Minä lähtein sinne toimeentulotuki hakemuksen ja tiliotteet jossa näkyi 230 euron pitkävetovoitto. Sain silti toimeentulotukea ensi vuodelle tammi ja toukokuun väliseksi ajaksi 71 euroa per kk. Sähkölaskusta saan rahat aina kun lähetän laskun kelaan. Olen tänä vuonna saanut toimeentulotukea noin 26 euroa per kk eli sähkölaskun verran. Toimeentulotukeni nousi siis reilusti ensi vuodeksi.
Siis katsooko ne kelassa edes tiliotteita.
Anonyymi-ap
23489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Riippuu virkailijasta mutta omasta kokemuksesta eivät koskaan tähän asti vaikka viimeisen 6-7 vuoden aikana ehkä 10 tapausta jossa tilille ylimääräistä plussaa hieman enemmän tai vähemmän kuin tuo summasi.
ARVELEN äärimmäisen harva kelailijoista jaksaa alkaa tiliotteita syynäämään useimmille riittää liitteet ovat mukana ja jatkavat edellistä päätöstä sen enempää syynäämättä.
Menee perintään kylläkin noi.
Paljonko sähkölasku nousi, jos teit uuden sopimuksen.
Sähkölaskut olleet 24-27 euroa kk. Veikkaan että kelan 21.5 kerroin on poistunut käytöstä ja sen takii saan toimeentulotukee enemmän tänä vuonna.
Aloitukseen sen verran jos pelivoittoa 230eur ja toimeentulotukea myönnetty tammikuusta toukokuuhun niin älä ihmettele jos et saakkaan kesäkuusta loppuvuoteen asti kun sulle maksettu alkuvuodesta ilman perusteita toimeentulotukea.Et sinä pelivoitolla mitään tienaa jos haet toimeentulotuke.Takaisin perintä mahdollisuus myös voi olla aiheellista.
Kyllä voi iskeä takaisinperintä ja se vasta ketuttaakin.
Kannattaa varautua ainakin tuollaiseen päätökseen en usko että jotain pelivoittoja katotaan läpi sormien.
Ne näkee nuo suoraankin ilman tiliotteita halutessaan
KETKÄ NE JA MITKÄ NUO?
No kelan tädit
Niin, tottahan toki olet ilmoittanut tuon pelivoiton kuten olet sitoutunut tekemään edellisessä hakemuksessa? Jos tuo huomataan niin et selviä pelkällä takaisinperinnällä.
Eivät ne huomaa. Aloittajahan sanoi päätös tt-tuesta on jo tehty, eivät he seuraavan hakemuksen yhteydessä ala enää syynäämään wanhoja otteita.
Itse olen saanut toimeentulotukea kun voitto ollut 153 euroa marraskuussa. Sain jopa kun olin 730 euron voitto tiliotteessa mutta siitä on jo vuosi. En usko että kovin tarkkaan kelassa katselevat niitä tiliotteita.
Mutta Kevan arvonnassa saa voittoa tänä vuonna 150 € ihan joka kuukausi sen se
tulee vanhan työeläkkeen päälle indeksikorotuksena . Se 5,7 % on mannaa.
Voittoa ja voittoa peleistä niin paljonko olet hävinnyt 5 vuoden aikana.En ymmärrä tuollaista että peleihin mukamas varaa ja sitten hakee toimeentulotukea....mukamas tienaa.Perseaukiset vielä pelaa voi helvata.
Ei tuo teidän kirkonrottien suosima puuro edes mitään ravitsevaa ole. Vatsaystävällistä kylläkin mutta pakastemustikoita ja raejuustoa tarvitsee lisukkeeksi jotta nälkään voi syödä, ei ilman lisähöysteitä siitä ole kuin välipalaksi ensiapuun.
Hi hi hi hi sinulla jotain fantasioita mitä kiva olis syödä noooh tyydy persaukinen makarooniin.Tuotasoon nähden kaurapuuro ihan hyvä syötävä.Mistä sinulla persaukisella mustikoita on tai varaa syödä raejuustoa.
Kirjoituksen tasosta päätellen teilläpäin ei taida hissi liikahtaa pohjakerroksesta ollenkaan?
Kuvittele persaukisena mitä vaan ja haaveilet kaikista asioista mitä olis kiva tehdä.Hmm onko kenties maniavaihe päällä ja ens viikolla rakennat omakotitalon.
SE maanis-depressiivinen on pelastava diagnoosi työttömälle.
Itse pidän veikkauskortissa tätä 8pv lunastus-maksutapaa, siinähän voi alle 1000 euron ja totossa alle 2000 euron voitot lunastaa käteisenä 8 päivän ajan.
Niin saa voitot lunastettua ilman, että ne vaikuttavat tukiin.
Pelaan joskus satunnaisesti ja laitan esim pitkävedossa sellaisia rivejä, joissa mahdolliset voitot jäävät alle tuon tonnin ja joskus laitan sellaisen rivin, millä tulee lapun osuessa sitten kymmeniä tuhansia, jolloin ei sitten olekaan väliä ainakaan vähään aikaan, vaikka tuet menisivätkin.
Eikä multa ole kyselty, että onko mulla veikkauksen pelitiliä.
Tai no, kerran yksi virkailija kysyi, mutta vastasin että ei ole, koska ei kiinnosta pelata edes pajatsoa eikä siihen oikein olisi varaakaan.
Virkailija naurahti että näinhän se on ja asia jäi siihen.
Olen voittanut 15000. Rahat tilille tulivat ja nostin ne. Olin sitten 3 kk hakematta tukia.
Minäkin voitin ja pilkku oli eri kohdassa. En hae ikinä mitään tukia..