Mutta onko se kristillistä? Siinä joulupukki tuo lahjoja vain kilteille, ei tuhmille. Jeesus kyllä puhui myös vihamiestensä rakastamisesta jaJumala kyllä antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin.
Minusta joulupukismi on pakanuutta ja lahkojen uskonto. Niissä vain ne pääsevät taivaaseen jotka noudattavat lahkon sääntöjä ja tuomitsevat mm. luterilaiset ja homot helvettiin. Eri mieltä ei saa olla.
Joulupukismi on aikamme joulun uskonto
22
321
Vastaukset
Tietenkään ei ole kristillistä, vaan ihmisten aivoissa syntynyt irvikuva. Mutta lienee jo harvinaista sekin, että ylipäänsä pelotellaan lapsia tontuilla, jotka kyyläävät ikkunassa ja pukilla, joka tuo tuhmille lapsille risuja.
Nykyajan joulu on entistä paljon kristillisempi, hyvän tahdon juhla, jota voi viettää myös ilman uskonnollista pakkoa.- Anonyymi
"Mutta lienee jo harvinaista sekin, että ylipäänsä pelotellaan lapsia tontuilla"??
Mutta eikö se kuitenkin ole inhimillisempää kuin se, että pelotellaan lapsia perkeleellä. kuten Luterilainen kirkko tekee:
Vähäkatekismuksen liitteet
"Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.
Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan" Anonyymi kirjoitti:
"Mutta lienee jo harvinaista sekin, että ylipäänsä pelotellaan lapsia tontuilla"??
Mutta eikö se kuitenkin ole inhimillisempää kuin se, että pelotellaan lapsia perkeleellä. kuten Luterilainen kirkko tekee:
Vähäkatekismuksen liitteet
"Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.
Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan"Kuten lienet huomannut, ei luterilainen kirkko enää pelottele, vaikka tällaisia löytyy jopa tunnustuskirjoista, kuten Vähä katekismus. Historiaa, muttei nykyaikaa.
- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Kuten lienet huomannut, ei luterilainen kirkko enää pelottele, vaikka tällaisia löytyy jopa tunnustuskirjoista, kuten Vähä katekismus. Historiaa, muttei nykyaikaa.
Missä ja milloin luterilainen kirkko on ilmoittanut, että se ei enää hyväksy Lutherin julmaa oppia?
Sinä elät laput silmilläsi. Anonyymi kirjoitti:
Missä ja milloin luterilainen kirkko on ilmoittanut, että se ei enää hyväksy Lutherin julmaa oppia?
Sinä elät laput silmilläsi.Ei missään. Se vain on siltä osin muuttunut.
- Anonyymi
Kristillistä on pelottelu Jumalan kyyläämisellä kaikkea tekemistä ja miettimistä, ja jos on tuhma niin Se heittää ikuiseen tulijärveen. Tosin sillä erolla ettei tuo ole kausiluontoista.
- Anonyymi
Oikesti olette vasemmisto tyhmiä:))
Joulu on Kristuksen syntymä juhla !
Lapsia ei peloitella vasemmisto tontuilla vaan jos kaalipäät ymmärtää,niin ei peloitella vaan se on mielikuvaa hyvästä.Vasemmisto mulkut on just pakanoita joille sovi tontut ei pukit,kuin vaan kommunismi ja hintit.
Tottakai tulee risuja hoopoille mölkeille ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta lienee jo harvinaista sekin, että ylipäänsä pelotellaan lapsia tontuilla"??
Mutta eikö se kuitenkin ole inhimillisempää kuin se, että pelotellaan lapsia perkeleellä. kuten Luterilainen kirkko tekee:
Vähäkatekismuksen liitteet
"Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.
Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan""Mutta lienee jo harvinaista sekin, että ylipäänsä pelotellaan lapsia tontuilla"??
Mutta eikö se kuitenkin ole inhimillisempää kuin se, että pelotellaan lapsia perkeleellä. kuten Luterilainen kirkko tekee:
Vähäkatekismuksen liitteet
"Kasterukousten sanoista kuulet, kuinka monin valituksin ja kuinka vakavin mielin kristillinen kirkko kantaa lapsen esiin; vakain, varmoin sanoin se tunnustaa Jumalalle, että lapsi on joutunut Perkeleen valtaan, synnin ja vihan lapseksi, palavasti se rukoilee apua ja kasteen armoa, että hänestä tulisi Jumalan lapsi.
Niinpä sinun olisi syytä ottaa huomioon, ettei ole leikin asia käydä Perkeleen kimppuun. Kasteessa ei vain karkoteta Perkelettä lapsen luota, vaan toisaalta tuo mahtava vihollinen ärsytetään ahdistamaan kastettua koko elämän ajan"
Jos nyt ymmärtäisitte edes yhden aisian: Helvettiä ei ole,se on Kirkon luoma,että ihmiset pysyy nöyränä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä ja milloin luterilainen kirkko on ilmoittanut, että se ei enää hyväksy Lutherin julmaa oppia?
