Odotusajan ongelma

Odotusajan ongelma
DNA SISÄLTÄÄ toimintaohjeet siitä, miten ja milloin valmistetaan proteiineja, jotka ovat solun keskeisiä komponentteja. Eri eliöillä on erilaiset DNA-ohjeet (jotka koostuvat "DNA-kirjaimista", tarkemmin sanottuna "emäspareista") siten, että ne pystyvät tuottamaan ainakin joitakin erilaisia proteiineja.
Jotta eliön voisi muuttaa toiseksi lajityypiksi, täytyisi kirjainten muuttamista varten olla olemassa mekanismi. Evoluution kannattajille ainoa mahdollinen tapa muuttaa kirjaimia on mutaatio. Mutaatiot ovat satunnaisia muutoksia ohjeissa ja ne voivat tapahtua yhdessä tai useammassa kirjaimessa kerrallaan. Kirjaimia voidaan vaihtaa, poistaa tai lisätä. Luonnollisesti eliön muuttaminen joksikin monimutkaisemmaksi vaatisi kirjainten lisäämistä, ei pelkastään vaihtamista tai poistamista.
Huomioi, että ihmisen DNA:ssa on noin 3 000 miljoonaa kirjainta, mika on määrältään vertailukelpoinen tuhannen Raamatun mittaisen kirjan kanssa. Kuvittele apinaa kehittymassä ihmiseksi. Meidän täytyy lisätä kirjaimia — mutaatioiden kautta — luodaksemme informaatiota niitä ominaisuuksia varten, joita ihmisellä on mutta apinoilla ei ole. Kyseessä on yhteensä vahintään 10 %:n eroavaisuus verrattuna evoluution kannattajien lähimpänä sukulaisenamme pitämään simpanssiin. Tämä tekee yhteensä 300 miljoonaa kirjainta.
Kuvittele, että apina saa vauvan ja mutaatio on lisännyt yhden kirjaimen vauvan DNA:han. Olisiko mutaatio "hyödyllinen" evoluution etenemisen kannalta? "Hyödyllinen" tarkoittaa tässä vain sitä, että vauva aikuistuttuaan saisi enemmän jälkeläisiä kuin muut apinat, joilla ei ole tätä mutaatiota. Voisiko luonnonvalinta kyetä "näkemään" tämän ja edistää tämän mutaation säilymistä tulevissa sukupolvissa? Tämä tunnetaan kelpoisuutena [joka on biologisen evoluution keskeinen käsite]. Todennäköisyys, että tällainen satunnainen muutos edistäisi riittävästi yksilön kelpoisuutta, jotta luonnonvalinta pystyisi "nakemään" sen, on erittäin alhainen. Evoluutiogeneetikot [geneetikko = perinnöllisyyden tutkija] tunnustavat täman.
Kuvittele, että mutaation perineelle yksilölle tapahtuu toinen mutaatio, ei vain missä tahansa vaan edellisen vieressä. Kyseessä voisi olla vaikka 10 000 yksilön populaatio kehittyviä apinoita. "Oikean" mutaation ilmaantuminen tapahtuu todennäköisemmin sellaisen yksilön jalkeläisissä, joilla ei jo ole ensimmäistä mutaatiota. Sitten näiden yksilöiden on kohdattava, pariuduttava ja tuotettava jälkeläisiä, mikä on epätodennäköistä. Tai monien sukupolvien kuluessa mutaatiot voivat hitaasti levitä populaatioon, mikä kasvattaa niiden todennäköisyyttä yhdistyä parittelevassa parissa. Tämä itsestään selvästi vaatii aikaa.
Kuinka paljon aikaa? Tämän laskeminen on monimutkaista, kun otetaan kaikki huomioon, kuten mutaationopeus, mutaatioiden aiheuttama kelpoisuus, jälkeläisten määrä, sukupolvien aika, populaation koko jne. Eräs ryhmä tiedemiehiä kehitti tietokoneohjelmiston Mendel's Accountant, joka suorittaa tällaisia laskelmia. CMI:n geneetikko Robert Carter kommentoi arviossaan runsas vuosikymmen ohjelman julkaisemisen jälkeen seuraavasti:
"Emme ole tietoisia yhdestäkään vertaisarvioidusta artikkelista, joka yrittää kumota Mendel-ohjelmiston menetelmät ja johtopäätökset. Kymmenen vuoden vakiintuneen työn jälkeen jotain pitäisi olla. Heidän hiljaisuutensa on paljon puhuvaa."
Ohjelma simuloi tai mallintaa todellista populaatiota ja pystyy laskemaan, kuinka kauan kestäisi saada tietyt DNA-kirjaimet asettumaan vierekkäin.
Kun tehdään evoluution tapahtumista suosivia numeerisia oletuksia, kuten mutaatioiden aiheuttama epärealistisen korkea kelpoisuus, kestää 84 miljoonaa vuotta saada edes kaksi kirjainta vierekkäin yksilössä. Tämä ylittää suuresti aikajakson — noin seitsemän miljoonaa vuotta — jonka evoluution kannattajat antavat ihmisen kehittymiselle simpanssien kanssa yhteisestä esi-isästä. Jotta saataisiin edes viisi kirjainta vierekkäin, aika ylittää kaksi miljardia vuotta! Tämä ei ole edes pieni katkelma yhdestä pienestä geenistä, joka voi olla monta sataa kirjainta pitkä. Monet geenit ovat tuhansien kirjainten pituisia. Tämä on "odotusajan ongelma" — evoluutiolle.
Toisin sanoen, ihmisten kehittyminen apinoista ei ole pelkästään epätodennäköistä tai epävarmaa vaan mahdotonta.

1

288

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksi Arto kiellät esivanhempasi? Vieläpä jostain kopioimallasi huuhaatekstillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe