Arvon meteorologien pitää lopettaa se saatanan pakkasella pelotteleminen tai sitten heidän on mentävä itse tulipalopakkaseen seisomaan SISÄVAATTEISSA kahdeksi tunniksi! varmasti ei haluta enää katsojia säikytellä kun viluttaa niin julmetusti eli rangaistus tehosi.Siis rangaistuksena seistä kovennettua 2-3 tuntia 35-40 asteen pakkasessa ILMAN talvivaatteita!!ei mitään lämmittelymahdollisuuksia ennen kuin penalty on seisty loppuun!pirullinen viima tehostaa vaikutusta.
PAKKASELLA PELOTTELU LOPETETTAVA!!!
Anonyymi-ap
42460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Sää lähetyksistä on tullut pelkkää kohua ja pelottelua. Milloin itketään kun sataa useamman päivän, toisena pelotellaan kun tuulee, kolmantena itketään kun kesällä on hellettä ja talvella yllätytään jos on pakkasta. Joko meteorologit, kansa, uutistoimittajat tai kaikki yhteensä ovat vieraantuneet Suomen neljästä vuoden ajasta. Ilmastohuuhaa sakki on jo vuosia puhunu kun Suomesta loppuu talvi. Hah. Kuka enää muistaa milloin viimeksi on ollut musta talvi? Metriset hanget ovat nykyään sääntö kuin poikkeus kuten on ollut aina myös nuoruudessani.
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18192495e
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Kaikkialla muualla Suomessa on totuttu koviin pakkasiin mutta Hjelsingin hienohelmoille on kauhistus jos pakkasta on yli 10 astetta :D
Teslassa saattaa riittää virta mäkkäriin, mutta ei takas.🤣
Sinä taidat vaan olla kade helsinkiläisille, ei me mitään hienohelmoja olla!
Kateus ei ole mikään selite ylimielisyyden arvostelulle. Eli sinun teoriasi mukaan sinä/te olette siis kateellisia maaseudulla asuviin, kun jatkuvasti öyhötätte ja uhoatte heille vai?
Ei me olla kuule kateellisia eikä kyllä ylimielisiäkään, TE maalla asuvat sen sijaan olette molempia!
Näytä minulle se kohta missä olen väittänyt asuvani maaseudulla?
Niin, sellaista kohtaa ei ole, mutta paljastit kommentissasi vihan maaseudulla asuvia kohtaan joten projisoit lähinnä sisintä tunnetilaasi ulkopuolisiin.🤭😅
Et ole suoraan sanonut asuvasi maalla mutta puheistasi voisi niin päätellä. En minä ole vihannut maalla asuvia, olen vain todennut sen tosiasian näitä nettifoorumeita lukiessani että monet maalla asuvat ovat ylimielisiä ja kateellisia helsinkiläisille, sen huomaa siitä että aina haukkuvat helsinkiläisiä!
Yleistät, mutta se kuuluu yleensä kuvaan jossa toiset halutaan syyllistää ja oma nahka pelastaa. Todellisuudessahan helsingissä vähätellään maaseudulla asuvia on kyse asumisesta, yksityisautoilusta tai vaikka susista. No kyseessähän on etupäässä paikallisen vihervasemmiston lietsoma vastakkainasettelu ja ideologinen anarkia ja siihen nähden suurinosa helsingin asukkaista on fiksua ja asiallista ilman ideologista anarkiaa. Todellisuus vaan on se, että poikkeuksetta maaseutua vihaa helsingin vihervasemmisto.
En minä ainakaan ole vähätellyt, mutta sen sijaan esim. sukulaiseni jotka asuu maalla, tuntuvat olevan kateellisia meille jotka asumme Helsingissä. Ja mitä minuun tulee, minulla on ystävä joka asuu maaseutukaupungissa ja meillä on ihan hyvät välit.
No itse en edelleenkään allekirjoita tuota kateutta. Kritiikki lähinnä mitä maaseudulla asuvat kohtaa helsingin suunnasta ja kun siihen vastataan käännetään se helposti "kateus" kategoriaan, kun halutaan projisoida se oma tunnetila pois ja ikäänkuin hyökätä takaisin. Minulla ei ole mitään kateus aspektia helsinkiä kohtaan, mutta edes laivalle emme sieltä enää vaimoni kanssa lähde vaan mielummin turusta, koska helsinkiläisten vihervasemmiston suhtautuminen muualta tulleisiin etenkin maaseudulla asuviin on tuomitseva ja jopa uhkaava. Kyllähän tämä yksi vihreä mikä lie fatima onkaan poliitikkokin feministisessä miesvihassaan tokaisi, että maaseudulla haluaa miehet asua siksi että voivata hakata vaimojaan kenenkään kuulematta ja kuulemma kaikki ovat lisäksi sisäsiittoisia. Tuollainen on niin törkeää ja halventavaa puhetta, että mielestäni ainoa tuomio tuollaisesta pitäisi vähintään olla ehdotonta, kun se sanotaan vieläpä poliitikko taholta.
