>>Oletko huomannut, kuinka tärkeä asia kilvoituksessamme on toivon säilyttäminen? Tiedämme, että uskon säilyttämisestä riippuu iankaikkinen kohtalomme (2 Tim 4:7). Mutta kenties toivo on jäänyt taka-alalle emmekä osaa erottaa toivoa ja uskoa toisistaan. Ne tuntuvat olevan vain eri nimiä samalle asialle. Raamattu sanookin, että uskomme on myös toivo Jumalaan (1 Piet 1:21).
Usko katsoo tulevaisuuteen, minne myös toivo tähyää. Usko ojentautuu sen mukaan, mikä ei näy, kuten toivokin. Autuuttava usko on tarttumista ihmisen ulkopuolella oleviin Jumalan lupauksiin, mutta ei kristillinen toivokaan elä ilman Jumalan lupauksia. Usko asettaa tärkeimmäksi iankaikkisen elämän ja johtaa meidät sen osallisuuteen Jeesuksen kautta.
Toivo jo nyt ikään kuin hengittää iankaikkista elämää ja kokee sen läheisenä. Uskon lähtökohtana on nykyisyys ja se ammentaa sisältönsä jo tapahtuneesta tosiasiasta - Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta. Toivon lähtökohtana on taas Kristuksessa meille tarjona oleva tulevaisen maailmanajan hyvä.
Toivon tehtävä on virittää sisimpämme valoisaan mielialaan. Se karkottaa pimeyden ja masennuksen. Se näkee tulevaisuuden parempana kuin nykyisyyden. Se tietää, että varma voitto on edessäpäin. Paras on vielä odottamassa. Toivo nostaa katseemme ylöspäin. Se valaisee tietämme eteenpäin. Se on kuin tähti, joka johti Itämaan tietäjiä.
Vaikka toivo onkin valoisa mieliala, niin toivon sisältö ja kohde on mielialastamme riippumaton. Kristityn toivon perustana eivät ole kuvitelmat, ei todellisuuden kieltäminen, eivät näyt, vaan kaikkein varmin tosiasia tässä maailmassa - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Me olemme uudestisyntyneet elävään toivoon Jeesuksen kuolleistanousemisen kautta (1 Piet 1:3).
Tämän tähden kristityn tulisi edustaa ajassamme mitä valoisinta ja rohkeinta toivoa. Toivo perustuu vihollisista viimeisen, kuoleman varmaan voittamiseen. Kristityn toivon valoisuus on Herran ylösnousemuksen kirkkauden säteilyä. Se on suurempi kuin kaikki aikamme ihmistä jäytävät pelot lamasta, saasteista, vetypommeista, nälästä. Se on kiitollista toivoa aivan uudesta maailmanajasta.
Toivo alkaa sykkiä olemuksessamme valoisana ja rohkaisevana, kun jälleen muistamme, millainen on se elävä Jumala, johon olemme panneet toivomme (1 Tim 4:10). Hän on laupias ja armahtavainen, mutta myös kaikkivaltias ja viisas. Kaikki on hänen varmoissa, turvallisissa käsissään: "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen" (1 Sam 2:6).
Kenties vaikeutemme on siinä, että toivo merkitsee myös suostumista odottamiseen. Toivo ja odotus onkin usein sama sana alkukielellä. Odottajan aika voi käydä pitkäksi, sillä pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi (Snl 13:12). Mutta joka odottaa Herraa ja panee toivonsa häneen, ei koskaan joudu häpeään.
Tänään meillä saattaa olla ahdistus, jota Raamattu kutsuu hetken kestäväksi ja kevyeksi. Mutta jo huomenna meitä odottaa iankaikkinen ja määrätön kirkkaus, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Nyt maallista majaamme hajotetaan maahan, mutta meitä odottaa jo valmiina iankaikkinen maja taivaassa (2 Kor 5:l). Nyt joudumme vielä itkemään, mutta hetken kuluttua kaikki kyyneleet pyyhitään pois.
Kenenkään ei ole tarvinnut Jumalan valtakunnassa odottaa loputtoman kauan. Aikanaan Jumala antaa meidän kokea toivomme täyttymyksen. Jos olemme jaksaneet odottaa hiljaisuudessa kärsivällisesti vielä tuokion, niin täyttymys on ratkiriemullinen ja yltäkylläinen ja me häpeämme syvästi jokaista pienintäkin tyytymättömyytemme ja hermostuneisuutemme muistoa. "Jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat (Jes 40:3 l).>>
( Olavi Peltola)
s-seutulainen
Usko katsoo tulevaisuuteen, minne myös toivo tähyää. Usko ojentautuu sen mukaan, mikä ei näy, kuten toivokin. Autuuttava usko on tarttumista ihmisen ulkopuolella oleviin Jumalan lupauksiin, mutta ei kristillinen toivokaan elä ilman Jumalan lupauksia. Usko asettaa tärkeimmäksi iankaikkisen elämän ja johtaa meidät sen osallisuuteen Jeesuksen kautta.
Toivo jo nyt ikään kuin hengittää iankaikkista elämää ja kokee sen läheisenä. Uskon lähtökohtana on nykyisyys ja se ammentaa sisältönsä jo tapahtuneesta tosiasiasta - Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemasta ja ylösnousemuksesta. Toivon lähtökohtana on taas Kristuksessa meille tarjona oleva tulevaisen maailmanajan hyvä.
Toivon tehtävä on virittää sisimpämme valoisaan mielialaan. Se karkottaa pimeyden ja masennuksen. Se näkee tulevaisuuden parempana kuin nykyisyyden. Se tietää, että varma voitto on edessäpäin. Paras on vielä odottamassa. Toivo nostaa katseemme ylöspäin. Se valaisee tietämme eteenpäin. Se on kuin tähti, joka johti Itämaan tietäjiä.
Vaikka toivo onkin valoisa mieliala, niin toivon sisältö ja kohde on mielialastamme riippumaton. Kristityn toivon perustana eivät ole kuvitelmat, ei todellisuuden kieltäminen, eivät näyt, vaan kaikkein varmin tosiasia tässä maailmassa - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Me olemme uudestisyntyneet elävään toivoon Jeesuksen kuolleistanousemisen kautta (1 Piet 1:3).
Tämän tähden kristityn tulisi edustaa ajassamme mitä valoisinta ja rohkeinta toivoa. Toivo perustuu vihollisista viimeisen, kuoleman varmaan voittamiseen. Kristityn toivon valoisuus on Herran ylösnousemuksen kirkkauden säteilyä. Se on suurempi kuin kaikki aikamme ihmistä jäytävät pelot lamasta, saasteista, vetypommeista, nälästä. Se on kiitollista toivoa aivan uudesta maailmanajasta.
Toivo alkaa sykkiä olemuksessamme valoisana ja rohkaisevana, kun jälleen muistamme, millainen on se elävä Jumala, johon olemme panneet toivomme (1 Tim 4:10). Hän on laupias ja armahtavainen, mutta myös kaikkivaltias ja viisas. Kaikki on hänen varmoissa, turvallisissa käsissään: "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen" (1 Sam 2:6).
Kenties vaikeutemme on siinä, että toivo merkitsee myös suostumista odottamiseen. Toivo ja odotus onkin usein sama sana alkukielellä. Odottajan aika voi käydä pitkäksi, sillä pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi (Snl 13:12). Mutta joka odottaa Herraa ja panee toivonsa häneen, ei koskaan joudu häpeään.
Tänään meillä saattaa olla ahdistus, jota Raamattu kutsuu hetken kestäväksi ja kevyeksi. Mutta jo huomenna meitä odottaa iankaikkinen ja määrätön kirkkaus, ylenpalttisesti (2 Kor 4:17). Nyt maallista majaamme hajotetaan maahan, mutta meitä odottaa jo valmiina iankaikkinen maja taivaassa (2 Kor 5:l). Nyt joudumme vielä itkemään, mutta hetken kuluttua kaikki kyyneleet pyyhitään pois.
Kenenkään ei ole tarvinnut Jumalan valtakunnassa odottaa loputtoman kauan. Aikanaan Jumala antaa meidän kokea toivomme täyttymyksen. Jos olemme jaksaneet odottaa hiljaisuudessa kärsivällisesti vielä tuokion, niin täyttymys on ratkiriemullinen ja yltäkylläinen ja me häpeämme syvästi jokaista pienintäkin tyytymättömyytemme ja hermostuneisuutemme muistoa. "Jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat (Jes 40:3 l).>>
( Olavi Peltola)
s-seutulainen
Vastaukset 1
Vanhimmat
1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
3 Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
4 mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
( Room. 5)
s-seutulainen
,