Hallituksen toiminta menee Putinin pussiin

Hallituksen leikkaukset heikentävät suomalaisten ja jo maassa asuvien ulkomaalaisten hyvinvointia. Hallitus toimenpiteillään aiheuttaa ristiriitaa yhteiskuntamme eri osa alueilla ja täten heikentää kansalaistemme yhteenkuuluvuuttamme. Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa on apsurdia pitää tärkeämpänä maamme velkaantumista tahi sen taittamista, kuin, että huolehdittaisiin kansalaisten hyvivoinnista. Jotta emme pelaisi Putinin pussiin, neuvoisin maan Hallitusta tarkastelemaan päätöksiään myös ulkopoliittisesta näkövinkkelistä, eli eripuraisuus maamme sisällä ei voi olla huomioitamatta naapurissamme. Maamme velkaantuminen on toissijainen asia, jos joudumme todentaan Venäjälle, ettei meidän kanssa leikitä.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallituksen leikkaukset heikentävät suomalaisten ja jo maassa asuvien ulkomaalaisten hyvinvointia. Hallitus toimenpiteillään aiheuttaa ristiriitaa yhteiskuntamme eri osa alueilla ja täten heikentää kansalaistemme yhteenkuuluvuuttamme. Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa on apsurdia pitää tärkeämpänä maamme velkaantumista tahi sen taittamista, kuin, että huolehdittaisiin kansalaisten hyvivoinnista. Jotta emme pelaisi Putinin pussiin, neuvoisin maan Hallitusta tarkastelemaan päätöksiään myös ulkopoliittisesta näkövinkkelistä, eli eripuraisuus maamme sisällä ei voi olla huomioitamatta naapurissamme. Maamme velkaantuminen on toissijainen asia, jos joudumme todentaan Venäjälle, ettei meidän kanssa leikitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu