Lapsikuolleisuus

Ihmiskunnan historiassa lapsikuolleisuus on ollut korkea. Noin 50% lapsista kuoli ennen aikuisuutta. Nykyinen tilanne, jossa lapsi kuolee ennen vanhempiaan tuntuu poikkeavalta, mutta ennen se oli normaalia. Nykyinen hyvä tilanne perustuu moderniin lääketieteeseen, joka perustuu biologiaan, jossa ei ole mitään järkeä ilman evoluutiota. Joten lopettakaa uskovaiset evoluutioteorian ja jumalattoman tieteen arvostelu. Te olette vapaamatkustajia ja elätte jumalattoman yhteiskunnan armolahjoilla. Miten kehtaatte edes arvostella sitä, joka tällaisia armolahjoja antaa.
11295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Uskovaisten lapset kuolivat ihan yhtä usein kuin uskosta osattomien lapset. Herra ei siis suojellut erityisellä tavalla uskovia lapsikuolemilta.

Millainen Herra se on, joka ei suojele uskovaisia miltään tämän maailman onnettomuuksilta? Silti uskovaiset väittävät, että Herra suojelee heitä. He luulevat vain, sillä usko on pahimman luokan luulottelua.

Äänestä

Joopa joo. Nämä aloitukset voisi jättää pois.

Kansanuskomukset ovat kansanuskomuksia - ja aika harva uskovainen edes luulee, että ateisteille tapahtuisi enemmän onnettomuuksia kuin uskovaisille.

Äänestä
  • "Kaikille voi tapahtua kaikkea" sanoi saarnaaja ja vesitti näin Jumalan varjeluksen.

    Äänestä

Ihmisiä kuolee vuosittain Suomessa enemmän kuin uusia potilaita syntyy juuri nyt muutaman vuoden ajan trendi.

Homoseksuaaleja syntyy koko ajan enemmän. Maailmalla. Evoluution tarkoitus on hillitä väestönkehitystä.
Homopari ei siitä uusia potilaita.

Äänestä
  • "Evoluution tarkoitus on hillitä väestönkehitystä."

    Miesten homoseksaalisuuden aiheuttava perintötekijä varmistaa sen, ettemme kuole sukupuuttoon koska geeni lisää populaation syntyvyyttä.

    "Fifth, the benefits aren’t really confined to women. They protect society as a whole. The authors’ computations indicate that as a society’s birthrate falls, female carriers of androphilic genes account for a larger share of the output. In short, the genes provide a “buffer effect” against extinction."

    https://slate.com/technology/2008/06/a-genetic-theory-of-homosexuality.html

    Äänestä

En evoluutiolla näe yhteyttä lapsikuolleisuuteen eikä usko ole tieteen kilpailija eivät uskonnot pääse edes samoihin kisoihin. Uskonnot ovat itse rajanneet itsensä tieteen ulkopuolelle.

Äänestä

Se on kyllä kamalaa, että ihmisiä kuolee, koska sukupuuttoon kuoleminen uhkaa ihmiskuntaa kuten ennen vanhaan hyvään vedenpaisumuksen aikaan. Hirveää se on voi herranjumala prrrrrkele soikoon!!!

Äänestä

Ilman Raamattua ei olisi mitään syytä selvittää totuutta. Raamattu käsittelee tätä asiaa syvällisemmin kuin mikään kirja ennen sitä ja sen jälkeen. Jeesus tuomittiin syyttömänä totuudesta piittaamatta, siis siitä että hän oli syytön. Kuvitelkaa itsenne syytetyksi rikoksesta jota ette ole tehneet, niin huomaatte, miten ratkaiseva asia totuus oikeasti on ja se että totuudesta välitetään. Syytön voidaan tuomita surutta jos totuutta ei pidetä arvossa. Toivoisin, että vaikka te jotkut ette sulata yhtään Jeesusta ja Jumalaa, niin voisitte edes nähdä kuinka arvokkaita nämä asiat ovat. Miettikää kuinka paljon ihmiset tappavat syyttä toisia nytkin maailmassa.

Äänestä
  • Eikö se Jumala ole syyllinen, että viattomia lapsia kuolee synnytykseen ja myöhemmin erilaisiin tauteihin ja onnettomuuteen, koska Jumala langetti kirouksen Aatamin lapsille ja sääti Aatamin synnistä rangaitukseksi kuoleman hänen lapsilleen.

    Jumala siis rankaisee syyttömiä (syntymättömiä lapsia ja syntyviä lapsia) Aatamin tekemästä synnistä ja on siten väärämielinen tuomari. Raamatun itsensäkin mukaan lapsia ei tule rangaista isien tekemistä synneistä, mutta Jumala on rankaissut kaikkia lapsia Aatamin tekemästä synnistä ja vielä erikseen rankaisee Mooseksen lain ensimmäisen ja toisen käskyn rikkojia kolmanteen sukupolveen asti.

    Äänestä

lapsikuolleisuus perustuu olosuhteisiin ja synnyttäjän ominaisuuksiin

Kyllä hiiren pennut kaikki jäävät henkiin jos ruokaa on riittämiin , sama ihmisillä elleivät nyt ihan vammaisia ole

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmiskunnan historiassa lapsikuolleisuus on ollut korkea. Noin 50% lapsista kuoli ennen aikuisuutta. Nykyinen tilanne, jossa lapsi kuolee ennen vanhempiaan tuntuu poikkeavalta, mutta ennen se oli normaalia. Nykyinen hyvä tilanne perustuu moderniin lääketieteeseen, joka perustuu biologiaan, jossa ei ole mitään järkeä ilman evoluutiota. Joten lopettakaa uskovaiset evoluutioteorian ja jumalattoman tieteen arvostelu. Te olette vapaamatkustajia ja elätte jumalattoman yhteiskunnan armolahjoilla. Miten kehtaatte edes arvostella sitä, joka tällaisia armolahjoja antaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu