Miten ostovoima lisääntyy sossutukia nostamalla?

Jos minulla on tavaraa ja rahaa ja sitten annan vaikka satasen sossutukea jollekin.

Hän ostaa minulta tavaraa satasella ja satanen on taas minulla. Kuukauden päästä annan taas sen satasen sossutueksi ja jälleen satasen saaja ostaa minulta tavaraa satasella ja satanen päätyy minulle. Ja näin sitten jatketaan kuukaudesta toiseen.

Sitten kun minulta lopuu tavara ja sen satasenkin olen antanut sossutueksi, taskuni ovat tyhjät eikä ole tavaraakaan. Sossutuen saajalla sen sijaan on sekä rahat että tavarat.


Tätä vassu kutsuu "ostovoiman lisääntymiseksi".
40324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Heh. Noin se menee :)

Äänestä
  • Voi teitä järjen jättiläisiä. Juuri noin koko maailman kapitalistinen talous toimii. Jotta koplaus ei paljastuisi, keksittiin että hei mehän voidaan vaan tulostaa lisää rahaa.

    Jos pysytään teidän älyllisellä tasolla niin sossutuet lisää ostovoimaa siksi että se "sinun antama" raha menee heti kulutukseen eikä loju jossain sijoitus/säästötilillä. Sille on ihan oikeasti painavat perusteet vaan kun ei mitkään järkiperustelut kelpaa synnynnäisesti ahneelle ihmisroskalle. Sinun todelliset sosiaaliturvakulut ovat varmuudella niin pieniä ettet hyötyisi niiden poistamisesta juuri mitenkään. Päinvastoin alkaisit kohta itkemään siitä kun kerjäläiset häiritsee ja ympärillä oleva maailma on muuttunut täysin turvattomaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Voi teitä järjen jättiläisiä. Juuri noin koko maailman kapitalistinen talous toimii. Jotta koplaus ei paljastuisi, keksittiin että hei mehän voidaan vaan tulostaa lisää rahaa.

    Jos pysytään teidän älyllisellä tasolla niin sossutuet lisää ostovoimaa siksi että se "sinun antama" raha menee heti kulutukseen eikä loju jossain sijoitus/säästötilillä. Sille on ihan oikeasti painavat perusteet vaan kun ei mitkään järkiperustelut kelpaa synnynnäisesti ahneelle ihmisroskalle. Sinun todelliset sosiaaliturvakulut ovat varmuudella niin pieniä ettet hyötyisi niiden poistamisesta juuri mitenkään. Päinvastoin alkaisit kohta itkemään siitä kun kerjäläiset häiritsee ja ympärillä oleva maailma on muuttunut täysin turvattomaksi.

    Turistimies saapui keskellä talouslamaa pikkukylän paikalliseen hotelliin.

    Hän asettaa 100 euroa vastaanoton tiskille ja lähtee katsomaan huoneita. Hotellijohtaja lähtee saman tien 100-lappusen kanssa lihakauppiaalle maksamaan velkaansa..

    Lihakauppias menee karjankasvattajalle ja maksaa samalla setelillä velkansa tälle.

    Karjankasvattaja menee paikalliselle huoltamolle ja maksaa velkansa sinne.

    Huoltamoyrittäjä menee kylän maksullisen naisen luo ja maksaa tälle 100 euron velkansa.

    Kyseinen maksullinen nainen menee hotelliin ja maksaa velkansa sinne 100-lappusella. Hotellijohtaja laittaa setelin takaisin tiskille.

    Turisti palaa takaisin vastaanottoon. Hän ei pitänyt huoneista ja ottaa 100-lappusen takaisin.

    Kukaan ei siis ansainnut mitään, mutta koko kylästä tuli velaton ja kaikki katsovat myönteisesti tulevaisuuteen.

    Näin toimii koko pankkijärjestelmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Turistimies saapui keskellä talouslamaa pikkukylän paikalliseen hotelliin.

    Hän asettaa 100 euroa vastaanoton tiskille ja lähtee katsomaan huoneita. Hotellijohtaja lähtee saman tien 100-lappusen kanssa lihakauppiaalle maksamaan velkaansa..

    Lihakauppias menee karjankasvattajalle ja maksaa samalla setelillä velkansa tälle.

    Karjankasvattaja menee paikalliselle huoltamolle ja maksaa velkansa sinne.

    Huoltamoyrittäjä menee kylän maksullisen naisen luo ja maksaa tälle 100 euron velkansa.

    Kyseinen maksullinen nainen menee hotelliin ja maksaa velkansa sinne 100-lappusella. Hotellijohtaja laittaa setelin takaisin tiskille.

    Turisti palaa takaisin vastaanottoon. Hän ei pitänyt huoneista ja ottaa 100-lappusen takaisin.

    Kukaan ei siis ansainnut mitään, mutta koko kylästä tuli velaton ja kaikki katsovat myönteisesti tulevaisuuteen.

    Näin toimii koko pankkijärjestelmä.

    Tarinassa näppärästi jätetään huomiotta, että joka välissä verottaja nappaa ALV:n. Joten ei siitä satkusta kierroksen jälkeen ole kovin paljoa jäljellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tarinassa näppärästi jätetään huomiotta, että joka välissä verottaja nappaa ALV:n. Joten ei siitä satkusta kierroksen jälkeen ole kovin paljoa jäljellä.

    Pikkukylissä vippivelat otetaan pimeänä ja maksetaan takaisinkin pimeänä.
    Suuremmissa ympyröissä Sipilän malliin on veroparatiisitili, itse luotu hallintarekisterilaki, ja kaikki tehdään pimeänä, eikä ilmoittamatta jättäminen ole rikos, vaan suositeltava normi.

    Äänestä

Vähän sama kuin joku älypää keksi koirien "tuottavan" ALV: n kautta verotuloja, kun näitä turhakkeita pitää syöttää.

Äänestä
  • Koiranruoka on käsittääkseni ALV:llistä nytkin. Tuskin Mustit ja Mirrit, tai Peten Koiratarvikkeet verottomina toimivat?

    Äänestä

Tuon lisäksi yhteiskunnassa vallitsee demokratia.

Alussa sinulla on satanen ja kahdella muulla ei ole rahaa. Demokraattisella enemmistön päätöksellä siirretään satanen kummallekkin rahattomalle. Lopputilanteessa sinulla on satanen velkaa ja varattomilla sataset rahaa.

Äänestä

Ei ihan noin. Ethän sinä ole tavaran ja sossutuen antaja. Kun valtio antaa rahaa, sillä ostetaan hyödykkeitä, josta hyötyy myyjät ja valmistajat, sekä valtio verotuloina, koska kulutus kasvaa, kun käytettävissä olevat varat kasvaa. Sitten kun myyjältä loppuu tavara, tekee myyjä konkurssin. Tai sitten valmistaa lisää myytävää.

Äänestä

Ostovoima on Kokoomuksen Orpon reaalipolitiikaa. Hän käytti sitä valtiovarainministerinä. Ostovoima kelpasi sekä ay-liikeelle että EK:lle, koska se on jatkuvan talouskasvun tekijä teoriassa. Valtion ostovoimalla ei ollut merkitystä, vaikka juuri se olisi työllistänyt suomalaisia. Ostovoima ei ole järkevä käsite. Kuten ei myöskään utopia jatkuvasta talouskasvusta. Pula-aikaankin on oltava kaikilla sopetumiskykyä. Resilienssiä.

Ennen oli valtion budjetti. Investoitiin enemmän siihen mihin oli varaa. Tarpeellinen riitti perusteeksi. Nyt rahaa on jaettu bisneksien ja työllistämisen perusteella miljardeja. Yhtäkkiä kansalaiset huomasivat että on olemassa joku "bisnesfinlandia", minkä virheitä nyt yritetään peitellä.

Kansalaisten nettotulot eivät voi kasvaa jatkuvasti. Niukkuus on kansantaloutta sekä tulojen, tukien että investointien kannalta todellisuutta. Niukkuteen on sopeuduttava, mutta ei voi tarkoittaa työikäisten henkistä nöyryyttämistä mitä työllisyyspolitiikka on.

Äänestä

Raha tulee kiertoon keskuspankilta, jota valtio levittelee sinne tänne, yritystukiin, persaukisille jne.

Esimerkkitapauksessasi teette vain liikevaihtoa. Ette esimerkiksi huomioi rahan arvon heikkenemistä.

Äänestä

Koska tilanne on päästetty siihen pisteeseen.

Katselin vuosia sitten entistä kotikaupunkia, miten
keskustassa laahusti ojasta nousseita densoja.


Kun työttömyys lisääntyy, densat lisääntyy.
Kun tilastoja väärennetään ja asiat lakaistaan mattojen alle.


AINOA ….KEINOHENGITYS ON SOSSUTUKIEN MAKSAMINEN..

Entä se oikea kehitys, työllisyyden kautta,
oikean palkkatulon kautta?


Ei sinne päästä enää.

Äänestä
  • Ne on niitä metromiehiä ne, jotka aamuviideltä nousevat metrotunellin syövereistä kusenhajuisina kaiken kansan ilmoille. Niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ne on niitä metromiehiä ne, jotka aamuviideltä nousevat metrotunellin syövereistä kusenhajuisina kaiken kansan ilmoille. Niin.

    Jos 30-40% populasta on työttömiä
    EI OLE OSTOVOIMAA.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos 30-40% populasta on työttömiä
    EI OLE OSTOVOIMAA.

    JA LISÄÄ VAIN LEiKATAAN.🐷👀

    Äänestä

Aloittajan mielestä talous ei voi koskaan kasvaa, koska rahan määrä olisi vakio. Talous ei ole nollasummapeliä. Pankit tuottavat rahaa tyhjästä. Mitenkö? Anna kun selitän...

Pankki lainaa rahaa yritykselle/kansalaiselle (rahaa jota pankilla ei ole) ja kun ajan myötä pankki saa lainaamansa rahat takaisin on syntynyt uutta rahaa järjestelmään.
Pankkihan ei anna seteleitä tai kolikoita vaan muuttaa vain firman/hlön tilille merkittyä rahasummaa lainan verran suuremmaksi.

Äänestä
  • Siksi kaikki perustuu nykyään velkaan.

    Digitaaliseen ilmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Siksi kaikki perustuu nykyään velkaan.

    Digitaaliseen ilmaan.

    nimenomaan

    olet päässyt asian ytimeen

    pankit ovat suurinta huijjausta

    sentakia suomenpankit ei suostu

    maksamaan korkoo

    menis äfäärit sekasi

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Siksi kaikki perustuu nykyään velkaan.

    Digitaaliseen ilmaan.

    Eihän nykyään velkaa edes tarvitse maksaa takaisin.
    Valtion velkakin on vain numeroita näytöllä.
    Laitetaan vaan muutama nolla perään, niin saadaan isompi summa.
    Ei niitä valtion velkarahoja mistään työstä saaduilla veroilla maksata, menee tuhansia valovuosia velan maksuun.

    Äänestä

  • Pankit lainaavat käytännössä niiltä itseltä lainattua rahaa uudelleen ja näin rahaa generoituu lisää ja lisää. Tästä seuraa mm se, että kukaan ei tiedä miten paljon rahaa (esimerkiksi euroja) on. Korkopolitiikkaa käytetään juuri sen takia talouden säätelyyn, koska rahan määrää ei voi säädellä, kun kukaan ei tiedä miten paljon sitä on liikkeellä eikä keskuspankeilla ole suoraa menetelmää liikkeellä olevan rahan määrän vähentämiseen. Lisätä sitä toki voi esimerkiksi niin, että valtio laskee liikkeelle velkakirjoja ja keskuspankki eli valtio ostaa ne "markkinoilta". Valtio saa lisää rahaa kun se ostaa itse omia velkapapereitaan.

    Ei pidä kuitenkaan huolestua. Riskit on minimoitu. Ehkä. Ainakin osittain. Tai ainakin sitä vilpittömästi yritetään. Sikäli, kun joku muu ei ole sillä hetkellä tärkeämpää. Usein toki on.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Pankit lainaavat käytännössä niiltä itseltä lainattua rahaa uudelleen ja näin rahaa generoituu lisää ja lisää. Tästä seuraa mm se, että kukaan ei tiedä miten paljon rahaa (esimerkiksi euroja) on. Korkopolitiikkaa käytetään juuri sen takia talouden säätelyyn, koska rahan määrää ei voi säädellä, kun kukaan ei tiedä miten paljon sitä on liikkeellä eikä keskuspankeilla ole suoraa menetelmää liikkeellä olevan rahan määrän vähentämiseen. Lisätä sitä toki voi esimerkiksi niin, että valtio laskee liikkeelle velkakirjoja ja keskuspankki eli valtio ostaa ne "markkinoilta". Valtio saa lisää rahaa kun se ostaa itse omia velkapapereitaan.

    Ei pidä kuitenkaan huolestua. Riskit on minimoitu. Ehkä. Ainakin osittain. Tai ainakin sitä vilpittömästi yritetään. Sikäli, kun joku muu ei ole sillä hetkellä tärkeämpää. Usein toki on.

    Brittipankit yritti huudella tästä jo ennen EU eroaan
    ja kaikki halusi … brittien pitävän suunsa kiinni.

    Jenkit on muutenkin konkassa, rahan, seteleiden painaminen
    on vanhanaikaista.

    KUNNON MASSAPETOKSET TEHDÄÄN DIGITAALISELLA RAHALLA,
    VALTIOTASOILLA.

    käteisen hävitys on valtapolitiikkaa.
    Ei perustu vapauteen millään tavalla,

    Äänestä

Maataloustuet ne vasta hölmöjä ovatkin. Maksaa nyt kannattamattomasta puuhastelusta. Halvemmaksi tulisi maksaa suoraan sossutukena niille tukinulleille, jotka eivät osaa hinnoitella tavaraansa oikein.

Äänestä
  • Laskennallisesti maataloustuet laskevat BKT:tä, koska maataloustuet ovat korkeammat kuin maatalouden tuottama lisäarvo.

    Kannattavilta talouden aloilta otetaan niiden tuottamasta lisäarvosta erilaisina veroina euro ja laitetaan se maataloustukeen, niin samme tällä eurolla 50-70 sentillä maatalouden tuottamaa lisäarvoa. Köyhdyimme 30-50 senttiä.

    https://juhanavartiainen.fi/2017/maatalouspolitiikka-tarvitsee-aimo-ravistelun/

    Äänestä

Kun veronkevennys antaa hyvätuloiselle lisätuloa satasen, niin se harvoin menee suoraan kotimaiseen kulutukseen, vaan sijoituksiin, vähän kalliimpiin ulkomaanmatkoihin, asuntolainan nopeampaan lyhentämiseen jne. Jos takuueläke kasvaa satasen, se menee käytännössä aina välittömästi kulutukseen.

Nyt hallitus tekee päinvastoin: se ottaa niitlä joilta tulojen lasku on suoraan pois kulutuksesta ja antaa niille jotka jo kuluttavat jo sen mitä tahtovat ja lisätulot menevät sijoittamiseen, ulkomaanmatkoihin, lainanlyhennyksiin jne.

Äänestä

Turha maataloutta on tukea. Ruokaa saa kaupastakin ilman tukiaisia, jopa maitoa ja piimääkin.

Sen sijaan tuet tulee kohdentaa raskaaseen teollisuuteen , soteen ja poliittisen vasemmistolaisen edistyksellisen hallinnon kehittämiseen.

Hivenen muistetaan kiitollisuudella Hollywoodiakin.

Äänestä
  • Kaupan hyllyllekin ruoka ilmestyy jostain tyhjästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kaupan hyllyllekin ruoka ilmestyy jostain tyhjästä.

    Ulkomailta se tulee saksalaisetkin niin tyhmiä että ne tukee junttejaan isolla rahalla tuontakia suomalaiset sitten saa halvalla niiden tuotteita kaupasta.

    Ainut syy maatalouden ylläpitoon on huoltovarmuus. Mutta tänä päivänä kun tuotteet säilyy jopa kymmeniä vuosia niin aika turhaa tuo maanviljelys.

    Voidaan pistää kunnon varastot sikanautaa purkeissa maistuu paskalle mutta eläähän sillä kriisitilanteessa.

    Lopettaa maatalous ja pistää elätit johonkin tuottavaan työhön.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kaupan hyllyllekin ruoka ilmestyy jostain tyhjästä.

    Tulee mistä muutkin tavarat. Liiketoiminnan perusedellytys on kannattavuus. Jos ei osaa, niin ei pidä yrittää.

    Äänestä

Erittäin viisaasti sanottu ja täyttä totta.
Tuo esitys pitää ehdottomasti tiedoittaa hallitukselle, niin voivat lakkauttaa sossutuet.

Äänestä
  • Voisivat ainakin tukia vastaan hoitaa maanviljelyksen suomessa. Ei tarvisi sitten erikseen junteille maksaa maataloustukia kun sossun elätit mitä maanviljelijätkin on viljelis ja kasvattais elikoita sossun tuilla.

    Tuossa määrä sillai korvaisi laadun. Jos muita töitä ei ole/saa niin sitten paskaa lapioimaan Valtion-maatilalle...tukia vastaan.

    Äänestä

Työllistää tavaran toimittajaa ja myyjää ym. Nyt näiden työt jää tekemättä ja työttömyys lisääntyy köyhien köyhdyttäminen vähentää työllisyyttä mutta totta on myös se ettei toisiamme palveleminen lisää vientiä mitenkään?🤔🤨🙄

Äänestä
  • Vientiä pitäisi olla suunnilleen sen verran kuin tuontiakin, mutta kyllä taloudellista lisäarvoa syntyy kotimaassakin. Esimerkiksi USA toimii ennen kaikkea sisämarkkinoiden varassa eikä ole varsinaisesti köyhä maa. Ainakaan keskimäärin.

    Äänestä

kun kaikenmaailman sannamariinit ovat sikailleet riittävästi,
jälkiä häivytellään siirtymällä sotatalouteen.

Äänestä

Jos verotus nostettaisiin 100%:iin ja herroilta ylikin 100%:n, niin kaikki pystyisivät olemaan töissä julkisella puolella, koska kaikki työllisyyden kustannukset kustanneittaisiin maksetuilla veroilla.
Tämä on vasemmistolaisen yhteiskunnallistetun talouden ydinajatus.
Lopuksi voitaisiin luopua koko rahasta. Kullekin annettaisiin hänen tarpeidensa mukaan.

Äänestä

Pienituloisten lisätulot menevät välittämään kotimaiseen kulutukseen.

Suurituloisten lisätulot menevät sijoituksiin, lainanlyhennyksiin, matkusteluun parhaassa / pahimmassa tapauksessa sapattivuoteen tms.

Äänestä
  • Tältä keinottelulta vältetään, kun siirrytään pois eurosta eikä oteta mitään valuuttaa tilalle. Näin Suomi siirtyy ensimmäisenä maailmassa rahattomaan yhteiskuntaan.

    Kullekin annetaan sitten hänen tarpeidensa mukaan ja tarpeen määrittelevät puolueen vastuulliset toimitsijat toimeenpanevassa komiteassa..

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tältä keinottelulta vältetään, kun siirrytään pois eurosta eikä oteta mitään valuuttaa tilalle. Näin Suomi siirtyy ensimmäisenä maailmassa rahattomaan yhteiskuntaan.

    Kullekin annetaan sitten hänen tarpeidensa mukaan ja tarpeen määrittelevät puolueen vastuulliset toimitsijat toimeenpanevassa komiteassa..

    Eikö Pol-Pot ja puna-khmerit yrittänyt sitä Kambodzassa.
    Taisi melkein 90% kansasta säilyä hengissä eli kokeilu ihan pieleen mennyt.

    Äänestä

Ahaa tällaisella "ymmärryksellä" siis halutaan leikata "sossutukia". Sehän selittää paljon.

Äänestä

Jos sulla olis rahaa ja tavaraa, tuskin antaisit muille.
Nytkin olis ihan hyvä paikka antaa vaikka maailman lapsille.

Äänestä

Miten ostovoima lisääntyy palkkaa nostamalla?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jos minulla on tavaraa ja rahaa ja sitten annan vaikka satasen sossutukea jollekin.

Hän ostaa minulta tavaraa satasella ja satanen on taas minulla. Kuukauden päästä annan taas sen satasen sossutueksi ja jälleen satasen saaja ostaa minulta tavaraa satasella ja satanen päätyy minulle. Ja näin sitten jatketaan kuukaudesta toiseen.

Sitten kun minulta lopuu tavara ja sen satasenkin olen antanut sossutueksi, taskuni ovat tyhjät eikä ole tavaraakaan. Sossutuen saajalla sen sijaan on sekä rahat että tavarat.


Tätä vassu kutsuu "ostovoiman lisääntymiseksi".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu