Asumistuki on riihikuivaa rahaa jonka verotusta tulee tarkistaa! Asumistukea maksetaan Suomessa vuosittain yli kaksimiljardia euroa.
Asumistuki tekee työnteosta kannattamatonta. Usein työssäkäyvät joutuvat tyytymään yhtä suuriin ja useissa tapauksissa pienempiin vuokra-asuntoihin kuin työstäkieltäytyvät jotka ovat estyneet vastaanottamasta tarjottuja työpaikkoja asumistuen menetyksen vuoksi.
Asumistuki tekee työnteosta kannattamatonta. Usein työssäkäyvät joutuvat tyytymään yhtä suuriin ja useissa tapauksissa pienempiin vuokra-asuntoihin kuin työstäkieltäytyvät jotka ovat estyneet vastaanottamasta tarjottuja työpaikkoja asumistuen menetyksen vuoksi.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Myös lapsilisät on tuloa joka pitää saada veronalaiseksi tuloksi.
Miksi Kokkomus käy työtätekevien kimppuun joita on pahoinpidelty maltillisilla palkkaratkaisuilla jms. samaan aikaan kun sosiaalimenoja on kasvatettu kovaa vauhtia? Joko nyt on aika ottaa myös vakaumuksellisilta työstäkieltäytyjiltä sen sijaan että yhteiskuntaa pyrittävät duunarit saa koko ajan ruoskaa selkäänsä?
Koska asumistuki on tulonsiirtoa köyhien kautta rikkaille on hyvin luultavaa että Kokoomus ei ole se puolue joka tulee puuttumaan maksettaviin asumistukiin ensimäisenä. Asumistuethan virtaavat suoraan osakkenomistajien ja sijoittajien taskuihin. Tuon kaltainen sosialismi sopii Kokoomukselle ja heidän kannattajileen erinomaisesti!
Pelkästään kymmenen prosentin vero asumistukiin toisi valtion kassaan satojamiljoonia euroja.. Suomi on oikea tukiviidakkojen ryteikkö. Onneksi, sillä siellä on mistä leikata!
Juuri näin
Mihin mielestäsi säästetty raha menisi. Päättävät poliitikot osaavat kuluttaa säästyneet rahat esim fantasiahankkeisiin
Valtiovallan pitää osoittaa ihmisille asuntoja, joissa on edullinen vuokra. Ei ole oikein, että maksetaan asumistukea asunnoista, joissa vuokraa joutuu maksamaan veronmaksajat ja menevät yksityisen lakkariin.
Miksi ihmeessä me maksamme veroja, jotka hyödyntävät rikkaita asuntojen omistajia. Se ei ole oikein meitä veronmaksajia kohtaan, että me palkastamme hyödytämme noita gryndereitä!!
Mielelläni maksan vuokraa, joka menee terveyden hoitoon ym. yleiseen tarpeeseen, mutta rikkaita en haluaisi verorahoillamme rikastuttaa lisää!!
Yiitystuki ja maataloustuki verolle samoin alv maksuun yrityskille
He ,meinataanko sitä että valtio verottamalla itseään vaurastuu, kyllä kyllä...
Tuo on kyllä jo huippuunsa viritettyä verotusta.
Se on sitä sosialistin järkeä eli tyhmyyttä!
Jos hoitaa asiansa kunnolla niin ei koko tulea tarvitya. Itsekin olen asunut -60 luvun alkupuolelta alkaen itsenäisesti asunnoissa joihin minulla on ollut varaa, ilman sentin tai aikoinaan penninkään tukea. Miksi ette olisi yhtä fiksuja?
Asut äitisi kanssa.
Kyllä 1962 asti asuin äitini kanssa samassa huushollissa armeijan aikaa lukuun ottamatta, joka vei 11 kuukautta elämästäni! Kun sitten aloin muhinoimaan yhden tytön kanssa niin muutin hänen kanssaan omilleni!
Alushameesi näkyy.
Kun Asumistukea verotetaan, verotetaan asumistuen saajaa, ei antajaa. Koska asumistuki on selkeää tuloa, miksei sitä siis sopisi myös verottaa? Mikä ongelma?
Ainakin se hyöty asumistuen verottamisesta olisi, että sillä saataisiin byrokraateille lisää töitä ja valtiolle menoja.
Sekä listattujen että listaamattomien yritysten omistajilleen jakamat osingot on saatava tuloissa samalle viivalle palkkatulojen kanssa ja verotettava saman progressiivisen veroasteikon mukaisesti.
Palkkatulo ja pääomatulo ovat eri asioita. Pääomatulohan osoittaa jotta ko henkilö on ollut valmis sijoittamaan sinunkin työhösi osan varallisuudestaan. Eikö moisesta rohkeudesta pidä hieman palkita, kun moiseen ryhtyy urheasti? Vai kykenisitkö itse luomaan itsellesi työpaikan omin avuin?
Aloituksessahan esitettiin samaa kuin minä: kaikki tulot ovat tuloja. Kaikki vaan samaan kasaan ja verotetaan yhtäläisesti.
Tämä tosin yksinkertaistaisi verotusta niin huimasti, että mahdollisesti tuhansia verosuunnittelijoita, lakimiehiä ja verohallinnon työntekijöitä joutuisi muihin, mahdollisesti tuottavampiin ja kansantaloutta oikeasti hyödyttäviin töihin.
Ei aloituksessa noin sanota jos ymmärtää lukemansa!
Siinähän on typerä esitys asumistuen verottamisesta! Eikö viisampampaa olisi pienentää asumistukia, jolloin säästyttäisiin turhalta työltä? Sehän on verorahaa josta sitten maksetaan takaisin osa eli turhaa työtä on moisen vatvominen.
Muutoin on kyseenalaista koko järjestelmä, koska olisi viisaampaa järjestää asuntoja huonommin varustettuna, jolloin niiden kustannuksetkin olisivat pienemmät ja myös rakennuskustannuksia voisi laskea ainakin palkkoja pienentämällä!
Ehdotukseni on niin oikeudenmukainen, reilu, edullinen ja helppo toteuttaa, että on aivan tasan varma, ettei sitä koskaan toteuteta, mutta onhan se mukava pitää riistokapitalistia valppaana.
"Porvari nukkuu huonosti" ; )
Miten riistokapitalisti eroaa riisto ay orjasta?
Miksi et edes yritä kertoa järkevästi ja fiksusti mitä tarkoitat tuolla ay orjalla ja miten vaikuttaa mihinkin? Ei siis sinun omilla yksinäisillä luuloillasi mitä kukaan ei ymmärrä.
Kun tuon osaat kertoa järkevältä pohjalta niin sitten jatketaan lisää. Minulla kysymyksiä valmiina lisää.
Asumistuki on kaikista tukimuodoista vahingollisin, ehkä kalleinkin? Se on nostanut suurkaupunkiemme vuokrat kestämättömälle tasolle työssäkäyville ja tehnyt työnteon kannattamattomaksi työttömille. Pelastakaan maamme talous ja lakkauttakaa tai puolittakaa maksettavien asumistukien määrä!
Ay orja tottelee ay mafiosoja vaikka työnantaja maksaa palkat ei ay mafia. Kun kuuntelet ulkopuolista työsuhteesi asioissa olet sen ulkopuolisen orja! Jos olet tyytymätön työsuhteeseesi niin sano itsesi irti ja hae uusi työpaikka joka enemmän miellyttää, se on se oikea ratkaisu!
En usko asumistukien suuresti nostavan vuokria. Se mikä nostaa on asuntojen hinta.
Jos asunto maksaa 100´000€ niin kohtuullinen tuotto vuodessa on noin 5% eli 5000€ eli noin 420€/kk tuohin sitten lisäksi vastike eli noin 250€ jkolloin vuokra on 670€/kk.
Jos sen sijaan asunnon hinta on 300´000€ niin tuotto nousee 15´000€/v eli noin 1250€/kk joka vastikkeineen tekee 1500€/kk vuokran. Huomaat tuosta otta se mikä nostaa vuokria on asunnon hinta eikä vuokratuki!
: kaikki tulot ovat tuloja. Kaikki vaan samaan kasaan ja verotetaan yhtäläisesti.
Asiaa, ja vielä, kaikki tuet yhdeltä ja samalta luukulta eikä niin että tuota tukea saa sieltä ja toista tuolta, jne..! Kaikki tuet samaan taloon ja samalle luukulle ja ei kun verolle.
Valtion pitäisi rakennuttaa sellaisia asuntoja, joissa heikompituloisetkin ihmiset voisivat asua. Mielestäni on väärin maksaa yksityisille gryndereille valtion verorahoista vuokratukea. En maksa mielelläni veroa, jos niistä osa menee rikkaille, ahneille gryndareille.
Ei se edes ole oikein. Siinä olisi valtion herroilla miettimistä. Noita tarpeellisia verorahoja tungetaan rikkaitten vuokraamien asuntojen rahoittamiseen. Ei ole oikein työtätekevien maksamien verorahojen käyttöä.
Asunnot tarpeen mukaan valtiolta, ei yksityisiltä rikkailta.
Asumistuki pitää poistaa kokonaan. Verorahoillemme on tärkeimpiäkin kohteita maassamme. Asunnot veronmaksukyvyn mukaan. Se on valtion velvollisuus järjestää. Siinäpä oikeistohallitukselle pään vaivaa kerrakseen.
Taitaa olla vain niin, että näillä hallitusherroillakin on noita kiinteistöjä vuokralla vuokralaiset saadaan vain, kun valtio maksaa osan vuokrista.
Tuo vuokratuki on väärin veronmaksajia kohtaan. Niskalimassa tehdään töitä ja sitten maksetaan miljoonia vuokratukia. Olisi varmaan rahalle tärkeämpiäkin kohteita kuin lihottaa rikkaita asuntojen omistajia.
Vuokratuki on poistettava. Vuokratkoon rikkaat sillä hinnalla, kun vuokralaisella on varaa maksaa. Verorahoja ei pidä rikkaitten kukkaroita lihottaa.
Verorahoilla on tärkeämpiäkin kohteita kuin rikkaitten säästöjä kasvattamaan. Tämä ei ole kateutta, mutta oikeuden mukaisuutta!!!
Valtion pitäisi ja pitäisi mutta kun rahaa ei ole edes nykyisiinkään menoihin vaan velkaannumme koko ajan lisää! On siis hyvä jotta joku on ottanut asian hoitaakseen.
Oleto koskaan laskenut kupi vaihtoehto tulisi veronmaksajalle halvemmaksi pitkän päälle? Jos olet , niin tuo esiin laskelmasi, jotta voimme arvioida oletko osannut ottaa kaiken huomioon analuyysissäsi! Vai onko ideasi vain vasuripöljyyttä?
Olisikohan parempi pistää porukat töihin tienaamaan vuokriaan verorahojen lisäksi?
KYSYPPÄ SITÄ KOKOOMUS SATOSELTA 19 SIJOTUS KORTTEERII PALJOKO KUITTAA KUUKAUDESSA ASUMISTUKEE VITUT MITÄÄN VEROJA SATONE MAKSAA.
Kokoomuksen kannattajille tonni kuussa käteen. Ylijäämä jaetaan asuntotukeen. Joko kiusaaminen loppuu.
Sanaa "työstäkieltäytyjä" käytetään täysin propagandatarkoituksiin pyrkimyksenä leimata työttömät.
Ei ole mitään työstä kieltäytymistä, vaan sen sijasta on lakiin perustuva oikeus vapaasti valita työnsä, ja se tarkoittaa todella sitä että jotkin työt valitaan ja joitakin töitä ei valita.
Kyse on siis oikeudesta vapauteen valinnoissaan, vapauden käyttämisestä ei ole syytä käyttää leimaavaa sanaa kieltäytyä (tekemästä toisin kuin vapaasti valitsee).
Selitä mitä selität mutta totuus ja fakta on että asumistukea makstaan Suomessa yli kaksimiljardia euroa vuodessa. Se on viidessä vuodessa kymmenenmiljardia euroa, kymmenessä kaksikymmentämiljardia euroa ja viidessäkymenessä vuodessa, kuinka paljon Suomi maksoikaan sotakorvauksia?
Käsittämätöntä tässä on se, että kierot kauppakamarinulikat ovat siirtäneet palkanmaksuvelvoitteet osittain Kelalle? Ihmiset jotka käyvät työssä saavat usein sosiaalitukea ja niin usein nimenomaan asumistukena. Nuo lierot maksattavat sijoitusasuntonsa veronmaksajien rahoilla, asumistuella. Tämän on pakko loppua sillä tämä on VÄÄRIN!
Ikävintä tässä on se, ettei Orpossa ole miestä pienentää asumistukea tai laittaa asumistukea verolle. Siinä Orpo hyppisi kannatajiensa varpaille.
Orpo on hyvien aikojen (turha) ministeri joka ei voi eikä kykene tekemään kovia ratkaisuja silloin kun on kovien ratkaisujen aika. Itse puolittaisin maksettavien asumistukien määrän siten että asumistukeen tarkoitettua rahaa budjetoitaisi vain miljardi ja maksettaviin asumistukiin määrättäisi myös kohtuullinen vero, eli asumistuki laskettaisi tästedes veronalaiseksi tuloksi. Nyt on säästämisen aika ja kerskakulutuksen aika on ohi.
Toimeentulotukien ja erilaisten sosiaalitukien varassa elävien ei pitäisi nauttia veronalaisista tuloista, eikä varsinkaan tuloista joita ei jostain syistä ole luettu tuloiksi vaikka kyse on ollut selkeästä rahallisesta tuesta joita ei ole huomioitu muita, toisia tukia maksettaessa.
Jos joidenkin, niin työläisten tulisi saada osa palkastaan verottomana, ei toimeentulotuen varassa elävän siipeilijän. Verenimijöiden juhlat pitää puhaltaa poikki ja helpotukset kohdistaa nille jotka tekevät työtä.
Mielestäni pitää jokaisen kynnelle kykenevän hankkia leipänsä eikä jäädä odottamaan korvauksia. Työtä aina tekevälle löytyy. Niin li minunkin nuoruudessani. Työtä piti tehdä, eikä apua mistään tullut. Sillä piti tulla toimeen, mitä ansaitsi ja lapset piti jättää kotiin melko pieninä naapureitten silmällä pidon alaisiksi.
Ei tullut mieleenkään kerjätä valtiolta tai keneltäkään muultakaan tukirahoja. Nykyihmiset ovat kerjäämässä valtiolta kaiken elantonsa. Vasemmisto on opettanut kansan elämään tukirahoilla.
Kaikkeen sitä ihminen tottuu, myöskin kieltäytymään työn teosta, kun kaiken maailman tukia maksetaan.
Niin ja nuo tuet menevät kaikki rikkaitten elättämiseen ja heidän rikkauksiensa kasvattamiseen.
Miksi ihmeessä me suostumme maksamaan veroja, kun tuollaiset summat menevät rikkaitten omaisuuden kasvattamiseen. Kansa tekee selkälimassa töitä ja maksaa veroja ja sitten rahoitetaan rikkaitten ostamien asuntojen vuokratuloja.
Aivan outo valtio tämä Suomi!! Köyhätkin osallistuvat noitten rikkaitten kukkaroitten lihottamista.
Minä poistaisin koko asumistuen. Ottakoon rikkaat sen verran vuokraa, kun vuokralainen pystyy maksamaan. Ei ole syytä lihottaa valtion tuella rikkaita gryndereitä!!
Asumistuen IDEA on ollut vuosikymmenten ajan se että alimman sosiaaliturvan varassa oleva huolehtisi ensimmäiseksi vuokransa maksamisesta. Asumistuki voitaisiin poistaa kokonaan, mutta sama summa olisi lisättävä työttömyysturvaan tai toimeentulotukeen. Vuokranantajaa ei asumistuki kiinnosta vain vuokralaisen maksukyly.
Asumistuen toinen "etu" on että sillä voi hiukan säätää sosiaaliturvaa erilaisten asumisten mukaan, koska asumistuki pyrkii seuraamaan minkälaiseen asuntoon tukea maksetaan. Aina tuloton ei voi vuokrata asuntoa, joka olisi edullisin eli asumistuki kompensoi asumisen erilaisuutta ja tasoittaa alimman sosiaaliturvan saajan tulotasoa. Asumisituen tasoittava vaikutus alimpaan sosiaaliturvaan lienee muutaman kymmenen euron luokkaa.
Erillisten tukien verottamisessa ei ole mitään mieltä, koska ne tuotetaan veroilla. Työttömyysturva on hiukan eri asia, koska sillä on yhteys työtuloihin. Ennen käytettiin sanaa työttömyyskorvaus. On hyvä, että työtönkin maksaa veroja.
Aloittaja on väärässä monenssa. Asumistuessa ei ole muita ehtoja kuin vuokrasuhde ja tuen määrään vaikuttavat tulot. Työttömyysturvan voi kyllä menettää. Useimmat ottavat työn vastaan jos pystyvät sen tekemään ja työ on oikeasti työtä. Kaikkea ei pidä vastaanottaa.
Asumistuki on vääristänyt vuokrien hintoja tavalla joka tekee tukien ulkopuolelle jäävien työläisten elämästä helvettiä. Tilistä menee reilusti yli puolet vuokraan, sähköön ja vesimaksuihin. Asumistuki tekee työnteosta kannatamatonta. Käsittäkää, Suomi on velkaantunut katastrofin partaalle, tämä hulluus on saatava loppumaan!
Niin kauan kuin maalamme on varaa sponsoroida vieraan valtioiden sotia miljardeilla, on meillä riitettävä rahaa vanhustemme ja lastemme hoitoon, kuin myös asumistukeen. Autetaan ensin itseämme ja jos jotakin jää niin sitten muita mutta ei silloinkan niitä jotka tappavat toisiaan.
Asumistuen saajien tulot ovat hyvin alhaiset. Vuokranantaja ei edes tiedä, saako vuokralainen asumiseensa tukea. Vuokranantajankin on saatava tuottoa. Pelkästään hoitovastike usein jo 300 euroa tai vuokranantaja on ostanut asunnon velaksi. Asumistuki ei nosta vuokria. Asumisen kalleus johtuu rakentamisen kalleudesta ja pohjoisesta sijainnistamme. Alin sosiaaliturva on jo lian alhainen ja aiheuttaa lisää kustannuksia esimerkiksi terveydenhoidon muodossa.
On monta kertaa todettu ja todistettu että aina kun valtio on nostanut maksettavaa asumistukea, ovat vuokranantajat korottaneet vuokria. Tämä on johtanut siihen että itse vuokransa maksavien työläisten arjesta on tullut perkeleellistä koska asumiskustanukset ovat kasvaneet sietämättömälle tasolle. Tili ei riitä enää edes seuraavaan tiliin koska suurin osa palkkatuloista uppoaa asumiskustannuksiin!
Montako asunto-osaketta tässä maassa on maksettu pelkästään valtion sosiaalituilla? Ehkä nyt ollaan sen tien päässä ja asiat laitetaan taas oikeille raiteille?
Asumistuki tulee säätää samoilla tavoilla viimesijaiseksi tukimuodoksi kuin toimeentulotukikin. Jos ei mitään muuta ole niin vain siinä tapauksessa asumistukea. Nyt asumistukea saavat sellaisetkin jotka asuvat omistusasunnoissa. Ts. osa asunnonomistajista maksatta asuntonsa veronmaksajien varoilla. Ehkä selkeintä olisi kieltää asumistuki kaikilta muilta paitsi kunnalisissa tai valtion omistamissa asunnoissa asuvilta? Kuinka vain, on asumistuki tukimuotona suuren, etten sanoisi valtavan remontin tarpeessa! Itse kannatan sitä että tuet tulee karsia minimiin ja lakkauttaa niin monia tukia kuin suinkin mahdollista sillä tuet vääristävät melkein kaiken.
Asumsitukea saa vain henkilö jonka tulot eivät muuten riittäisi vuokraan ja muuhun elämiseen. Asumistuki ja alin toimeentulo on noin 900 euroa yhteensä. Siitä menee yli puolet vuokraan.
Voit kannattaa ja mkieltää mitä haluat, mutta alin sosiaaliturva on asianomaiselle välttämätön. Jos asunnon on ostanut, eikä tulot ilman asumistukea enää riitä elämiseen asunto on myytävä. Se vääristää asuntojen hintoja, sillä asunnon ostaa joku puoli-ilmaiseksi. Yhteiskunta ei siitä vaurastu vaan asuntosijoittajat.
Olemme kaikki veronmaksajia. Verot eri muodoissaan, hinnat ja alvit, palkat ja tuet ovat kokonaisuus. Kaltaisesi ihmiset pyrkivät ajamaan aina vain omaa etuaan. Emme voi leikata vain yhdeltä tulonsaajaryhmältä vaan valtion on saatava tulonsa sieltä minne varallisuutta alkaa kertyä. Teknisestikään ei ole muuta vaihtoehtoa.
Jos kukaan haluaa ostaa oman asunnon niin ostakoon sen omilla rahoillaan. Jos rahaa ei ole, jättäkööt sitten väliin! Omistusasuntojen maksattaminen verovaroin on VÄÄRIN !!! Tuollaisten tukien maksaminen on lopetettava heti, ja jos mahdollista, perittävä korkoineen takaisin!
Ihan niin mikään ei muutu yksi kun korottaa niin toinen heti perässä asiasesama ei mitään eroa ekonomiassa
Höpöhöpö, kyllä se on niin päin että ensin nousee vuokra ja sitten asumistuki!
Kuka käski ostaa asunnon velaksi?? Tuo ahneus omaisuuden keräämiseksi valtion tuen avulla!! Mielestäni ei ole soveliasta kartuttaa kenenkään omaisuuttavaltion verotuloilla!!
Valtion pitäisi rakennuttaa sopivia vuokra-asuntoja, jotta kaikki voisivat saada kohtuuhintaisen asunnon eikä tarvitsisi olla noilla vapailla vuokramarkkinoilla maksamassa kalliita vuokria johon sitten valtionkin pitää osallistua!!
Se ei ole oikein, että verorahoja tuhlataan rikkaitten hyväksi!!
Juuri niin. Vasemmistohallitukset ovat menneet näitten tukien kanssa liian pitkälle!! Kohtuus kaikessa ja kaikki pitää saada tasapuoliseksi kaikkia kansalaisia kohtaan. Ketään ei pidä panna maksamaan valtion päätösten möhläyksiä!!
Juuri niin. Pitääkö valtion pitää yllä omistusasuntoja maksamalla asuntotukea?? Aivan hullua!! Perillisethän siitä hyötyy, joten valtio avustaa suuria perintöjä saavia perillisiä!! Jotain on pielessä tässä yhteiskunnassa.
Miksei samantien lopetetaan kaikki tuet ja koko KELA.
Kela voi olla olemassa, mutta kaikki korvaukset pitää tarkistaa, mitä maksetaan ja katsoa nuo maksut tasapuolisesti kohdistumaan kaikille!!
Nykyään se taitaa olla melkoinen viidakko. Maksetaan vähän sitä sun tätä, vähän sinne sun tänne. On sitä tullut ilmi kaikenlaisia virheellisesti maksettuja korvauksia. Taitaa olla valvontakin vähän sitä sun tätä.
Verotetaan ja sillä maksetaan tukia.
Sitten verotetaan erikseen niitä tukia.
Erittäin suomalaista.
Täysin älyvapaata.
Ainoastaan byrokraattikerros voittaa ja talous taantuu.
Suomineidon vyötäröläskiä.
Asumistuki on arka-aiheinen tabu josta ei sopisi keskustella sillä se valuu tulonsiirtoina suoraan kauppakamarinulikoiden taskuihin. Jos leikataan asumistukia, leikataan samalla näiden keinottelijoiden tuloja jotka ovat sponsoroineet päätäjämme eduskuntaan ja eihän sellainen sovi. Ei auttavaa kättä saa purra!
Kaikki sellainen sosialismi jossa verovaroin kustanetut sosiaalituet virtaavat yksityisiin taskuihin on sosialistisen Kokoomuksen mieleen. Suurin osa Kokoomuksen nk. porvareista on pelkkiä kieroja keinettolijoita eikä oikeita liikemiehiä. Tosiasiassa he ovat kiimakommunisteja ja sosialisteja, kieroja roistoja verenimijöitä jotka varastavat rehellisiltä veronmaksajilta asumistuilla ym. mitkä virtaavat näiden piilokommunistien tileille ja sitten ollaan muka niin liikemiehiä, pthyi helvetti..!!
Minkälaisia roistoja ja verenimijöitä tämä puolue kätkeekään sisäänsä. Jos tässä puolueessa olisi hitunenkin rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä, potkisi puolueväki nuo sosialismilla itsensä elättävät lierot Pohjois-Koreaan!
Ei Kokkomuksen kapitalismi tai oikeistolaisuus ole koskaan muuhun perustunutkaan kuin kieroon sosialismiin jossa veronmaksajien varoja on pyritty ohjamaan omiin taskuihin. Ruotsissa ja muissa läntisissä maissa tuollaiset "porvarit" (roistot) karkoitettaisi takaisin Suomeen kieroilemaan.
Sama juttu kaikissa muissakin sosiaalituissa.
Annettu raha valuu ruoka-, tupakka- ja kaljaostosten kautta kaupan alan taskuihin.
Liikemiespiireissä noita sosiaalituilla keinottelevia kauppakamarinulikoita kutsutaan rotanperseiksi joiden pelkkä tuntemeinen aiheuttaa mainehaittaa rehellisille liikemiehille.
Suomessa maksatetaan kokonaisia kerrostaloja ja lähiöitä veronmaksajien rahoilla! Tämä on kieroa, epäoikeudenmukaista ja sairasta tulonsiirtoa rikkaiden sijoitusyhtiöiden taskuihin. Asumistukiin on saatava nopea muutos! Tämän hulluuden on loputtava NYT !!
Muut tuet eivät nosta ruoan hintaa kuten asumistuki vuokra-asumisen hintaa. Asumistuki tekee työnteosta kannattamatonta koska elämänsä työstä kieltäytyneet saavat asumistukea eläkkeelläkin mikä nostaa vakaumuksellisen työstäkieltäytyjän eläketulotkin yhtä korkeiksi tai korkeamiksi kuin tukien ulkopuolelle jäävä työläinen jonka eläke on juuri ja juuri niin korkea ettei se oikeuta mihinkään tukiin.
Minusta ne jotka ovat tehneet elämänsä ajan työtä, kuuluu saada parempaa ansiota kuin sellaiset jotka eivät ole tehneet verollista työtä yhtä mikrosekuntiakaan elämänsä aikana.
Asumistuen vuoksi työtä ei kannata tehdä edes siksi että saisi muka parempaa tuloa työelämän jälkeen koska asumistuki nostaa työstäkieltäytyjänkin eläketulot jopa korkeammaksi kuin matalapalkkaista ja raskasta työtä tehneen työeläkkeen saajan tulon. Asumistuki pitäisi kriminalisoida koska kyse on täydellisestä moraalittomuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta työssäkäyviä kohtaan! ORPO HOI !
Iili- ja Lapamadot ym. verenimijät tulee karkoittaa tästä puolueesta ja Suomi on luotsattava vastuullisella politiikalla kohti oikeudenmukaisempaa huomista. Asumistuki tulee tumpata kommunistisen Neuvostoliiton kanssa samaan kuoppaan!
Tuo on oikein ja asiaan pitäisi saada muutos. Veronmaksajien rahojen ei pidä hyödyntää rikkaita gryndereitä. Monet hankkivat lukuisia asuntoja, kun tietävät hyötyvänsä valtion maksamista tukivuokrista. Onko oikein verorahoilla rikastuttaa yksityisiä asunnonomistajia?
Mielestäni se on kohtuutonta. Emme me sen tähden työtä tee, että osa maksamistamme verorahoista hyödyntää rikkaita, ahneita vuokranantajia!!
Jokainen menee töihin, joka töitä saa.
Ei ne ole yhdet ja samat, jotka on työttömänä.
Joka päivä joku jää työttömäksi (konkurssit)
ja joku saa töitä.
Noin 90000 työttömistä on yli 50-vuotiaita,
joita ei huolita mihinkään töihin
tai heillä on terveysongelmia tai ammattitaito
on vanhentunut, sillä ei ole kysyntää.
Muut työttömät on vaihtuva porukka.
Suurin osa työllistyy uudestaan alle vuoden.
Asumistuen kohtuuttomuudella ei ole mitään tekemistä työttömyyden kanssa. Asia on valitettavan usein niin että tuen saajat asuvat uudemissa, paremissa ja suuremissa asunoissa kuin tukien ulkopuolelle jäävät ja se on mielestäni epäoikeudenmukaista varsinkin tapauksissa joissa työssäkäyvät ovat pakoitettuja tyytymään pienempiin neliöihin.
Asumistuki menee lähes kaikilla päivittäiseen kulutukseen, eikä taatusti putoa asuntojen vuokrataso, vaikka asumistuet lakkautettaisiin kokonaan
Tämä on moneen kertaan todettu ja todistettu. Aina kun maksettavien asumistukien määriä on nostettu, on vuokriakin nostettu täsmälleen samaan tahtiin. Asumistuki nostaa asumiskustanuksia niillä jotka asuvat vuokralla ja jotka jäävät tukien ulkopuolelle. Asumistuki on laillistettu rikos rehellisiä veronmaksajia kohtaan!
Pakko niiden on pudottaa vuokria, koska asunnot eivät mene vuokralle, jos pitävät liian kalliita vuokria. ottakoon nuo grynderit pienempiä vuokria ilman valtion vuokratukea. Työläisethän sen maksaa palkastaan veroina ja sitten se menee rikkaille gryndereille.
Ei mielestäni ole oikein työläisten maksamilla verorahoilla tukea rikkaita asuntojen omistajia.
Jotain tyystin hullua siinä on. Niilläkin tukirahoilla voisi kenties maksaa köyhemmille lisää tukea., menisi parempaan tarkoitukseen kuin rikkaiden lihottamiseen.
Asuntosijoittajien veroedut kaikki pois, on väärin että saavat yhtiölainan vähentää verotuksessa mutta omistusasuja ei saa vähentää mitään.
Orpo on ikävän ratkaisun edessä, ei siksi että vähäosaisilta leikkaaminen kiusaisi omaatuntoa vaan siksi koska leikkaamalla asumistukia Orpo leikkaa myös ystäviltään joiden taskuihin asumistuet lopulta päätyvät. Kyseessä on suuret setelit! Yli kaksimiljardia Euroa vuosittain.
Tuet ovat lahjoituksiin verrattavia . Miksi lahjoitella tuottamattomaan toimintaa rahanhan voisi polttaa niin se tuottaisi edes lämpöä voimalassa .
Asumistuki on lahja mutta se ei ole lahja tuetulle vaan lahja osakkeenomistajille ja sijoittajille. Eikä kyse ole mistä tahansa lahjasta vaan valtavan suuresta rahasummasta!
Asumistuki on houkutellut Suomen asuntomarkkinoille ulkomaalaisia suursijoitusyhtiöitä joiden taskuihin tuet kiertävät. Iso osa asumistuista virtaa pois Suomesta ulkomaalaisten sijoitajien taskuihin suoraan veroparatiiseihin. Hullua, eikö?
Vuosittain maksettavista asumistuista voisi leikata heti puolet kokonaan pois ja jäljelle jäävä osuus pitäisi laittaa verolle lapsilisien kanssa!
Nyt ulkomaanlainaa otetaan sen vuoksi että Rosita ja Mertsi saisi asua työtä tekemättä ainakin samansuuruisessa asunossa kuin työläisetkin. Tämä on väärin tulevia sukupolvia kohtaan jotka joutuvat maksamaan tämän järjen köyhyyden.
Voit olla huoletta sillä kaksimiljardia on kaksimiljardia. Asumistuki valuu lyhentämättömänä Petteri Orpon ystävien taskuun ja sen ( asumistuen ) leikkaminen ei kuulu Orpon suunitelmiin. Jos Orpo tai Suomen hallitus kajoaa asumistukiin, siinä voi olla jonkun henkikin höllässä koska kyseessä on niin valtavat varat.
Asumistuen poisto omistusasuijilta pakottaa ihmiset myymään asuntonsa kokoomuslaisille riistäjille ja siirtymään vuokrakämppään saadakseen edes asumismenonsa hoidettua, tosin leikkuri iskee vuokralaisisellekin joten lopulta asunnottomuus kasvaa sekä rikollisuus räjähtää käsiin.
Suomesta tulee tänä vuonna turvaton paska maa.
Yllä sanottu että työttömät eivät ota työtä vastaan koska menettävät asumistuen. Henkilökohtaisesti en tiedä yhtään tapausta ja tuostahan seuraisi että TE-toimistolle pitää antaa selvitys miksi ei ottanut työtä vastaan ja jos selitys on että "olisin menettänyt asumistuen" niin tuostahan seuraisi tietysti ainakin karenssia koska eihän tuo ole hyväksyttävä syy olla ottamatta vastaan tarjottua työtä!
Asumistukia maksetaan jopa reilusti yli tuhat euroa kuukaudessa suuriin asuntoihin, jopa kokonaisiin kerroksiin kerrostaloissa. Kun tukien varassa asuva yksinhuoltaja asuu rivitaloasunossa jossa kolme-tai neljä huonetta ja keittiö ( eri sukupuolta oleville lapsille pitää olla omat huoneet ) ei tuollainen yksinhuoltaja voi vastaanottaa työtä koska silloin menetettäisi asumistuen ja jouduttaisi vaihtamaan asunto pienempään, vaatimattomampaan ja halvempaan.
Asumistukea on turha puolustaa sillä tukien varassa elävälle pitää riittää saman suuruinen ja saman tasoinen asunto kuin mihin työssäkäyvilläkin on varaa. Asumistuki on Suomen syöpä jota tulee leikata ja kunnolla!
Tuollaiset pitäisi valtion kyllä tarkastaa ja vaatia kohtuutta noissa asumistuissa!! Valtio ei ole mikään hyväntekevyyslaitos eikä sen pidä rikastuttaa verorahoilla ennestään jo rikkaita.
Joku järki tässä maksamisessa täytyisi olla!! Suomen valtiossa rikkaat rikastuu ja köyhät sen kun köyhtyy! Melko pölvästi yhteiskunta.
Aloittajan ajatus on hyvä.
Kun asumistuki olisi veronalaista tukea, olisi siinä samalla hyvä tilaisuus tarkistaa, miksi 6000 €/kk tienaava yrittäjä saa asumistukea.
Opiskelijoilta peritään opintotukea takaisin, jos ovat liian ahkeria tekemään töitä, joten tässä olisi vastaavan käytännön paikka.