Tohtori Mika Aaltola on oikea valinta tässä ajassa

Vakavat ja haasteelliset ajat kaipaavat uudet vastuunkantajat ja näkemyksen Suomen suunnasta. Tarvitaan myös päättäväisyyttä ja tekoja.
Mika Aaltola on merkittävä vaikuttaja ulkopolitiikassa, jota kuunnellaan kotimaassa ja ulkomailla.
47633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kuunneltuaan kansan kutsun Aaltola lupautui presidenttiehdokkaaksi 3.8.2023.
Sen jälkeen Aaltola on kiertänyt Suomen maata ahkeraan.
Jopa eräässä US:n kolumnissa todettiin, että Aaltola kerää ympärilleen runsaasti ihmisiä, mihin saapuukin puhumaan.

Äänestä
  • Aaltola on 3-4 % kannatuksella porukan hännillä.
    Laatumedia punnitsi hänet ja havaitsi kevyeksi.
    Se siitä.
    Kisa käydään lähinnä Stubbin ja Haaviston välillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aaltola on 3-4 % kannatuksella porukan hännillä.
    Laatumedia punnitsi hänet ja havaitsi kevyeksi.
    Se siitä.
    Kisa käydään lähinnä Stubbin ja Haaviston välillä.

    Kaupallinen, siis maksullinen media on aikoja sitten mennyt kahden muun ehdokkaan taakse.
    Läpinäkyvää.
    Raha ratkaisee?
    Myös TV-mainonta maksaa. Puoluetuesta rahaa riittää.
    Aaltolan gallup-kannatus oli 44 % ennen kuin hän edes harkitsi ehdokkuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aaltola on 3-4 % kannatuksella porukan hännillä.
    Laatumedia punnitsi hänet ja havaitsi kevyeksi.
    Se siitä.
    Kisa käydään lähinnä Stubbin ja Haaviston välillä.

    Luulempa että Haaviston kannattaja kunta koostuu lähinnä vireitä ja Seta väestä. Stub on nykypolitiikkaa harjoittavan oikeiston ehdokas ja Rehn koko kansan Presidentti ja se on sitten siinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Aaltola on 3-4 % kannatuksella porukan hännillä.
    Laatumedia punnitsi hänet ja havaitsi kevyeksi.
    Se siitä.
    Kisa käydään lähinnä Stubbin ja Haaviston välillä.

    "Laatumedia" ja Stubb-Haaviston taustoitus?
    Osaako edes googlata?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Luulempa että Haaviston kannattaja kunta koostuu lähinnä vireitä ja Seta väestä. Stub on nykypolitiikkaa harjoittavan oikeiston ehdokas ja Rehn koko kansan Presidentti ja se on sitten siinä.

    Rehn voisi olla koko kansan varapresidentti, mutta Suomessa ei ole sellaista virkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Rehn voisi olla koko kansan varapresidentti, mutta Suomessa ei ole sellaista virkaa.

    Valitettavasti näin. Onhan Rehnillä monia avuja, mutta ei presidentiksi saakka.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🔞 ­N­­y­­­m­f­o­m­­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18175935A

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Kireässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Suomi tarvitsee presidentiksi kokeneen poliitikon. Ei ole varaa Aaltolan kaltaiselle politiikan untuvikolle.

Äänestä
  • Ns. kärkiehdokkaiden poliittisella kokemuksella ei kannattaisi kehuskella. Tulokset puhuvat puolestaan, kuten esim.
    - Stubbin mielestä Venäjä-sidonnaisen Rosatom-ydinvoimalan vastustajat sairastavat russofobiaa. Sehän on vain energiaa!
    Venäläisille vapaa pääsy maahan, viisumia ei tarvita. Venäläisten kiinteistöostot on positiivinen asia. Venäjän kaksoiskansalaisille pääsy puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen virkoihin.
    - Haavisto: Rahtasi veronmaksajien kustannuksella Isis-vaimoja ja lapsia Suomeen. Yritti pistää syyt ulkoministeriön kokeneen virkamiehen niskoille ja lopulta yritti erottaa, kun virkamies halusi noudattaa lakia.
    Haavisto vaati puolustusvoimien määrärahoihin rajuja leikkauksia ja puolustusvoimien alasajoa sekä puolusti KGB-vakoojaa. YK:kin havaitsi Pekan kyvyt ja antoi Pekalle Darfur-tupeksinnan takia potkut.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ns. kärkiehdokkaiden poliittisella kokemuksella ei kannattaisi kehuskella. Tulokset puhuvat puolestaan, kuten esim.
    - Stubbin mielestä Venäjä-sidonnaisen Rosatom-ydinvoimalan vastustajat sairastavat russofobiaa. Sehän on vain energiaa!
    Venäläisille vapaa pääsy maahan, viisumia ei tarvita. Venäläisten kiinteistöostot on positiivinen asia. Venäjän kaksoiskansalaisille pääsy puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen virkoihin.
    - Haavisto: Rahtasi veronmaksajien kustannuksella Isis-vaimoja ja lapsia Suomeen. Yritti pistää syyt ulkoministeriön kokeneen virkamiehen niskoille ja lopulta yritti erottaa, kun virkamies halusi noudattaa lakia.
    Haavisto vaati puolustusvoimien määrärahoihin rajuja leikkauksia ja puolustusvoimien alasajoa sekä puolusti KGB-vakoojaa. YK:kin havaitsi Pekan kyvyt ja antoi Pekalle Darfur-tupeksinnan takia potkut.

    Ja Urpilaisen Kreikan miljoonat. Hei, me tienataan tällä! Ja Suomesta koko maailman sosiaalitoimisto.

    MTV:n vaalikeskustelussa 13.12. Stubb antoi avoimen kutsun itärajan takaa tuleville naisille, lapsille ja sairaille.

    Haavisto, Stubb ja Urpilainen ovat liian sinisilmäisiä presidentin tehtäviin varsinkin nykyisissä maailmapoliittisesti vakavina aikoina. Rehnissä on samaa vikaa, sekä mm. Turkki ja Rosatom.

    Äänestä

  • Juu ei ol varaa enää noitii visonäreteihi jok on täm maan tämmöttis tilaa ajanee .Ny tarttetaa jämerää miest jok laittaa asiat reeras.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Juu ei ol varaa enää noitii visonäreteihi jok on täm maan tämmöttis tilaa ajanee .Ny tarttetaa jämerää miest jok laittaa asiat reeras.

    Aaltolassa on enemmän miestä kuin Haavistossa, Stubbissa ja Rehnissä yhteensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Aaltolassa on enemmän miestä kuin Haavistossa, Stubbissa ja Rehnissä yhteensä.

    Aaltola jätti sovitut työnsä hoitamatta. Siihen loppui Aaltolan miehisyys. Miten hullua olisikaan palkata vakltakunnan kakkosvirkaan miesoletettu, joka jättää tehtävänsä hoitamatta, pyytää anteeksi ja poistuu takavasemmalle?

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0ad21023-0c54-4e86-a99e-0e2daa26ffd0

    Laiminlyötyjä työtehtäviä ei korvata millään excusella. Jos työtä ei pysty tekemään silloin kuin pitäisi, asiasta ilmoiettaan estymispäivän aamuna ja samalla sovitaan koska työtehtävät hoidetaan. Tämä on normaali tapa. Aaltolan tapa oli jotain muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jos internet pätkii ja/tai zoom-ohjelma vaatii taas rankan ja pitkäkestoisen päivityksen, mites pidät etäluennon? Opiskelijoille ei silloin välttämättä pysty ilmoittamaan etuajassa.

    Kyllä näitä sattuu silloin tällöin kenelle vaan, tosin harvakseltaan.
    Jos luentoa ei pysty teknisten esteiden takia pitämään, miksi ei silloin tekisi muuta?