Sinä elät laput silmilläsi.Missä ja milloin luterilainen kirkko on ilmoittanut, että se ei enää hyväksy Lutherin julmaa oppia?
Sinä elät laput silmilläsi.
Lutherin opit oli jees kunnes tuli hinurit ja naispapit,sorry.
Ihan paska kirkko,erosin heti.Mutta ei kirkolla mennä taivaaseen,en välitä mitään Luterilaisuudesta,en pappien paskoista.
Silti uskon Kristuskseen !
Ei silloin ollut näitä kirkkoja,ihminen sen teki ! - Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18165128Q
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
"Siinä joulupukki tuo lahjoja vain kilteille, ei tuhmille."
Joulupukki on aivan ilmeisesti keksitty sen vuoksi koska Raamatun armahtava Jumala saa kristityt varastamaan ja huijaamaan kolme kertaa enemmän verrokkiryhmiin verrattuna.
Forgive Us Our Trespasses: Priming a Forgiving (But Not a Punishing) God Increases Unethical Behavior
In three experiments, Christians instructed to read and write about a forgiving God stole more money (Experiments 1 and 2) and cheated more on a math assignment (Experiment 3) than those who read and wrote about a punishing God, a forgiving human, a punishing human, or those in a control condition.
https://www.researchgate.net/publication/305331041_Forgive_Us_Our_Trespasses_Priming_a_Forgiving_But_Not_a_Punishing_God_Increases_Unethical_BehaviorHard_atheist, korrelaatiot eivät osoita syytä ja seurausta. Ne täytyy havaita muuten. Ei edes niin, että korrelaation vallitessa toinen tulkitaan virheellisesti syyksi, vaan syy voi olla kolmas asia.
Veikkaisin, että kristityt ovat muutenkin surkeampia. Ts. surkeus lisää sekä rekrytoitumista kristityksi, että aiheuttaa varastamistaipumusta.- Anonyymi
Joulupukki on aivan ilmeisesti keksitty sen vuoksi koska Raamatun armahtava Jumala saa kristityt varastamaan ja huijaamaan kolme kertaa enemmän verrokkiryhmiin verrattuna.
Tässä yksi apina joka ei ymmärrä Joulun tarinaa :)
Kertoo vielä paskaa lopussa.
Niin,sinutkin on luonu varmaan apina vai ahven?
Suurimmat varkaat on kuten tiedämme ja suurimmat raiskaajat on kuten tiedämme..Tiedätkö sinä ?
Minä tiedän ja moni muu,miksi muna-apinoita ei haluta tänne,koska lpsen oikeus on elää ilman niitä jotka ei usko Raamattuun !
Jos minä tiedän jotain,niin sillä toisella puolella on hyvin alhainen määritelmä varkaus,raiskaus,demokratia ja RAKKAUS !
niin,sitä he eivät ymmärrä tai ARMO !
- Anonyymi
Joulun perinteet ovat sillisalaatti (miksi sekin on jouluruoka?) eri perinteistä ja tavoista. Suomalaisen joulun tähti on kinkku jonka syöminen (muka) juutalaiseen perheeseen syntyneen lapsen (ja joka ristiinnaulittiin "juutalaisten kuninkaana") syntymän kunniaksi vaikuttaa lähinnä rienaukselta. Kinkun juuret ovat germaanien keskitalven juhlassa jossa uhrattiin sika. Tontut on suomalaisesta kansanperinteestä ja tonttulakki orjien päähineestä, jota käytettiin roomalaisten voittamattoman valon juhlassa keskitalvella. Ja joulupukin punainen nuttura Coca-Cola-mainoksesta.
Perinteet kunniaan?- Anonyymi
Tekstin syöttö teki tepposet:
Joulupukin punainen NUTTU Coca-Cola-mainoksesta.
- Anonyymi
Joulu, joulupukki, lahjat jne. on eri kulttuurien perinteistä ja tavoista yhdisteltyjä, aivan kuten esim. paholainen ja lucifer, jotka alunperin oli kaksi eri asiaa. Kaikkea yhdistellään ja alkuperä unohtuu. Esim. englanninkielinen "christmas" on etymologinen sekasikiö, koska kristus ja joulu on eri kulttuurien tapoja ja ihan eri aikakausiltakin. Jeesuksen aikana Juudeassa ei tunnettu joulua. Samanlainen sekasikiö on suomenkielinenkin termi "joulu". Alunperin termi oli "Jól" , joka tarkoittii juhlaa.... "jól" muotoutui puhekielessä muotoon "joulu". "Joulujuhla" tarkoittaa periaatteessa juhlajuhlaa xD
Alun perin lahjat toi kolme itämaan tietäjää Jeesuksen syntymän kunniaksi, mutta sittemmin kulttuuriorgioissa itämaan tietäjien tilalle tuli joulupukki, joka sekin olin alunperin vuohi, mutta sai sitten ihmismuodon ja muutti Korvatunturille.
Minulle tällaiset yhdistelyt yms. kehittelyt on tökeröä väärentämistä ja kopiointia. Itse en vietä joulua, koska sellaista ei ole olemassakaan todellisessa maailmassa. - Anonyymi
Olen telkkua katsellessa ihmetellyt, miten joulun sanoma on muutettu kauppiaiden sanomaksi. Kauppiaat ovat asettaneet itse itsensä joulun uskon kohteeksi, ohi aidon joulun hengen (joka on, mitä?).
Joulupukilla ei ole enää rekeä vaan kauppiaiden rekka ja joululahjat ovat järjettömiä.
Mikä itselleni on Joulun sanoma:
- Jeesuksen syntymäjuhla. On tarkka päivämäärä oikea, tai väärä, tätä juhlaa kristityt viettävät tänä tiettynä ajanjaksona."
- Suomalainen, kaunis ja lämminhenkinen keskitalven perinnejuhla. "Talvilevon aika".
Nimi "joulu" tulee muinaisruotsalaisesta sanasta "hjule", joka tarkoittaa "juhlaa". "Jul", Joulu-nimitys on annettu tälle tietylle, keskitalven juhlalle.
On jokaisen henkilökohtainen asia kuinka elämäänsä viettää. Jos joku toinen puuttuu sinun valintoihisi, tiedä edes tämä: hän ei ole ystäväsi, eikä hänen asioihisi sekaantumisellaan ole mitään muuta tarkoitusta kuin itse (eri motiiveistaan) jollain tavoin vahingoittaa sinua: esim. rikollisesti, hyvää tahtoasi, mahd. kristillistä uskoasi hyödyntäen, itse (kavereineen) hyötyä sinusta. Hän ei ole ainakaan kristitty, sillä Jumalan (9. ja) 10. Käsky selvästi sanoo:
https://katekismus.fi/10kaskya/10.html :
>>Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.<<
MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme houkuttelemalla, pakottamalla tai vieraannuttamalla riistä lähimmäiseltämme hänen vaimoaan, palvelusväkeään tai karjaansa, vaan kehotamme kaikkia pysymään tehtävissään ja täyttämään velvollisuutensa.
(Lutherin Vähä katekismus)<<
Toisen omaisuutta ei tavoitella, siihen ei hyvien tapojen mukaan saa edes koskea (esim. jos kaverisi tulee vierailulle, kiertää kotiasi ja hypistelee tavaroitasi, mahd. tahallaan rikkoo sitä.) Tähän ei ole lupaa, sillä se on myös jo himoitsemista / omaisuutesi tavoittelua itselleen ja rikkoo sekä sivistyneitä ihmistapoja kuin myös Jumalan lakia vastaan. Myös lakeja: "Älä varasta." "Älä tee huorin."
Toinen ihminen sekä kaikki hänen omansa jätetään täysin rauhaan. Tämä koskee myös toisen ihmisen henkilökohtaista fyysistä, psyykkistä, seksuaalista, sosiaalista, hengellistä, taloudellista... jne, koskemattomuutta, tämän ikään katsomatta tai esim. lähisuhdetta häneen väärinkäyttäen (vanhemmat, lapset, suku, kaveruus, ammatillinen suhde...).
Jos joku itse haluaa jakaa omastaan, tämän tulee olla vain hänen itsensä oma, johdattelematon ja vapaaehtoinen valinta ja päätös.- Anonyymi
Mikä itselleni on Joulun sanoma:
- Jeesuksen syntymäjuhla. On tarkka päivämäärä oikea, tai väärä, tätä juhlaa kristityt viettävät tänä tiettynä ajanjaksona."
- Suomalainen, kaunis ja lämminhenkinen keskitalven perinnejuhla. "Talvilevon aika".
On hyvin kirjoitettu mutta tota uskon praasaan en välitä lukea,kun en havittele mitään,en Luterin oppeja koska se nyt pride homo oppi,
Joten Luter voi painua vittuun pappeineen ja sateenkaarineen..
Muuten hyvä,mitä kirjoitit !
Minun Jumalani elää ja Kriastus on elävä voima,liekki mutta luther on ihan perseestä nykyään,erosin !
- Anonyymi
Joulun sanoma on usko, toivo ja pakkaus ja tärkein niistä on pakkaus eli lahjapaketti.
Rahaisaa Joulua kaikille maksukykyisille - köyhät älkööt vaivaituko. - Anonyymi
Paha saa aina palkkansa, hyville ei jää mitään?
"Siinä joulupukki tuo lahjoja vain kilteille"
Ei se noin mene käytännössä.- Anonyymi
Joulupukki vain tuo lahjoja tai on tuomatta yhtenä päivänä vuodessa, mutta kristinuskon Jumala heittää ihmisen IANKAIKKISEEN KIDUTUKSEEN (siis sellaiseen mikä ei lopu vaikka miljari kertaa miljari vuotta kuluisi) mikäli ei noudata hänen uskontoaan tai ei ole edes eläissään kuullut siitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 192548
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos1812411Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa
Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢1381291Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista
Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah2351140- 1051127
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs37930Olet ollut aika törkeä minua kohtaan
Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta46917Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin
maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises32844- 132810
- 43744