Jussi Halla-Aho pyrkii presidentiksi.

Taitaa olla läntisien maiden ehdokkaista ainoa joka on suoraan sanonut haluavansa tappaa mahdollisimman monta venäläistä.
Omaa toki diplomatian taidot ja on välttänyt ry++ä-sanan käyttöä.

Kun tai jos hänet valitsemme presidentiksemme niin ainakin välimme Venäjään on täysin selvää. Ei tarvinne enää jossitella yhtään mistään.

Sopimuksemme sotilaallisesta yhteistyöstä USA:n kanssa allekirjoitetaan vielä tämän vuoden puolella.
Allekirjoittajasta meidän puolelta väitellään, olisiko se pää- vaiko puolustusministeri.
Haistavat että tätä sopimusta vielä tulevaisuudessa punnitaan eikä taatusti hyvällä.
Sopimus oikeuttaa USA:n sijoittavan joukkoja ja tukikohtiaan Suomen alueelle.
USA:n sotilailta ei tulla vaatimaan passeja eikä viisumeita. Luultavasti heitä ei myöskään voitaisi syyttää mistään mahdollisesti tekemistään rikoksista.

Vastavuoroisesti USA voinee pyytää Suomen rajahenkilöstöä Mexikon maarajalleen. Meillä on tietotaitoa valtioiden rajojen sulkemisesta. He itse ovat joutuneet päästämään tämän rajan yli miljoonia ihmisiä; ehkä jopa 10 miljoonaa?
Tämä toki ihmisystävällisen Demokraatipuolueen myötävaiktuksella sekä presidentti Bidenin siunauksella.
8189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voithan sinä kateellinen itsekin sitä presidentin virkaa tavoitella. Niin ei sitten täällä tarvitse kitistä.

Äänestä
  • Eikös siihen tarvita vähintään joku 5000 "kannattajaa"?

    Ei tämän palstan kaheleilla ole tuollaista määrää niitä.

    Äänestä

  • ??????????????
    Olet sinä Keke aikamoinen mulukku.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ??????????????
    Olet sinä Keke aikamoinen mulukku.

    Mutta tiesitkö että Keijo siirtyi eläkkeelle jo 55 vuotiaana?

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Eikös siihen tarvita vähintään joku 5000 "kannattajaa"?

    Ei tämän palstan kaheleilla ole tuollaista määrää niitä.

    No hankkimaan niitä kannattajia, niin ei tarvitse kitistä, ja saahan siinä terveellistä liikuntaakin, jos vaikka ovelta ovelle kiertää.

    Äänestä

Taas Nasun aloitus ilman rekisteröityä nimimerkkiä..

Äänestä

Ei Halla-aho mitään valitsijamiesyhdistystä eikä kannattajakortteja tarvitse.
Hän on Perussuomalaisen puolueen virallinen presidenttiehdokas.

Äänestä

Onko ehdokkaissa tällä hetkellä ketään globalisteja vastustavaa? Huonot vaalit tulossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taitaa olla läntisien maiden ehdokkaista ainoa joka on suoraan sanonut haluavansa tappaa mahdollisimman monta venäläistä.
Omaa toki diplomatian taidot ja on välttänyt ry++ä-sanan käyttöä.

Kun tai jos hänet valitsemme presidentiksemme niin ainakin välimme Venäjään on täysin selvää. Ei tarvinne enää jossitella yhtään mistään.

Sopimuksemme sotilaallisesta yhteistyöstä USA:n kanssa allekirjoitetaan vielä tämän vuoden puolella.
Allekirjoittajasta meidän puolelta väitellään, olisiko se pää- vaiko puolustusministeri.
Haistavat että tätä sopimusta vielä tulevaisuudessa punnitaan eikä taatusti hyvällä.
Sopimus oikeuttaa USA:n sijoittavan joukkoja ja tukikohtiaan Suomen alueelle.
USA:n sotilailta ei tulla vaatimaan passeja eikä viisumeita. Luultavasti heitä ei myöskään voitaisi syyttää mistään mahdollisesti tekemistään rikoksista.

Vastavuoroisesti USA voinee pyytää Suomen rajahenkilöstöä Mexikon maarajalleen. Meillä on tietotaitoa valtioiden rajojen sulkemisesta. He itse ovat joutuneet päästämään tämän rajan yli miljoonia ihmisiä; ehkä jopa 10 miljoonaa?
Tämä toki ihmisystävällisen Demokraatipuolueen myötävaiktuksella sekä presidentti Bidenin siunauksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu