Ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, sen tehnyt ja köykäiseksi kommunistinuoren tapaiseksi havaittu kieleltään. Työ osuuttaan ei ole tehnyt kun anarkistit vetäneet joukkoonsa omaa soopaansa kertomaan.
Li Anderssonia sanoi äänestäneensä ja kehuu ANTIFA Lii:tä.
Vasemmiston kannattaa irtisanoutua AFA:n toiminnasta.
Joka lienee mahdotonta. Työttömät kokoontuu ANTIFA lipun alle haukkumaan hallitusta.
AntiFaschistische Aktion, josta eri maissa käytetään lyhennettä joko AFA tai ANTIFA alaisineen tai aatteita noudattavine järjestöineen (”Varisverkosto” ja ”helsinkiläinen antiautoritaarinen A-ryhmä”) tulisi saattaa Euroopan Unionin Neuvoston päätöksen mukaiseksi ryhmäksi ja yhteisöksi, joihin sovelletaan erityistoimenpiteiden toteuttamista terrorismin torjumiseksi.
Ruotsin AFA on syyllistynyt toiminnassaan lukuisiin eri rikoksiin, kuten maahanmuuttovirastoon hyökkäykseen ja sen työntekijöiden uhkailuun; poliitikkojen ja näiden perheenjäsenien uhkailuihin ja pahoinpitelyihin, poliisin mukaan jopa murhayritykseen; vahingontekoihin kristillisdemokraattien puoluetoimistoilla ja maahanmuuttoasioiden tuomarin kotona – sekä tämän ja kollegoidensa henkilötietojen luvattomaan levittämiseen Internetissä; tuhopolttoihin; mellakointiin; uhkaukseen estää kunnanvaltuuston kokous Göteborgissa, mikä vaati miljoona kruunua vaatineen poliisioperaation kokouksen turvaamiseksi; AFA:n mellakointia protestoineen sivullisen pahoinpitelyyn; aselakirikoksiin ja erään Ruotsin arvokkaimmista tauluista vandalisoimiseen.
”Me emme vaikene”-ryhmittymä irtisanoutui 4.9 AFA:n toiminnasta, kun ”Me emme vaikene”-ryhmittymän Helsingissä järjestämässä rauhanomaisessa rasismin vastaisessa mielenilmausmarssissa 3.9 mukana oli helsinkiläinen antiautoritaarinen A-ryhmä osastona, jossa kannettiin punamustia Antifasistisia Aktion-lippuja, ja banderolleja tekstillä ”Jos jotain leikataan, leikataan Petteriltä ja Riikalta pää”.
Väkivaltaan lietsovia banderolleja kantaneet henkilöt Helsingissäkin pukeutuivat mustiin, pää peitettynä hupuilla ja huiveilla AFA:aan kuuluvalla tavalla tunnistamattomiksi, joka on merkkinä siitä, että he olivat valmiita katuväkivaltaan.
Sinänsä mielenkiintoinen mielenilmaus, kun Suomen Koripalloliitto oli aluksi tukemassa tapahtumaa rasisminvastaisuuden ja yhdenvertaisuuden perusteella. Koripalloliitto irtisanoutui kuitenkin tapahtuman tukijoista, ja Koripalloliiton nimi on nyt poistettu tukijalistalta. Ei ollutkaan enää selvää, millaista poliittista toimintaa he olivat tukemassa. Kuinkahan moni muu järjestö tiesi mielenilmauksen tarkoituksen?
Koripalloliiton toimitusjohtaja ilmoitti: ”Emme halua, että meitä urheilujärjestönä yhdistetään politiikkaan tai kritiikkiin istuvaa hallitusta kohtaan.”
Suomessa on monessa asiassa seurattu ja toimittu Ruotsin mallin mukaan. AFA:n suorittama terrori tulee kuitenkin Suomessa pysäyttää, eikä sille tule antaa minkäänlaista tilaa.
Hallitus on oikeassa, emme saa laskea katuväkivaltaa ja tuhotöitä valloilleen. Minusta olisi asiallista ja tarpeellista, että poliittinen vasemmisto irtisanoutuisi AFA:n toiminnasta. Sillä tulee olemaan merkitystä, että irtisanoutuisi aikaisemmin ennenkuin AFA ja ANTIFA ovat EU:n Neuvoston terroristisessa listassa mukana.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulee kommunisteilta Lydialle poistopyyntöjä.
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18153948K
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
ANTIFA kieltää suomessa.
Antifa kiellettiin jo vuosituhannen vaihteessa Suomessa. Ei täällä ole Antifa-väkeä kuin muutama yksittäinen hörhö. Li ei kuulu siihen sakkiin, eikä kukaan muukaan poliitikko. Lin älylaitteen selkämyksessä oli Antifa-tarra. Se ei tee hänestä Antifan jäsentä.
Environment
Sinä et osaa edes suomen kieltä.
Environment