Tampereen vapaa-ajattelijoissa näyttäisi olevan nyt jäsenmaksu kunnossa 213 jäsenellä. Viime vuonna luku oli 191, mutta se oli poikkeuksellisen alhainen. Sitä edetävät vuodet 204 ja 206 kuvaavat paremmin sitä mikä luku on ollut. Kasvua siis tuollaiset kymmenkunta.
Jäsenmaksurästiläisiä on poikkeuksellisen vähän. Kääntäen luultavasti tuo 213 on myös lopullinen luku.
Minulla ei ole tälle selitystä. Kivoja klubi-iltoja ym. on pidetty, mutta on niitä ollut aiempinakin vuosina.
Jäsenmaksurästiläisiä on poikkeuksellisen vähän. Kääntäen luultavasti tuo 213 on myös lopullinen luku.
Minulla ei ole tälle selitystä. Kivoja klubi-iltoja ym. on pidetty, mutta on niitä ollut aiempinakin vuosina.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Eduskunnan "joululahja" oli Vapaa-ajattelijoille nolla euroa. Mutta se tuskin on tuohon vaikuttanut. Jossain päin voi rästiläinen esittää vastalauseen nollalinjalle vielä nyt joulukuussa.
Jep, ei ole tuo syynä. Mitään yksittäistä liittymispiikkiä ei näy.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18174204J
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ylikosken ukrainanvastainen linja puree tamperelaisiin kuin häkä
Ensi vuonna jäsenmäärä räjähtää natsittajakoomikon Kivi mainostaessa Valiittoa
näin se homma etenee
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17305023/risto-k--jarvinen-vapaa-ajattelijan-toimitussihteeriksi#comment-123061073
tuli väärä linkki se on pornolehdestä älkää klikatko vaan tämä on oikein
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17675027/esa-on-ankyravasemmistolainen#comment-118108105
Selityksiä kyllä löytyy. Paljonko pistetään?
No heitä pari malliksi. Sellaista mikä selittää sekä pudotuksen 2022 että nousun 2023.
Himskatti, yli vuorokausi on jo mennyt, eikä mitään kuulu...
No, se on varmaan merkki tulevasta todella terävästä kommentista...
Mutta jätämme kuitenkin varmuuden vuoksi pidättämättä hengitystämme...
Saattaa myös olla, että mitä jumalattomampi kaupunki, sitä enemmän ateisteja ja vapaa-ajattelijoita, ja päinvastoin.
Luulen että kasvu johtuu Mäntysalon levittämästä epätieteestä biologian vastaisista seta-seksijutuista eli huuhaasta mitä Valiitto edistää
https://nitter.net/ivanpuopolo/status/1633380835561799680
Röyhkeintä tässä on, että oppilas kirjoitti tieteelliset tosiasiat täsmälleen oikein.
Se KIELLETTIIN, koska evoluution kieltävä epätieteellinen roska leviää verovaroin kuin korona.
Eiköhän tuo pure lähinnä imbesilleihin?
Jos olisin vapaa-ajattelijoiden jäsen, niin heti tänään aamupäivällä lähtisi sähköpostia vapariyhdistykseen, jossa ilmoittaisin eroavani yhdistyksestä ja kieltäisin lähettämästä jäsenmaksun karhukirjeitä ja ottamasta enää yhteyttä.
Tämän kunniaksi lähtisin sitten vaikka nauttimaan munkkikahvit lähellä olevassa
ABC-kahvilassa ja vielä jäisi säästyneestä jäsenmaksusta rahaa jäljelle.
Kannattaa antaa vapareille lopputili !
Olet kuiten sidoksissa vahvasti.
Mitenhän Kainuun vaparipössyköillä menee.
Kun tuuli puhalsi, niin Kainuun vaparit joutuvat jo turvautumaan urheiluseuran apuun kaatuneiden puiden raahaamisessa. Eikö ole nuoria vapareita Kainuun vapareissa.
Vai kaljan puutetta talkoissa.
https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/kajaani-hautausmaa/
>>>Kivoja klubi-iltoja ym. on pidetty, mutta on niitä ollut aiempinakin vuosina.
Jos jonkun pitää välttämättä olla olutpöhnässä ja tupakansavussa (ulkona) näissä klubipössyttelyilloissa, niin se johtuu siitä, että elämässä on tyhjyys ja tarkoituksettomuus.
Ja vaparius-uskonto ei ole siihen ratkaisu.
Voi sinua reppanaa!
Onpa sinulla kummallinen sisältö elämällesi kun jatkuvasti pörräät täällä etkä saa aikaiseksi ainoatakaan myönteistä viestiä.
No ei ne uskonnotkaan ole ratkaisu kaikille, varsinkaan pakkouskonto. Muutenkin ihmisten pitäisi voida kuulua monenlaisiin yhdistyksiin niin halutessaan ja kukkaron kestäessä.
Tajusin juuri, että tupakoitsijoita ei vakionaamoissa taida olla yhtäkään, ja muissakin todella vähän. Tilastollisesti pitäisi olla.
Ok, eihän se, että on maailmankatsomukselliesti rationalisti, sulje pois paheita, mutta olen minäkin huomannut, ettei joukoissamme ole kovin monta jotka 'parhaansa mukaan tappaa itsensä'.
Keuhkoahtautuma ei ole kovin mukava kuolinsyy...
Niinpä.
Kelpo nörttinä mietin että prosenttiosuuden pitää olla vähän keskiarvoa suurempi, kun miehiä on kuitenkin ainakin 60 %. Vaan tilastojen mukaan sukupuolten välillä ei ole käytännössä enää eroa. Koulutus varmaankin korreloi, yliopiston käyneitä taitaa olla yliedustus ainakin vakiokävijöissä.
191 on virheellinen? Onko tarkistettu?
Näyttää olevan sekä liiton että yhdistyksen toimintakertomuksessa tuo 191. En nyt lähtenyt pyytämään taloudenhoitajaa tarkistamaan mutta vaikea uskoa että olisi virhe.
Jori käy nyt joulunpyhinä vertaamaan jäsenmaksut maksu maksulta viime ja tältä vuodelta. Jotta saadaan selvyys tähän TÄRRRRKEÄÄN asiaan.
Juu, ei mikään voi olla tämän tärkeämpää. Lapset ja emäntä joutavat odottaa joulupöydässä asian selviämistä. Ehkä on parempi jopa valjastaa heidät auttamaan tutkimuksessa. ;)
Ei kerkiä, on niin kiirus laskea kirkon luvuista tilastoja.
Harjottelet ensin näillä pienemmillä luvuilla. Kyllä tähän selittämättömään on saatava selitys.
Ei kauheesti lisää uskokttavuutta kirkon lukujen syynääjään kun ei omista n. 200 jäsenen ryhmästä saa selvää mikä on virheellinen ja mikä oikea jäsenmäärä. Mikä on hyväksyttävä virhemarginaali prosenteissa?
Proesenteissahan tulee helposti iso heitto kun puhutaan n. 200 hengen porukasta. Joku vaikka kuolee välipäivinä, saadaan tieto joko pian tai tammikuun puolella --> puoli prosenttia heittoa.
Kaikkiaan en edes pyri samanlaiseen tarkkuuteen omien jäsentilastojen kanssa. Tai kai pyrkisin mutta ei kaikkea ehdi. Tule mukaan toimintaan ja lähde sinä tilastoimaan esimerkiksi jäsenyyden kestoa yms.
Oletko nyt ihan tosissasi? Jos henkilö on ollut jäsen ja maksanut jäsenmaksunsa niin hän on ko. vuoden jäsen tilastollisesti kuoli sitten aattona tai välipäivinä. Seuraava vuosi on sitten toinen asia. En tosiaan tahdo mukaan moiseen pilkunviilaus kerhoon.
Niin siis tässähän nimenomaan ei viilata sitä pilkkua.
Tuloksena on kuitenkin riittävän tarkka aiempiin vuosiin vertailukelpoinen luku,
Omat tilastot voi olla jotain sinne päin kun aika menee toisaalla pilkkujen viilailuun.
Juu, oma jäsenmäärä on sisäistä hallintoa. Kirkon jäsenmäärän seuraaminen tavoitteemme seurantaa yhden mittarin kautta ja siis tärkeämpää.
Onhan se edistyksellistä kun Mäntysalo laskettelee jo Tampereen vaparien jäsenmääriä ennen vuoden loppua.
Lähetä paimenkirje muillekin va-yhdistyksille, jotta lähettävät jäsenmäärätiedot 31.12.23 heti alkuvuodesta 2024.
Muuten alkaa taas se tavanomainen "Mikä on vaparien jäsenmäärä 31.12.23 ?" -keskustelu.
Mäntysalon eropalvelun kautta on eronnut kirkosta niin paljon porukkaa, että jospa niistä joku harhautuisi vaparien haltuun, jotta pitkä laskuputki vapariporukassa lähtisi vihdoin nousuun.
Erinomainen huomio ja neuvo!
Tavallaan joo, mutta ei se pelkkä jäsenmäärä vielä riitä. Olen kysynyt ja saanut tietoa siitä mitä eri yhdistyksissä on vuoden mittaan tehty.
Kun jäsenmäärä halutaan tietää, niin silloin jäsenmäärä riittää. Muita nippelitietoja voi kerätä vaikka pitkin vuotta.
Joo, parhaimmillaan yhdistyksillä voisi olla eräänlainen vuoden mittaan kertyvä julkinen toimintakertomus, tai listaus asioista jotka sitten toimintakertomukseen tulevat. Keski-Uudenmaan VA taitaa olla ainoa joka noin toimii.
Tämä voi tietenkin olla preseenheilutta jamariefekti?
Silloise näkyisi siinä että kun nyt eläkeläiset laurilylyt ovat ottaneet vallan takaisin painuttaisin samoihin juomiin
Demarien jäsenmäärä on alle 30 000 ja niistä 10 000 on työkykyisiä
Aika heikkoa on ay-demlojen ja -komujen "yleislakkoilu" nykyisin.
Sen verran kuitenkin että saivat äskettäin Helsingin liikenteen kaaokseen.
Ay-demlojen ja -komujen lakkoriehan alasajo jatkuu......
Vertailutieto muista yhdistyksistä ei selitä. Jossain pari lisää, toisaalla pari vähemmän.
Entä ikärakenne? Lapsukaiset tulleet täysi-ikäisiksi ja kelpo vapaa-ajattelija kasvatuksen saaneena nyt jatkavat itsenäisenä jäsenenä.
Selittämättömälle täytyy löytyä järjellinen selitys. Muutenhan kyseessä voi olla harhakäsitys.
aihe piikkitutkimuksessa
Kun papit jakavat kirkoissa kolehteja miehittäjätenäjälle ja sotarikollselle taapajayhteiskunnalle
niin
tuleeko tästä eropiikkiä kirkkoon?
Eikö tämä kannattaisi kysyä omana kysymyksenään kun ei liity Tampereen jäsenmäärään? Oletko harkinnut uuden ketjun avaamista joskus?
Ei pysty erottamaan tuollaista piikkiä, näin loppuvuodesta erot nousevat aina. Palautteissa näkyy Venäjän tukeminen ihan yksittäisen kerran, mutta taas toisaalta harva enää eroaa suoraan palvelussa eivätkä hekään suinkaan kaikki palautetta jätä.
Hyvä.
Sitten. Kun menet Ouluun niin kysy
Onko liiton osaston yli 10 vuotta sitten jäsen Matinolli
Tyrnävän tuntija selkeästi eläkeläisrouva
vai joku muu ihana selkeästi nuorempi neito
Kuuluin joskus yhdistykseen, mutta erosin, koska ei minusta siellä tykätty. Siellä lämmetään vain joillekin naamoille. No olkoon. Sillä konstilla yhdistys pysyy minikokoisena aina.
Millä tavalla näkyi ettei tykätty? Minkä paikkakunnan yhdistys?
Tämän vuoden jäsenmaksut lähetettiin eli nyt käytännössä tuo 213 varmistui.
Herra on suuri, siunattu olkoon hän, kansa on tehnyt pahoin häntä kohtaan ja langennut palvomaan vieraita jumalia. Siksi herra seebaut on antanut kansan vaparien käsiin!
Vaparien käsiin... Vielä on mm. perustuslaissa mainittu evlut kirkko. Tarkenna mitä tarkoitat kansalla vaparien käsissä.
Herra on suuri, siunattu olkoon hän! Herra on antanut kirkon jäsenmäärän vaparien käsiin! Herra tuntee kansansa munaskuut, ei kukaan säästy hänen kaikennäkevältä silmältään!
Ensimmäiset arviot tästä vuodesta on saatu. Jäsenmäärä on käytännössä ennallaan.