    Lisäksi helmi-maaliskuu olivat ruuhkaisia. Aaltola oli käynyt helmikuussa 2023 Turkissa selvittelemässä Suomen Nato-ratifioinnin viivästymissyitä. Ja paljon selvisikin.
    Suomi meni Natoon ensin ja yksin ilman Ruotsia.

    Juu Poliittista excusetusta on jo nähty liiaksi tässä maassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Juu Poliittista excusetusta on jo nähty liiaksi tässä maassa.

    Monet poliitikot ovat harjaantuneet puhumaan pehmoisia. Tyhjän puhumisella voi peittää osaamattomuuden.
    Suomessa löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Juu Poliittista excusetusta on jo nähty liiaksi tässä maassa.

    Stubbin eniten käyttämät sanat MINÄ ja sorry siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Stubbin eniten käyttämät sanat MINÄ ja sorry siitä.

    Koulukiusaaja, tutkintokikkailija Stubbista ei saa juuriharjallakaan uuden ajan poliitikkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Koulukiusaaja, tutkintokikkailija Stubbista ei saa juuriharjallakaan uuden ajan poliitikkoa.

    Puttelandialle stuppi ja pekka kelpaavat tsuhnien presidentiksi. kumpi vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos internet pätkii ja/tai zoom-ohjelma vaatii taas rankan ja pitkäkestoisen päivityksen, mites pidät etäluennon? Opiskelijoille ei silloin välttämättä pysty ilmoittamaan etuajassa.

    Kyllä näitä sattuu silloin tällöin kenelle vaan, tosin harvakseltaan.
    Jos luentoa ei pysty teknisten esteiden takia pitämään, miksi ei silloin tekisi muuta?

    Lisäksi helmi-maaliskuu olivat ruuhkaisia. Aaltola oli käynyt helmikuussa 2023 Turkissa selvittelemässä Suomen Nato-ratifioinnin viivästymissyitä. Ja paljon selvisikin.
    Suomi meni Natoon ensin ja yksin ilman Ruotsia.

    Aaltola on ollut pidetty professori, missä on toiminutkaan.
    Aloittaessaan taas alkuvuodesta 2023 luentosarjan Tallinnan yliopistossa, Aaltola ja harvempi muukaan olisi osannut ennakoida millainen NATO-rumba Suomessa tulisi käynnistymään.
    Ulkoministeri Haavisto ei selvästikään ollut tehtäviensä tasalla ja käytännössä viivytti NATO-prosessia. Kaiken lisäksi Haavisto alkoi syytellä Aaltolaa valtuuksien ylityksestä ja liiasta NATO-mielisyydestä..
    Opiskelijoiltaan Aaltola pyysi anteeksi ja pyysi myös eroa vierailevan professorin tehtävästään.
    Se oli miehen teko.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Koulukiusaaja, tutkintokikkailija Stubbista ei saa juuriharjallakaan uuden ajan poliitikkoa.

    Marin sosialisoi koronapelottelullaan Suomen konkurssin partaalle. Turhuuteen hukkasi rouva tyhjäpää 18 MILJARDIA!

    Äänestä

Höpö höpö,ei mitään mahdollisuutta

Äänestä
  • "Laatumedialla" kanan muisti?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    "Laatumedialla" kanan muisti?

    "Laatumedialla" tarkoitus pyhittää keinot?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Laatumedialla" tarkoitus pyhittää keinot?

    Laatumedia, heh-heh!
    Money talks.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Laatumedia, heh-heh!
    Money talks.

    Jotenkin näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Jotenkin näin.

    Uskomatonta!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Uskomatonta!

    Maan tapa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Maan tapa.

    Aaltola on paras tähän aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Aaltola on paras tähän aikaan.

    Arvot kohdallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Laatumedia, heh-heh!
    Money talks.

    Ei tilausten jatkumisesta niin väliä.
    Pääasia isot lööpit, jotka kirkuvat joka kioskin ja marketin näkyvillä paikoilla.
    Pääbisnes on muualla.

    Äänestä

Laatumedia on valinnut Haaviston ja Stubbin suosikeikseen. Tuleepa presidentti kummasta tahansa niin meheviä lööppi juttuja riittää jatkossakin tyyliin Pekka petti Antoniota- Antoniolla uusi rakas j.n.e
Stubbilla taas, vaimo lähti vuoden lomareissulle. Alexilla salarakas ym.
Rehnistä ja Aaltolasta olisi vaikea saada skandaali juttuja lehtiin.

Äänestä
  • Etteikö Rehnistä?

    Merjalla oli aviomies ja kaksi lasta, kun alkoi olla sillai Rehnin Ollin kanssa.

    Äänestä

Onko Aaltola antamassa Koiviston konklaavin paperit julkisuuteen.

Äänestä

Kannatetaan.

Äänestä
  • Puolueet ja kaupallinen media saattavat kokea politiikan ulkopuolelta tulevan riskiksi maan tavoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Puolueet ja kaupallinen media saattavat kokea politiikan ulkopuolelta tulevan riskiksi maan tavoille.

    Vaikuttaa siltä, että Niinistö on ylläpitänyt maan tapaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että Niinistö on ylläpitänyt maan tapaa.

    Koulukiusaaja Stubbia tarvitaan vaalimaan maan tapaa.
    Ylioppilas Haavistokin kelpaa, kun itsellään vasta vaalittavaa onkin alkaen YK:n antamista potkuista ja valeprofessuureista.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Koulukiusaaja Stubbia tarvitaan vaalimaan maan tapaa.
    Ylioppilas Haavistokin kelpaa, kun itsellään vasta vaalittavaa onkin alkaen YK:n antamista potkuista ja valeprofessuureista.

    Ei tule Presidenttiä Aaltosesta ,mutta ei kyllä tule Stubbistakaan, eikä muuten sen kummemmin Haavistostakaan .

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei tule Presidenttiä Aaltosesta ,mutta ei kyllä tule Stubbistakaan, eikä muuten sen kummemmin Haavistostakaan .

    Aaltola tai Urpilainen se on.

    Äänestä

Ei ole politiikko, jolloin ei pärjää "isossa maailmassa". Sen takia epäsopiva.

Äänestä
  • Mika Aaltola on aivan omaa luokkaansa. Aaltola, jos kuka on pärjännyt " isossa maailmassa". Asunut mm. USA:ssa 8 vuotta ja toiminut sielläkin professorina.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mika Aaltola on aivan omaa luokkaansa. Aaltola, jos kuka on pärjännyt " isossa maailmassa". Asunut mm. USA:ssa 8 vuotta ja toiminut sielläkin professorina.

    Tohtori Mika Aaltola on nyt virkavapaalla Ulkopoliittisen instituutin johtajan paikalta.
    Ulkopoliittinen instituutti tuottaa tutkimusta ulkopolitiikasta ja kansainvälisistä suhteista sekä toimii ulkopolitiikan päättäjien neuvonantajana.

    Äänestä

Aaltolan kannatus on vain 4pros

Äänestä
  • 44 %:sta 4 %:iin. Uskotko noihin syksyn osto galluppeihin itsekään?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    44 %:sta 4 %:iin. Uskotko noihin syksyn osto galluppeihin itsekään?

    Ainoa rahaton ja puolueista vapaa ehdokas. Oman tien kulkijaa arvostan enemmän kuin massoja.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vakavat ja haasteelliset ajat kaipaavat uudet vastuunkantajat ja näkemyksen Suomen suunnasta. Tarvitaan myös päättäväisyyttä ja tekoja.
Mika Aaltola on merkittävä vaikuttaja ulkopolitiikassa, jota kuunnellaan kotimaassa ja ulkomailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu