... on kuin terävä raastinrauta. Mikään ei sitä taltuta. Ei riitä, vaikka kuinka toistaisi, että on elänyt kiltimmin kuin useimmat muut. Ei vaikuta helpottavasti mitään, jos on joutunut elämään aivan kamaloittavissa oloissa. Ei vaikuta mitään, että tietää kaikkien ihmisten erehtyvän juuri kalleimmassa asiassa, lähimmäisen rakkaudessa.
Kaikkein kauheinta on, ettei edes rippi ja synninpäästö sitä rauhoita, sillä moneen kertaan anteeksiannetut asiat edelleen nousevat mieleen, vaikka kuinka varmasti tietää, että Jumala ei niitä muista Herramme Jeesuksen Kristuksen suorittaman täydellisen sovintotyön ansiosta.
Arka omatunto soimaa vielä lapsenakin lausutuista vääristä sanoista ja teoista. Ja aikuisena tehdyistä. Ja hiljan tehdyistä. Joka kerran, kun joku sellainen nousee mieleen, on kuin saisi sähköiskun.
Usein on kuin olisi sähköiskujen herkeämättömässä tulituksessa. Vielä eläkkeellä, kun muuten voimat ovat jo heikot, se ei heikkene, vaan jopa terästyy.
Aran omantunnon saa jo syntymätaakkana. Toki sitä, mistä se syyttää, voi kasvatuksella suunnata, mutta että se syyttää, sitä ei voi suunnata. Sen kanssa on elettävä.
Jos on saanut perinnökseen tämän hirviön, oppii olemaan kolkuttelematta toisen omaatuntoa. Mutta tällainen ymmärretään juuri päinvastoin: Tuo opettaa, että kaikki on sallittu.
Yksi asia on kuitenkin varma. Meillä ei ole mitään hengellistä velkaa, sillä Jeesus Kristus on maksanut kaiken.
Suuri rakkauden meri
1. Suuri rakkauden meri Syntisille aukeni; Elon Herran pyhä veri Golgatalla virtaili.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
2. Sitä suurta rakkautta Ei voi kieli kertoa. Taivas yhtyy kiitoksehen Pelastuksen voitosta.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
3. Isän sydän syntisille Golgatalla aukeni. Elon virrat voimakkaasti Sydämihin vuotavi.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
4. Katso puoleen Vapahtajan, Raskaan taakan kantajan. Oven aukaisi hän taivaan, Poisti tieltä syyttäjän.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
Kristus syntyy - Kiittäkää! Христос рождается - Славите!
Kaikkein kauheinta on, ettei edes rippi ja synninpäästö sitä rauhoita, sillä moneen kertaan anteeksiannetut asiat edelleen nousevat mieleen, vaikka kuinka varmasti tietää, että Jumala ei niitä muista Herramme Jeesuksen Kristuksen suorittaman täydellisen sovintotyön ansiosta.
Arka omatunto soimaa vielä lapsenakin lausutuista vääristä sanoista ja teoista. Ja aikuisena tehdyistä. Ja hiljan tehdyistä. Joka kerran, kun joku sellainen nousee mieleen, on kuin saisi sähköiskun.
Usein on kuin olisi sähköiskujen herkeämättömässä tulituksessa. Vielä eläkkeellä, kun muuten voimat ovat jo heikot, se ei heikkene, vaan jopa terästyy.
Aran omantunnon saa jo syntymätaakkana. Toki sitä, mistä se syyttää, voi kasvatuksella suunnata, mutta että se syyttää, sitä ei voi suunnata. Sen kanssa on elettävä.
Jos on saanut perinnökseen tämän hirviön, oppii olemaan kolkuttelematta toisen omaatuntoa. Mutta tällainen ymmärretään juuri päinvastoin: Tuo opettaa, että kaikki on sallittu.
Yksi asia on kuitenkin varma. Meillä ei ole mitään hengellistä velkaa, sillä Jeesus Kristus on maksanut kaiken.
Suuri rakkauden meri
1. Suuri rakkauden meri Syntisille aukeni; Elon Herran pyhä veri Golgatalla virtaili.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
2. Sitä suurta rakkautta Ei voi kieli kertoa. Taivas yhtyy kiitoksehen Pelastuksen voitosta.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
3. Isän sydän syntisille Golgatalla aukeni. Elon virrat voimakkaasti Sydämihin vuotavi.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
4. Katso puoleen Vapahtajan, Raskaan taakan kantajan. Oven aukaisi hän taivaan, Poisti tieltä syyttäjän.
Golgatalla, Golgatalla, »Kaikk' on täytetty», kuule huuto Golgatalla. Karitsalle kiitos soi.
Kristus syntyy - Kiittäkää! Христос рождается - Славите!
Vastaukset 12
Vanhimmat
”Arka omatunto soimaa vielä lapsenakin lausutuista vääristä sanoista ja teoista.”
”Aran omantunnon saa jo syntymätaakkana. Toki sitä, mistä se syyttää, voi kasvatuksella suunnata, mutta että se syyttää, sitä ei voi suunnata. Sen kanssa on elettävä.”
Sekoitatkohan tuossa syyllisyyden tunteen omaksitunnoksi?
Syyllisyyden tunteet ovat sekä myötäsyntyisiä mutta erityisen paljon siihen vaikuttaa kasvatus – ikävä kyllä. Näin on samaan aikaan sekä luonnollinen syyllisyyden tunne että väärä syyllisyyden tunne läsnä. Niitä joidenkin on vaikeaa erottaa toisistaan.
On aivan selvä, ettet koskaan voi käsittää aran omantunnon ongelmaa, silla et voi sitä itse kokea. Siksi kirjoitukseni on vain niille, jotka painivat aran omantunnon kanssa koko ikänsä. Kommenttisi ei tuo kontribuutiota asiaan.
”On aivan selvä, ettet koskaan voi käsittää aran omantunnon ongelmaa, silla et voi sitä itse kokea.”
Tuo oli kovin heikko päätelmä siitä, mitä minä koen tai olen kokenut.
Kyllä vain olen lapsesta saakka ollut ns. aralla omallatunnolla, sillä rehellisyys on ollut hyvin tärkeää. Tarkoittaa siis rehellisyyttä itseään kohtaan kuin muutenkin ihmisten välillä.
Minut kasvatettiin syyllisyydellä ja syyllisyyteen. Mummoni oli ahdasmielinen luterilainen, joka iskosti lujaan nämä. Miten Jumala kuulemma jopa luki kaikki ”väärät” ajatukseni ja rankaisi milloin mitenkin. Hyvä jos uskalsin rehellisesti ajatella mitään.
Siitä seurasi melkoinen kapina vähän vanhempana. Kaikki johti lopulta siihen, että käännyin täysin ateistiksi. Vasta aikuisiällä kun analysoin jatkuvaa masennustani, oivalsin, että tuo syyttäjä oli nujertanut minut täysin. Tunsin syyllisyyttä jopa siitä, että olin olemassa.
Omantunto siis kertoo sen, milloin olet tehnyt jotain väärin tai olet jättänyt jotain tekemättä. Sanoissa tai teoissa. Siitä seuraa syyllisyyden tunne.
Se miten sitten toimit? Terve syyllisyys pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Silloin korjataan virhe, ja syyllisyys poistuu.
Väärä syyllisyys kalvaa koko ajan, teit mitä tahansa. Omatunto ei siis toimi eikä ihminen osaa olla rehellinen edes itselleen.
On geneettistä ahdistuneisuutta ja sen mukana arka omatunto, josta ei KOSKAAN pääse eroon. Psykologistinen käsityksesi panee luulemaan, että kaikki arka omatunto olisi kasvatusperäistä. Siksi analysoit sitä luullen, että siitä voisi päästä eroon.
On nähtävissä, ettet ymmärrä niiden asemaa, joilla on synnynnäinen arka omatunto, josta ei voi päästä eroon. Neuvot väärin, että kyse olisi analysointivirheestä.
Itse puolestani pyrin lohduttamaan heitäkin, kertoen että vaikkei saa huonolle omalletunnolleen mitään muutosta, kaikki kuitenkin on anteeksiannettu Kristuksen sovintotyön johdosta, eikä mitään rangaistusta tule.
Arka omatuntohan kertoo vain siitä, että ihminen rankaisee vain itse itseään.
Sijaiskärsimysoppi siirtää rankaisemin jollekin toiselle, kuulostaa siltä, kuin ei olisi enää edes omaatuntoa.
Eikä olekaan - Paavalin sanoin tällä hänen opillaan Pyhä henki leikkaa sen irti.
Ja huono omatunto muuttuu demoneiksi.
Toinen vaihtoehto on että omatunto on poltinraudalla merkitty. Silloin voi paasata mitä tahansa, mikään ei kosketa eikä millään ole mitään vaikutusta. Se on monesti harhaoppisen tunnusmerkistö, suojautumiskeino uskoa vastaan.
Joten ei sinällään mitään hätää, vastaanottamiskyky on tallella. Jumalan sitten armossaan jakaa taivaan lahjat lapsilleen ja siihen vain on uskominen ja luottaminen.
Sama vastaus kuin mummomuorille. Ihminen ei kelvollisesti ymmärrä mitään, mitä ei itse ole kokenut, mutta kuvitellessaan tietävänsä kaiken teoretisoi asian ohi.
Pitäisikin olla aika konitohtori että pystyisi menemään toisen ihmisen pään sisälle.
Mitä ihmisen pitäisi tehdä itselleen, että pystyy antamaan itselleen anteeksi, ettei olekaan niin täydellinen ja upea kuin haluaisi olla, vaan vain erehtyvä ihminen.
Auttaako se usko todella, että tapetaan sen puolesta joku viaton syyttämällä Luojajumalan jo kähmineen Saatanan kanssa paratiisissa niin, että oman epätäydellisyyden syy onkin Jumalan vika?
Tapetaan siis Jeesus tosi Jumalana vieläpä kirottuna - vastuuhan on siellä Paratiisissa - niin saadaan tasoitus.
Tämä on uskovaisen mielestä oikeudenmukaisuutta.
Ajatus menee vain pieleen siinä, että Luojajumalan paratiisissa ei voinut olla Saatanaa, koska se asuu helvetissä, eikä myöskään syntiä, joka sen pahan tekee, eikä sitä tee itse (Room.7).
Niinpä tällä perisyntivalheella ihminen voi kyllä yrittää pitää itsestään narsistisen mielikuvan, mutta se ei edes Raamatun mukaan ole totta, vaan Paavalin valetarina, että hän saa kirouksellaan uhreja Jahvelle.
Eikä teidän tarvitse muuta kuin keksiä, että mihin juutalaisen mukaan niitä Jahven uhreja tarvitaan, kun Paavalin mukaan Kristus on kirous, joka pelasti heidät kirouksesta. (Gal.3:13)