Hyvin toimeentulevien veronalennus loukkaa yleistä oikeustajua

Miksi hallitus ei uskalla kiristää hyvintoimeentulevien veroja ?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010055602.html
7188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"MITEN hallitukselle voisi tehdä selväksi, että suomalaisessa hyvinvointivaltiossa ei saa tehdä päätöksiä, jotka lisäävät köyhyyttä ja syrjäytymistä? Kritiikki vain ei tunnu menevän perille.

Hallitusohjelma ei ole mikään pyhä kirja, jota ei voi muuttaa. On totta, että olemme viime vuosina eläneet yli varojemme. Sopeutusta ei kuitenkaan saa tehdä niin, että heikoimmat kärsivät. Miksi hyvin toimeentulevien verotusta ei uskalleta kiristää? Luottamusta ja yleistä motivaatiota tuhoaa se, että yhä useammat syrjäytyvät ja köyhtyvät. Heidän ostovoimansa säilyttäminen on tärkeämpää kuin varakkaiden, jotka tuskin hankkivat paljon enemmän palveluja ja tavaraa, vaikka verotus pienenisi.

Yleistä oikeustajua loukkaavin hallituksen toimi on ollut varakkaiden verotuksen keventäminen. Minun on vaikea uskoa, että hallituspuolueita äänestäneet kannattavat tällaista. Verojen radikaali alentaminen Ronald Reaganin Yhdysvalloissa ja Margaret Thatcherin Britanniassa ei saanut aikaan toivottua talouden piristymistä.

Valtion velkaantumisen vähentäminen ei ole peruste tarpeettoman kovalle talouspolitiikalle. Jos on kärsittävä liiallisen velanoton seurauksista, on kärsittävä yhdessä ja vielä niin, että hyvin toimeentulevat kärsivät suhteessa eniten.

Markku Ojanen

psykologian emeritusprofessori

Lempäälä"

HS 16.12.2023

Äänestä

Suomea johtava EK-hallitus koostuu hyvistä veljistä.

Äänestä

Äärioikeistohallituksen politiikka ei ole talouspolitiikkaa,
se on äärioikeiston (PS:n) taistelua vallanottamisesta yhteiskunnassa,
PS:n ideologiassa ei uhreista välitetä.

Äänestä

No, pääministerimme vain palkitsee veronkevennyksillä omat kannattajansa, jotta he äänestäisivät seuraavissakin vaaleissa Kokoomusta. Valtion talous kärsii, mutta veronkevennysten lupaaminen nosti heti Kokoomuksen suosituimmaksi.

Äänestä
  • Pörssirikoshujarit ovat korostaneet, suomeen tarvitaan lisää rikkaita.

    Äänestä

Oikeistolla ei ole oikeudentajua.

Äänestä

Miksi loukkaantua, jos tuloveroja lasketaan, se on kaikille palkansaajille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi hallitus ei uskalla kiristää hyvintoimeentulevien veroja ?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010055602.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu