Jeesuksen sukuluetteloa ei ole voitu todistaa

Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien sukuluettelot ovat keskenään ristiriitaiset. Paavali tiesi tämän, mutta väitti silti Jeesuksen olevan Daavidin sukua. Miksi uskoisimme häntä, kun hän ei voinut todistaa argumenttiaan sukuluettelolla?

Paavali valehteli nähneensä Jeesuksen ja jutelleensa hänen kanssaan. Jos Jeesuksen sukulaisuussuhde Daavidiin olisi tärkeä, niin eikö hän olisi kertonut Paavalille oikean sukuluettelon? Paavali valehtelee ja kielsi kinastelemasta sukuluetteloista, kun ei itsekään tiennyt, millainen se oli, ja silti valehteli Jeesuksen sukujuuret.

Tiituksen kirje:
3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
44325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Jeesus oli Daavidin sukua sekä Joosefin että Marian kautta. Joosef oli Jeesuksen laillinen isä, vaikka ei ollut hänen biologinen isänsä. Maria oli Jeesuksen biologinen äiti, joka tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä. Molemmat olivat Daavidin jälkeläisiä eri haarojen kautta. Raamattu antaa kaksi Jeesuksen sukuluetteloa, jotka osoittavat hänen yhteytensä Daavidin sukuun. Matteus 1:1-17 kuvaa Joosefin sukuluettelon, joka kulkee Daavidin pojan Salomon kautta. Luukas 3:23-38 kuvaa Marian sukuluettelon, joka kulkee Daavidin pojan Naatanin kautta. Näin Jeesus täytti Vanhan testamentin ennustukset, että Messias olisi Daavidin juurivesa ja hänen valtaistuimensa pysyisi iankaikkisesti (2. Sam. 7:12-16; Ps. 89:4; Jes. 11:1-10; Jer. 23:5-6; Hes. 37:24-25).

Äänestä
  • Amen.

    Äänestä

  • Pidät ilmeisesti Raamattua pyhänä, mutta silti valtehtelet pidäkkeettömästi sen sisällöstä.

    Se kertoo kaiken rehellisyytesi ja moraalisi tasosta. Mitä kaikkea olet valmis valehtelemaan asioista, joita ET PIDÄ pyhänä?

    Äänestä

Uskomme että Jeesus on todellinen ihminen ollut ihmisen muodossa
ja selkeästi aineistot todistavat tämän asian. Jeesus on tullut profeetta.
Nykyään voisi tietysti sanoa uusista Indigo lapsista, ovat he kaikki Jeesuksia.
Ei. Kyse on sielun vaelluksesta. Ne erittäin vahvat saavat uuden elämän.
Osa jopa muistaa entisen elämänsä, joka on poikkeuksellista. Jeesus on Kristus meidän uskonnossa, mutta hän on profeetta joka on elänyt ennen ison määrän eri elämiä.

Äänestä
  • Mitä tää kirjoittelu on oikein....eläimistä....hehehehehehe

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä tää kirjoittelu on oikein....eläimistä....hehehehehehe

    Ateisti ymmärtää elämän ja eläimen eron satunnaisesti. Pitää olla älykkäämpi ateisti ja
    heitähän on suurin osa maapallon väestöstä jos verrataan ripulivakkeihin, jotka eivät osaa erottaa edes kenkiä kumpaan jalkaan laitetaan. Tässä tulee iso ero.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ateisti ymmärtää elämän ja eläimen eron satunnaisesti. Pitää olla älykkäämpi ateisti ja
    heitähän on suurin osa maapallon väestöstä jos verrataan ripulivakkeihin, jotka eivät osaa erottaa edes kenkiä kumpaan jalkaan laitetaan. Tässä tulee iso ero.

    Hehehehe...ymmärrän välimatka olet lääkityksestä!

    Äänestä

  • Te voitte uskoa kaikenlaista. Ihmisissä on paljon herkkäuskoisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mitä tää kirjoittelu on oikein....eläimistä....hehehehehehe

    TV:ssä on sarja: salatut eläimet

    Sarjassa jossa on suomalaiset näyttelijät perehdytään
    luolaihmisiin, jotkaa piirsivät luolien seinille kuvitusta
    ufo aluksista ja dinosauruksista. He olivat täysipäisiä ateisteja
    jotka elivät realimaailmassa ja ihmettelivät maailman menoa.
    Tuohon aikaan molemmat herättivät ihmetystä. Muukalaisia
    pidettiin jumalina. Kuten voimme todeta pääsiäis saarten kivipatsaista
    jotka hahmot katselevat taivaalle.

    Äänestä

Tiedätkö mikä on Raamattu?

Äänestä
  • Yksi maailman surkeimmiten editoiduista tekeleistä!

    Ei jatkoon!
    Mutta kylläkin sytykkeeksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Yksi maailman surkeimmiten editoiduista tekeleistä!

    Ei jatkoon!
    Mutta kylläkin sytykkeeksi!

    Sinä olet se joka putoo jatkosta!
    Päädyt matojen seuraan eikä paluuta ole, kaiken mitä sohlaat on turhuutta!

    Äänestä

"Paavali tiesi tämän, mutta väitti silti Jeesuksen olevan Daavidin sukua."

Eikö Daavidin sukuun ollut jo syntynyt yksi Jumalan poika, Salomo?

"Miksi uskoisimme häntä, kun hän ei voinut todistaa argumenttiaan sukuluettelolla?"

Ei tuona aikana faktat ole painaneet, varsinkaan vuohipaimenhihhulien keskuudessa.

"Paavali valehteli nähneensä Jeesuksen ja jutelleensa hänen kanssaan."

Tuohon aikaan materiaalinen, immaterialinen, unessa tai harhassa nähty olento oli ihan yhtä uskottava. Luulivathan opetuslapsetkin Jeesusta aaveeksi kun tämä käveli vetten päällä.

"Paavali valehtelee ja kielsi kinastelemasta sukuluetteloista, kun ei itsekään tiennyt, millainen se oli, ja silti valehteli Jeesuksen sukujuuret."

Paavalille Jeesus oli henkiolento ja hän taisteli sitä vastaan, että Jeesuksesta yritettiin sepittää ihminen sukuluetteloineen.

Äänestä
  • Olet pihalla kuin lumiukko!

    Äänestä

  • Salomosta on ennustettu, että hän on Jumalan poika ja hänen valtakuntansa pysyy iäti. Kun Salomo kuoli eikä hänen valtakuntansa pysynyt, niin Israel alkoi odottaa uutta kuningasta (messiasta) hänen jälkeläistensä joukosta. Jeesuksen aikana tuo odotus oli suurta.

    Olet näköjään omaksunut Hard_atheistin argumentteja myyttisestä Jeesuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Salomosta on ennustettu, että hän on Jumalan poika ja hänen valtakuntansa pysyy iäti. Kun Salomo kuoli eikä hänen valtakuntansa pysynyt, niin Israel alkoi odottaa uutta kuningasta (messiasta) hänen jälkeläistensä joukosta. Jeesuksen aikana tuo odotus oli suurta.

    Olet näköjään omaksunut Hard_atheistin argumentteja myyttisestä Jeesuksesta.

    Kannattaa lukea saarnaajan kirja!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kannattaa lukea saarnaajan kirja!

    tai saunatonttukirja
    Suomalainen tonttukirja Mauri Kunnas Kirja Kovakantinen

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Salomosta on ennustettu, että hän on Jumalan poika ja hänen valtakuntansa pysyy iäti. Kun Salomo kuoli eikä hänen valtakuntansa pysynyt, niin Israel alkoi odottaa uutta kuningasta (messiasta) hänen jälkeläistensä joukosta. Jeesuksen aikana tuo odotus oli suurta.

    Olet näköjään omaksunut Hard_atheistin argumentteja myyttisestä Jeesuksesta.

    "Salomosta on ennustettu, että hän on Jumalan poika ja hänen valtakuntansa pysyy iäti."

    Ei siihen mitään ennustuksia tarvita kun Jahve itse näin sanoi (1. aikakirja 22.luvussa).

    "Olet näköjään omaksunut Hard_atheistin argumentteja myyttisestä Jeesuksesta."

    Kuka on hard atheist?

    Äänestä

  • Peräsyntinen kirjoitti:

    Hehheh!

    Perisyntinen on metamorfoitunut Peräsyntiseksi, mutta ei tiedä kuka on hard atheist;-D

    On glögi tainnut olla aika terästettyä...

    "Ei tuona aikana faktat ole painaneet, varsinkaan vuohipaimenhihhulien keskuudessa."
    "Tuohon aikaan materiaalinen, immaterialinen, unessa tai harhassa nähty olento oli ihan yhtä uskottava. Luulivathan opetuslapsetkin Jeesusta aaveeksi kun tämä käveli vetten päällä."

    'Hieman' astian hajua...

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    tai saunatonttukirja
    Suomalainen tonttukirja Mauri Kunnas Kirja Kovakantinen

    Valintasi ei johda mihinkään!

    Äänestä

  • Peräsyntinen kirjoitti:

    "Salomosta on ennustettu, että hän on Jumalan poika ja hänen valtakuntansa pysyy iäti."

    Ei siihen mitään ennustuksia tarvita kun Jahve itse näin sanoi (1. aikakirja 22.luvussa).

    "Olet näköjään omaksunut Hard_atheistin argumentteja myyttisestä Jeesuksesta."

    Kuka on hard atheist?

    Änkyrä ateisti!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hehheh!

    Perisyntinen on metamorfoitunut Peräsyntiseksi, mutta ei tiedä kuka on hard atheist;-D

    On glögi tainnut olla aika terästettyä...

    "Ei tuona aikana faktat ole painaneet, varsinkaan vuohipaimenhihhulien keskuudessa."
    "Tuohon aikaan materiaalinen, immaterialinen, unessa tai harhassa nähty olento oli ihan yhtä uskottava. Luulivathan opetuslapsetkin Jeesusta aaveeksi kun tämä käveli vetten päällä."

    'Hieman' astian hajua...

    Viestisi oli pelkkää ad hominemia. Miksi minun pitäisi tuntea joku palstapelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hehheh!

    Perisyntinen on metamorfoitunut Peräsyntiseksi, mutta ei tiedä kuka on hard atheist;-D

    On glögi tainnut olla aika terästettyä...

    "Ei tuona aikana faktat ole painaneet, varsinkaan vuohipaimenhihhulien keskuudessa."
    "Tuohon aikaan materiaalinen, immaterialinen, unessa tai harhassa nähty olento oli ihan yhtä uskottava. Luulivathan opetuslapsetkin Jeesusta aaveeksi kun tämä käveli vetten päällä."

    'Hieman' astian hajua...

    Raamattu on 7 x on kirkastettu
    Sinun valosi ei ole edes syttynyt, elät pimeydessä!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Raamattu on 7 x on kirkastettu
    Sinun valosi ei ole edes syttynyt, elät pimeydessä!

    Kun Raamattu ei loista vaikka kuinka vetäisi kirkasta siis!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Raamattu on 7 x on kirkastettu
    Sinun valosi ei ole edes syttynyt, elät pimeydessä!

    Raamattu on 7 x on kirkastettu
    ja
    . Ensimmäisen Taken-elokuvan tapahtumista on kulunut tuolloin kaksi vuotta.

    RiR

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kun Raamattu ei loista vaikka kuinka vetäisi kirkasta siis!

    Luterilainen juo kirkasta satasella€ ja sätkii lattialla

    Äänestä

Aivan turhaa kuvitella, että kukaan olisi kirjannut ylös Marian sukupuuta.

Huvittavaa ajatuksenakin, että hihhuli alkaisi ristiriitaisuuksien edessä inisemään jostain Marian sukupuusta, vaikka kaikkien tiedossa pitäisi jo oleman, ettei seemiläisten kansojen keskuudessa naisilla ollut mitään oikeuksia tai historiaa näiden siirryttyä isiensä omistuksesta aviomiehensä omistukseen.

Näin kuitenkin tapahtuu, säännöllisesti.

Äänestä
  • "...kaikkien tiedossa pitäisi jo oleman, ettei seemiläisten kansojen keskuudessa naisilla ollut mitään oikeuksia tai historiaa näiden siirryttyä isiensä omistuksesta aviomiehensä omistukseen."

    Juuri näin ja toinen huvittava UT:n kohta kun Jeesus opettaa naisen oikeudesta avioeroon. Naisen avioero väitetyn Jeesuksen aikana oli tuntematon käsite ja selvästi myöhemmän ajan ja juudealaista kulttuuria tuntemattoman sepittäjän anakronismi.

    Äänestä

  • Peräsyntinen kirjoitti:

    "...kaikkien tiedossa pitäisi jo oleman, ettei seemiläisten kansojen keskuudessa naisilla ollut mitään oikeuksia tai historiaa näiden siirryttyä isiensä omistuksesta aviomiehensä omistukseen."

    Soopaa!

    Kirkonisillä oli Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa hirvittävä työ tuhota pohjoisten kansojen naisten ja miesten suhteellinen tasa-arvoisuus. Raamatun esikuvien mukaisesti toimittiin.

    Kyllähän tuo lopulta onnistui, vaikka kapina jäikin itämään...

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Kirkonisillä oli Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa hirvittävä työ tuhota pohjoisten kansojen naisten ja miesten suhteellinen tasa-arvoisuus. Raamatun esikuvien mukaisesti toimittiin.

    Kyllähän tuo lopulta onnistui, vaikka kapina jäikin itämään...

    Kauan on kestänyt kitkeä epätasa-arvoa. Esimerkiksi raiskaus avioliitossa tuli käsitteeksi vasta 1994. Tai seksuaalimoraaliin liittyvät lait suojelivat miehen oikeutta omaisuuteensa 1920 -luvulle saakka ja vasta sen jälkeen kahden täydessä ymmärryksessä olevan aikuisen välinen sukupuoliyhteys oli heidän välinen asia eikä siihen kuulunut enää aviomiehen kunnia.

    Äänestä

  • Joosefin sukupuu on siksi, että hän on Daavidin sukulinjaa ja Jeesuksen ottoisänä siirtää oikeuden kuninkuuteen Jeesukselle. Jeesus on Jumalasta syntynyt, joten Joosef ei ole hänen biologinen isänsä.

    Jotta Jeesus olisi myös ihminen, täytyy hänen olla äitinsä Marian puolelta ihmisen jälkeläinen. Ja kuinka ollakaan, on Mariakin Daavidin jälkeläinen, ei kuitenkaan Salomon sukulinjaa, vaan Naatanin.

    Näin Jeesus on Daavidin sukulinjaa äitinsä puolesta ja oikeutettu kruunuun ottoisänsä kautta.

    Äänestä

  • Peräsyntinen kirjoitti:

    Kauan on kestänyt kitkeä epätasa-arvoa. Esimerkiksi raiskaus avioliitossa tuli käsitteeksi vasta 1994. Tai seksuaalimoraaliin liittyvät lait suojelivat miehen oikeutta omaisuuteensa 1920 -luvulle saakka ja vasta sen jälkeen kahden täydessä ymmärryksessä olevan aikuisen välinen sukupuoliyhteys oli heidän välinen asia eikä siihen kuulunut enää aviomiehen kunnia.

    Ainakin Kalevalasta, muista kansantarinoista sekä arkeologisista löydöksistä on voinut päätellä muinaissuomalaisten naisten hallinneen omaisuuttaan itse, olleen oikeustoimikelpoisia, saaneen ja jakaneen perintöjä sekä joidenkin olleen kyliensä ja heimojensa vallasnaisia, hyvin korkealle yhteisöissään arvostettuja vallanpitäjiä.

    Pohjan Akkakin oli vallasnainen, ovela diplomaatti sekä vihollistensa vihaama sotapäällikkö, kuten Kalevalasta vastapuolen taholta "vähän" värittäen voimme lukea. 😉

    Äänestä

Aloittaja on väärässä. Ristiriitaa ei ole.

Luukkaan evankeliumissa on Marian sukuluettelo, jossa sanotaan hänen aviomiestään Joosefista, että hän oli Elin poika, mutta alkukielen mukaan se voi tarkoittaa myös Marian isän Elin vävyä, mitä evankeliumi oikeasti tarkoittaa.

Matteuksen evankeliumissa oli Josefin sukuluettelo.

Äänestä
  • Jossa myöskin ei kielletä, että
    Palattuaan Japaniin Jeesusta pidettiin häpeällisenä ja kunniakkaan kuoleman välttelijänä. Hän menetti työnsä ja paikallinen etiikan professori julisti hänet täysin moraalittomaksi.

    Äänestä

  • Matteuksen sukuluettelossa on aivan liian vähän nimiä ollakseen täydellinen. Luukkaan sukuluettelossa on paljon enemmän nimiä.

    Äänestä

  • Kysyn sinultakin: kun ilmeisesti pidät Raamattua pyhänä, mutta olet valmis pidäkkeettömästi ja räikeästi valehtelemaan sen sisällöstä, niin miksi mihinkään sinun kirjoittamaasi voisi luottaa?

    Äänestä

Jeesus ja joulupukki ovat satuolentoja. Aikuisen ihmisen ei pidä kaikenmaailman humpuukin uskoa.

1Äänestä
  • Hiljaa, mee nukkuu!

    Äänestä

Aloituksessa melkoista sekoilua!

Äänestä

Miten uskovaiset KEHTAAVAT valehdella Raamatun sisällöstä näin räikeästi, kun tässäkin keskustelussa tehdään? Eikö Raamatun sisällöstä valtehtelu luulisi olevan varma menolippu helvettiin? Toivottavasti onkin.

Miten niljakkaan alhainen on sellaisen ihmisen moraali, joka valehtelee asioista, jotka ovat hänelle KAIKISTA PYHIMPIÄ? Tuollaiset ihmisethän ovat moraalisesti täysin ala-arvoisia. Totuudella ei näille "uskoville" ole MITÄÄN ARVOA!

Tässä keskustelussa on pariin kertaan esitetty asiallisesti sama väite:
"Luukas 3:23-38 kuvaa Marian sukuluettelon, joka kulkee Daavidin pojan Naatanin kautta."

No mitä Luukkaan evenkeliumissa lukee Jeesuksen sukupuusta (Luukas 3:23 eteenpäin):
"Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä. Hän oli -- näin luultiin -- JOOSEFIN poika. JOOSEFIN isä oli Eeli, tämän isä Mattat, tämän Leevi, tämän Melki, tämän Jannai, ...jne."

Ja joku umpiepärehellinen uskonharhainen väittää, että kun Raamatussa lukee "JOOSEF" siinä lukisin "MARIA".

Valehtelevat uskovaiset ovat moraalisesti ala-arvoisia valheenrakastajia ja osoittavat kiistatta krisinuskon moraalia rapauttavan ja mädättävän vaikutuksen.

Äänestä
  • Raamatun pariin ei selityksiä!

    Äänestä

  • Tuossa Luukkaan Jeesuksen tai Joosefin sukuluettolossa on tyypillinen jälkikäteen tehty lisäys:
    "Hän (Jeesus) oli -- NÄIN LUULTIIN -- Joosefin poika. Joosefin isä oli Eeli, tämän isä Mattat jne"

    Tuo "näin luultiin" on lisäys joka tehtiin sen jälkeen kun vallalle oli päässyt käsitys, että Jeesus olikin Jumalan poika myös konkreettisesti. Koska koko idea siitä, miksi Joosefin suluettelon esitetään katoaa, kun heti kärkeen todetaankin, että ei se Joosef mikään Jeesuksen isä oikeasti ollut. Koko sukuluettelon "pointti" on todistaa, että Jeesus oli Daavidin jälkekäinen suoraan alenevassa polvessa, koska näin jossain vanhassa profetiassa oli ennustettu. Joosefin sukuluettelon esittely ei siis todista mitään, kun Joosef ei ollut Jeesuksen isä.

    Matteuksen evankeliumissa Joosef mainitaan Jeesuksen isäksi ilman selittelyjä.

    Äänestä

Jeesuksen sukuluettelot ovat hyvä esimerkki miten jälkikäteen Raamatun ennustuksiaa "toteutetaan". Kun joku profetia oli kertonut, että juutalaisten messias syntyy Daavidin sukuun, niin Jeesukselle keksittiin sukuluettelo, jossa lueteltiin keksittyjä nimiä, jotka päätyivät Daavidiin. Matteus ja Luukas keksivät ihan eri nimet ja vielä ihan eri määrä sukupolvia. Ne molemmat ovat puppua.

Luukkaan evankeliumin sukuluettelo on "pilattu" vielä sillä, että siihen on jälkikäeteen, kun näkemys Jeesuksesta konkreettisesti Jumlan poikana oli päässyt kristittyjen keskuudessa vallallle, lisätty maininta että ei Joosef ollut oikeasti Jeesuksen isä eli se, että Joosef oli muka "Daavidin sukua" oli vain tyhjä kuriositeetti vailla mitään sisältöä.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien sukuluettelot ovat keskenään ristiriitaiset. Paavali tiesi tämän, mutta väitti silti Jeesuksen olevan Daavidin sukua. Miksi uskoisimme häntä, kun hän ei voinut todistaa argumenttiaan sukuluettelolla?

Paavali valehteli nähneensä Jeesuksen ja jutelleensa hänen kanssaan. Jos Jeesuksen sukulaisuussuhde Daavidiin olisi tärkeä, niin eikö hän olisi kertonut Paavalille oikean sukuluettelon? Paavali valehtelee ja kielsi kinastelemasta sukuluetteloista, kun ei itsekään tiennyt, millainen se oli, ja silti valehteli Jeesuksen sukujuuret.

Tiituksen kirje:
3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu