Kiinnostasko sinua se, miten Raamattu on syntynyt? Vanhan testamentin synty poikkeaa Uuden testamentin synnystä. Raamatun vanhin kirjoitus on ajoitettu syntyneeksi noin 1100-1000eKr. Raamattu ei siis ole kovin vanha. Eikä se ole edes erityisen ainutlaatuinenkaan. Se ottaa ajatuksia aikansa kirjallisuudesta ja itseään jopa 1000 vuotta vanhemmista teksteistä. Se käyttää niiden kertomuksi, imitoi niitä, ja kopioi niiden tarinoita, joskus jopa sanasta sanaan.
1.Moos. 1 luvun luomiskertomus on muunnelma 2000 vuosituhannen eKr. mesopotamialaisesta luomiskertomuksesta.
Mooseksen syntymäkertomus jokineen, koreineen on lähes identtinen kopio Arkadialaisesta 2300-luvulla eKr. kirjoitetusta kertomuksesta.
Jotkut 2.Moos. Kirjan laeista ovat kopioita Hammurabin laista 1800 eKr.
Osa 3.Moos. rituaaleista on uskomattoman samankaltaisia 1400eKr kirjoitettujen saman alueen muista kansoista kertovien rituaalien kanssa.
Sananlaskuista kolme lukua on kopioitu sanasta sanaan 1300eKr ajoitetusta Egyptiläisestä tekstistä.
Raamatuntutkimuksessa on huomattu, että Vanhan testamentin teksti on koottu jonkun editoijan työhuoneessa ottamalla palasia eri kertomuksista, eri aikakausilta, jotka on sitten laitettu nippuun yhdeksi Raamatun kirjaksi tai joskus pieneksi osaksi Raamatun kirjaa niistä kirjoituksista ja niiltä aikakausilta, jotka sattuivat kiinnostamaan editoijaa. Joskus näissä kertomuksissa on ristiriitoja toisiinsa nähden tai juonen käsittelyssä on epäjohdonmukaisuuksia. Tätä tehdessään hän kirjoitti omia mielipiteitään tekstin sidosaineistoksi, jolla tekstistä saatiin jatkumo tietyn historiallisen aikakauden alusta sen loppuun. Hän tulkitsi Raamattua ja sen historiaa oman aikansa valossa.
Mooseksen kirjoja ei kirjoittanut Mooses, ei ainakaan niistä ajoista kertovaa tekstiä, jonka tapahtumat tapahtuivat Mooseksen kuoleman jälkeen. Eikä hän kirjoittanut kaikkea tekstiä niissäkään Mooseksen kirjoissa, joissa hänen kuvataan olevan elossa.
Esimerkiksi tätä Mooses ei kirjoittanut: "Mooses oli kuitenkin hyvin nöyrä ihminen, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä." (4Moos 12:3, FinRK) Tämä teksti löytyy Mooseksen keskustelun joukosta, jonka hän käy Aaronin ja Mirjamin kanssa. Se on selkeä editoijan myöhempi lisäys aiempaan tekstiin.
Se Mooseksen kirjojen editori, joka kasasi Mooseksen kirjat noin 500-400eKr. ei taas laittanut tekstiin mukaan omiaan, vaan kasasi ne neljästä eri kirjallisesta lähteestä. Esimerkiksi 1.Moos kaksi eri luomiskertomusta ovat eri lähteistä, ja jos ne yrittää laittaa yhteen, syntyy sekasotku, jossa ei ole päätä eikä häntää, samoin kuin ei ole siinäkään tarinassa, joka syntyy, jos Vanhan testamentin kaksi vedenpaisumuskertomusta lyödään yhteen.
Mooseksen kirjojen jälkeisistä kirjoista ei löydy kuin vain yksi viittaus siihen, että näiden kirjojen kirjoittajat olisivat edes tienneet Mooseksen kirjojen olemassaoloa. Se maininta löytyy Joosuankirjasta, noin 500-400eKr.