Niin ja kohtuu suuressa kaupungissa asumme itsekin.
Minä en ole projisoinut mitään mihinkään suuntaan, kerroin vain mitä itse olen kokenut ja mitä olen myös netissä lukenut! Eli sen että maaseudulla asuvat usein vihaa meitä helsinkiläisiä, ja ihan TURHAAN! JA se mitä Fatimiin tulee niin en itsekään tykkää koko muijasta, saisi muuttaa takaisin sinne mistä on tullutkin!
Ai niin, olen aiemmin ollut demarien kannattaja, nykyisin PS. Ja vihreitä en suostu äänestämään vaikka olisi Suomen viimeinen puolue!
No juu ei teitä fiksuja kukaan varmastikaan vihaa, vaan huomaat sen itsekin että marginaali vihervasemmisto osaa pilata koko kaupungin maineen öyhötyksellään. Sinulle toivotan mukavaa uuttavuotta!
Vantaalla oli pakkasta jopa 30 astetta uudenvuodenaattona 2009.
Kiitos samoin sinne mukavaa uutta vuotta!
Juu, totta!
Kaikki on nykyään jotain hirmu-. Itse olen ajatellut, että tämän kaiken ylihehkutuksen takana on 70-luvun pullamössösukupolvi, jotka ovat nyt päättämässä asioista. Heidän kollegat ovat 80- ja jopa 90-lukulaisia todellisia lellejä, joiden todellisuuskuva on täysin somettajien aikaansaama.
Onko maailma tullut ihan kahjoksi? On ja pelkään tämän sakin päätöksiä. Puolet heistä on koulukiusattuja mielialaltaan sekavia ja puolet kiusaajia. Huhhuh.
*mikään ei riitä*, paitsi minäminäminä....
Suhteellisuudentaju puuttuu, Suomessa on aina ollut talet ja pakkaset lumineen.
Turha sitä kauhistella joka päivä niin kuin uutena asiana.
Talvella on pakkasta ja lunta enemmän tai vähemmän. Mutta ei se ole uutinen.
Sanoisin, että asia on enemmänkin psykologinen. Tietenkin ilmastohuuhaan aikakaudella halutaan korostaa kaikkea ääripäätä, koska vain sillä saadaan myytyä ilmastohumppaa eteenpäin. Mikäli uutisoitaisiin aina, että nyt on normaali talvi, normaali kevät, normaali kesä tai normaali syksy veisi se ilmastohumpalta pohjan. Jos olette huomanneet, niin joka päivälle löydetään vaikkapa joku kellonaika jolloin voidaan kaivaa "katastrofaalinen" sääuutinen tyyliin "tällaista säätä ei ole ollut sataan vuoteen". On se sitten vaikka kotkan sääasemalla 1.1.2024 kello 11.24 saatu hetkellinen mittaus tulos tai lumen syvyys/ lumen puute tila, niin se riittää uutiseen "tällaista säätä ei ole mitattu sataan vuoteen" vaikka muualla olisi täysin normaali säätila.
Toinen asia on se, että nykyään some tuo kaiken heti ympäri maailmaa kaikkien silmille. Jos sata vuotta sitten hurrikaani tuhosi kokonaisen kaupungin, tsunami jyräsi alleen puolet jonkun maan rannikosta tai meteoriitti tuhosi satoja nelikilometrejä tunguskan erämaata, niin ei some tuonut heti kaikkien silmille "nyt kuollaan kaikki" uutista. Tieto tuli kun tuli joskus kuukausien päästä ehkä johonkin sanomalehteen ja maailma jatkoi normaalia pyörimistään. Nyt saadaan vaikka koko Suomi kiinni, kun uutisoidaan että "huomenna on järkyttävä -20 pakkanen. Kaikki sisälle ja lapsille kypärä päähän"
Tätä tämä on nykyään.
90-luvun alkuun oli ihan normia talvella -30 asteen pakkaset myös keskisessä Suomessa jotka saattoi jonain vuonna kestää kaksi kuukautta
Juu, ja Helsingissä oli 80-luvun lopulla ihan hirmupakkasjakso, yli -35C. Se kesti ja kesti ja porukat oli ihan hukassa kun jääti ytimetkin. Itsellänikin oli silloin kaksi takkia päällekkäin ja kaksi pipoakin kun kouluun menin :) Siitäkin selvittiin ja dösät kulki.
Kova pakkanen voi olla joillekin ihmisille oikeasti hengenvaarallinen! Eli ei ole turhaa varoitella kovista pakkasista!
Toinen ihminenkin VOI olla toiselle ihmiselle vaarallinen eikä siitä uutisissa varoitella
Jos ei henkilö ymmärrä ulos mennessä, että siellä on pakkasta tai "kovaa pakkasta" ilman että siitä erikseen kerrotaan tuollainen henkilö joutaakin jäätyä. Holhouksen alainenhan on henkilö joka ei osaa edes ulos pukeutua.
Etkö ymmärrä että joskus voi jokin sairaus aiheuttaa vaaran kovalla pakkasella ja kuitenkin on käytävä pakollisilla menoilla, kuten kaupassa, lääkärissä jne. sekä tietysti myös työssä. Eikä kaikkeen voi varautua pukeutumisella.
Millainen sairaus estää oman järjen käytön sekä lämpömittariin katsomisen saati asiallisen pukeutumisen kelin mukaan?
Kiinnostaa oikeasti tietää näin ulkotyössä paahtavana yrittäjänä jonka harrastuskin on vuoden ympäri luonnossa kulkeminen erällä käyden.
Iltapaskathan sitä lähinnä tekee.
Kuka on pelotellut ja ketä??
Kaikkea se Venjä keksii sodaksi, läpikulku pakolaiset ja nyt pakkaset, miten EU ja Suomi vastaa !? Olihan Vejän sähkö niin halpaa,että olis sekottanut pörssisähkönkin ,mut ei enää,juhlii EU:kin !?
Mitähän jos Abrahamm lakkaisit sekoilemasta ja ennenkaikkea VALEHTELEMASTA??
Mistä näitä idioottimaisia aloituksia oikein sikää? Samalla typerällä logiikalla meteorologit pitäisi siis kesähelteillä passittaa alasti pihalle polttamaan nahkansa, jos erehtyvät varoittelemaan tukalasta helteestä ja voimakkaasta UV-indeksistä...
Aloittaja puhuu "arvon meteorologeista", mutta ei tunnu arvostavan koko ammattikuntaa.
Vastauksesi oli typerä. Aloittahahan selkeästi sanoi, että peloittelu on lopetettava. Jos ei enää osata tehdä muita kuin katastrofi henkisiä säätiedoituksia, niin mielummin ei säätä ollenkaan.
Vaikka aloitusta kuinka kehuisi selkeäksi, niin ei se sillä järkeväksi muutu. Jos säätiedotusten katsominen ottaa noin koville, niin eihän niitä pakko ole katsoa.
Otin onkeeni ja jäin kotiin.
Ei lähde kaara käyntiin. Mittarissa -35.
Hommaa polttomoottori. Lelut jää parkkiin tällä kelillä.🤣
On se. Vanha bensakone, mutta nyt hyyty.
Olisit hommannut kanttiladan : D DA!
Aloittaja on kirjoittanut tärkeän asiansa aivan oikeaan paikkaan. Meteorologit lukevat nimenomaan tätä foorumia ja lopettavat kaikenlaisen varoittelun välittömästi, kun sitä heiltä pyydetään.
Tänään aamulla Ylen radiouutiset pelotteli ilmastonmuutoksen takia lisääntyvillä helleaalloilla. Ilmeisesti tästä piti muistuttaa nyt pakkasaallon keskellä...
Ja aina on vanhusväestö tulilinjalla. Antaisivat nyt vaan sen eutanasiapillerin jotta me vanhat riesat saadaan pois noiden täydellisten jaloista. Aina kun on joku ongelma, oli se sitten sää tai talous, sote tai työnteko, syyllinen on ikääntynyt kansalainen.
Olen sanonut jo vuosia, että meitä johtaa nyt koulukiusaajien sakki. Hyvästi demokratia ja sivistys.
Olen samaa mieltä! Johtajille ja päättäjille sanoisin että jättäkää vanhat ihmiset rauhaan, ei tarvitse joka käänteessä syyttää vanhoja ihmisiä! Vanhenette te itsekin!
Kyllä sen eutanasiapillerin ansaitsisivat ihan muut kuin vanhukset jotka ovat tämän maan rakentaneet. Vihervasemmisto nyt suht julkisesti vihaa vanhempaa väestöä mikä kertoo tämän maan rappiotilasta.