meillä on tänä jouluna ruokajonot,eihän tämä hallitus ole tehnyt mitään leikkauksia eikä muutakaan mikä heikentää kansalaisten elintasoa.Sosialistihallitus jonka pääministeri Sanna Marin oli ei tehnyt elettäkään ruokajonojen poistamisen suhteen eikä paljon muutakaan minkään muunkaan eteen .
On tämä naurettavaa kun Persut ovat jopa syyllisiä että
Anonyymi-ap
18201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei kukaan ole persuja nykyisistä leipäjonoista syyttänyt. Toki Sipilän persuhallituksen juonilla voi olla vielä jokin osuus. Mutta esim Hursti esitti pelkonsa siitä että persuhallituksen toiminta voi lähitulevaisuudessa lisätä ihmisten avuntarvetta.
Näin juuri. Eikö persu ymmärrä edes puhetta.
Hallituksen tehtävänä on saada valtiontalous tasapainoon,tälläisen valtakirjan äänestäjät antoivat.
Eihän näissä kommenteissa mistään muusta puhuta kuinka persut ovat syypäitä kaikkeen mitä Suomessa tapahtuu ja vähän sen ulkopuolellakin. Olen itsekin vastaillut leipäjono syytöksiin, niin jo on kumma ettei muka persuja ole niistä syytetty. Hurstilta jäi paljon ruokakasseja yli ja ovat tänään jaettu, joten myös siellä itketään pelkkien oletusten vuoksi. Suomea tullaan syyttämään kansanmurhasta, joten nämä leipäjonot ovat siihen nähden kärpäsen ininää. Kukaan ei ole nälkään kuollut nyky-Suomessa eikä kuole, vaikka leipäjonoja ei olisi. On meillä pärjätty ennen, niin pärjätään nytkin, mutta kun joka asiasta pitää parkua lehtien sivuilla.
PS on syyllinen. PS ei ole tehnyt mitään köyhyyden vähentämiseksi.
Päinvastoin se tekee kaikkensa, että köyhyys tulee lisääntymään.
PS:n tavoite on jakaa kansa kahtia. Se on itse jo siirtynyt eliitin puolelle
jättäen äänestäjänsä köyhtymään leikkaustensa uhreiksi.
Persut on syyllisiä moneen.
Onko Persut siihenkin syyllisiä ettei sinulla ole muuta paikkaa elämässäsi kuin tämä palsta.
Liekö syyllisiä myös sinun syntymään?
Mielipide: Persut on syyllisiä kaikkeen pahaan mitä yhteiskunnassa on.
Ennen persuja yhteiskunta oli aivan toisenlainen. Se oli hyvä.
Kansanedustajilla hyvä palkka!! hyvä siellä huudella menkää töihin!!! 20 miljoona kk .
Leikkasivat Hurstilta rahat - onse Purra niin kova
Mitkä rahat ?
Ilmapiiri Suomessa on PS:n pilaama.
Onko nyt ihan välttämätöntä reagoida vasemman laidan propagandaan? Tietenkin se ärsyttää, että joka puolelta roiskitaan punapaskaa, mutta ei sitä ärsyyntymistä heille kannata näyttää, ei ollenkaan. Se innostaa heitä jatkamaan ja kun on selvää, ettei siellä laidalla järki päätä pakota, niin propaganda vain pahenee. Tee ekoteko, äläkä reagoi punapropagandaan. PS tekee hyvää työtä suomalaisten puolesta ja sehän se juuri vasenta laitaa vituttaakin. Mitä itse tekevät? Mädättävät yhteiskunnan saastaideologiallaan ja sitten paukuttelevat henkseleitään ja kehuvat toisiaan.
Olet oikeassa,kuten Mauno Koivisto sanoi aikoinaan,jos provosoidaan ei kannata provosoitua,pitää harvinaisen hyvin paikkansa.Jos jättää näihin yrityksiin vastaamatta millään tavoin se kohdistuu heitä itseään vastaan kun eivät saa tuulta purjeisiin .Vaikka tälläiset eleet kuin olkapäiden nostelu tai haukottelu saa monen raivon valtaan . Kuten Demareiden Lindman nolasi pahasti itsensä kun meni Riikka Purraa syyttämään haukottelusta . En tiedä tekikö sen tahallaan vai ei . Mutta otti ja upposi laakista . Eiköhän anneta näiden tyhjänpäiväisten syytöksien jäädä omaan arvoonsa. Karavaani kulkee ja rakit räksyttää tyyliin .
Kyllä tulevaisuuden näkymillä on vaikutusta jo nyt. Ensi vuodelle Purra on tehnyt köyhille rajut leikkaukset. Heidän täytyy säästää jo nyt, että pysyvät hengissä.
Olen koittanut monta kertaa sanoa että jos kukaan ei vastaisi näihin punikkien provoihin,aikansa kun keskustelevat itsensä kanssa ,lopulta kyllästyvät kun kukaan ei heitä noteeraa millään tavoin .
Vornanen ei ole syyllinen.