Olli Rehn on paras presidenttiehdokas

En tajua miksi Stubb keikkuu jatkuvasti presidenttiehdokkaiden kärjessä🙄. Muistan jo vuosia sitten kun joku kysyi vuosia sitten Stubbilta että mistä hän sai sen luvun. En muista mistä luvusta oli kysymys mutta vastaus jäi pysyvästi mieleeni. Stubb vastai että vedin hihasta. Tällaisia vastauksia antavaa en KOSKAAN äänestä Suomen presidentiksi. Mahtaakohan joku muu muistaa mistä oli kysymys? Olli Rehn on shortsipojuun verrattuna todella tyylikäs ja olemukseltaan presidentillinen. Uskoisin Niinistönkin arvostavan Rehniä ja näkevän mieluusti seuraajanaan. Nämä ovat henkilövaalit eikä puoluevaalit. Presidenttihän luopuu puoluekirjastaan.
15246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Rehn on oikeuden mies, puolusti rusia silloin kun kaikki supoa myöten syytti aiheetta. Stubb on monikulttuuri ja lbtg henkeen ja vereen taistelija, vähän sama kuin tuuliviiri marin olisi , tyhmempää tyhjää ihmisen kuorta olekaan "kyllä ja ei" vastauksineen.

Äänestä
  • Pirkko Mannola siellä eturivissä taas poseerasi Stubbia kannattamassa. Yksi nainen oli Pirkon ja Stubbin isän Göranin välissä. Kova hinku on Pirkolla päästä Stubbin siivellä parrasvaloihin ja visiteeraamaan Mäntyniemeen.

    Äänestä


  • Rehn oikeuden miehenä, komissaarina ollessaan ajoi Turkkia EU:n hartiavoimin, niinkuin käärmettä pyssyyn. Onhan kaikki nähneet minkälainen änkyrä se on Natossakin.

    Äänestä

Se on ainoa vaihtoehto pressaksi. Narsisti Stubbelo voi painua sinne jonnekin .....

Äänestä
  • >> Uskoisin Niinistönkin arvostavan Rehniä ja näkevän mieluusti seuraajanaan.<<

    Niinistön perintöprinssiäkö tässä valitaan?

    Saulin mielipiteellä ei ole suurempaa merkitystä kuin tavallisen kansalaisen vastaavalla.

    Äänestä

Olli olisi paras presidentiksi. Ihmettelen miksi ei nouse kisan kärleen.

Äänestä
  • Minulla on näkemys että H-A on sentään viisain ja kaukonäköisin mies tuosta porukasta. Piti jo Venäjää uhkana silloin kun muut eivät vielä pitäneet. Varoitteli hanhikivi ja kaasuputki vipuvarsista jo paljon ennen. Valtion päämiehellä pitää olla näkemystä tulevaisuuteen.

    Äänestä

Kyllä on. Rehn on vakaa ja rauhallinen Suomen presidentiksi. Ei mikään turha hötkyilijä. Samaa tyyppiä kuin pidetty Niinistökin.
Rehn on paras näistä ehdokkaista Suomen presidentiksi.

Äänestä
  • Saa nähdä miten käy. On tuosta ollut koko ajan tunne että ainoa joka näyttää presidentille.

    Äänestä

Paras ehdokas. Jussi paras presidentti.

Äänestä

Jussi jauhotti eilen Aleksin vaalikeskustelussa.

Äänestä

Stubb on globalisti suvakki kuten valtamedia siksi se keikkuu kärjessä. Todennäköisesti länsivaltojen mieluisin ehdikas joka suurella voluumilla myydään "demokraattisesti" kansalle.

Äänestä

Viisain ehdokkaista ainakin on Jussi. Ei puhu itsestään selvyyksiä.

Äänestä

Presidentillä pitää olla särmää...Olli on harmaa eminenssi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En tajua miksi Stubb keikkuu jatkuvasti presidenttiehdokkaiden kärjessä🙄. Muistan jo vuosia sitten kun joku kysyi vuosia sitten Stubbilta että mistä hän sai sen luvun. En muista mistä luvusta oli kysymys mutta vastaus jäi pysyvästi mieleeni. Stubb vastai että vedin hihasta. Tällaisia vastauksia antavaa en KOSKAAN äänestä Suomen presidentiksi. Mahtaakohan joku muu muistaa mistä oli kysymys? Olli Rehn on shortsipojuun verrattuna todella tyylikäs ja olemukseltaan presidentillinen. Uskoisin Niinistönkin arvostavan Rehniä ja näkevän mieluusti seuraajanaan. Nämä ovat henkilövaalit eikä puoluevaalit. Presidenttihän luopuu puoluekirjastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu