Tutkijat yllättyivät hautausmaan koosta, sillä aiemmin suurten hautausmaiden ajateltiin olevan tyypillisempiä linjan Laatokka–Baltia–Etelä-Skandinavia eteläpuolella sijaitseville alueille. Tainiaro ei ollut pelkästään hautausmaa, vaan lukuisat jäljet tulenpidosta ja omintakeisten kiviesineiden työstöstä viittaavat myös paikalla asumiseen tai leiriytymiseen.
– Tainiaron tutkimus osoittaa isoja hautausmaita olleen myös lähellä napapiiriä. Jatkossa kaikki tämän aikakauden tutkimus pohjoisessa täytyy suhteuttaa hieman uudelleen, koska yhteiskunnat eivät välttämättä olleetkaan kovin pieniä, Hakonen sanoo.
– Tutkimus herättää kysymyksiä siitä, miksi tällainen paikka on näin pohjoisessa ja onko muita vastaavia hautausmaita vielä löydettävissä.
Siellä niitä esisuomalaisia on asustellut.
– Tainiaron tutkimus osoittaa isoja hautausmaita olleen myös lähellä napapiiriä. Jatkossa kaikki tämän aikakauden tutkimus pohjoisessa täytyy suhteuttaa hieman uudelleen, koska yhteiskunnat eivät välttämättä olleetkaan kovin pieniä, Hakonen sanoo.
– Tutkimus herättää kysymyksiä siitä, miksi tällainen paikka on näin pohjoisessa ja onko muita vastaavia hautausmaita vielä löydettävissä.
Siellä niitä esisuomalaisia on asustellut.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Eiköhän piakkoin joku kallonmittaaja rkp:läinen kommentoi etteivät ole suomalaisia. Luut jätemyllyyn ja muu todistusaineisto hävitetään meren pohjaan, bättre folk ei suvaitse suomalaisten historiaa.
Saamelaiset hautasi siihen paikkaan senajan persunatsit.!
ja SDP:n natsit kissat jota käytettiin presidenttiKISAAN valmistuessa
Näkkäräjärvi ja mestarietsivä Antti Lindtman.?
Onneksi sinut haudataan kohta.
Eiköhän kohta joku raamatunmittaaja kommentoi että ei voi olla niin vanhaa hautaa, koska maailma luotiin 6000 vuotta sitten.
Päivin pitäisi jo reagoida voimakkaasti. Noin vanhan kulttuurin on täytynyt olla pelkkiä homoja, ajalta ennen raamattua.
Antti heilasi vaan.
museovirasto on sepittänyt ihan oman suomen mennsiyyden-
ja koko maailmassa kaikki tiede on vain vääristelyä tähän kommunistiseen maailmaan jossa meribakteereista kehittyikin kehitysopin kautta ihminen, jne...
kaikki kansantieto kertoo että Lapissa on asunut jättiläisiä, jne...
Vapan veljekset tutki tunneleita- joita myös kerrotaan olevan koko maapallo täynnä- ja paljon muuta- jota ette edes kestä kuulla-
mutta Vapat syytettiin maanpetoksesta vankilaan kun alkoivat puhua...
Saamelaiset hautasi siihen paikkaan senajan Pulttipois chs-kasetit.!
silkaa sgamaaninpilkaa .!
Mutta eihän tuolloin ollut vielä maailmaa luotukaan, vai mitä uskikset.
Taisi saamelaiset siis puhdetöinään luoda äpäräkultin jumalankin.
Te molokin asukkaat ette ymmärrä siitä mitään.
Luin tästä jostakin saksalaisesta nettilehdestä ja ihmettelin että miksi en ollut koskaan kuullut moisesta paikasta suomenkielisestä mediasta.
Suomen maaperässä on paljon tutkimista ja koko Suomen historiassa on aika iso musta-aukko noin 1000 vuoden ajalta. Ruotsin siirtomaavalta yritti pyyhkiä suomalaista historiaa pois ja sitä hintaa maksetaan vieläkin. Ihan vaikka viikinkiajalta Suomesta ja sen hallinnosta tiedetään hämmästyttävän vähän.
Olet oikeassa, syy on svenskeissä ja rantaruotsalaisissa.
" ... herättää kysymyksiä siitä, miksi tällainen paikka on näin pohjoisessa ..."
mitä ihmeen kysymyksiä?
Suomi on ollut lämmintä aluetta muinaisuudessa.
Miksi museovirasto levittää tollastakin hölmöyttä, valehtelua...?
Leimaavat Lapin aluetta ikäänkuin olisi joku Apinoiden planeetta tai ali-ihmisten alue kyseessä?
No katsoppa itse alkuperäisiä saamelaisia, pygmin kokoisia vääräsääriä, vammaisen näköisiäkin.
Todennäköisesti sangen tuntematon kulttuuri kuitenkin. Eipä noista haudatuista juurikaan mitään tiedetä kun ei ole tutkittu?
No ei se kyllä vai +6000 vuotta sitten ollu yhtään sen lämpimämpää/viileämpää kuin nykyäänkään!?
Totta toki se, että jos miljoonien vuosien päähän mennään, niin sillon ei ollu olemassa koko pohjoista napajäätikköä. Mutta ei ollut tosin koko homo sapiens lajiakaan.
Oulun yliopisto on antanut tästä STT:n kautta tiedotteenkin.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/70066582/tainiaron-kivikautinen-hautausmaa-on-uskottua-paljon-laajempi
Oiskohan saksalaisten hautausmaa 2. ms ajalta?
Nyt taisi tuo arvaus mennä 5000-6000 vuodella pieleen?
Voidaanko sieltä nähdä, onko vainajat haudattu esim. kasvot tiettyyn suuntaan? Tällainen tapa on joskus ollut, kasvot sinnepäin mistä aurinko nousee.
YLE uutiset teki aiheesta jutun:
Vahingossa löytynyt Simon kivikautinen hautapaikka voikin olla jopa Pohjoismaiden suurin ja siksi se on harvinainen
Lounais-Lapissa sijaitseva Tainiaro on Suomen suurin löydetyistä kivikautisista hautausmaista. Uuden tutkimuksen mukaan 6 500 vuotta vanha kalmisto on paljon luultua laajempi.
https://yle.fi/a/74-20064143
Ei se ole hautausmaa?
Se on vaan paikka jossa pidettiin ensimmäiset saamelaiskäräjät! :P :D
... jotka päätty "hieman" riitaisissa tunnelmissa.