Miksi NL ei onnistunut NASA:n vakoilussa?

Neukut olivat avaruuskisan johdossa 60-luvun alussa. Heillä oli omia suunnittelijoita, jotka kuitenkin ajautuivat kantoraketin osalta väärille raiteille. Mahdollisesti tietoa hankittiinkin, mutta usko omaan tekemiseen oli kova. NASA:n rahoitus oli paljon suurempi kuin venäläisten.

Heillä ei ollut Hollywoodia lavastamassa. Kun osaaminen on Nukkumatti-animaation ja Panssarilaiva Potemkinin tasoa niin ei siinä kuumatkoja filmata.

Nopeasti kehittyvässä teknologiassa pelkkä kopiointi ei riitä. Neukkutekniikan ongelma oli heikko laadun valvonta yhdistyneenä liian monimutkaisiin ratkaisuihin. Esim. N1- kantoraketin ykkösvaihe muodostui 30 moottorista. Apollo-ohjelman Saturn taas viidestä isosta. Riski vakavaan virheeseen oli siis väistämättä 6-kertainen jo tässä ja kun laadunvalvontajärjestelmä tökki niin monin verroin suurempi. N1:t sitten räjähtivät alustalleen.

NASA ei myöskään sännännyt suoraa kuuohjelmaan, vaan testialustana oli Gemini-ohjelma. Siinä voitiin testata perusratkaisuja maata kiertävällä radalla. Kehitys ja testaus oli niin nopeaa, ettei pelkkä piirustusten pölliminen riittänyt, myös valmistus ja toimintamallit olivat tärkeitä.

NL:n suunnitellun kuualuksen perusratkaisut olivat samat kuin NASAn. Mutta pienemmän hyötykuorman vuoksi koko oli pienempi, 2 miestä ja näistä 1 olisi laskeutunut kuuhun.

Piirustusten varastaminen ei riitä. Silloin on aina myöhässä. Varsinkaan jos ei pysty valmistamaan niitä suunnitelmien mukaisia laitteita.

Neukkujen alkuvaiheen avaruustekniikka perustui saksalaisten insinöörien ja V2-ratkaisujen jatkokehittelyyn. Heidän etumatkansa 50-luvun lopulla perustui siihen, että laitettiin vain useampi V2-kopio nipussa raketin ykkösvaiheeseen ja yksi toiseen vaiheeseen. Tuolla saatiin jo Gagarin avaruuteen.