Kenelle katuvalot aiottiin myydä?

Anonyymi-ap

Pikkumies aikoi myydä katuvalot 600 tuhannella. Kukahan ne olisi ostanut ja millä maksanut?

Olisi lämmittänyt yhtä kauan kuin se kuuluisa kusi sukassa samoin kuin vesilaitoksen myynti, jota ajoi.

"Viranhaltijoiden pohjaesityksessä omistusjärjestelyiden toteuttamisen tulosvaikutus olisi ollut +600 000 €. Alun alkaen em. katuvalojen omistusjärjestelyillä sekä viranhaltijoiden esittelijän johdolla tekemä 0,54% korotusesitys tuloveroprosenttiin 30.10.2023 kokoontuneelle kaupunginhallitukselle olisi yhteisvaikutuksellisesti turvannut ensi vuodelle positiivisen noin +50 000 € tuloksen. "

16

804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Artolle varmaan.

    • Anonyymi

      Ähtärin energia ja vesi oli ostajana täysin investointi kyvytön firma melkein 20 miljoonaa velkaa.Takamäki oli jämeränä kaikki kiitos hänelle. Kaksi sähkömiestä olisi pitänyt palkata ÄEVO palkkalistoille ei mitään järkee, mutta pieniputin on tullut näistä tytäryhtiö plokkauksista kuuluisaksi kukaan ei valtuustossakaan niihin usko, se on kuin hölmöläisten peiton jatkamista.Muistetaan vielä kuinka Mini-suomen velat ja kunnan syömävelkaa siirrettiin lain vastaisesti ÄEVO: lle. yhteensä yli 8 miljoonaa.

      • Anonyymi

        Miksette silloin valittaneet. Nyt kolman hengen kuoro ulvoo, kun on myöhäistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksette silloin valittaneet. Nyt kolman hengen kuoro ulvoo, kun on myöhäistä.

        Olisihan se pitänyt arvata. Ähtärin energialle ja vedelle tietenkin.
        Ja tällaisilla taskusta toiseen siirroilla kaupungin talous korjautuu? Olisiko ihan oikeaa rahaakin siirtynyt? Maksajina silloin veden ja kaukolämmön käyttäjät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksette silloin valittaneet. Nyt kolman hengen kuoro ulvoo, kun on myöhäistä.

        Valtuusto päättää..
        Päätökset valitus kelpoisia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksette silloin valittaneet. Nyt kolman hengen kuoro ulvoo, kun on myöhäistä.

        Se asia nousee vielä pinnalle kun ÄEVO alkaa sunnittelemaan rahotusta lämpöpannun uusintaan ja uuden uimahallin koko matkailualueen lämpölaitos joudutaan uusimaan tarvitaan uutta velkaa 8-12 miljoonaa. Kovassa velkakierteessä on Ähtärin kunta. Joka vuosi pandojen pitoon 2, 5 miljoonaa seuraavat 10 vuotta. sekin tekee 25 miljoonaa uutta velkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisihan se pitänyt arvata. Ähtärin energialle ja vedelle tietenkin.
        Ja tällaisilla taskusta toiseen siirroilla kaupungin talous korjautuu? Olisiko ihan oikeaa rahaakin siirtynyt? Maksajina silloin veden ja kaukolämmön käyttäjät.

        Nyt Ähtärin energian asiakkaat maksavat mini-suomi ja kunnan syömävelkojen kuluja joka ainoassa vesi ja energia laskussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt Ähtärin energian asiakkaat maksavat mini-suomi ja kunnan syömävelkojen kuluja joka ainoassa vesi ja energia laskussa.

        Kaikki maksut ahterissa korkeimpia. Vesi, verot, lämpö…


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki maksut ahterissa korkeimpia. Vesi, verot, lämpö…

        Totta. Kuinkahan kallis palkkanen johtaja siellä vesilaitoksellakin on. Taksat huipussaan


    • Anonyymi

      Minisuomenkin ajoi alas helkala joka oli sammallainen ketku kuin pienimäki.Osaamattomia uunoja tänne on aina valittu jospa seuraava kaupunginjohtaja olis parempi

      • Anonyymi

        Onko Ollia kysytty. Olisi taatusti paras.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Ollia kysytty. Olisi taatusti paras.

        Varmasti omasta mielestään.
        Velipoikansa olisi aisan kannattajana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti omasta mielestään.
        Velipoikansa olisi aisan kannattajana.

        Hei hei hei. Nyt on vasta vapauduttu Jarmosta Työ on vielä pahasti kesken.


      • Anonyymi

        Ähtärillä on kyllä ollut huono herra onni ! Helkala varasti kassan joka ilta rahalaatikoita oli pitkin metsiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti omasta mielestään.
        Velipoikansa olisi aisan kannattajana.

        Veljekset kuitenkin toimii muut kyräilevät nimettömänä netissä ja hokevat "tarttis tehrä jotain!"


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      172
      2940
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2556
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2210
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      73
      1839
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1773
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1641
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      102
      1442
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      217
      1151
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1120
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1069
    Aihe