Onko Väyrysen korttisoppa käsikirjoitettu Kremlissä?

Tarkoituksena kyseenalaistaa vaalien tulos ja kylvää epäpuraa suomalaisten keskuuteen. Väyrynen olisi juuri sopiva henkilö toteuttamaan käsikirjoitusta tietämättään. Näihän Kekkoselle tehtiin ETYKissä.
28319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Väyrynen kuuluu heinähattu päässä kurikaan pellon reunalle

Äänestä

Tuo sama on tullut mieleen ja miksi Väyrynen muuten tekisi itsestään täysin naurettavan. Hyvinkin mahdollista ja ei kenellekkään ole epäselvää se, että Väyrynen on sen verran vahvasti venäjämielinen, että jopa Keskustan on irtisanoutunut Väyrysen venäjänäkemyksistä.

Äänestä

Kieltämättä Väyrysen touhuissa haisee vahvasti kaalisoppa.

Äänestä

Ottaen huomioon Väyrysen sairaanloisen vallanhimon, niin periaattessa tuo voi pitää paikkansa.

Äänestä
  • Tarkan Karjalais kirjassa on dokumentoitu kuinka Väyrynen halusi järjestää vaikeuksia Idänkauppaan ennen 1982 vaaleja.

    Äänestä

  • Palstan.Yliskribentti kirjoitti:

    Tarkan Karjalais kirjassa on dokumentoitu kuinka Väyrynen halusi järjestää vaikeuksia Idänkauppaan ennen 1982 vaaleja.

    Näin historiankirjoituksessa:

    Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.[100] [101] Väyrynen kielsi ensin kokonaan osallisuutensa ja uhkaili Tarkkaa oikeusjutulla, jos todisteet Väyrysen osallisuudesta jupakkaan julkistettaisiin. Tarkan julkaisemassa kirjassa Ahti Karjalaisen urasta Väyrysen osallisuudesta todistava kirje julkaistiin Väyrysen uhittelusta huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tuosta siinä kohussa oli kysymys. Palstan.Yliskribentin väite, että idänkaupan vaikeuttaminen olisi hyödyttänyt Väyrystä tai Karjalaista on järjetön.

    Täysin päinvastoinhan kannatti taktikoida eli helpottaa ja lisätä idänkauppaa. Suomella oli ongelmana, että Neuvostoliitosta ei ollut niin paljon tuotavaa kuin täältä olisi ollut sinne vietävää. Väyrysen idea oli, että Suomi muka ostaisi itselleen lisää öljyä, vaikka tosiasiassa olisi kuskannut ylijäämäöljyn saman tien muihin länsimaihin. Tavaranvaihtopöytäkirjassa kahdenkeskinen kauppa olisi näyttänyt tasapainoiselta.

    Äänestä

Mielenkiintoinen ajatus ja kyllähän Väyrynen on tuonut puolensa esille useasti.

Äänestä

Kun kyseessä on Väyrynen tai Tursu, niin kaikki on mahdollista.

Äänestä

Olihan Trumpinkin touhut Kremlissä käsikirjoitetut.

Äänestä
  • Ja Tursun, eli myös Ihra-Aisan.

    Äänestä

Väyrysen venäjämielisyys kääntyi Väyrystä vastaan ja sitä Väyrynen ei osannut odottaa, vaan uskoi edelleen pelotteluun venäjällä. Natomaassa se ei enää toimi.

Äänestä
  • Mutta onko Väyrynen niin yksinkertainen, että ei edes tuota ymmärtänyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mutta onko Väyrynen niin yksinkertainen, että ei edes tuota ymmärtänyt?

    On, Väyrynen ei ole kovinkaan terävä, väitöskirjassakin satoja virheita ja koko väitöskirjan väitös osoittaui vääräksi.

    Äänestä

Suomessa on jostakin ihmeen syystä näitä Bäckmaneja, Turtiaisia ja Väyrysiä, joille venäjän edut ajaa edelle.

Äänestä

Täysin mahdollista, Väyrysellä on aina puhunut Venäjän puolesta.

Äänestä

Juoni näyttäisi olevan juuri tuon kaltainen, eli pyydetty tai avunanto sopimus.

Äänestä

Olisiko Väyrynen hölmöillyt aikoinaan sen verran Neuvostoliitossa, että heillä on vahva ote Väyryseen ja pakko totella?

Äänestä

VKK Turtiainen on samanlainen venäjäkiimainen ja toivoi venäjän miehistystä Suomeen, Väyrynen on hyvin pitkälle samanlainen.

Äänestä

Mahorkka haiskahtaa?

Äänestä
  • Ja kaalisoppa, myös huono venäläinen vodka.

    Äänestä

Voisi kuvitella, että noin monen tappion jälkeen Väyrynen olisi valmis ihan mihin vaan, ne tappiot kirvelee edelleen Väyrystä.

Äänestä
  • Ehkä kaikki ei ole sinun kaltaisia. Etkös sinä näe jotakin kapeja vielä kaikkialla?

    Äänestä

Kun kyseessä on Väyrynen, niin jopa todennäköistä.

Äänestä

Tuota on alettu epäilemään jo laajemminkin. Mikään muu ei oikein selitä Väyrysen omituista käytöstä ja uransa tuhoamista.

Äänestä

Toihan se Korsimokin Kekkoselle ruplia uran käynnistämistä varten, miksi Väyrynen ei tekisi samoin?

Äänestä

Väykän ainoa toivo on, että Putin miehittäisi Suomen ja palkitsisi hänet jollakin pikku viralla.

Äänestä

Väyrysen isänmaa on venäjä, se ei ole epäselvää kenellekään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tarkoituksena kyseenalaistaa vaalien tulos ja kylvää epäpuraa suomalaisten keskuuteen. Väyrynen olisi juuri sopiva henkilö toteuttamaan käsikirjoitusta tietämättään. Näihän Kekkoselle tehtiin ETYKissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu