Valtion taskulla käynti loppui: valtio ei enää tue vapareita

Valtio on lopettanut sekoilevan vapariliiton tukemisen. Aiempina vuosina valtio on antanut peräti 50000 euroa vuodessa vapareille. Nyt valtiovarainvaliokunta tuli järkiinsä ja leikkasi sekoilijoilta tuet.

Kiitos kaikille, jotka ovat myötävaikuttaneet tähän myönteiseen lopputulokseen!

Vaparit saavat nyt pärjätä omillaan mikä onkin heidän periaatteidensa mukaista - teoriassa. Käytännössä valtion taskuilla on sormiaan pyöritelleet kaikki puheenjohtajat Jori Mäntysaloa myöten, joka puheissaan teeskentelee vastustavansa valtionavun hakemista.

Vaparien asema heikkenee edelleen, koska jäsenkato myös vähentää tuloja. Liitossa ainakin Värri on tajunnut, ettei vaparien järjestötoiminnalla ole tulevaisuutta.

Nyt on korkea aika miettiä, miten järjestötoiminta ajetaan hallitusti alas, mutta varmistaen va-hautausmaiden ylläpito. Tästä on palstalla puhuttu moneen kertaan, mutta unelmahöttöään syöttävä Ylikoski kavereineen vastustaa realismia mielikuvitusolento antivaparin puheina.

Niin kauan kuin liiton johto elää harhaisesti ja kieltää todellisuuden, romahdus lähenee ennakoimattomana. Nyt järkeä peliin ja liiton hallittu alasajo käyntiin!
48876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Kiitos! Tämä oli yhteinen ponnistus mutta viesti meni läpi. Valtiovarainvaliokunta rohkeni tehdä ainoan oikean päätöksen, kun lopetti vapariliiton tuen. Mahtavaa! 💪🥂

Äänestä
  • Omavastuisuus tuntuu masentavan vapareita.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Omavastuisuus tuntuu masentavan vapareita.

    Halutaan mällätä verovaroin. Röyhkeää!

    Äänestä

  • Ihanaa. 💃🕺🏽💋

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ihanaa. 💃🕺🏽💋

    🥂❤️💋

    Äänestä

Liitto on kaksi vuotta kylpenyt rahassa. Vaparit ovat tajunneet, ettei niin voi jatkua. Valtion rahoja on laitettu sijoituksiin ikään kuin valtion tuen tarkoitus olisi pääomittaminen. Tässä on menty vastoin sääntöjä ja periaatteessa tuet voitaisiin periä takaisin. Mutta ei pääomatuloilla selvitä. Alasajo on alkanut.

Äänestä
  • Varmaan aloitetaan työntekijän erottamisesta. Potkut taas tiedossa. Jos menee vaparien hommiin, lopputulos on lähes aina potkut.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Varmaan aloitetaan työntekijän erottamisesta. Potkut taas tiedossa. Jos menee vaparien hommiin, lopputulos on lähes aina potkut.

    Ei taida yhdet potkut riittää nyt syntyvän vajeen kattamiseen. Mutta jos se työntekijä on viisas, se etsii pikaisesti uuden työn. Ei kannata jäädä odottelemaan potkuja. Johto tietysti nyt rauhoittelee, ettei mitään hätää. Mutta sitten tosiasiat painavat enemmän ja potkut on edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Lehteä pitääkarsia. Ylikoski ulos heti.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Lehteä pitääkarsia. Ylikoski ulos heti.

    Joo, mutta lehti pitää julkaista että saa verovapauden. Ylikosken siirtäminen syrjään auttaisi kuitenkin tason nostossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Joo, mutta lehti pitää julkaista että saa verovapauden. Ylikosken siirtäminen syrjään auttaisi kuitenkin tason nostossa.

    Lehti vois olla ohuempi ja huonommalla paperilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Lehti vois olla ohuempi ja huonommalla paperilla.

    Monistepinkka riittäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Monistepinkka riittäisi.

    Tyhjät paperit olisi yhtä sisällyksekkäitä kuin Ylikosken jaaritukset

    Äänestä

Msalo ratsasti väärillä hevosilla
Räsäsellä liian pitkään, R on nyt sananvapauden puolustaja ja suosittu vapauden piireissä

ja JSaramolla, joka ei ole kauhean suosittu missään

eli Msalo tuki viimeistä kom homikaania JSaramoa Ylikosken puolueosas toto veria
eli 1 ukko löytyy vielä 37 edustajan Uudellamaalla
eikä sellaisella ole vaikutusvaltaa eikä sen varaan voi taloutta rakentaa

Valiitto kärsii äärivasemmistokontakteistaan
kansa pelkää islamia ja Kremliä ja niiden liittolaisia
ja etnisiä jengejä ja sisällissotaa Ruotsin malliin

Äänestä
  • Jori on sanonut vastustavansa valtionapua. Mahtaakohan hän nyt iloita?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jori on sanonut vastustavansa valtionapua. Mahtaakohan hän nyt iloita?

    ymmärtääkseni Jori on puristuksessa ja haluaisi nyt kiireesti käyttörahaa liitolle

    - kiinteistöhinnat ovat pudonneet, niitä on pääomina parin miljoonan edestä ns. vääräoikealla
    alueella = pieni kassavirta iso pääoma ja pääoma laskee nyt

    se joka siellä näitä hoitaa on var paise llaan

    olen ymmärtänyt SundströmKimmo esityksistä että paljon on turhaan ulkoistettu
    mikä maksetaan pienestä kassavirrasta ( jotain 80 000 vuosi) joka bruttona voisi olla neljän prosentin luokkaa pääomasta

    - kiinteistöt lienevät velattomia? mutta niistä on maksettava hoitovastike
    oletus 2 prosenttia sijoituksesta eli puolet jää nettona eli 40 000 veeotonta

    ja niihin on silloin tällöin tehtävä pintaremontteja puhumattakaan jos tulee putki-vaippa-remontti yhtiöön

    - Valiiton suurin valtioapu on VEROTTOMUUS eli Valiitto pystyy välttelemään veroja ei maksa pääomatuloveroa 30%
    eikä lehdestä alv-veroa 24%

    Veronvälttelyn saamiseksi liitto joutuu julkaisemaan lehteä useita kertoja vuodessa mikä on sille kallista mutta verovälttelyn kautta tuottavaa

    Sundström tietää asian yksityiskohdat ulkopuolisena ainoana? koska on ollut niin pitkään intensiivisesti mukana

    Äänestä

Voi kyynel. Toivottavasti jäät auton alle, niin päästään urakalla haukkumaan sinua. ;)

Äänestä
  • Miksi haluat toiselle ihmiselle pahaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Miksi haluat toiselle ihmiselle pahaa?

    Miksi vain aloittajalla olisi oikeus toivoa pahoja asioita muille ihmisille?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Miksi vain aloittajalla olisi oikeus toivoa pahoja asioita muille ihmisille?

    Eihän aloittaja toivo mitään pahaa kenellekään. Nähdäkseni hän toivoo vain hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eihän aloittaja toivo mitään pahaa kenellekään. Nähdäkseni hän toivoo vain hyvää.

    Nimenomaan. Aloituksessa ei toivota kenenkään hengelle ja terveydelle vaaraa. Toisin on vapareiden toiveissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Eihän aloittaja toivo mitään pahaa kenellekään. Nähdäkseni hän toivoo vain hyvää.

    Sokeako olet? Hän on paha ihminen joka jopa on valmis valehtelemaan. Joten miksi hän saisi olla ainut joka toivoo pahaa muille ihmisille?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nimenomaan. Aloituksessa ei toivota kenenkään hengelle ja terveydelle vaaraa. Toisin on vapareiden toiveissa.

    Missä vaparit ovat mitään tämmöistä toivoneet? Eikö tuo sinun jatkuva valehtelu ole rumaa? Ja miksi en saisi toivoa pahaa muille niin kuin aloittaja tekee?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sokeako olet? Hän on paha ihminen joka jopa on valmis valehtelemaan. Joten miksi hän saisi olla ainut joka toivoo pahaa muille ihmisille?

    Mikä tuossa aloituksessa oli valehtelua. Vaparithan ovat saaneet valtion rahaa Vasurien tuella. Eikö totta?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mikä tuossa aloituksessa oli valehtelua. Vaparithan ovat saaneet valtion rahaa Vasurien tuella. Eikö totta?

    Jatkan vielä. Aloituksessa kerrottiin, että valtion tuki vapareille loppui. Tottahan tuo.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Jatkan vielä. Aloituksessa kerrottiin, että valtion tuki vapareille loppui. Tottahan tuo.

    Vapari toivoo siis pahaa ihmiselle ja valehtelee päälle. Yököttävää!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Vapari toivoo siis pahaa ihmiselle ja valehtelee päälle. Yököttävää!

    🤮🤮🤮

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Vapari toivoo siis pahaa ihmiselle ja valehtelee päälle. Yököttävää!

    Mikä näitä vapareita vaivaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mikä näitä vapareita vaivaa?

    Vaparius.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Vaparius.

    Vaparius on sairaus.

    Äänestä

Miksi vaparien tulee tulla toimeen omillaan, kun samaan aikaan vanhoilliset ja venäjäkytköksistään tunnetut kummallist uskonopistot ja lahkot saavat lahjoituksia?

Äänestä

  • Ei vapareiden kuulu saada rahaa vain siksi että jotkut muut saavat. Ei vapareiden kuuluisi valehdellakaan vaikka muut tekisivät mitä tahansa.

    Hyvä että vaparien valtiontuki loppui.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei vapareiden kuulu saada rahaa vain siksi että jotkut muut saavat. Ei vapareiden kuuluisi valehdellakaan vaikka muut tekisivät mitä tahansa.

    Hyvä että vaparien valtiontuki loppui.

    Erotkaa vapareista!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Erotkaa vapareista!

    Kyllä. Se on järkevää.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei vapareiden kuulu saada rahaa vain siksi että jotkut muut saavat. Ei vapareiden kuuluisi valehdellakaan vaikka muut tekisivät mitä tahansa.

    Hyvä että vaparien valtiontuki loppui.

    Totta kai vaparien tulee saada rahaa jos muutkin saavat.

    Äänestä

Hieno uutinen!

Äänestä
  • Vaparien loppulaskenta on alkanut!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Vaparien loppulaskenta on alkanut!

    Ihanaa!

    Äänestä

Jori valittaa, ettei täällä valiteta joidenkin uskontoryhmien valtiontuista vaan vain vapareista.

Sattuisiko se johtumaan siitä, että tämä palsta käsittelee vapareita eikä uskontoa? Jori ja muut uskontofriikit voivat mennä uskontopalstoille väittelemään uskonnoista.

Äänestä
  • Jori yrittää kaikin tavoin kiertää puhumasta vapareista. Kertoo, ettei homma oikein kestä päivänvaloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jori yrittää kaikin tavoin kiertää puhumasta vapareista. Kertoo, ettei homma oikein kestä päivänvaloa.

    Vaparihomma on niin sekopäistä, ettei siellä terveillä aivoilla selviä.

    Äänestä

Ihme että rahahanat olivat näinkin pitkään auki.

Äänestä

Maksakoot itse ravintolasikailunsa. 🤮

Äänestä

Erinomaista

Äänestä
  • ❤️💋❤️

    Äänestä

Vapariliitto menossa konkkaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtio on lopettanut sekoilevan vapariliiton tukemisen. Aiempina vuosina valtio on antanut peräti 50000 euroa vuodessa vapareille. Nyt valtiovarainvaliokunta tuli järkiinsä ja leikkasi sekoilijoilta tuet.

Kiitos kaikille, jotka ovat myötävaikuttaneet tähän myönteiseen lopputulokseen!

Vaparit saavat nyt pärjätä omillaan mikä onkin heidän periaatteidensa mukaista - teoriassa. Käytännössä valtion taskuilla on sormiaan pyöritelleet kaikki puheenjohtajat Jori Mäntysaloa myöten, joka puheissaan teeskentelee vastustavansa valtionavun hakemista.

Vaparien asema heikkenee edelleen, koska jäsenkato myös vähentää tuloja. Liitossa ainakin Värri on tajunnut, ettei vaparien järjestötoiminnalla ole tulevaisuutta.

Nyt on korkea aika miettiä, miten järjestötoiminta ajetaan hallitusti alas, mutta varmistaen va-hautausmaiden ylläpito. Tästä on palstalla puhuttu moneen kertaan, mutta unelmahöttöään syöttävä Ylikoski kavereineen vastustaa realismia mielikuvitusolento antivaparin puheina.

Niin kauan kuin liiton johto elää harhaisesti ja kieltää todellisuuden, romahdus lähenee ennakoimattomana. Nyt järkeä peliin ja liiton hallittu alasajo käyntiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu