Purra tuntuu nauttivan siitä, kun pääsee ministerinä kurittamaan meitä suomalaisia. Mitä hänellä on meitä vastaan?
Miksi Purra tuntuu vihaavan meitä suomalaisia?
Anonyymi-ap
96699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Olisiko persut teidän aika vaihtaa puheenjohtajaa?
Rovaniemi painaa Riikan sielua?
Persu ei tunne empatiaa eikä sympatiaa -- näinhän purra julisti.
Aika runsaasti satoi lunta, taas pitää lähteä piha kolaamaan.
Kuulosta natsistilts elikä tunnevammaiselta.
Kuulostaa narsistilta elikä tunnevammaiselta.
Johan se sukunimi kertoo kaiken, alkaa kirjaimilla P ja U.
Sellaiseksi kasvaa turvattomassa kasvuympäristössä, jossa ainoa aikuinen on alkoholisti, samoin kotona vierailevat örisijät, ties mitä pienelle tytölle tapahtui ja sitten äiti kuolee lapsen ollessa 12 v. Isä joutuu huolehtimaan, vaikka hylkäsi perheen, tietäen lapsen olot.
Sitten nuoruus meni uhmakkaana ja toisen alkoholistiperheen kasvatin kanssa.
Kun vihdoin astui parisuhteeseen, vakavampaan, olikin se painajainen väkivaltaisen ja mustasukkaisen ex-kumppanin kanssa. Kouluja käyneenä ei pitäisi mitäännluuseria naudan.
Hienosti alkanut tohtorikouluttautuminen loppui kuin kanan lento. Riikka ajautui kovia kokeneena, pienen lapsen äitinä, scriptakirjoittajaksi. Jäi tohtoriksi kouluttautuminen ja katkeruus elämää kohtaan voimistui ja mieli järkkyi. Niissä kirjoituksissa jo haaveili ihmisten joukkoampumisista.
Nyt varmaan sama tilanne..."ampuisi meidät kaikki, jos aseen saisi", nyt aseena valta, jota käyttää sumeilematta.
Kumpaa tässä uskoa Petteriä joka toppuuttelee, että kaikki ei olekaan katastrofin partaalla vai Riikkaa, jonka mielestä nyt ajamme kohti talouden rotkoa?
Kyllä sitä sä olisi nyt pitänyt verohelpotuksia siirtää vuodella eteenpäin ja katsoa antaako suhdanteet sitten myöten. Verohelpotukset varakkaille on kuin täsmäohjus helvettiin ja köyhiltä hammasta irvessä leikkaaninen.
Totta!
Purran polla ei vaikuttaisi oikein kestävän vastuuta.
Mitä vastuuta? Se on riemuissaan ettei kurjuus itseään kosketa kun huijaamalla pääsi hallitukseen. Vaikuttaa tosiaan naaman vääntelyn perusteella että tykkää kiusata kansalaisia ja huonontaa monien elämää entisestään. Sadistit nauttivat sairaista asioista.
Onko Purra psykopaatti ?
Voisi olla syytä käydä lääkärissä.
Vaikuttaa narsistilta. Syyttää koko ajan muita omista tekemisistään.
Ne eivät keinoja kaihda saadakseen sen mitä haluavat. Harmi vain että muiden aina psykopaateista kärsittävä kun ei siitä parane koskaan. Olisikin että psykon oma ongelma olisi ainoastaan.
No sellainen tulee väkisin mieleen, kun katsoo hänen esiintymistä.
Jos olet hänen sanomisia vastaan ja arvostelet, olet vihollisnen, joka pitää eliminoida mesimäyrän raivolla ja pilkkaamalka ett solvaamalla. Toisten julmettu syyttäminen on varsin selvä psykopaatin leima.. Purran käytös on kyllä kauhuesimerkki hermonsa ja harkintakykynsä menettäneestä ihmisestä, jossa vain hän on oikeassa. Pahinta huutamista odotellessa, jolloin Purran hermot repeää itkupotkueäraivariksi eduskunnan puhujapöntossä.
Jotkut haluavat viedä muutkin mukanaan helvettiin.
Jotkut haluaa viedä tuhkatkin pesästä.
Valehtelet. Teidän aate perustuu valheeseen. Pohjoiskorea ja niin edelleen.
Neukku, Kiina DDR. Sama aate teillä kuin noilla. Eikö hävetä yhtään?
Purra häpäisee sanassa perussuomalainen sen "suomalainen" -osuuden. Perus🤡 Purra on.
Sitä on varmaan kiusattu lapsena, tiedättehän kuutionmuotoisen pään takia.
Ja nyt kostaa kiusaamisen meille kaikille?
Ennemminkin on ollut jo silloin kiusaamassa muita jos rahkeet sellaiseen riittäneet.
Kaikki kiusatut eivät janoa kostoa syyttömille tai ole muuten vain kusipäitä ilman motiivia sattumanvaraisille uhreille.
Kun ei ole ollut hienoja muotivaatteita opiskelijana. Ei kai kun ei opiskelijana käynyt osa-aikatöissä opiskeluiden ohella. Olisi kannattanut käydä. Olisi saanut palkalla hienoja muotivaatteita itselleen.
Kyllä sitä kakarat koulussa kiusasivat, kun näkivät hänen äidin hoipertelevan kännissä ilta toisensa jälkeen kotiin. Riikka kunnostautui ja antoi kiusaajille turpiin ja jäikin sitten jälki-istuntoon.
Kokoomusta komppaavat mollaavat persuja lehdistössä eikö tämä jo kerro että persut on nostettu hallitukseen ottamaan syyt niskoilleen vaikka heillä ei ole osaa eikä arpaa talouden nykytilaa?🤔🤨🙄
Kyllä heillä on. Purra on valtiovarainministeri. PS noudattaa omaa politiikkaansa hallituksessa. Ei heitä tästä saa valkopestyä.
Ei kunnon vastuullinen suomalainen käyttäydy kuin Purra.
Miksi Purran lapset syntyivät kuolleena?
Nyt voi vain ajatella että onneksi semmoisia on vähemmän sen ansiosta. Kovia, kylmiä, häikäilemättömiä ei alistamaan tarvita.
No,mietipä sitä ja kenen lapsia ne oli. Nykyisen vai väkivaltaisen ex-miehen?
Ei kukaan normaali nauti siitä, jos ihmisillä menee huonosti.
Persu nauttii.
Ai että kurittamaan🤣🤣🤣
Suomi elää velaksi ja tuo velanotto pitää lopettaa keinoja kaihtamatta.
Niiltä jotka loisivat yhteiskunnan tuella, pitää kiristää ruuvia niin että työ alkaa maittamaan. Nyt työssäkäyvät tekevät työtä jotta joku saa loisia. Loisija kuppaa ja riistää toisen tekemän työn ja palkan.
Sairaat ja vanhukset pitää hoitaa sekä pitää infra kunnossa, muu ei kuuku valtiolle.
Kaiken maailman ammattiliitot ovat verovapaita, puolue, urheilu, kulttuuri ym tuet pitää poistaa, käykööt ne katsomassa jotka haluavat, puoluetuet, yritystuet ja verovapaat järjestöt, taiteilijaeläkkeet ovat kaiken huippu.
Kaikkien pitäisi maksaa omat kulunsa ja harrastuksensa.
Jokaisen pitäisi kantaa vastuu itsestään ja lähimmäisistä. Monella on se ymmärrys että valtion, kuntien ja viranomaisten pitää pitää huolta heistä. Miten ihminen ja yhteiskunta voi kasvaa näin kieroon ajattelumalliin?
Purra ottaa ennätysmäärän velkaa. Naurappa sille!
Paljonko sinun verojasi saa nostaa, palkkaa laskea ja etuuksia heikentää ettei velkaa tarvitsisi ottaa?
Eihän nykyhallituksen päätökset ole vielä mihinkään voineet vaikuttaa. Tässä on kyse edellisen hallituksen/hallitusten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Huonoltahan tuo näyttää. Kuitenkaan ei voida yhtäkkiä romauttaa säästöjä pöytään, kun se tuppaa sakkaamaan talouden. Pitäisi jokaisen tajuta tilanne, myös opposition, että työtä jatkettaisiin yli hallituskausien. Purrahan ihan aiheesta varoittaa verrattuna viime hallitukseen joille tuntui ettei velka ole mikään ongelma.
Tietysti ne vaikuttavat. Ihmiset ennakoivat. Huono kierre on jo käynnistynyt.
No kuule miksei Purra lopeta sitä velanottoa vaan ottaa vlekaa ennätysmäärän niin että valtiontalouden tarkastusvirastokin huolestui. Orpon tunnin junaan on varaa laittaa neljä miljardia, jotka otetaan suomalaisten terveydenhuoloosta pois.
https://www.vtv.fi/julkaisut/finanssipolitiikan-valvonnan-raportti-2023/
Mihin/keihin se velka kuluu? Isopalkkaisiin herroihin ja niiden etuisuuksiin.
https://www.hs.fi/talous/art-2000010059266.html
Me luuserit ja veropakolaiset haistatamne Suomelle paskat, vaikka olemme lypsäneet maan kuiviin.
Me pyyhimme Purran verohelpotuksilla persettä ja pwmetämme Suomen kertaheitolla. Meille jättituloisille oma etu ajaa kaiken edelle! Meille ei mikään riitä. Raha puhuu.
Täysin samaa mieltä.
"Niiltä jotka loisivat yhteiskunnan tuella, pitää kiristää ruuvia"
tarkoitat siis propagandan aivoihisi istuttamaa ajatusmallia?, eli että työttömät sitä ja työttömät tätä?
mutta kaikki muut jotka elää verorahoilla tekemättä yhtään mitään tuottavaa, eli eivät tuota verorahoja ollenkaan vaan ainoastaan kuluttavat, on mielestäsi ihan ok?
"Monella on se ymmärrys että valtion, kuntien ja viranomaisten pitää pitää huolta heistä"
On kymmeniä tuhansia, jopa satoja, ihmisiä joista edellämainitut pitää huolta ja jotka saa useita tonneja jopa yli 10 000e/kk eikä heidän tarvi käydä töissä, riittää et on vaan olemassa yms.
Mutta mielestäsi työtön joka elää sillä päälle 500 euron työttömyys rahalla, jonka elämä on pelkkää kuritushihnassa orjan lailla elämistä, kitumista ja kituuttamista jonka elämänlaatu, ilo toive on poljettu pohjalukemiin on siis se loisija ja kaiken pahan alku ja juuri koska ei mene töihin ?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010067734.html
Kai nauttii siitä, ett pääsee taas leikkaamaan köyhemmiltä. Mutt on ollut väärässä puhuessaan, ett ens vuonna talous rupeaisi elpymään, tänään Suomen Pankki ilmoittanut tulevan vuoden talousennusteen ja se näyttää, ettei nousua tule vielä ens vuonna tapahtumaan. Purran laskelmat perustui talouden elpymiseen eli lisävelkaa joudutaan ottamaan. Hallitus vie ostovoimaa taas huonommaksi, kun potkulaki ja muut työntekijöihin kohdistuvat heikennykset tulevat voimaan, palkat tulee tippumaan, koska tessiä ei periaatteessa tarvi työnantajien enää huomioida paikallisten sopimisten takia. Eli hallitus omilla toimillaan pahentaa maan taloutta entisestään.
Onneksi
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8c898d03-f46b-467d-889d-e53b024248ac
Hyvä. Vastaan on laitettava! Heikentäkööt sadistit itsensä ylisuuria etuisuuksia.
Purra aloitti talouden taantuman!
Kerrankin Sanna puhui asiaa, kun suositteli leikkauksien välttämiseksi äänestää SDP voittoon. Olisi velkaa otettu lisää ja rikkaathan ne joutuisi maksamaan myöhemmin eikä köyhät. Persut puhuneet aina Kokoomuksen mukaisesti talous asioista. Ettei siinä mitään takkia käännetä -saa mitä tilasi. Siirtolaisten määrästä Suomen hallitus ei päätä niin maahanmuutolla ratsastetaan bluffilla ääniä.
Rikkaathan niistä veloista hyötyvät kun niille sitä rahaa siirrellään. Kuinka ne rikkaat niitä maan velkoja muka makselee?
Ei Purra kaikkia vihaa, vaan pelkästään heikko-osaisia, vähävaraisia, sairaita ja pienipalkkaisia ja tietenkin vanhuksia.
Rikkaat ovat Purran kavereita, tai niin hän ainakin toivoo.
Orpo on samanlainen. Rikkaat ovat ainoastaan arvokkaita, muut ovat joutavia. Ja kumpikin noista nauttii, kun saavat pistää köyhät kyykkyyn.
Yllättävän narsistinen adenne.
Nurkan takana rikkaat naureskelee Purralle, että kyllä on hullu akka, kun jakaa heille rahaa, vaikka entisillekään ei ole käyttöä. Että voi olla väöhäjärkistä touhua, mutta itselleenhän Purra järjesti 2500 € verohelpotukset.!!!
Missä purra järki on ??????
Purralla onkin aina palava katse ja irvistys naamallaan tyyliin "nyt suomalaiset saatte kurjuutta". 😬
Ihanan kaunis Riikka!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-46.png
Tiedoksi sinulle Riikka Suomen kansa tukee sinua ja sinun säästötoimiasi. Seisomme sinun takanasi kaikenmaailman kommari viherpiipertäjiä vastaan!!!
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010062829.html
Nyt on aika näyttää kirjaimellisesti KAAPIN PAIKKA noille kommareille! Olemme SODASSA kansainvälistä kommunismia vastaan ja sen suoraan sanoen pitäisi alkaa jo näkyä! Nyt äkkiä voimaan poikkeuslaki! On aika pidättää kommari AY-liikkeen johtajat ennenkuin on liian myöhäistä!!!
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010059603.html
Tarvittaessa armeija ja Nato joukot mukaan peliin jos ei muuten osaa lopetaa ajoissa!!!
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-45.png
Vain otettu lääke auttaa.
Sen kun itseäsi puolustelet avustajines! Eikö hävetä?
Tuossa Purran nautiskelussa Viinanenkin jää toiseksi!
Aloituksen arvo riippuu siitä mikä on päivän kullan hinta?
Käsitteet kullanhinta ja kullan hinta kun voivat tarkoittaa niin eri asioita...
Aloittaja on asioista ulkona kuin lumiukko, seuraa uutisia niin tiedät missä mennään?
Luepa sinä totuutta valtiontalouden tarkastusviraston lausunnoista niin ei tarvitse olla mv-lehden värittämiä pseudouutisia.
https://www.vtv.fi/julkaisut/finanssipolitiikan-valvonnan-raportti-2023/
Tavallista satanistien touhua.
Tyypillinen tuurilla asemaansa päässyt nousukas.
Häikäilemätön se on. Valehtelemalla eteni. Toivottavasti sellaiselle tulee pikainen loppu!
Purra antaa raippaa ja persut vaatii lisää. 🤣
Kauheaa vihaa oikein uhkuu.
Ikävän oloinen ihminen tuo Purra.
Psyko paremminkin.
Jokin turva pitää maahan kehittää kansaa varten ettei psykopaatit pääse kansalaisten asioihin vaikuttamaan. Valtaan ei pidä tunnottomia psykopaatteja päästää.
Biz
Sadisti mikä sadisti. Ei tuon touhuja, muuten voi ymmärtää.
Kokoomukselle mieluinen.
Viha persulla pysyy, kohde vaihtuu.
Kansallisuudestä ei otettaa lähtökoktaa, vaan geeneistä. Siksi jotkut vihaavat ja jotkut rakastavat.
Olette eläneet kuin siat, nyt on maksun aika pikku porsaat.
Narskuttaakohan Purra öisin hampaitaan?
Purran mielestä emme ole ansainneet hyvinvointiamme. Onkohan Purra itse?
Kehtaas kuitenkin itselkeen 2500 € verohelpotukset järjestää.
Se helpotus on lakisääteinen, rahastot on tulleet täyteen, ei ole kyse hallituksen päätöksestä kun työttömyyseläkemaksut alenee. Ilmeisesti demari ei tienny tätäkään?
Katkeruus paistaa Purran kasvoilta.
Järkyttävää kun muihin sen purkaa.
Suomalaiset on rankattu maailman onnellisimmaksi kansaksi. Purra vihaa onnellisuutta, koska se tekee ihmiset laiskoiksi. Purran mielestä ihmisen pitäisi raataa aamusta iltaan rystyset verillä, muussa tapauksessa hän on moraaliton ja laiska.
Kaikkein pahinta moraalittomuutta on Purran mielestä se, että joku on niin tyytyväinen oloonsa että on valmis jopa lahjoittamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Purran maailmassa se on moraalittomuuden huippu. Jokainen lahjoitettu pennonen nimittäin vähentää työn määrää koska se joka saa sen ei tarvitse raataa ihan niin paljon kuin muuten pitäisi. Lahjoittaminen on siis moraalitonta koska se lisää laiskuuden määrää ja saa ihmiset löysäilemään.
Valta ei kaikille sovi. Jokin ihme hulluus tuntuu rasistipöljiin iskevän kun vähänkin saavat valtaa.
No kai niistä Riikan kirjoituksista näkee millainen ihminen kyseessä. Ei se ministerin titteli muuta ihmistä toiseksi. Teeskentelykin on vaikeaa, kun oppositio painaa päälle. Vaihtoon.
Persu pettää aina.
Oppositio on taas pyöristynyt ja Jouluna pyöristyy pikkusen lisää.
Suomesta pitäis saada kaikki naakerit ja mätäkuonot pois niin säästyis 10 miljardia vuodessa eikä tarttis leikata köyhiltä eikä rikkailta. Demareittein valinta on tuoda joutojengiä eläteiksi.
Luuletko ihan oikeasti että Purra jakaisi niitä rahoja vähäosaisille? Ota nyt se pää jo pois sieltä pakaroitesi välistä...
Lopettakaa se pakolaisapu ja kehitysmaiden tukeminen, mehän tässä tukea tarvitaan!
Kaikille pakolaisten auttajille raippavero!
Tehdään pakolaisten auttamisesta rangaistavaa epäisänmaallista toimintaa! Kirjataan se perustuslakiin niin EU ei voi kuin itkeä.
Ei ole annettu kauheasti eväitä Pure alle ymmärtää muita kuin itseään ja omia tarpeitaan.
Luultavasti hän luottaa siihen et nykyinen medioissa vihan lietsominen työttömiä ja huono osaisia kohtaan nostaa kannatusta hälle kun kurittaa huono osaisia ym ?
ihmisiä kun on niin helppo ohjata lööpeillä ja medioilla, esim riittää et mikä tahansa namma sanoo vaikkapa lehden lööpissä tai telkkarissa "työttömät elää työssäkäyvien maksamilla veroilla", niin kun oikeissa töissä oleva sen näkee, niin pling! aivoissa napsahataa päälle viha työttömiä kohtaan ja raivo siitä et hän joutuu maksaa veroja 20 - 50 senttä kuukaudessa työttömien takia
10% ihmisistä on armollisia ja 10% armottomia. Loput 80% voidaan kääntää jommalle kummalle suunnalle.