Helvetti Jeesuksen vapaaehtoisen uhrin valossa

Moni helvettiin uskova palvoo uskonnollisilta esi-isiltään perimäänsä ja/tai itse itselleen luomaansa sikaa.

Sisällissodan aikana Kajaanissa valkoiset olivat teloittamaisillaan kiinni ottamiensa punaisten joukosta kolme henkilöä. Koska tuomitut olivat perheellisiä miehiä, astui punaisten rivistä esiin kolme poikamiestä, jotka ilmoittivat, että he voivat asettua tuomittujen tilalle, koska näillä oli perheet. Valkoisten upseeri suostui ehdotukseen, ja poikamiehet ammuttiin. Kun nyt nämä kolme poikamiestä ammuttiin, kolme perheellistä miestä säästyi kuolemantuomiolta. Voisi kai sanoa, että tuo poikamieskolmikko kuoli "oikeaan aikaan" noiden kolmen perheellisen edestä.

Paavali kirjoittaa:

Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

Kysymys: kuoliko Kristus edestämme siinä vaiheessa, kun osasimme oikealla tavalla katua syntisyyttämme ja pahuuttamme ja pyytää Jumalalta syntejämme anteeksi? Vai tulimmeko me "oikeaan aikaan" tapahtuneen kuoleman ansiosta SOVITETUIKSI peräti siinä vaiheessa, kun me EMME olisi voineet vähempää piitata koko Jumalasta ja synti- ja syntisyyskysymyksestä? Mitä kirjoittaa Paavali?

Jos me SILLOIN, kun vielä olimme Jumalan VIHOLLISIA, tulimme SOVITETUIKSI hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta...

Kun kolme poikamiestä kaatui kuolleena maahan, valkoisten upseeri olisi osoittanut patologista sikamaisuutta poikamiehille antamaansa lupausta kohtaan, jos hän olisi mennyt heidän teloittamisensa jälkeen asettamaan henkensä säästäneille perheellisille miehille LISÄEHTOJA, jotta nämä voisivat säilyttää henkensä.

Helvettiuskovat kuvittelevat, että Jumala on tällainen sika.

Minä kehotan kaikkia helvettiin uskovia lopettamaan Jumalan kiusaamisen ja Jeesuksen uhrin irvokkaan halveksimisen ja tekemään parannuksen tuosta kirotusta opista, joka äärimmäisen kierolla tavalla tahraa armon evankeliumin.

Helvettiuskovaisille vielä: Jos jopa kammottavan sekasortoisena ja kuohuvana vuonna 1918 valkoisten upseeri kykeni pitämään kolmelle VIHOLLISELLEEN antamansa lupauksen, kuinka te kykenette tekemään opillanne jumalastanne niin irvokkaan sian, että hän pitää OMAN POIKANSA KUOLEMAA paljon halvempiarvoisena kuin valkoinen upseeri piti kolmen vihollisensa kuolemaa? Ettekö te näe, kuinka saatanallisen irvokas teidän oppinne on?
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vertaus ei sillä tavalla toimi, että Jeesuksen tapauksessa pitää uskoa siihen että joku on jo teloitettu sinun puolesta. Juuri sitä uskomista Jeesus koko vaelluksensa ajan teroitti, että joka uskoo minuun, sillä on iankaikkinen elämä.

Jos ei tarvitse uskoa, niin mitä tarvitsee puhua mitää yhtään mitään. Ei helvetistä ei Jeesuksesta eikä mistään kun sillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään.

Eikä silloin haittaa mitään vaikka levittää millaista harhaoppia siitä että pitää täyttää Mooseksen laki, pitää tehdä sitä ja tätä siten sekä täten Jumalan edessä, niin ei se mitään haittaa kun Jeesus on kaiken hoitanut myös harhaoppisten puolesta. Teloitus on jo suoritettu eikä ole mitään väliä miten paljon harhaopista lätisee.

Äänestä
  • Sinun logiikkasi on samanlainen kuin olisi ollut 6.12. 1917 eduskunnan julistettua Suomen itsenäiseksi jonkun kaltaisesi "loogikon", joka olisi sanonut: "Tästä ei ole nyt tarpen kertoa Suomessa yhtään kenellekään radiossa tai sanomalehdissä tai sähkösanomilla tai puhelimella, koska nythän me olemme itsenäinen valtio. Ei kansalaisten tarvitse tietää, että olemme vapautuneet Venäjän vallan alta. Mitä he sillä tiedolla tekevät, kun kerta eduskunta on julistuksensa antanut? Miksi heidän tarvitsisi uskoa Suomen itsenäisyyteen, kun kerran se on fakta?"

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sinun logiikkasi on samanlainen kuin olisi ollut 6.12. 1917 eduskunnan julistettua Suomen itsenäiseksi jonkun kaltaisesi "loogikon", joka olisi sanonut: "Tästä ei ole nyt tarpen kertoa Suomessa yhtään kenellekään radiossa tai sanomalehdissä tai sähkösanomilla tai puhelimella, koska nythän me olemme itsenäinen valtio. Ei kansalaisten tarvitse tietää, että olemme vapautuneet Venäjän vallan alta. Mitä he sillä tiedolla tekevät, kun kerta eduskunta on julistuksensa antanut? Miksi heidän tarvitsisi uskoa Suomen itsenäisyyteen, kun kerran se on fakta?"

    Eihän itsenäisyys ole uskon asia. Ei se muutu todeksi uskomalla. Tai lakkaa olemasta vaikka ei uskoisi siihen. Monethan ovat nyt sitä mieltä ettei Suomi ole enää itsenäinen kun kuulumme EU:n.

    Mutta usko on uskon asia. Sana muttuu lihaksi uskomalla. Ei Raamatun sannallakaan ole mitään arvoa jos siihen ei usko että siten on tapahtuva ja oleva kuten kirjoitettu on, vaan jos kaiken mitä kirjoitettu on vääntää aivan toiseksi ja kilvan toisten kanssa on väittämässä jokaisesta kohdasta, että ei tämä näin ole, tässä on käännösvirhe tai painovirhe paholainen. Ei se ole uskoa eikä silloin Raamatun sana tule todeksi.

    Ei Raamattua ole annettu ihmiselle siksi että siitä on kiva kinastella että onkohan tämä asia nyt ehkä näin vai olisko se jopa näin. Ei se ole kinastelukirjaksi tehty. Tai ei pitäisi olla.

    UT:n sana on siksi että siihen uskotaan ja se sen jälkeen muuttuu lihaksi ihmisen elämässä. Se pelastus ja Jeesuksen lunastustyö, vapautus lain ja synnin orjuudesta tapahtuu ihmiselle, hän tuntee sen vapauden aivan oikeasti itsessään ja sisimmässään. Sekä hän myös kokee sen jos Jumalan armo tulee osaksi Hengessä ja totuudessa. Se sana tekee hänet eläväksi Jumalan todistajaksi.

    Jos sitä ei tapahdu uskossa, ei sanalla ole mitään arvoa ihmiselle. Se on silloin kuollut kirjain ja siitä voi ajankulukseen kinastella ja mietiskellä sen historiallista merkitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Moni helvettiin uskova palvoo uskonnollisilta esi-isiltään perimäänsä ja/tai itse itselleen luomaansa sikaa.

Sisällissodan aikana Kajaanissa valkoiset olivat teloittamaisillaan kiinni ottamiensa punaisten joukosta kolme henkilöä. Koska tuomitut olivat perheellisiä miehiä, astui punaisten rivistä esiin kolme poikamiestä, jotka ilmoittivat, että he voivat asettua tuomittujen tilalle, koska näillä oli perheet. Valkoisten upseeri suostui ehdotukseen, ja poikamiehet ammuttiin. Kun nyt nämä kolme poikamiestä ammuttiin, kolme perheellistä miestä säästyi kuolemantuomiolta. Voisi kai sanoa, että tuo poikamieskolmikko kuoli "oikeaan aikaan" noiden kolmen perheellisen edestä.

Paavali kirjoittaa:

Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

Kysymys: kuoliko Kristus edestämme siinä vaiheessa, kun osasimme oikealla tavalla katua syntisyyttämme ja pahuuttamme ja pyytää Jumalalta syntejämme anteeksi? Vai tulimmeko me "oikeaan aikaan" tapahtuneen kuoleman ansiosta SOVITETUIKSI peräti siinä vaiheessa, kun me EMME olisi voineet vähempää piitata koko Jumalasta ja synti- ja syntisyyskysymyksestä? Mitä kirjoittaa Paavali?

Jos me SILLOIN, kun vielä olimme Jumalan VIHOLLISIA, tulimme SOVITETUIKSI hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta...

Kun kolme poikamiestä kaatui kuolleena maahan, valkoisten upseeri olisi osoittanut patologista sikamaisuutta poikamiehille antamaansa lupausta kohtaan, jos hän olisi mennyt heidän teloittamisensa jälkeen asettamaan henkensä säästäneille perheellisille miehille LISÄEHTOJA, jotta nämä voisivat säilyttää henkensä.

Helvettiuskovat kuvittelevat, että Jumala on tällainen sika.

Minä kehotan kaikkia helvettiin uskovia lopettamaan Jumalan kiusaamisen ja Jeesuksen uhrin irvokkaan halveksimisen ja tekemään parannuksen tuosta kirotusta opista, joka äärimmäisen kierolla tavalla tahraa armon evankeliumin.

Helvettiuskovaisille vielä: Jos jopa kammottavan sekasortoisena ja kuohuvana vuonna 1918 valkoisten upseeri kykeni pitämään kolmelle VIHOLLISELLEEN antamansa lupauksen, kuinka te kykenette tekemään opillanne jumalastanne niin irvokkaan sian, että hän pitää OMAN POIKANSA KUOLEMAA paljon halvempiarvoisena kuin valkoinen upseeri piti kolmen vihollisensa kuolemaa? Ettekö te näe, kuinka saatanallisen irvokas teidän oppinne on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu