Ruotsinvallan aikana eräs pappi oli saanut kuolemantuomion. Hänet teloitettiin julkisesti peijaisiin kokoontuneen yleisön riemuksi.
1950-luvun alussa eräs pappi oli saanut vankilatuomion. Papiston matrikkelissa selostettiin kuvan kanssa hänen virkatoimensa, perhesuhteensa, rikoksensa ja tuomionsa. Ei itse antanut tietoja, mutta matrikkelin toimitus häväisi pappia kokoamalla artikkelin sen aikaisen rajoittamattoman henkilösuojan mukaisesti.
Tämän kaltaiset toimet eivät tulisi nykyään kyseeseen. Niitä pidettäisiin alhaisena kostona oikeuden jaon sijaan. 🌹👀
Häväisyä lain varjolla
6
288
Vastaukset
- Anonyymi
Väkisin väännetty aloitus taas.
👀🥀- Anonyymi
Teehän sinä pari mummo ja mistänäitätulee lokaketjuja lisää niin pysyy taso yllä! 😹🦆
- Anonyymi
En ole lynkkaamisien kannalla mutta kyllä vakavasti rikoksista tuomittujen naamataulut voitaisiin julkaista. Etenkin kun tuomiot ovat usein niin mitättömiä etteivät toimi muun väestön suojeluna. Jenkeissä ei montaa asiaa ole josta voisi ottaa mallia mutta seksuaalirikolliset siellä osataan pitää rekisterissä.
- Anonyymi
Totta Suomessa rikollisilla on aivan liian hyvä henkilösuoja ja ylipäätänsä suoja. Palstalla usein kirjoitetaan maahanmuuttajaperäisestä rikollisuudesta niin tuossa se syy. Miten joku noista alkeellisista maista tullut pelkäisi tuollaista . Vankilatkin ovat ihan vitsi jos sinne nyt edes joutuu nehän ovat täysihoitoloita joissa tuon rikollisen kaikki asiat laitetaan kuntoon ja päälle monta valmista ruokaa päivässä. Katsotaan vielä perään ettei muut vangit kiusaa. Paremmin heille on tarjolla hoitoa ja terapiaa kuin heidän uhreilleen.
- Anonyymi
Kyllä sanoisin samaa, että Jeesuksen brutaali
kidutuskuva on häpäisyä uskonnon varjolla.- Anonyymi
Hänen syömisensä brutaalilla ehtoollisella kuoleman julistamiseksi kuvitellen hänen verensä ja ruumiinsa olevan TODELLISESTI LÄSNÄ, on hänen häpäisyään uskonnon varjolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5462076Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3851672Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211499Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641398JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191076- 561072
- 1181067
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16838Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11824Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66813