Kuka oli opetuslapsi, jota jeesus rakasti?

Lausetta "opetuslapsi, jota Jeesus rakasti" tai Johanneksen evankeliumin jakeessa 20:2 "opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain", on käytetty kuusi kertaa Johanneksen evankeliumissa. Ensimmäisen vuosisadan lopusta saakka rakastettu opetuslapsi on yleisesti tunnistettu Johannes-evankelistaksi.

Jeesuksella oli suhde mieheen, se pitää uskoa koska raamatussa niin sanotaan.

Aamen.
45454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Ei se rakkaus ollut eroottista luonteeltaan. Se oli ystävän rakkautta ja Jumalan rakkautta. Se ei ole homoseksuaalien syttymistä toisiinsa, mikä on syntiä Raamatun mukaan.

1Äänestä
  • Se kohta, joka todisti Jeesuksen homoseksuaaliksi, joka on Raamatusta poistettu - Suomen eksegetiikan laitoksen väitös vuodelta 2019 - oli nimenomaan homoeroottinen.

    Teidän tarinat Raamatusta valheinenne ja totuuksien peittelyinenne ei pysy sekuntia kasassa, jos ette hyväksy nyt totuuksia.

    Tämä asia ei tippaakaan vähennä Jeesuksen julistamaksi käskemän taivasten valtakunnan evankeliumin arvoa, päinvastoin, mutta lyö teidät entistä ahtaammalle julistamallanne Paavalin syntiopin evankeliumilla, jossa Jeesuksella on vain teurastettun, viattomanja kuoliaaksi kidutetun uhrilampaan osa juutalaisten Saatanaksi sanoman Baal-jumalan uhrikulttiopissa.

    Kaksi tietä ja kaksi oppia (Matt7).

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Se kohta, joka todisti Jeesuksen homoseksuaaliksi, joka on Raamatusta poistettu - Suomen eksegetiikan laitoksen väitös vuodelta 2019 - oli nimenomaan homoeroottinen.

    Lisäystä. Teillä on peiliin katsomisen paikka - isolla joukolla kristittyjä ja uskovaisia - tai sitten te jätätte Raamatun rauhaan ja niille, jotka ymmärtävät, että mitä siellä lukee ja pysyvät totuudessa ja Jumalan sanassa.

    Äänestä

  • Ja sinun syntijumalasi on edelleenkin Saatana - tämä asia ei ole Raamatusta myöskään muuksi vielä muuttunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Se kohta, joka todisti Jeesuksen homoseksuaaliksi, joka on Raamatusta poistettu - Suomen eksegetiikan laitoksen väitös vuodelta 2019 - oli nimenomaan homoeroottinen.

    Teidän tarinat Raamatusta valheinenne ja totuuksien peittelyinenne ei pysy sekuntia kasassa, jos ette hyväksy nyt totuuksia.

    Tämä asia ei tippaakaan vähennä Jeesuksen julistamaksi käskemän taivasten valtakunnan evankeliumin arvoa, päinvastoin, mutta lyö teidät entistä ahtaammalle julistamallanne Paavalin syntiopin evankeliumilla, jossa Jeesuksella on vain teurastettun, viattomanja kuoliaaksi kidutetun uhrilampaan osa juutalaisten Saatanaksi sanoman Baal-jumalan uhrikulttiopissa.

    Kaksi tietä ja kaksi oppia (Matt7).

    Novumista löytyy kaikki alkukielen versiot eikä yhdessäkään ole homoeroottista rakkautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Novumista löytyy kaikki alkukielen versiot eikä yhdessäkään ole homoeroottista rakkautta.

    Luetun ymmärtämisessä vikako?

    Äänestä

  • Johannes kirjoitteli 90-vuotiaana. Hän keskittyi rakkauteen, joka antaa viitteen, että hänellä oli rakkauden puutetta

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Johannes kirjoitteli 90-vuotiaana. Hän keskittyi rakkauteen, joka antaa viitteen, että hänellä oli rakkauden puutetta

    Näytät 98-vuotiaalta.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Johannes kirjoitteli 90-vuotiaana. Hän keskittyi rakkauteen, joka antaa viitteen, että hänellä oli rakkauden puutetta

    Ekä sinun kannattaisi ensi perehtyä näihin Johanneksiin, kun ei ylipäätään edes tiedetä, että keitä nämä kaikki Johannekset olivat, ylipäätään, että heitä olisi edes ollut vain yksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ekä sinun kannattaisi ensi perehtyä näihin Johanneksiin, kun ei ylipäätään edes tiedetä, että keitä nämä kaikki Johannekset olivat, ylipäätään, että heitä olisi edes ollut vain yksi.

    Raamattu on periaatteessa yksi sotku. Paavalin nimissä on kirjoittanut vaikka kuka.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Raamattu on periaatteessa yksi sotku. Paavalin nimissä on kirjoittanut vaikka kuka.

    Ymmärtämättömälle kaikki on sotkua.

    1Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Raamattu on periaatteessa yksi sotku. Paavalin nimissä on kirjoittanut vaikka kuka.

    Lääväsi on sotkuinen.

    Kuutio paisunut taas Iisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ymmärtämättömälle kaikki on sotkua.

    Paavalin nimissä on kirjoittanut vaikka kuka.

    Evankeliumit ovat yksi sotku. Eikä edes Jeesuksen taivaaseen menolla ole yhtään silminnäkijöiden todistusta. Jeesus meni syntymän jälkeen sekä Egyptiin että Jerusalemiin. Uskovia ei seuraa uskovia seuraavat merkit, kuten Jeesus esitti.

    Sellainen kristinusko.

    Kuutio on taas paisunut Iisää.

    Maanantaina ostit kassin viinaa joka on jo juotu
    Ja torstaina kaksi nàismaista ToIIoa kävi Iumpuissaan mässäämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kuutio on taas paisunut Iisää.

    Maanantaina ostit kassin viinaa joka on jo juotu
    Ja torstaina kaksi nàismaista ToIIoa kävi Iumpuissaan mässäämässä.

    Sinulla on kummallinen käsitys asioista. Esimerkiksi tupa oli täynnä syömässä jouluruokia. "kassin viinaa": on sinulla huono näkö.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Sinulla on kummallinen käsitys asioista. Esimerkiksi tupa oli täynnä syömässä jouluruokia. "kassin viinaa": on sinulla huono näkö.

    Miksi kiistät taas faktat?

    Kolme pulloa viinaa ja mässäystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Miksi kiistät taas faktat?

    Kolme pulloa viinaa ja mässäystä.

    Kaksi pulloa on laitettu limonelloon, joka on valmis vuodenvaihteessa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Kaksi pulloa on laitettu limonelloon, joka on valmis vuodenvaihteessa.

    Limoncelloon.

    Äänestä

  • Johannes piti huolen Mariasta kun Josef kuoli.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Se kohta, joka todisti Jeesuksen homoseksuaaliksi, joka on Raamatusta poistettu - Suomen eksegetiikan laitoksen väitös vuodelta 2019 - oli nimenomaan homoeroottinen.

    Teidän tarinat Raamatusta valheinenne ja totuuksien peittelyinenne ei pysy sekuntia kasassa, jos ette hyväksy nyt totuuksia.

    Tämä asia ei tippaakaan vähennä Jeesuksen julistamaksi käskemän taivasten valtakunnan evankeliumin arvoa, päinvastoin, mutta lyö teidät entistä ahtaammalle julistamallanne Paavalin syntiopin evankeliumilla, jossa Jeesuksella on vain teurastettun, viattomanja kuoliaaksi kidutetun uhrilampaan osa juutalaisten Saatanaksi sanoman Baal-jumalan uhrikulttiopissa.

    Kaksi tietä ja kaksi oppia (Matt7).

    666

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Johannes kirjoitteli 90-vuotiaana. Hän keskittyi rakkauteen, joka antaa viitteen, että hänellä oli rakkauden puutetta

    666

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Se kohta, joka todisti Jeesuksen homoseksuaaliksi, joka on Raamatusta poistettu - Suomen eksegetiikan laitoksen väitös vuodelta 2019 - oli nimenomaan homoeroottinen.

    Teidän tarinat Raamatusta valheinenne ja totuuksien peittelyinenne ei pysy sekuntia kasassa, jos ette hyväksy nyt totuuksia.

    Tämä asia ei tippaakaan vähennä Jeesuksen julistamaksi käskemän taivasten valtakunnan evankeliumin arvoa, päinvastoin, mutta lyö teidät entistä ahtaammalle julistamallanne Paavalin syntiopin evankeliumilla, jossa Jeesuksella on vain teurastettun, viattomanja kuoliaaksi kidutetun uhrilampaan osa juutalaisten Saatanaksi sanoman Baal-jumalan uhrikulttiopissa.

    Kaksi tietä ja kaksi oppia (Matt7).

    Oliko Mooses homo

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Raamattu on periaatteessa yksi sotku. Paavalin nimissä on kirjoittanut vaikka kuka.

    Antimessias

    Äänestä

Homoseksuaalisuus oli normaalia antiikin maailmassa. On selvää, että Jeesuksella oli poikaystävä, mitä sitä kieltämään.

Äänestä

Tässäpä ihmettelemistä räyhääjä-räsäselle. Jessellä oli homosuhde, sillä selvä. Raamatun sanaan kannattaa luottaa, ainakin jos on uskovainen.

Äänestä
  • Valheesi, Räyhääjä, ovat onnettomia.

    Äänestä

Johannes se varmaan oli. Mitä kaikkia viittauksia Johanneksen seksuaaliseen suuntautumiseen lähteistä löytyy?

Äänestä

Ehkä Matteus? Tai Luukas?

Äänestä
  • Raamatun evankeliumit ovat tunemattomien kirjoittajien, niitä ei ole kirjoittaneet sen nimiset henkilöt, keiden nimiin ne on laitettu.

    Sama tilanne on paljon myöhemmin löytyneen Tuomas Akvinolaisen nimissä olevan, baijerilaisesta luostarista löytynyneen alkemistin kirjoituksen kanssa nimeltä Aurora consurgens, jonka Tuomas Akvinolaisen filosofiaan perustuu kristinusko, mutta alkemian kirkko on tuominnut saatananpalvonnaksi, ja jos se todella on Tuomas Akvinolaisen, niin tilannehan on varsin mielenkiintoinen.

    Äänestä

Kappas! Kaikkea sitä oppii, kun vanhaksi elää. Tässäpä mietittävää ahdasmieliselle kirkolle. Ottakaa mallia Jeesuksesta! Kaikki rakkaus kukoistakoon!

Peace!

Äänestä

Maria Magdalenan, Juudaksen ja Filippuksen evankeliumien mukaan Jeesus rakasti Maria Magdaleenaa, mikä sai Simon Pietarin mustasukkaiseksi. Jeesus rakasti myös kaksoisveljeään Juudas Tuomasta, joka muistutti niin paljon Jeesusta, että monet eivät erottaneet miehiä toisistaan.

Tuomas eli Judas Didymos Tuomas tai Juudas Tuomas (m.kreik. Θωμάς Δίδυμος, syyr. ܬܐܘܡܐ ܫܠܝܚܐ‎) oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja apostoleista. Hänen nimensä Tuomas tarkoittaa arameaksi kaksosta (Tau'ma), kuten myös Didymos (Joh. 11:16), joka on kreikkaa.

Ja kyllä: Raamattu on vain kalpea kurkistus ensimmäisten vuosisatojen uskonnollisiin kirjoituksiin. Evankeliumeita oli nelisenkymmentä ja seurakuntien välinen kirjeenvaihto oli runsasta. Raamattuun editoitiin vain ne tekstit, jotka tukivat proto-ortodoksisten kirkkoisien agendaa. Todellinen kristillisyys löytyy kirjoituksista, joita Raamattu ei sisällä.

Äänestä

Varmaan Simon Pietari, Jeesuksen "seuraaja". oli poikaystävänsä Homoseksuaalisuus oli tuolloin täysin normaalia miesten välillä, ja Jeesus oli aikansa kasvatti.

Äänestä

Hmm... salarakas, jota historian kirjat eivät paljasta?

Äänestä

Vanhoissa kirkkomaalauksissa Johannes kyllä makaa pää Jeesuksen sylissä.
Ehkä se painetaan nykyisin villaisella kun on huomattu homoseksuaalisuutta siinä.

Äänestä
  • "Kaunein opetuslapsista"

    Äänestä

UT syntyi helleenisen kulttuurin alueella, jossa poikarakkaus oli täysin normaalia (vrt. Platon). Vaikka emme nimeä tiedä, Raamattu todistaa Vapahtajan poikaystävästä. Kuka hän oli, se ei ole tärkeää.

Rakkaus on universaalia. On aina ollut.

Äänestä
  • Kreikankin filosofit olivat kaikki bi!

    Äänestä

Onko tuolla väliä. Rakkaus on rakkautta.

Äänestä

Johannes aika selvästi. Vai mitä sanoo "kaikkitietävä" brasil? :-D

Äänestä
  • Hän kysyy Jumalalta, odottakaamme 🙏

    Äänestä

Kuka teistä voi näyttää minut syylliseksi johonkin syntiin..noin kysyy jeesus aikalaisiltaan, jotka alinomaan etsivät syitä syyttää häntä jostain synnistä !

Eli lopettakaa tuo naurettava homopuhe..!

Äänestä
  • Jeesus oli bi nykykäsityksisämme.

    Äänestä

Jeesuksella oli homosuhde. ;-)

Äänestä
  • Olipa surkeaa huumoria.

    1Äänestä

Raamatussa ei tosiaankaan sellaiseen viitata. Synnitön Jeesus vahvisti Jumalan yhdistäneen miehen ja naisen, eikä kumonnut homoseksuaalisten tekojen kieltoa. Eros on tarkoitettu miehen ja naisen muodostaman avioliiton sisälle. Se oli Jeesuksen kanta.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Lausetta "opetuslapsi, jota Jeesus rakasti" tai Johanneksen evankeliumin jakeessa 20:2 "opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain", on käytetty kuusi kertaa Johanneksen evankeliumissa. Ensimmäisen vuosisadan lopusta saakka rakastettu opetuslapsi on yleisesti tunnistettu Johannes-evankelistaksi.

Jeesuksella oli suhde mieheen, se pitää uskoa koska raamatussa niin sanotaan.

Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu