Miksei venäjällä oteta länsimaalaisia vaaleja käyttöön niin ei tarvitse aina valtion nimeä vaihtaa

Martti J. Karin luennot aiheesta kannattaa kuunnella Youtubesta.

Miksei venäjällä oteta länsimaalaisia vaaleja käyttöön niin ei tarvitse aina valtion nimeä vaihtaa.

Niin. Minkä nimen ne nyt tuolle poistuvalle Ukrainalle antavat. Vaaliloilhaa se pittää piettee.

Putinkin totesi ettei venäläiset ole kehittyneet sille tasolle että demokratia onnistuisi. Orjakansa tarvitsee omistajan. Mitä raaempi, sen toimivampi.

Kyllä Venäjä on ollut Venäjä ! Se mitään nimeä ole muuttanut !

Minkä nimen Yhdysvallat antaa tälle uudelle osalleen, alueellemme jota ennen on suomeksi kutsuttu?

Mitäpä nuo vaaleilla, pöljät palvoo diktaattoriaan sokeasti.

Putinhan on jo uudistanut vaalit. Nyt äänestyspaikoille viedään uurnat joihin äänestäjät laittavat äänestyslipukkeen.

Sen jälkeen lipukkeet poistetaan ja laitetaan uudet tilalle. Koska kansaan ei voi koskaan luottaa.

Se on niitä harvoja asioita jotka menevät juuri suunnitelmien mukaan Venäjällä.

Hirteehishuumoria Gogolin tapaan.

Nyt kerron lyhyen, mutta koskettavan tarinan miehestä, joka sai osakseen suurta maallista kunniaa, mielistelyä, pokkurointia ja palvontaa.

Joka päivä hän eli yltäkylläisyydessä ja maallisen kunnian ja loiston juhlassa. Hänen portinpielessään majaili köyhä ja väärin tuomittu ja kohdeltu veli. Niin kuoli veli ja enkelit veivät hänet ikuiseen juhlaan luojansa luo.

Niin kuoli myös maallisesta kunniasta ja loistosta nauttinut säätyerioikeutettu palvonnan kohde. Mitä sitten tapahtui? Hänet laitettiin pieneen puiseen arkkuun, jonka seinät olivat niin kapealla, että hän ei mahtunut siinä kääntymäänkään ja katto koski melkein kasvoihin, eikä edes polvia pystynyt koukistamaan. Ohut paita vain päällään hän siinä liikkumiskyvyttömänä makasi samaan aikaan kuin muut ulkopuolella ilkkuivat ja veivät hänen kunniansa ja omaisuutensa. Ei, hän ei noussut kolmantena päivänä kuolleista, vaan hän tajusi, että hänen kohtalonsa tulevalla tuomiolla on toisenlainen. Jumalan tuomiopäivä lähestyi ja elämänaikana tehtyjä virheitä ei voinut enää korjata. Monet hänen väärän vallankäyttönsä uhreista olivat kärsineet ja muuttuneet persona non grata elinpiirissään.

Ensin hän makasi liikkumattomasti paikallaan. Kun ei ahtaan paikan kammosta kauhistuessaan muutakaan voinut tehdä. Hänen mieleensä muistuivat elinaikana tehdyt monet pahuudet ja väärin tekemänsä heikompien tuomiot ja mielivallalla ja pakkovallalla häikäilemättömät alistamistoimet.

Sitten hän alkoi liikkua. Tai no, tarkemmin kun häntä katsoo, hän ei oikeastaan liikkunut. Ruumismadot olivat tulleet kuin Darwinin evoluution ajamina, kuin tyhjästä samaan ahtaaseen laatikkoon, eli arkkuun. Ensiksi hän yritti paeta, mutta yli kaksi metriä hiekkaa päällään esti arkun kannen aukaisemisen. Hän ei kuullut, kuinka joku toi kukkia paikalle. Ruumismadot ottivat ne mielellään vastaan. Olihan juhlan ja syömingin aika.

Niin katosivat kunnian ja mielivallan nautintaoikeuksien päivät. Madot ja bakteerit muuttivat hänet vähin erin mullaksi. Sen verran häikäilemätöntä vallankäyttöä ja ”Pilatuksen käsien pesuakin” oli hänen eläissään ollut, että multakin oli mustaa. Se, muuttuisiko se ajan myötä uudeksi kasvualustaksi ohdakkeille ja nokkosille riippuisi siitä, nostaisiko eroosio hänet pintaan ajan myötä. Hänen musta sielunsa oli iankaikkisella matkalla kadotukseen yhdessä muiden lukemattomien tyhjänpäiväisten ja mitättömien eläneiden kanssa. Eikä hänen sijansa häntä enää muista.

Ihminen on kuin ruoho. Aamulla hän kukoistaa, mutta illan tullen ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu… Elinaikana meidän on harjoitettava objektiivista totuutta, oikeutta ja kohtuutta sekä ajateltava päätöksenteon seurauksiä vallankäytön objektille ja hänen läheisilleen.

Tuo tarina tuli elävänä mieleen kun muistin oikeasti tekemäämme matkaa Potsaevin luostariin tutustumis-turistivierailulle. Pimeässä syysyössä, huonolla kuoppaisella metsätiellä kuulin naisen kovaäänisen kirkaisun ja näin hänen kauhunsekaisen olemuksensa huutamassa apua. Oli lähes täysin pimeää. Sitten pelkääjän puolen sivuetuikkunaan koputti joku mies. Huomasin, että kapean metsätien reunassa kuljeskeli kaksi ryytynyttä laihaa nuorta miestä ja yksi nainen. Miehen silmät olivat isot ja pyöreät ja niissä oli hullun katse. Luultavasti mies oli huumeissa tai hänessä oli riivaajien henkiä. Ajo oli kävelyvauhtia. Miehet yrittivät kiskoa sivuovia auki ja koputtelivat ikkunaan. Nainen huusi kauhuissaan apua.

Tuliko tarinasta Gogolin tuotanto mieleesi?

voimme luovuttaa ukrainan venälälle sit tää sota loppus ja eu vois palata normaaliin tilaa ja Suomen kannastasi erota koko liitosta siitä ei ole muuta kuin haittaa