Lapsuuteni joulu

Joulutarina
Lumihiutaleet putoilevat kasvoille ja hevosen kavioiden kopse tasaisena rytminä tulee korviin, välillä lentää kaviosta lumipaakku, kun hevonen vetää myllyrekeä kohti Okeroisten myllyä. Isän kanssa ollaan matkalla, olen vasta 6 vuotias ja nyt oli minun vuoroni päästä myllyreissulle, koska oman pellon viljasäkkejä vietiin jauhettavaksi; ruista, vehnää, ohraa ja kauraa. Puhelemme välillä, isä saattaa kertoa matkalla ohittamamme talojen historiaa; ohitamme Eskolan talot, Mattilan, Mannisen kartanot ja isä kertoo noiden talojen historiaa, välillä olemme hiljaa. Paljoa kulkijoita ei kohtaa maaseudulla, joskus joku heilauttaa pihasta kättä tervehdykseksi, enemmän kohtaamme sitten ihmisiä kaupungilla, kun ajamme kaupungin läpi kohti Okeroisten myllyä. Reki luistaa hyvin, lumi peittää kadut ja muitakin hevosia on matkalla jonnekin, vossikat kyyditsevät kulkijoita, autoja näkee vähän. Puramme jyväsäkit myllyn lastaussillalle ja mylläri ottaa ne vastaan; kaikkia laatuja ei saada samana päivänä ja menemme yöksi sukulaisten luo, jotta saamme seuraavana päivänä kaikki jauhot ja ryynit mukaan. Seuraavan päivän iltapäivällä palaamme myllylle, lastaamme kauraryynit, ruisjauhot, vehnäjauhot, mannaryynit, ohraryynit ja ohrajauhot ja lähdemme ajamaan kotiin. Ilta hämärtää kun olemme kotona, jouluksi pitää saada kaikki laadut aittaan, jotta jouluksi saadaan leivottua leipää, pullaa, rieskaa, äiti tekee myös leivinuunissa ohrapuuron, joka hautuu siellä jälkilämmössä koko yön. Jälkiuunileivätkin paistuvat siellä pitkään ja vasta aamulla äiti ripustaa ne vartaisiin tuvan katon rajaan. Isän kanssa pääsen hakemaan myös joulukuusen ja isä on tarkkana, vain tiuhasta paikasta voi kuusen kaataa; usein se on toiselta puolelta harva, mutta ei se seinän viereen tai nurkkaan pantuna haittaa, onhan sillä valon puolella riittävän tiuhassa oksia, joka kerta äiti vähän tuhahtaa, että pitihän se arvata, ei sano enempää. Koristelemme sen kuitenkin innolla, niin kuin lapset joulua innolla aina odottavat.
Köyhän kodin lapset eivät paljoa toiveita voi edes esittää, tiedämme, ettei paljoon ole varaa. Jouluaattona kuitenkin on äiti kattanut pöytään runsaan aterian, onhan maatilalla omasta takaa kaikkea, itse kasvatettu possu on luovuttanut kinkkunsa joulupöytään, juustoakin on äiti tehnyt omasta maidosta, paljoa ei ruokatarpeita tarvitse ostaa, kun omassa maassa kasvaa melkein kaikki tarvittava ja navetassa on lehmiä ja muitakin eläimiä. Joulusauna on pihalla, jonne lumisen polun kautta kuljetaan ja lämmin se on, vaikka ulkona on pakkanen, joka saunasta sisälle palatessa muistuttaa talvesta. Lopuksi isä lähtee jonnekin hevoselle heiniä antamaan, vaikka kyllä melkein arvaamme, että kohta se pukki tulee ja tuo ääni, jota isä yrittää muuttaa vanhan tuntuiseksi, kyllä tuntuu tutulta ja kun sitten pukki on ne vähäiset lahjat jakanut ja lähtenyt ulos; kohta isä tulee ja kysyy ikään kuin mitään tietämättömänä, että eihän pukki vielä ole tullut. Kaikki me lapset vastaamme, että kävi se jo ja toi lahjoja meille; olemme mukana leikissä, koska vain ihan pienenä tuo pukki oli jotenkin tuntematon, mutta ei se enää lähes kouluikäiseltä mikään salaisuus ollut. Joskus toki oli yllätys, että isäkin oli sisällä, kun pukki kävi, silloin hämäys melkein onnistui.