Olipa meillä kerran maa, melkein yhtä onneellinen kuin naapurinsa Ruotsi, mutta ruotsissa oli kunigas.
Kunigasta halusivat myös ruotsin naapurit, koska kateeksi kävi, niipä he lähettivät joulukortin Saksaan ja pyysivät sieltä kunigasta jolulahjana itselleen.
Joulupukin kontorissa Korvatunurilla, kovassa kiireessä tonttujen toimesta, kortti pantiin taivaaliseen laatikkoon.
Jumala luki sen ja päätti lähettää oman poikansa, koska ei ollut muita vapaa ehtoisia lähtiöitä ei ollut heidän muistaessaan edellisen Juudan kunikaan kohtaloa.
Eikä hyvin käynyt nytkään, kuten maailmasta näet.
Mutta lähettäessään poikansa tämän ko. maan kunikaaksi, Armon iankaikkisena lähteenä, Hän tiesi ei omena kauaksi puusta putoa.
Armo kulkekoon kanssasi.
Kuvitteelinen Joulu tarina
Anonyymi-ap
0
93
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1932459Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en552194Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten1902133Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1721712Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411354Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41277Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"71252Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu481215Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on181212Venäjän sissit lakkojohtajat
Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.31108