Vanhasta testamentista löytyy selkeitä merkkejä siitä, että sen kirjoja on vielä myöhemminkin editoitu. Tekstiä on poistettu, sitä on lisätty ja sitä on muutettu sekä lisätty joukkoon editoijien omia mielipiteitä. Kirjoja on versioitu ja päivitetty aina siten, kuin seuraavat sukupolvet Raamattua ymmärsivät omaa kulttuuriaan, historiaansa ja maailmankuvaansa vasten.
Esimerkiksi 800eKr asioista kertonut Jesaja hyppääkin luvussa 40 kertomaan pakkosiirtolaisuuden ajoista (580-530eKr.) toiseksi kertojaksi satoja vuosia myöhemmin. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen kertojaksi tulee kolmas Jesaja.
Vanhasta testamentista tuskin löytyy ainuttakaan kirjaa, jonka tekstiä ei olisi muokattu sen ensimmäisen kirjoittamisen, ja sen välillä, mitä me tunnemme nyky-raamattuna. Tosin yksi poikkeus tähän nykytiedon mukaan saattaa olla Obadjan kirja, joka on vain yhden luvun mittainen.
Vanhaan testamenttiin kuuluisi useampikin kirja kuin mitä siellä on, Vanha testamentti kun viittaa useisiin kirjoihin, joiden tiedetään kadonneen. Lisäksi on olemassa useita Vanhan testamentin ajan kirjoja, jotka on kirjoitettu samaan aikaan Raamattuun päässeiden kirjojen kanssa, ja joiden sisältö sopisi Vanhaan testamenttiin mutta jotka eivät koskaan päätyneet sinne, koska niitä ei luettu tarpeeksi.
...jatkuu...

Vastaukset 30
Vanhimmat
...jatkuu...
Miten VT kirjat valittiin Raamattuun? Uuden testamentin kohdalla oli tietyt henkilöt, ja tietty "komitea", jotka päättivät mitä kirjoja Uuteen testamenttiin laitetaan mutta Vanhan testamentin kohdalla näin ei ollut. Mitään komiteaa ei ollut päättämässä.
VT on kirjasto kirjoja, jotka päätyivät kirjastoon, koska niille löytyi lukijoita. Ja nuo lukijat olivat juutalaisia rabbeja. Vanhan testamentin aikaan oli useitakin versioita VT kirjoista, joista rabit päättivät aina tilanteen mukaan, mitkä versiot sopivat mihinkin tilanteeseen. Ne versioit tai kirjat, joita ei luettu, vähitellen unohdettiin ja jätettiin kopioimatta. Lopulta ne katosivat. Eri juutalaisyhteisöillä oli omat eri versionsa ja eri kirjansa. Tämän todistaa mm Kuolleenmeren kääröt. Meidän Vanha testamenttimne on nyt sen näköinen kuin se on, koska me satumme olemaan juuri jonkun tietyn niistä juutalaisyhteisöistä, kulttuurin perijöitä/kulttuurillisia jälkeläisiä.
VT on malliesimerkki siitä, miten Raamattua tulkitaan joka sukupolvelle sen oman aikansa maailmankuvan ja ymmärryksen mukaisesti. Tämä on ominaista koko Raamatulle. Vanhan testamentin myöhemmät kirjat tulkitsevat sen vanhempia kirjoja. Uusi testamentti tulkitsee Vanhaa testamenttia. Ja näin sitä pitäisi lukeakin. Ja niin juuri tapahtuukin kun vanhat raamatunkäännökset jäävät kirjojen joukkoon, joita ei lueta, uusien käännösten muokkautuessa seuraavien sukupolvien ymmärryksen ja maailmankuvan mukaiseen muotoon. Niin tapahtuu, kun nyky-kirkkokunnat, kuten juutalaisyhteisötkin aikanaan, tulkitsevat Raamattua oman ymmärryksensä mukaan.
Kun me tulkitsemme Raamattua viimeisimpien raamatuntutkimusten perusteella omaa maailmankuvaamme vasten, hyläten vanhoja tulkintoja, tai toisten kirkkokuntien tulkintoja, me emme toimi väärin. Me toimimme raamatullisesti. Niin tekivät ihmiset läpi raamatunhistorian Raamatussa olleille teksteille. Minkään kirkkokunnan oppi ei ole sen epäraamatullisempi kuin meidän omammekaan. Kaikki kirkkokunnat vain tulkitsevat Raamattua, aivan kuten mekin. Se on raamatullista. Mitään yhtä ainoaa Raamatun totuutta ei ole, eikä koskaan ollutkaan. On monia totuuksia, aina tulkinnan mukaan. Ja uusi tulkinta syntyy aina kun luemme Raamattua.
Tämä teksti perustuu Yalen yliopiston raamatuntutkimuksesta kertovaan luentoon.
"Kun me tulkitsemme Raamattua viimeisimpien raamatuntutkimusten perusteella omaa maailmankuvaamme vasten, hyläten vanhoja tulkintoja, tai toisten kirkkokuntien tulkintoja, me emme toimi väärin. "
Ei-helluntailainen kommentti:
Kenen puolesta puhuttiin me-muodossa? Leegio?
Kaikkien niiden puolesta, jotka tulkitsevat Raamattua eli ihan jokaisen, joka lukee Raamattua tai puhuu sen sisällöstä.
On nää niin naurettavia juttuja !
" 1.Moos. 1 luvun luomiskertomus on muunnelma 2000 vuosituhannen eKr. mesopotamialaisesta luomiskertomuksesta. "
Kumpi oli ensin ?
Jumala ?
Vai mesopotamilaiset ?
Säälittävää siis !
Säälittääkö sinua se, että Raamattu kopio pakanallisia tekstejä?
VT sanomahan yhtä kuin Mooseksen laki. Se lakihenkisyys oli silloin uskoa ja lain rikkomisesta saatavat rangaistukset. Onko se kopioitu joltain muulta ja missä muissa tarinoissa polttopuiden keräämisestä vääränä päivän tapetaan.
Koraani on samalla tavalla lakihenkeen kirjoitettu, mutta se on myöhäisempi kirja ja uskonto.
Eihän VT:ssä juuri mitään muuta tulkintaa ole kuin se miten lakia noudatetaan. Siihenhän Jeesus ja fariseukset törmäsivät kun Jeesuksen sapatin vietto ei oikein mennyt kuten kirjoitettu on.
Mitä muuta ihmeellistä siitä voi tulkita?
Et ilmiselvästi ole tutkinut Vanhaa testamenttia. Esimerkiksi aikakirjat tulkitsevat Mooseksen kirjoja, samoin Kuningasten kirjat, jne
Mooseksen kirjat ovat vanhempia kuin 500-400 eaa.
En muista, minkä kuninkaan aikana, mutta jonkun kuninkaan aikana ne löydettiin, kun olivat olleet kadoksissa jossakin arkistossa.
Jesaja eli joskus 700-luvulla eaa., samoin Hoosea.
Vanhimmat kirjat ovat siten vähintään 700 eaa., luultavasti 800-900 eaa. syntyneet.
2.Kuningasten kirja:
22:1 Joosia oli kahdeksan vuoden vanha tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kolmekymmentä yksi vuotta. Hänen äitinsä oli nimeltään Jedida, Adajan tytär, Boskatista.
22:3 Kahdeksantenatoista hallitusvuotenaan kuningas Joosia lähetti kirjuri Saafanin, Asaljan pojan, Mesullamin pojanpojan, Herran temppeliin ja sanoi:
22:8 Ja ylimmäinen pappi Hilkia sanoi kirjuri Saafanille: "Minä löysin Herran temppelistä lain kirjan". Ja Hilkia antoi kirjan Saafanille, ja tämä luki sen.
Joosia (Yo'shiyahu), valloitti entisen Israelin alueen ja liitti sen Juudaan. Hänen aikanaan kuningaskunta oli laajimmillaan.
640–609 tai 639-609
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Juudan_kuningaskunnan_kuninkaista
Puhutaan siis noin vuodesta 622 eaa., jolloin lain kirjat löydettiin niiden oltua temppelissä piilossa tai hukassa pitkän aikaa.
Tieteellinen Raamatuntutkimus ei tietenkään lähde tuollaisista teologisista oletuksista vaan tutkii Raamatun kirjoitusten historiaa mm kielen muuttumisen ja arkeologian kautta.
Kukaan ei tiennyt kirjoittavansa Raamattua, jonka arvonimeksi annettaisiin Jumalan sana.
Raamattu ei olekaan Jumalan sana. Siellä on ihmisten kerrontaa yms. Se ei ole mitään Jumalan sanaa.
Lue tämä ja ihmettele:
https://salatturaamattu.fi/kirje-jonka-ivan-panin-kirjoitti-new-york-sun-lehdelle/
Täytyypä lukea.
Joko luit tämän?
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/01/24/raamattu-ja-jumalan-sana/
Se voi käydä yksiin oman uskosi kanssa.
Enpä lukenut alkua pidemmälle. Gematria on humpuukia. Luomismyytissä on käytetty numerollisuutta, mutta sillä ei todisteta kirjoitusten jumalallista alkuperää: se todistaa kirjoittajien olleen ihmisiä, joille tuollainen numerollisuus oli tuttua.
Gematria on ihan eri asia, kuin tuo tuossa linkissä !
Ei Israelin kansalla vaeltaessaan erämaassa ollut mitään muuta kuin ne Mooseksen tuomat lain taulut minkä mukaan elää ja mitä tulkita. Tietenkin kansa oli pakosta lähes luku-ja kirjoitustaidotonta kun oli elänyt orjuudessa pitkän tovin. Mooses itse oli saanut hienon kasvatuksen egyptiläisten hoivissa ja tietenkin saattoi kertoa kansalle että näiden lakien mukaan mennään kunnes toisin ilmoitetaan.
Uskon ydin oli vanhassa liitossa lain taulut. Vasta uudessa liitossa ne rikottiin eikä silloinkaan usko ollut muiden kirjoitusten tulkintaa, vaan silloin Jumala teki ihmisten kanssa hengen liiton. Sen periaate on aivan toinen kuin tutkia sitä mitä lain tauluja se Mooses toi tuliaisina vuorelta.
Niinhän se on. Tapahtumien tapahtuma-aika ei kuitenkaan ole Raamatussa juuri koskaan, jos milloinkaan sama kuin niistä kertovan tekstin kirjoitusajankohta.
Ei Mooses tietenkään itse kirjoittanut tarinoita mitä oikein touhusi, mutta hänen on täytynyt ne jollekin kertoa siinä tapauksessa missä esim. ei ole ole ollut läsnä muita kuin hän ja Jumala. Tarinat ovat sitten kulkeneet tarinoita siihen asti kunnes ihmiskunta kehittyi niin paljon että saattoi kirjoittaa ne ylös ja toiset saattoivat ne lukea. Joskin ehkä se taito ei kehittynyt, vaan se oli annettu luomisessa ja tulee vain esille kuin siihen annetaan mahdollisuus. Niinhän on alkeellisempienkin alkuasukkaiden kohdalla että heillä on aivan sama valmiudet oppia lukemaan ja kirjoittamaan vaikka mitään mahdollisuutta sellaisen kehittymiseen ei ole ollut, kun eivät sellaista mitään tiedä eikä kukaan heidän esi-isistään. Ei sellainen voi kehittyä mitä ei kukaan tiedä olevan olemassakaan.
"hänen on täytynyt ne jollekin kertoa siinä tapauksessa missä esim. ei ole ole ollut läsnä muita kuin hän ja Jumala. "
Jaa on vai? Että suljet kokonaan pois sellaisen mahdollisuuden kuin että joku olisi lisäillyt jotakin alkuperäiseen kertomukseen tai, että joku olisi ihan itse keksinyt koko kertomuksen?
"Tarinat ovat sitten kulkeneet tarinoita siihen asti kunnes ihmiskunta kehittyi niin paljon että saattoi kirjoittaa ne ylös ja toiset saattoivat ne lukea. "
Et sitten vissiin ole kuullut mitään antropologiasta, joka tutkii ihmisten käyttäytymistä ja muistia? Et ole kuullut rikkinäinen puhelin leikistä? Nykyaikainen rikostutkimus on todennut, että ihmisen muistot ja kertomukset muuttuvat jo alle kahdessa vuodessa, puhumattakaan kymmenistä tai sadoista vuosista. EI NIIHIN VOI LUOTTAA?
Kun sitten kirjoituksia on kopioitu vuosisadoista toisiin, on syntynyt virheitä, ja jotkut ovat muuttaneet tekstiä haluamaansa muotoon ja lisänneet siihen omiaan, niin mihin on enää uskomista?
Et taida tuntea Raamatun syntyä.
Onko niitä lain tauluja tarvinnut kertoilla tai kopoida tuhansia vuosia kun ne oli kirjoitettuna annettu ja eikä niitä säilytetty liiton arkissa. Mikä se olisi siellä muuttanut aivan toiseen muotoon kuin mitä Jumala oli ne antanut.
Vasta Jeesus kumosi lain taulut, naulasi ne ristille ja aloitti uuden liiton, joka ei perustu väärinkopiointiin, vaan Hengen yhteyteen Jumalan kanssa. Siinä ei ole kopiokonetta ihmisen ja Jumalan välillä.
Vanha testamentti oli Jeesuksen Raamattu, sekä muutama nykyään pakanalliseksi laskettu kirja, kuten esim. Eenokin kirja. Jeesuksen Raamattu sisälsi jo silloin tekstiä, jota oli muokkailtu editorin oman agendan mukaan.
"Vasta Jeesus kumosi lain taulut, naulasi ne ristille ja aloitti uuden liiton, joka ei perustu väärinkopiointiin, vaan Hengen yhteyteen Jumalan kanssa."
Jännää kun Jeesus itse ei tiennyt tuollaisesta naulaamisesta yhtään mitään, päin vastoin. Näyttää sanoneen, ettei laista katoa välimerkkikään.
"Siinä ei ole kopiokonetta ihmisen ja Jumalan välillä."
Hmm... eihän ne kopiovirheet ole ainoita Raamatun väärinymmärtämiseen johtavia asioita. Kirkon traditio estää tehokkaasti uskovia tietämästä uusimpia kielentutkimuksen tuloksia, joiden mukaan monet Raamatun sanat ovat saaneet uudet merkityksensä. Merkityksensä, jotka jopa muuttavat teologiaa. Esimerkkinä se, että nykytiedon mukaan Jumala ei antanutkaan AINUTSYNTYISTÄ poikansa yhtään minnekään. Antoi vain AINUTLAATUISEN, joka ei enää Vanhan testamentin mukaan tulisi olemaan edes neitsyestä syntynyt.
Arkin sisällä oli laeista vain dekalogi.
Niitä Mooseksen lain tauluja säilytettiin liiton arkissa. Eivät ne tosiaan kulkeneet suutietona ihmiseltä toiselle. Tarina ei tosin kerro milloin ne lain taulut hävisivät, mutta Jeesus ainakin lopetti niiden käyttämisen uskon perustana samaten kuten eläinten uhraamisen. Nehän ovat toisilleen rinnasteisia. Laki kun ei voinut ihmistä pelastaa, niin tarvittiin eläinuhri syntien sovittamiseksi.
Jos ei UT:sta ymmärrä sitä miten vanha lakiliitto on kumottu ja hengen liitto astunut tilalle, niin ei kannata lukea Raamattua ollenkaan.
Jeesus jo kertoili uuden ja vanhan liiton erosta sillä että ei uutta viiniä lasketa vanhoihin leilieihin eikä uuteen leipätaikinaan panna vanhaa hapatusta. Se oli täydelllisen pesäeron tekemistä vanhasta liitosta. Piiruaakaan siitä ei jäänyt jäljelle muuta kuin lait niiden tuomioksi jotka eivät usko uuteen liittoon eivätkä halua lukea siitä UT:sta.
"Jeesus ainakin lopetti niiden käyttämisen uskon perustana..."
Uskon perustana oli Jumalalle kuuliaisuus, ei lain taulut.
"Jos ei UT:sta ymmärrä sitä miten vanha lakiliitto on kumottu ja hengen liitto astunut tilalle, niin ei kannata lukea Raamattua ollenkaan. "
Niin, painottaisin sanaa MITEN.
En olisi niin varma näistä. Me emme tiedä tarkasti aikamääristä. Tiedossa voi olla "vanhin" kirjoitus, koska sitä vanhempaa ei ole löydetty. Monesti on väitetty Raamatussa olevan esim. jonkin ylimääräisen jakeen, joka lisätty jälkikäteen, kunnes löytyy vanhempi jäljennös, jossa jae löytyy jne.
Entäs nämä kirjoitukset, joissa tapaillaan Raamatun kirjoituksia, mistä syntyy kuva että Raamattu on kopioitu näistä. Näiden ajoitus ja kirjoituksen jatkumo on monesti osoittautunut jatkoromaaniksi. Ensin on vähän, josta voi vetää johtopäätöksiä. Myöhemmin on lisätty ja alettu tapailemaan Raamatun kirjoitusta. Kirjoitus ei siis olekaan syntynyt kokonaan alkuperäisen mukaan, vaan sitä on jatkettu ja väritetty myöhemmin.
"Monesti on väitetty Raamatussa olevan esim. jonkin ylimääräisen jakeen, joka lisätty jälkikäteen, kunnes löytyy vanhempi jäljennös, jossa jae löytyy jne. "
Ei kovin monesti. Yleensä siinä käy juuri päin vastoin: vanhemmasta käännöksestä puuttuu nuo mainitsemasi ylimääräiset jakeet. Mutta kyllä toisinkin päin tosiaan on käynyt. Esimerkiksi Kuolleen meren kääröistä löytyneessä hepreankielisessä Raamatussa on Psalmeja enemmän kuin meidän Raamatussamme.
Pyhän Hengen johtamina ihmiset kirjoittivat sen , minkä saivat Jumalalta.
Mitä on Pyhän Hengen johtaminen tässä tapauksessa?
Onko Mooseksen lain taulut kopio jostain. Tekikö Mooses oharit tyhmälle kansalle ja kopioi lain taulut jostain ja vei kansalle että Jumala on puhunut. Onko jossain muualla olemassa lain tauluja jossa polttopuiden keräämisestä vääränä päivänä kivitettiin.
Teoriassahan jos Jumala oli kirjoittanut kivitauluihin lait, niin se säilyvät kyllä siinä aika kauan. Ei Jumala kuitenkaan niitä olisi vesiliukoisilla tussilla kirjoittanut ja kun Mooses olisi tullut sateessa alas vuorelta, sanonut, että näissä oli jotain käskyjä, mutta enää ei lue mitään, mutta yritän ulkomuistista teille kertoa miten ne meni.
Teoriassa lain taulut olisi pitänyt säilyä aivan Jeesuksen aikaan asti ja niitä olisi voinut kaikista pyhimmässä lukemassa että miten Jeesus piti sapatin mukaan tuomiota ilman että piiruaakaan niihin olisi lisätty tai pois otettu. Eikä ole tietenkään tänäkään päivänä, vaan yhä ne tuomitsevat pahantekijät sekä ne, jotka eivät usko Jeesuksen sovitustyöhän ja Jumalan Pyhään Henkeen. Heille ne Mooseken raahaamat kivitaulut ovat yhtä tuomion väline.
Raamatun mukaan lain taulut olivat arkissa. Arkki katosi Raamatun mukaan satoja vuosia ennen Kristusta. Sen jälkeen kaikki oli vain kopion kopion kopiota sukupolvesta toiseen.