja on kuvattu Egyptin farao Ramses III:n taisteluita kuvaavissa 1200-luvulle ajoittuvissa korkokuvissa Medinethabussa. Niissä esiintyvä kansan nimitys on Peleset. Raamatussa filistealaiset kuuluivat Kanaaninmaan asukkaisiin. Filistealaiset on liitetty kreikkalaisperäisiin kansoihin tai laajemmin indoeurooppalaisiin, ei arabeihin.

      Kreikkalainen 400-luvulla eKr. elänyt historioitsija Herodotos antoi filistealaisten rannikkoalueelle nimityksen Palestiina. Hasmonealaisella ja roomalaisella ajalla Palestiinan alue rajoittui pienelle rannikkokaistaleelle, kunnes juutalaisten Bar Kokhban kapinan jälkeen Palestiina otettiin roomalaisen provinssin nimeksi muodossa Syria Palaestina. Se käsitti usean nykyvaltion alueen (Israel, Jordania, Syyria, Libanon) ja ajoittui vuosiin 135–390 jKr. Alueen asukkaat koostuivat tuolloin monenlaisista ihmisryhmistä: juutalaisista, arabeista, aramealaisista, kreikkalaisista ja roomalaisista.

      Palestiina esiintyi alueen nimenä lyhyesti myös bysanttilaisena aikana. Tämän jälkeen Palestiina-nimitystä ei esiinny virallisena alueena ennen Britannian hallitseman Palestiinan mandaattiaikaa 1917–1948, jolloin nimitys oli puhtaasti alueeseen liittyvä. Tuolloin myös puhuttiin Palestiinan juutalaisista ja Palestiinan arabeista. Israelin valtio itsenäistyi mandaatin länsiosista vuonna 1948. Israelin alaisuuteen syntyi autonominen palestiinalaishallinto Länsirannalle ja Gazan alueelle vuonna 1994 Israelin ja PLO:n allekirjoittamassa ns. Oslon sopimuksessa.

      Palestiinalaiset koostuvat erilaisista arabiryhmistä. Arabit ovat seemiläisiä, joiden alkuperä on paikannettu Arabian niemimaalle.

      Palestiinalainen kansallinen identiteetti on moderni ilmiö, ja se syntyi reaktiona Israelin valtion perustamiseen. Palestiinalaisten vapautusorganisaatio (PLO) muodostettiin 1964. YK:n jakoehdotuksessa 1947 Palestiinaa tai palestiinalaisia ei mainita, vaan siinä puhutaan kahdesta valtiosta, toinen juutalaisille ja toinen arabeille.

      • Anonyymi

        Jos maailma ei reagoi millään tavoin Israelin harjoittamaan tyraniaan, on Israel maailman loppu palestiinalaisille.

    • Anonyymi

      Toivon Israelille hyvää sotaa ja toivotaan että tulee haudattavia paljon . Sota jos jää kesken niin se kytee alkaen joskus uudelleen .

    • Anonyymi

      Mistä lähtien juutalaiset ovat nimittäneen arabeja "vääräuskoisiksi". Muslimit nimittävät kaikkia muita kyseisellä nimellä ja koraani nimittää juutalaisia apinoiksi ja kristittyjä sioiksi. Muslimit valehtelevat törkeästi ja vääristelevät totuutta, yrittävät jopa vääristellä historiaa aivan järjettömillä valheilla. Aivan oikein Raamattu kuvaa Ismaelin olevan kuin villiaasi, joka kaiken aikaa taistelee veljiään vastaan. Sitähän se on Lähi-idässä. Iran rahoittaa terroristeja raketteja, mediasotaa Israelia vastaan.

      • Anonyymi

        Turha yrittää sanoa että juutalaisilla on mitään asiaa vääräuskoisista.
        Sen on islamisteilla. Älä sekoita asioita.
        Uskonsotien kunnian saa Islam, joka jo historiassa on valloittanut Euroopan ja nyt toinen valloitus on käynnissä, ilman aseita.

        Myös Kristinuskon on levitetty miekalla.
        Juutalaiset elävät rauhanomaisina joka puolella maailmaa.
        Annetaanko juutalaisten elää rauhassa, se on eri asia.
        Islamissa halutaan että koko maailma kääntyy Islamiin.
        Juutalaiseksi ei pääse eli pitää olla juutalaiste vanhemmat.

        Juutalaisuuteen voi myös kääntyä, mutta se ei ole yhtä helppoa kuin muslimiksi tai kristityksi. Juutalaisuus ei harjoita aktiivista lähetystyötä. Juutalaiseksi syntymiseen riittää juutalainen äiti.

    • Anonyymi

      Hamas leikkasi raskaana olevsn naisen vatsan auki ja leikkasi vauvan pään irti. Hamas laittoi vauvan uuniin kuolemaan. Hamasin julmuus on suoraan helvetistä. Onneksi on Raamatun Jumala, joka tulee tuomitsemaan Hamasin terroristit ja muut Israelin viholliset.

    • Anonyymi

      Kyllä israel on terroristi valtio jota usa tukee !

      • Anonyymi

        Kyllä viha ja kateus on suurta.
        Israel on rauhan kansa, jota vastaan soditaan.
        Islam terroristit jokaisessa Israelia ympäröivässä maassa. Kaikkissa on diktaattori ja ovat köyhiä valtioita.
        Lebanonissa esim. nyt taloudellinen tilaanne huonoa huonompi.
        Esim Hutit Jemenissä, matkaa Israeliin tuhansia kilometreja. Mitä nyt, pommittaa Israelia. Myös siellä talous nollilla.
        Kaikki valtiot kykenemöttömiä mihinkään muuhun paitsi sotaan ja vihaan.
        Israel ei tarvitse sotaa ja terrorismiä. Maassa hightec, tieteet, turkimukset, lääketiede korkealla tasolla, Israel tuottaa vettä ympäröiville maille käyttämällä suolan poistoa.
        = Israel ei tarvitse sotaa ja terrorismiä.
        Jos Gazassa olisivat normaaleita, kaupunki kukoistaisi ainoastaan jo siitä syytä, että Israel on naapurina.
        Ennen kuin terrorit ottiivat Gazan päämajakseen sotaan Israelia vastaan, siellä käytiin, ostettiin, syötiin ravintoloissa. Siellä oli tehaita , joka antoi työtä.
        Mutta Gaza valitsi terrorit. Uskon kyllä että jos 2 milj. asukasta nousee esim. hamasta vastaan, olisivat voineet karkoittaa heidät.

      • Anonyymi

        Ja sinä olet islam terrorin tukija.
        Tervettä matkaan!
        Hahahhhahahaa

      • Anonyymi

        Kyllä nyt sentään jonkin tason valitsisin kun otan puolta.
        Islamissa aasilla on enemmän arvoa kuin naisella.
        Ukot huolehtii lisääntymisestä, monta akkaa saaolla.
        Elättää ei tarvi, kunhan vaan pyöritellään helmejä rukousnauhassa.
        Phyi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä viha ja kateus on suurta.
        Israel on rauhan kansa, jota vastaan soditaan.
        Islam terroristit jokaisessa Israelia ympäröivässä maassa. Kaikkissa on diktaattori ja ovat köyhiä valtioita.
        Lebanonissa esim. nyt taloudellinen tilaanne huonoa huonompi.
        Esim Hutit Jemenissä, matkaa Israeliin tuhansia kilometreja. Mitä nyt, pommittaa Israelia. Myös siellä talous nollilla.
        Kaikki valtiot kykenemöttömiä mihinkään muuhun paitsi sotaan ja vihaan.
        Israel ei tarvitse sotaa ja terrorismiä. Maassa hightec, tieteet, turkimukset, lääketiede korkealla tasolla, Israel tuottaa vettä ympäröiville maille käyttämällä suolan poistoa.
        = Israel ei tarvitse sotaa ja terrorismiä.
        Jos Gazassa olisivat normaaleita, kaupunki kukoistaisi ainoastaan jo siitä syytä, että Israel on naapurina.
        Ennen kuin terrorit ottiivat Gazan päämajakseen sotaan Israelia vastaan, siellä käytiin, ostettiin, syötiin ravintoloissa. Siellä oli tehaita , joka antoi työtä.
        Mutta Gaza valitsi terrorit. Uskon kyllä että jos 2 milj. asukasta nousee esim. hamasta vastaan, olisivat voineet karkoittaa heidät.

        Onko sinulla lukivirhe? Israel ei ole rauhaa rakastava kansa, vaan rahaa rakastava kansa. Israel on valmis vaikka tappamaan rahan ja kaiken maallisen omaisuuden vuoksi kuten Palestiinassa, missä Israel ryöstää palestiinalaisten maat. Rauha käy Israelille vain sellaisissa tapauksissa jossa rauhasta olisi jotakin hyötyä Israelille. Nyt Israel on asemassa jossa se on täysin ylivoimaisessa asemassa palestiinalaisiin nähden niin rauha ei tuota rahaa rakastavaa kansaa kiinosta, ei sitten ollenkaan, päinvastoin!

    • Anonyymi

      Muslimin tyypillistä raivopaatosta. Muslimi valehtelee ja vääristelee asioita eikä kestä totuutta.

    • Anonyymi

      Sairas ketju.

      • Anonyymi

        Sairasta! Kuinka kukaan uskovaiseksi itseään kutsuva voi hyväksyä Israelin tekemiä hirveyksiä?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairasta! Kuinka kukaan uskovaiseksi itseään kutsuva voi hyväksyä Israelin tekemiä hirveyksiä?!

        Ai yrittämällä vapauttaa panttivangit, joille heidät kaapannut terroristiporukka tekee parhaillaankin hirveyksiä.

    • Anonyymi

      Mitä muslimiterroristit tekivät israelilaisille? Sellainen raakuus, jota Ihminen ei tee. Islamin viha juutalaisia kohtaan on pahuutta. Se ei tule johtamaan mihinkään hyvään, mutta ilmeisesti islam ei pidä mistään hyvästä vaan pahasta.

    • Anonyymi

      Puhut kun et tiedä todellisuutta. Palestiinalaisille, joita lli kourallinen, perustettiin TransJordania. Sen mokasivat pahan kerran. Osa jäi maahan, osa lähti leveämmän leivän perään muualle. Osa asuu edelleen Israelissa ja voi hyvin.

    • Anonyymi

      Israel on vanha juutalaisten kotimaa. Siis kauan kauan sitten asuivat siellä luvatussa maassa. Puhutaan tuhansista vuosista. Silloinkin oli vihamielisiä kansoja jotka sotivat Israelia vastaan. Muistellaan aramealaiset, amalekilaiset, filistealaiset, mooabilaiset ja mitä näitä nyt olikaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe