No voi hyvänen aika

Hirteehishuumoria Gogolin tapaan.

Nyt kerron lyhyen, mutta koskettavan tarinan miehestä, joka sai osakseen suurta maallista kunniaa, mielistelyä, pokkurointia ja palvontaa.

Joka päivä hän eli yltäkylläisyydessä ja maallisen kunnian ja loiston juhlassa. Hänen portinpielessään majaili köyhä ja väärin tuomittu ja kohdeltu veli. Niin kuoli veli ja enkelit veivät hänet ikuiseen juhlaan luojansa luo.

Niin kuoli myös maallisesta kunniasta ja loistosta nauttinut säätyerioikeutettu palvonnan kohde. Mitä sitten tapahtui? Hänet laitettiin pieneen puiseen arkkuun, jonka seinät olivat niin kapealla, että hän ei mahtunut siinä kääntymäänkään ja katto koski melkein kasvoihin, eikä edes polvia pystynyt koukistamaan. Ohut paita vain päällään hän siinä liikkumiskyvyttömänä makasi samaan aikaan kuin muut ulkopuolella ilkkuivat ja veivät hänen kunniansa ja omaisuutensa. Ei, hän ei noussut kolmantena päivänä kuolleista, vaan hän tajusi, että hänen kohtalonsa tulevalla tuomiolla on toisenlainen. Jumalan tuomiopäivä lähestyi ja elämänaikana tehtyjä virheitä ei voinut enää korjata. Monet hänen väärän vallankäyttönsä uhreista olivat kärsineet ja muuttuneet persona non grata elinpiirissään.

Ensin hän makasi liikkumattomasti paikallaan. Kun ei ahtaan paikan kammosta kauhistuessaan muutakaan voinut tehdä. Hänen mieleensä muistuivat elinaikana tehdyt monet pahuudet ja väärin tekemänsä heikompien tuomiot ja mielivallalla ja pakkovallalla häikäilemättömät alistamistoimet.

Sitten hän alkoi liikkua. Tai no, tarkemmin kun häntä katsoo, hän ei oikeastaan liikkunut. Ruumismadot olivat tulleet kuin Darwinin evoluution ajamina, kuin tyhjästä samaan ahtaaseen laatikkoon, eli arkkuun. Ensiksi hän yritti paeta, mutta yli kaksi metriä hiekkaa päällään esti arkun kannen aukaisemisen. Hän ei kuullut, kuinka joku toi kukkia paikalle. Ruumismadot ottivat ne mielellään vastaan. Olihan juhlan ja syömingin aika.

Niin katosivat kunnian ja mielivallan nautintaoikeuksien päivät. Madot ja bakteerit muuttivat hänet vähin erin mullaksi. Sen verran häikäilemätöntä vallankäyttöä ja ”Pilatuksen käsien pesuakin” oli hänen eläissään ollut, että multakin oli mustaa. Se, muuttuisiko se ajan myötä uudeksi kasvualustaksi ohdakkeille ja nokkosille riippuisi siitä, nostaisiko eroosio hänet pintaan ajan myötä. Hänen musta sielunsa oli iankaikkisella matkalla kadotukseen yhdessä muiden lukemattomien tyhjänpäiväisten ja mitättömien eläneiden kanssa. Eikä hänen sijansa häntä enää muista.

Ihminen on kuin ruoho. Aamulla hän kukoistaa, mutta illan tullen, kun tuuli käy hänen ylitsensä, ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu… Elinaikana meidän olisi ollut harjoitettava objektiivista totuutta, oikeutta ja kohtuutta sekä ajateltava päätöksenteon seurauksia vallankäytön objektille ja hänen läheisilleen.

Tuo tarina tuli elävänä mieleeni kun muistin oikeasti tekemäämme matkaa Potsaevin (Pochayiv Lavra) luostariin tutustumis-turistivierailulle. Pimeässä syysyössä, huonolla kuoppaisella metsätiellä kuulin naisen kovaäänisen kirkaisun ja näin hänen kauhunsekaisen olemuksensa huutamassa apua. Oli lähes täysin pimeää. Sitten pelkääjän puolen sivuetuikkunaan koputti joku mies. Huomasin, että kapean metsätien reunassa kuljeskeli kaksi ryytynyttä laihaa nuorta miestä ja yksi nainen. Miehen silmät olivat isot ja pyöreät ja niissä oli hullun katse. Luultavasti mies oli huumeissa tai hänessä oli riivaajien henkiä. Ajo oli kävelyvauhtia. Miehet yrittivät kiskoa sivuovia auki ja koputtelivat ikkunaan. Nainen huusi kauhuissaan apua. …perillä Pochayiv Lavrassa näin ensimmäisen kerran elämässäni todella ja konkreettisesti pahoja henkiä täynnä olevia ihmisiä. Ei, -he eivät olleet hulluja, vaan pahoilta hengiltä riivattuja. Juuri niitä, joita Jeesuskin aikanaan Genesaretin järven toisella puolen ajoi sikoihin. Jonka jälkeen siat juoksivat järveen. Olen käynyt tuolla paikalla.

Suomalaisen normi-ihmisen on vaikeaa edes kuvitella sellaisten riivattujen olemassa olemista. En kuitenkaan voi suositella kenellekään matkustamista sinne uteliaisuuttaan. Sanotaan, että niiden riivattujen lähelle meneminen voi aiheuttaa sen, että riivaajat siirtyvät sinuun. Meitäkään ei päästetty niiden lähelle. Heistä lähti miesten, monenlaisten eläinten, lasten ja naisten ääniä ja monet olivat kauhuissaan ja pelkäsivät ja kauhistuivat ristiä ja Raamattua.

Tuliko tarinasta Gogolin tuotanto mieleesi?