Ainoa oikea perinteinen joulu eli yule

Anonyymi-ap

Pian vietämme perinteistä juhlaa valon voitosta pimeästä eli Yulea, eikä mitään tuontitavaraa Lähi-Idästä Levantin alueelta.

Suomenkielen sanat joulu ja juhla ovat ruotsalaisia tai skandinaavisia lainasanoja.

Sana joulu tulee talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta yule-nimestä.

Euroopan pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäisjuhla yule sekä vanhaan vuodenvaihteeseen sijoittuva syysjuhla kekri

Joulu syrjäytti Suomessa kekrin vuoden pääjuhlana viimeistään yleisen oppivelvollisuuden astuttua voimaan 1920-luvulla.

Roomassa vietettiin joulun tietämillä Saturnalia juhlaa, johon kuului sian uhraaminen ja syönti sekä hillitön juopottelu ja juhlinta. Tapana oli myös jakaa lahjoja ja vaihtaa rooleja: isäntäväki palveli palvelusväkeä.

Joulukuun 25. päivänä juhlittiin voittamattoman auringon syntymäpäivää.

Valoisimmillaan joulu (Yule) on ollut Auringon syntymäjuhla, jota on vietetty talvipäivänseisauksen tienoilla (myös Voittamattoman auringon päivä, Sol Invictus 25.12.)

Suomessa oikea alkuperäinen Yule-ruoka eli jouluruoka on naudanliha, ei sianliha. Tämäkin on fakta.

71

607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yulen ajan ’auringon syntymä´ tulee luonnollista tietä siitä, että talvipäivänseisauksena aurinko ikään kuin syntyy uudelleen ja valmistautuu kasvuun kohti kevättä, siihen kun valoisa aika alkaa jälleen pidentyä. Tätä hienoa käännekohtaa on juhlittu jo tuhansien vuosien ajan suurena valon juhlana; valon voittona pimeydestä.

      Antiikin Roomassa juhlittiin Aurinkojumalan syntymäpäivää 25. joulukuuta. Joulukuussa ilakoitiin myös Saturnaliaa, viikon mittaista festivaalia Saturnus -jumalan kunniaksi, joka alkoi jo 17. joulukuuta. Saturnalia -juhlien perinteeseen kuului muun muassa uhriateria ja lahjojen antaminen.

      • Anonyymi

        Jep. Yule on 21.12.2023 vietettävä talvipäivänseisauksen juhla. Yulea on juhlittu rauhan ja valon palamisen juhlana sillä tuosta eteenpäin päivät alkavat valaistua kunhan päästään vuoden pisimmän yön yli.

    • Anonyymi

      Totta. Muu on tuontitavaraa. Joulukuusi tuotiin saksalaisena muka-perinteenä.

      Suomeen kallis kinkku tuli tavallisen kansan joulupöytään vasta 1930-luvulla, sitä ennen ainoa oikea liharuoka oli naudanliha.

    • Anonyymi

      Niinpä. Tuontitavarat ja kristilliset pakkotuontiuskomukset ovat levinneet torakoiden ja luteiden lailla.

    • Anonyymi

      Noinhan se on, kuten aloittaja kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Me vietämme loppukuun aikaa perinteisin Kekri menoin.

    • Anonyymi

      Oikea suomalainen viettää vain Kekriä.

    • Anonyymi

      Oikea suomalainen viettää joulua Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlana.

      • Anonyymi

        Ei ole. Miksi valehtelet ?

      • Anonyymi

        Vitut mitää lähi-idän kännistä ituhippiä kumarreta. Raivopäissään potki temppelien rehellistä kaupankäyntiä tekevien kauppiaiden pöydät kumoon.
        Itse kunnioitan perisuomalaisia jumalia (vaikka huuhaata nekin on). On vain kiva ajatella kuinka Tapio suojaa metsää ja siellä kulkevaa. Saunaan mennessä ensimmäinen löylynheitto uhrataan aina saunan hengille! Ukko Ylijumalaa pitää kunnioittaa ja varoa ukon ilman aikaan.

      • Anonyymi

        Kuusesta
        Olen kuullut, tai varmaan useamminkin lukenut oletuksia siitä, että mistä ja milloin on alkanut perinne joulupuun käytöstä, ne tarinat vaan eivät ole jääneet mieleeni. Äitini kertoi mielestäni johdonmukaisen tarinan, ei ehkä niinkään kuusen perinteestä, vaan siitä mitä joulupuu, Suomessa yleensä kuusi, voisi edustaa.
        Tämän vertauksen hän johti suoraan raamatusta, näin se muistini mukaan meni.
        Jeesus sanoo: “Minä olen puu ja te olette oksat, jokainen oksa joka ei kanna hyvää hedelmää hakataan pois ja heitetään tuleen.“
        Siinä on suora vertaus puuhun mitä joulupuu edustaa. Yleensä kuusi.
        Ennen ripustettiin kuuseen omenoita, nykyäänkin hedelmiä kuvaavia palloja ja makeisia, symboliikka vaikuttaa ilmeiseltä.
        Seurakuntaa edustavat kuusen oksat. Seurakuntaa sanotaan myös Kristuksen morsiameksi, siellä jossain taivaassa Karitsan häissä.
        Morsianhan puetaan ja koristellaan kauniiksi ylkää varten, siitä voisi varmaan johtua muut kauniit koristeet joulupuussa.
        Jeesus sanoo: “Minä olen maailman valkeus.“ Kynttilät, valonlähteet edustavat valkeutta.
        Tähdellä kuusen latvassa on selvä yhteys Betlehemin tähteen, lahjoilla kuusen alla viittaus itämaan tietäjiin ja ristillä kuusen juurella (ristikkojalka) yhtä ilmeinen yhteys Golgatan ristiin missä Jeesus antoi henkensä.
        Siinä tähden ja ristin välissä on kuvattu hiukan Jeesuksen elämää, olemusta ja opetusta täällä maan päällä Hänen syntymänsä kunniaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äitisi oli väärässä.

        Perinne joulukuusen hankkimisesta saapui Suomeen ensin 1800-luvulla säätyläiskoteihin, sitten talonpoikaisiin tupiin 1870- ja 1880-lukujen tienoilla. Joulukuusi yleistyi kuitenkin vasta 1900-luvun alussa. Sen yleistymistä edisti vanhan kansan tapa laittaa koristeeksi juhannus-, nimipäivä- ja hääkuusia, joskin lähinnä ulos.

        Joulukuusi on alun perin lähtöisin pakanajuhlista.

        Ensimmäinen tieto joulukuusesta Suomessa on vuodelta 1829, jolloin paroni von Klinckowströmin joulujuhlassa oli peräti kahdeksan kuusta.

        Saattoi olla, mutta äitini tarina on hyvin looginen ja uskottava joka kohdaltaan, toisin kuin joku historian kirjoitus joka muuttuu helposti ajan kanssa, kuka sitä kirjoittaakin. Pidän mielummin äitini kirjoituksen. Niin kuin kirjoituksestani kävi selväksi, en sitä absoluuttisena totuutena tyrkytäkkään, vaikka soisin niin olevan, on se niin selkeää tekstiä. En aseta tekstiäsi kyseenalaiseksi, jotenkin noin olen kuusen käyttöhistoriasta myös kuullut, monella tapaa. Seurataan, jos vaikka mitä ensi jouluna. Hyvää joulua.

    • Anonyymi

      Lähi-Idän taikauskot eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

    • Anonyymi

      Kyllä. Vain kekri kuuluu suomalaiseen kulttuuriin

    • Anonyymi

      JULA !

    • Anonyymi

      Kyllä, vain perinteinen Yule tai Kekri on oikein. Muut ovat väkivalloin tuotua tuontitavaraa.

    • Anonyymi

      Niin muistan kyllä että vaimoni iso-vanhemmat söivät jouluna naudanlihaa jouluisin vielä 70 luvulla. Se oli ainut oikea tapa. He myös puhuivat kekristä, eivät Joulusta.

    • Anonyymi

      Kyllä, vain Kekri kuuluu Suomeen.

    • Anonyymi

      Aloittajalla ei ole lainkaan lapsia.

    • Anonyymi

      Kyllä Yule on ainoa oikea tapa viettää juhlaa Suomessa.

    • Anonyymi

      Kyllä. Ainoa oikea perinteinen suomalainen juhla on kekri tai tuo yule.

      Kaikki muu on tänne väkivalloin tuotua satutavaraa ja vaarallista sellaista.

      Muistakaa että nämä kristityt aloittivat ensimmäisen ja toisen maailmansodan. Valloittivat väkivalloin puoli maailmaa. Esimerkiksi nykyisen Amerikan mantereen asukkaista kuoli 80 - 100 miljoonaa alkuperäistä ihmistä. Siinä jää Mao ja Stalin toiseksi.

      • Anonyymi

        Eurooppalaiset siirtomaaimperiumit toteuttivat Amerikan alkuperäiskansoja vastaan joitakin ihmiskunnan historian tappavimmista alkuperäisväestöjen tuhoamiskampanjoista.

        Amerikan alkuperäisväestön määrä väheni 1400-luvun lopun ja 1600-luvun lopun välillä noin 145 miljoonasta alle 15 miljoonaan. Tänä aikana vähintään 130 miljoonan alkuperäisamerikkalaisen arvioidaan kuolleen tappavissa joukkomurhissa, joukkoraiskauksissa, pakkonälässä, sodissa, eurooppalaisten uudisasukkaiden määräämässä orjuudessa ja erilaisissa epidemioissa. Fakta.

        https://www.se.edu/native-american/wp-content/uploads/sites/49/2019/09/A-NAS-2017-Proceedings-Smith.pdf

        Järkyttävää faktaa. Sivuutetaanko tuo kuinka nykyään kouluissamme?

        Faktaahan tuo on. Eniten maailmassa ovat kristityt tappaneet. Martti Lutherkin määräsi juutalaisten synagogat poltettaviksi aikoinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Faktaahan tuo on. Eniten maailmassa ovat kristityt tappaneet. Martti Lutherkin määräsi juutalaisten synagogat poltettaviksi aikoinaan.

        Heh... Vai että määräsi. Laita linkki faktatietoon.

    • Anonyymi

      Kauhea kokemus, kun näki uskonnotonta joulunviettoa. Nimittäin kun tulimme vaimon kanssa jouluaaton hartaudesta kirkosta, niin kävelimme kaupungin läpi. Ja baarissa kadun varrella kuului ulos asti kun lauloivat: " Soihdut sammuu, soihdut sammuu, syövät paistia ja juovat lientä, soihdut sammuu..." . Apea, kyynienn ja masentava tunnelma oli heillä, alahuuli pitkällä. Olimme tyytyväisiä, kun olimme takaisin kotona. Kirkossa oli mukavaa, todellista joulun tunnelmaa.

      • Anonyymi

        Tämä oli siis muutama vuosi sitten ollut kokemus. Huomenna on jouluaatto, emmekä enää mene samaa reittiä.

      • Anonyymi

        Olet väärässä, kuten aina. Miten se menikään se malka silmässä. Olet ensimmäisten joukossa aina tuomitsemassa toisia, sen olemme järjettömissä kommenteissasi huomanneet.

    • Anonyymi

      Kyllä vaan.

      Kekri on ainoa oikea joulun ajan juhla.

    • Anonyymi

      Joulu on ollut enemmän pimeyden ja kuoleman siivittämä juhla kuin valon.

      Auringon vaimetessa pimeyden voimat ovat päässeet valloilleen.

      Suomessa jouluun liittyy piirteitä talvijuhlasta ja aiemmasta sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, joka ajoittuu syksyn ja talven välimaastoon. Juhlan ajankohta ei ollut tarkkaan määritelty, vaan juhlimisen aika oli sitten, kun sato oli ladossa. Myös syysmetsästyksen alkujuhla ajoittui suomalaisugrilaisilla kansoilla aikaan ennen joulua.

      • Anonyymi

        Vanhimmat skandinaavisen joulun perinteet ulottuvat noin 6000 vuoden taakse Mustanmeren länsirannoille.

        Sieltä tavataan viitteitä hevoskultista, joka skandinaaviseen jouluunkin liitetään.

        Skandinaavisen joulun perusteema on ollut vuoden tulon takaaminen ja siihen on kuulunut hevosen uhraaminen.

    • Anonyymi

      Vain Kekri on oikein.

      • Anonyymi

        Kyllä. Vain kekri on oikein. Kaikki muu, joulukuuset ja muut ovat väkivalloin tuotua taikauskoa.

    • Anonyymi

      Hyvää Kekriä kaikille.

    • Anonyymi

      Nyt on ainoa oikea suomalainen juhla eli kekri.

    • Anonyymi

      Noinhan se on.

      Suomalaisten uskossa vuosi 2019 oli käänteentekevä.

      Tuolloin enää alle puolet suomalaisista uskoi minkäänlaiseen Jumalaan. Luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan noin neljännes suomalaisista sanoi uskovansa kristilliseen Jumalaan ja hieman alle viidennes Jumalaan muulla tavoin.

      Voimakkaasta maallistumisesta on erittäin nopeasti tullut vallitseva tapa olla.

      Kirjailija Merete Mazzarella on kutsunut muutosta ”keskiluokan itsestäänselväksi ateismiksi”.

      Hän pohtii uskoa syksyllä ilmestynesssä kirjassaan Jotain muutakin kuin tämä (Nånting på andra sidan).

      Mazzarellan mukaan erityisesti Etelä-Suomen koulutettu keskiluokka pitää ateismia niin selviönä, ettei sitä juuri pohdita eikä asiasta keskustella.

      Mazzarella kirjoittaa nimenomaan omasta kieliyhteisöstään eli ruotsinkielisistä – Pohjanmaalla tilanne on toinen kuin Etelä-Suomessa – mutta ilmiö on helppo tunnistaa myös laajemmin.

      • Anonyymi

        Olipas sinulta hyvä kirjoitus.

    • Anonyymi

      Vain kekri kuuluu Suomeen.

    • Anonyymi

      Missäpäin seinäjokea tälläinen joulun korvike vietetään?

    • Anonyymi

      Joulu alkaa joulurauhan julistamisella Turusta. Jumala ompi linnamme -virsi, Maamme-laulu ja Porilaisten marssi. Kunnon jouluun kuuluu myös joulukirkossa käynti.

    • Anonyymi

      Kyllä kekri on oikein. Kaikenlaisten hihhulien joulukirkot on lailla kiellettävä.

    • Anonyymi

      Mukavaa Kekrin aikaa.

    • Anonyymi

      Oikein hyvää Kekriä kaikille

    • Anonyymi

      Hyvää Kekriä. Tuontitavarat eivät kuulu Suomeen.

    • Anonyymi

      Kekri on ainoa oikea tapa viettää joulua.

    • Anonyymi

      Hyvvee kekriä

    • Anonyymi

      Ainoa oikea joulu on kekri.

    • Anonyymi

      Hyvää Kekriä.

    • Anonyymi

      Oli oikein hyvät Kekrit.

    • Anonyymi

      Meillä Kekrin juhlinta jatkuu vielä.

    • Anonyymi

      Meillä ainoan oikean Kekrin vietto loppuu uuden vuoden tienoilla

    • Anonyymi

      Perinteisesti kekriä on juhlittu leikkien, laulaen, keinuen, piirissä pyörien, tarinoita kertoen ja tulia polttaen.

    • Anonyymi

      Meillä Kekri jatkuu vielä tämän viikon.

    • Anonyymi

      Ainoaa oikeaa joulua eli Kekriä voi jatkaa pitkälle tammikuuta

      • Anonyymi

        Kekri on ainoa loppuvuoden juhla, joka kuuluu suomalaiseen perinteeseen.

        Kaikki muu on joko väkivalloin tänne tuotua tai muutenkin humpuukia.

    • Anonyymi

      Kekri on Suomen ainoa ja se perinteinen vuoden vaihteen juhla. Fakta.

    • Anonyymi

      Me vietämme Kekriä 8.1.2024 saakka.

    • Anonyymi

      Joulu-sana voitaisiin korvata jollakin selvästi kristinuskoon liittyvällä sanalla sitten, kun Suomesta tulee kristillinen kansallisvaltio. Englannin kielen sana Christmas viittaa kristinuskoon ja myös saksankielen Weihnacht= pyhä yö.

    • Anonyymi

      Me vietämme Kekriä vielä pitkälle tammikuuta.
      Kekri on oikea ajan vietto , ei mikään Lähi-Idästä tuotu taikausko.

      • Anonyymi

        Kekri on ainoa oikea suomalainen perinne kalenterivuoden loppuun.

    • Anonyymi

      Jokaisen tulisi itsetykönänsä miettiä sitä, että viettää vain Kekriä, eikä mitään tuontitavaraa.

      On nimittäin mielenterveydelle vaarallista ihailla lähi-idän uskontoja. Eritoten kristinuskoa.

    • Anonyymi

      Meilläkin vietettiin Kekriä.

    • Anonyymi

      Meilläkin Kekrin vietto jatkuu vielä

    • Anonyymi

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

      💋 Tyttö, jolla on hellä kieli ja huulet -> https://cum4.fun/?/fi018152473wt

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Ei ole pitkä aika enää oikeaan jouluun.

      Valoisimmillaan joulu (Yule) on ollut Auringon syntymäjuhla, jota on vietetty talvipäivänseisauksen tienoilla (myös Voittamattoman auringon päivä, Sol Invictus 25.12.)

      Suomessa oikea alkuperäinen Yule-ruoka eli jouluruoka on naudanliha, ei sianliha. Tämäkin on fakta.

      • Anonyymi

        Kekri on se oikea perinteinen tapa myös.

    • Anonyymi

      Aloittaja lienee lapseton.

    • Anonyymi

      Yule eli joulu on ainoa oikea. Tosin Savossa vietettiin kekriä 1920 luvulla vielä.

      Kaikki muu on tuontitavaraa, niin kuuset kuin seimetkin.

    • Anonyymi

      Juuri noin , Yule ja kekri ovat ne oikeat.

    • Anonyymi

      Hyvää Kekriä samalla kaikille.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5269
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3450
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2850
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      57
      2672
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      172
      2338
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2137
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1889
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1855
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe