Sieltä sikiää vääriä profeettoja.
Naiset kasvattelevat partaa pappiensa viroissa,miehet pakenevat helluntailaisiin,koska häpeävät.
Onko tämä nyt sitä herätystä?
Naiset kasvattelevat partaa pappiensa viroissa,miehet pakenevat helluntailaisiin,koska häpeävät.
Onko tämä nyt sitä herätystä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä se on herätystä,kun "homouskirkosta" lähdetään.
Saul nimisen kuninkaan joukoista, loikkasi valtavia määriä sotilaita,Daavidin puolelle aikoinaan.
Israelissa kuohui.
Alkoi sisällissotakin sitten viimein.
Daavidista tuli Israelin hallitsija.
Sehän oli aivan päinvastoin. Kirkosta lähettiin kun homoista sanottiin pahasti. Tai sanottiin se mitä Raamatussa lukee.
Joskin Päivin olisi pitänyt siteerata kirjettä Timoteukselle jossa Paavali sanoo kenelle laki on asettettu ja homot olivat yhdet niistä ryhmistä. Sekä myös harhaoppiset. Olisi tullut suurempi joukkopako.
Helluntailaisuus ei muutu terveeksi kristinuskoksi vaikka he herjaavat vanhoja kristillisiä kirkkokuntia.
Helluntailaisten kannattaisi mennä peilin eteen ja tunnusta omat ja sen lahkon perustaneiden synnit.
Parhami ja Olseni molemmat vietiin vankilaan sodomiasta.
Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä.
Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[17]
Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[20] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[21] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[17] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[22] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[17]
Gerhard Olsen-Smidt ehti touhuta Suomessa 14 v. ja perusti tänne 40 hell. srk. pitkin maata, aina Haapavedelle asti, missä kävi ahkerasti.
Euroopan helluntaijohtajat kutsuivat häntä Suomen ainoaksi helluntaiapostoliksi.
Oli aikanaan paljon kuuluisampi kuin Niilo Ylivainio.
Niin ei kirkosta erota homostelun takia, vaan sen vuoksi että joku siteeraa Raamattua. Päivin virhe oli vain siinä että siteerasi homoista väärää kohtaa. Olisi pitänyt 1. Tim. siteerata sitä kenelle laki on asetettu. Ettei sitä ole muille asetettu kuin homoille sekä joillekin muille ryhmille. Silloin olisi homot lähteneet kirkosta kuin kuppa töölöstä jos heille kerran vain Jumalan laki luetaan kaikessa ankaruudessaan. Ei vain homoudesta vaan kaikista muistakin jutuista ja toiset voivat olla vapaamatkustajia.
No sattuhan sitä virheitä itsekullekin jos ei tunne riittävästi Raamattua eikä sitä mitä homoista on sanottu. Mutta jos haluaa että väki pysyy kirkossa, niin pitää suunsa supussa homoista.
Niin kyllä homoista pitää olla hyss, jos haluaa että väki pysyy kirkossa. Ei niitä pidä herjata eikä mollata. Joskin osoittaahan siten itsekin oman moukkamaisuutensa sekä sen ettei Jumalan Henki asu sellaisessa ihmisessä, joka on vatipää.
Tietenkin jos homoista haluaa jotain sanoa, niin pitää miettiä sitä 1. Tim alkua mitä Paavali oikein siinä tarkoittaa että Jumalan laki koskisi vain homoja sekä muita. Että onko se sitten hyvä vai paha asia jos jokainen lain piirto heitä koskee.
Sitä voi pohtia, niin saattaa vähän näyttää fiksummalta vahingossa.
helluntailaisten "jumala" on saatana! ja helluntailaisten teot sen mukaisia!
kun helluntailaiset ja saatanan palvojat käyttävät samaa kieltä tietää tarkaan missä mennään!
heidän teoistaan te heidät tunnette!
ovat susia lampaiden vaatteissa!
Sinä siis kutsut Herran Jeesusta, Kaikkivaltiasta Jumalaa saatanaksi!
Kuka se herjaamalla pyrkii taivaaseen.
Siinä ei edes määrä korvaa laatua.
Se tie ei vain tie perille.
Jumala on aitojen lahkolaisten helluntailaisten mielestä hylännyt helluntaikirkonkin.
Luterilaiset ovat syntynsä alusta asti vainonneet ja muurhanneet Jeesuksen todistajia. Näin ollen Jumala ei ole koskaan hyväksynyt luterilaista kirkkoa. Luterilainen kirkko on ollut alustaan asti Jumalan hylkäämä.
Nyt on Tukholman profetian herätys.
2024.
Herätyksen neljäs kuukausi.